Taikatalvi

Tove Jansson: Taikatalvi

(Trollvinter, 1957)

WSOY, 1991

131 sivua

Ehdin lukea vielä toisenkin muumikirjan ennen muumimaratonin keskustelua (15.12.). Kun pimeys ja loska viimein vaihtui pikkupakkaseen ja lumiseen maisemaan, löysin sopivan lukuvireen Taikatalveen. Kirja suorastaan vaatii valkean maan, yönsinisen taivaan, kynttilän valoa ja villasukat varpaisiin. Kyllä, tämä kirja oli aiemmin mainitsemani sinivalkoinen kirja.

Muumit ovat aina nukkuneet talviunta marraskuusta huhtikuuhun. Hypänneet unen voimin yli tuosta kylmästä ja valkeasta vuodenajasta suoraan kevääseen ja uuteen alkuun. Kunnes eräänä talviyönä kuunsäde löytää tiensä ikkunasta Muumipeikon kasvoille ja herättää hänet.

Muumipeikko ei saa enää unta, mutta muu perhe jatkaa edelleen uniaan. Hänellä on paljon ihmeteltävää ja pelättävää: lumi, kadonnut aurinko, yksinäisyys, lentävät näkymättömät päästäiset, otukset uimahuoneen komerossa ja tiskipöydän alla. Onneksi Tuu-tikki ja Pikku Myy jakavat talven Muumipeikon kanssa.

- Kerro minulle lumesta, sanoi Muumipeikko istuutuen isän kauhtuneeseen puutarhatuoliin. Minä en käsitä sitä.
- En minäkään, sanoi Tuu-tikki. Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla hyvin pehmeätä ja se voi olla kovaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa.

Tovejanssonmaiseen tapaan kirja on täynnä kaksoismerkityksiä, asiat voi nähdä useammalla tavalla ja yksinkertaiseenkin lauseeseen sisältyy usein syvempi merkitys. Kirjan välissä pitämäni muistilappu täyttyi sivu- ja rivinumeroista, pätkistä joihin haluaisin palata myöhemmin ja jotka haluaisin kirjoittaa muistiin. (Naakun blogissa lisää lukumuistiinpanoista.)

Sen sijaan, että vain kehuisin ihanaa tarinaa ajattelin mainita myös kirjan kuvituksen. Tarinaa ei pysty lukemaan keskeytyksettä, vaan Tove Janssonin tekemää kuvitusta on pysähdyttävä ihailemaan. Kuvat ovat kantta lukuunottamatta mustavalkoisia. Niiden tyyli kuitenkin vaihtelee hyvin paljon. Osa kuvista on hyvin yksinkertaisia ääriviivapiirroksia, kun taas osa kuvista on hyvinkin tarkkoja ja moniulotteisia. No joo, piirrostermistö ei ole hallussa, mutta kuvat puhukoon puolestaan:

  

Kun lukiessani Pikku naisia ärsyynnyin kirjailijan jutusteluun lukijan kanssa, ei tästä reaktiosta ollut tietoakaan Taikatalven kohdalla. Kun eräs kaunishäntäinen orava kohtaa jäärouvan, puuttuu Jansson tarinaan, tosin vain sivun alalaidassa: Jos lukijaa alkaa itkettää, katsokoon nopeasti sivua 122! Tekijän huom. Voi ihana Tove, sinä jaksoit huolehtia lukijasta ♥

Seuraavaa ei voinut jättää ainoastaan omien muistiinpanojen joukkoon. Muumipeikon lauseisiin on tiivistetty koko kirja:

Mutta Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä.
- Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä.
- Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmiin, jos sillä on vähän vaikeuksia.

Koko Tove Janssonin muumikirjasarja on mielestäni saavuttanut klassikkoaseman. Siksipä liitänkin Taikatalven osaksi suorittamaani 10 klassikkoa -haastetta.

Vieras

Stephenie Meyer: Vieras

(The Host, 2008)

WSOY, 2009

702 sivua

Stephenie Meyerin aikuisten romaani Vieras on ollut lainassa kirjastosta jo niin kauan, että se tuntuu kuuluvan jo kalustoon, siis kirjahyllyyn. En tiedä johtuiko kirjan aloittamisen viivyttely epämääräisestä lukujumista vai siitä, että halusin pitää hengähdystaukoa Meyerin ihanan Houkutus -sarjan lukemisen jälkeen. Mistään ennakkoluuloista kirjaa kohtaan ei ollut kyse, en nimittäin tiennyt kirjasta etukäteen mitään, en lukenut edes takakantta. Valitsin kirjan siis ihan puhtaasti kirjailijan perusteella.

Maapallolla on tapahtunut vallanvaihto. Ihmisiä hallitsee sieluiksi itseään kutsuvat pienenpienet oliot, eräänlaiset matomaiset loiset. He tunkeutuvat ihmisten päähän vallaten ruumiin itselleen, jolloin ihminen häviää ruumiin sisältä. Aina sielun siirto ei kuitenkaan onnistu oletetulla tavalla. Joskus ihminen ei tuhoudukaan sielun tieltä, vaan jää vangiksi ruumiiseen, jonnekin taustalle. Näin käy Melanie Stryderille, jonka niskaan siirretään Vaeltaja -niminen sielu.

Vaeltajan tarkoituksena on etsiä Melanien ajatusten ja muistojen joukosta tietoja, joiden avulla hän löytäisi piilossa olevia ihmisiä. Vaeltaja pääseekin ihmisten jäljille, tosin eri lähtökohdista kuin hän alunperin suunnitteli, sillä Melanien tunteet ja muistot vaikuttavat häneen yllättävällä tavalla.

En kyennyt irrottautumaan tämän ruumiin tarpeista. Se olin minä, enemmän kuin koskaan olin tarkoittanut sen olevan. Halusinko minä vai halusiko se? Oliko erolla edes merkitystä enää?

Sukellukseni scifin maailmaan ei käynyt ihan sujuvasti. Aivoni eivät millään meinanneet taipua ajatukseen, että päähenkilö on  kaksi henkilöä yhdessä vartalossa eikä kaksi henkilöä omissa vartaloissaan ;) Lukeminen vaatikin tarkkaavaisuutta. Tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi yhteen paikkaan, joten tarina ei mene liian sekavaksi. Mainittakoon vielä, että mielestäni Meyer on luonut mielenkiintoisen ympäristön! Meyer onnistuu vielä keikuttamaan ihminen hyvä - sielu paha -asetelmaa toisin päin. Ihmiset ovatkin pahoja ja sielut hyviä. Kumman puolelle sitä nyt sitten asettuisi. Kun mukaan heittää pienen jännityksen lisäksi sopivan ripauksen romanttiikkaa, on lopputuloksena varsin viihdyttävä kirja.

 Hänen kätensä puristui nyrkkiin hiusteni ympärille, ja hän veti kasvoni aivan lähelle omiaan.
» Hyvä vai paha? « hän tiukkasi.
» Hyvä. «
» Niin minä ajattelinkin. « Ja hänen äänensä oli ärinää.

Tessa näkyy olleen aika lailla samaa mieltä kirjasta. Tosin minua kirjan suurehko sivumäärä ei haitannut ollenkaan, tykkäsin siitä että tarinalla oli pituutta. Vaikka kirja ei Houkutus -sarjan veroinen ollutkaan aiheutti se silti ahmimisreaktion. Omaksi en tätä aio kuitenkaan hankkia.

Nyt laitan kynttilät palamaan, haen suklaarasian ja siirryn sohvan nurkkaan lukemaan ihanaa sinivalkoista kirjaa. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille :)

Muumilaakson marraskuu (ja muidenkin)

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

(Sent i november, 1970)

WSOY, 1991

172 sivua

Tove Janssonilla taas jatketaan! Koko lailla kirjallisesti -blogissa käynnistyi muumimaraton, ja koska omien muumikirjojeni lukemisesta on jo jonkin aikaa päätin osallistua haasteeseen. Viimeisin lukemani muumiromaani taisi olla Taikatalvi, jota luin ääneen odottaessani esikoistamme. Sain lapsena kummitädiltäni muumiboksin, josta löytyy kahdeksan muumipokkaria. En tiedä vielä luenko haasteeseen ne kaikki vai vain muutaman, mutta koska eletään vielä hetki marraskuuta sai Muumilaakson marraskuu kunnian toimia aloittajana.

Nuuskamuikkunen, homssu nimeltään Tuhto, Vilijonkka, Hemuli, Ruttuvaari ja Mymmeli päätyvät kuka mistäkin syystä Muumilaaksoon. Joku etsii viittä sointua, toinen puolestaan pakenee siivousta. Kaikilla on kuitenkin halu päästä muumiperheen luo. Sekalaisen joukon saapuessa yksitellen muumitaloon he kuitenkin huomaavat, että muumiperhe on poissa. Muumimaiseen tapaan ovet eivät ole lukossa, joten vieraat asettautuvat taloksi -saattavathan muumit palata pian.

Kirjan hahmot ja tunnelma ovat aivan erilaisia kuin tv:stä tutussa japanilaisanimaatiossa, jossa on riemua, vauhtia ja seikkailuja. Tämä kirja kertoo lähtemisestä ja luopumisesta, kaipuusta ja haikeudesta, aina kansikuvaa myöten. Ehkä vuodenajalla on vaikutusta, syksyllä päivät lyhenevät, ulkona hämärtää ja elämä hidastuu, miksei siis myös muumilaaksossa. Vaikka pinnan alla pirskahtelee ilo ja riemu, on muumitaloon tulevat vieraat enimmäkseen pohtivia ja vakavahkoja.

Lyhyt raivokas ukonilma oli tehnyt Mymmelin aivan sähköiseksi. Hänen tukkansa kipunoi ja säärien ja käsivarsien jokainen pieni haiven sojotti pystyssä ja värisi.
- Minä olen täynnä sähköä, olen villeydestä pakahtumaisillani, Mymmeli ajatteli. - Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa. Mymmeli käpertyi haahkanuntuvapeiton alle ja tunsi olevansa pieni pallosalama, tulinen kerä.

Muumilaakson marraskuu on viimeisimpiä Janssonin kirjoittamia muumikirjoja, sen teksti on hiottua ja kaunista. Vaikka lähikirjasto näkyy sijoittavan Muumilaakson marraskuun lasten osastolle, on se mielestäni ennemminkin aikuisten satu. En muista miten koin kirjan lukiessani sitä lapsena, mutta en usko ymmärtäneeni silloin sen kaikkia sävyjä. Tuskin silloin luin uudelleen ja uudelleen lauseita, pakahtuneena niiden tunnelmasta:

Äkkiä Vilijonkka ryntäsi yläkertaan. Siellä oli vielä koleampaa, talveksi teljetyn kesäkodin liikkumaton vilu.

Ja toisin kuin ehkä valitsemistani tekstipätkistä voisi päätellä, ihastuin eniten Tuhtoon ja Ruttuvaariin.

Voi minkä aarteen kummitätini minulle antoikaan!

Kuuntelija

Tove Jansson: Kuuntelija

(Lyssnerskan, 1971)

WSOY, 1972

154 sivua

Luettuani Janssonin Kesäkirjan halusin tutustua hänen muuhunkin ei-muumilliseen tuotantoon. En kuitenkaan vielä halunnut tarttua Boel Westinin Janssonista kirjoittamaan elämäkertaan, vaan lainasin kirjastosta Kuuntelijan. Kyseessä on novellikokoelma, lukemismukavuusalueen laitoja siis taas venytellään. Minä opettelen, tosissani opettelen ja yritän päästä sisään novellien maailmaan!

Kirjan kahdeksantoista novellin aiheet vaihtelevat lastenkutsuista kirjoittamiseen ja oravasta räjäytykseen. Myös Janssonille tärkeä meri on läsnä tarinoissa. Janssonista itsestään tulee positiivinen ja valoisa mielikuva, joten joidenkin novellien synkkyys pääsi yllättämään. Jos muumit ovat valo, niin novelli Mustavalkoista voisi sitten kai olla pimeys? Kyseisen novellin lopusta pilkisti jopa hieman kauhu- tai scifimäinen tunnelma, samoin kuin novellista Toinen. Perinteisempi -tai ainakin Tovemaisempi- on novelli nimeltä Hiekkaa tuodaan. Lastenkutsut on tunnelmaltaan jopa hieman muumimainen.

En vain yksinkertaisesti löydä oikeaa lukuvaihdetta. Luen (jopa ahmin) kirjaa eteenpäin. En malta pysähtyä tarinoiden vaihtumiskohtiin enkä kuulostelemaan niiden herättämiä ajatuksia sen enempää. Välillä huomaan ajatusteni harhailevan, kesken Susi -novellin huomaan ajattelevani tv:ssä pyörinyttä Noriko show:ta ja hihittelen itsekseni.

Suomennokseen on jäänyt yllättävän paljon kirjoitusvirheitä, sanat on taivutettu miten sattuu (minäkin muka paras kielipoliisi, mutta minun tekstejäni ei kukaan luekaan ennen julkaisua...). Virheet kuitenkin jäävät Janssonin kielen varjoon. Hän kirjoittaa kauniita ajatuksia ja lauseita, ne ovat täynnä merkityksiä ja viisautta.

Vastausta ei tullut. Aikaa kului eikä vastausta tullut, ja se hiljaisuus joka odottaa on eri kuin se, joka on jonkin loppu.

Päällimmäisenä tunteena kirjan luettuani on nälkä. Haluaisin lukea novellien henkilöistä ja tapahtumista lisää. Jansson onnistuu liikuttamaan minussa jotain. Nämä novellit eivät olleet ollenkaan hassumpia. Parhaiksi novelleiksi nousee Mustavalkoista, Toinen ja Orava. Lisää novelleja? Ehkäpä. (Vaikka olenkin edelleen auttamattomasti romaani-ihminen.)

Jenni S. pyöräytti käyntiin muumimaratonin, jossa on tarkoituksena lukea Janssonin muumikirjoja. Taidankin osallistua haasteeseen ja käydä hakemassa hyllystä Muumilaakson marraskuun. On ainakin ajankohtaan sopiva kirja!

Muutoksen tuulia

Pyysin synttäriarvonnan yhteydessä parannusehdotuksia blogiini. Arvonta tuli ja meni, mutta palailen saamiini kommentteihin vasta nyt. En siis ole unohtanut teidän viestejänne, mutta aika on tuntunut kuluvan kaikkeen muuhun kuin blogin säätämiseen. Lokakuu oli lukemisen suhteenkin aika hiljainen, vain kaksi (!) luettua kirjaa.

Mutta ne kommentit. Ensinnäkin oli mukava kuulla, että täällä ei ole mitään isompia ongelmia. Jotenkin sitä suhtautuu omiin tuotoksiin hieman kriittisesti ja tietysti omalle tekstille tulee sokeaksi. Onkin hyvä kuulla palautetta lukijoilta ja satunnaisilta vierailijoilta, jotka katsovat blogiani hieman eri silmin. Kielioppi saattaa olla vähän sinne päin ja kirjagenret ja -termit aiheuttavat harmaita hiuksia, mutta kiva jos te ne kestätte :) Kirjoitan jatkossakin sekä vanhoista että uudemmista kirjoista, painotus vähän vanhemmassa tuotannossa. Sekalaisia makupaloja muistakin aiheista tullee, sitten kun sille päälle satun.

Tekstin tasaamista toivottiin, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa jo blogin alkutaipaleella. Kapea tekstipalsta yhdistettynä reunoista tasattuun tekstiin oli kamalaa katsottavaa. Muokkauskaan ei auttanut koska eri kokoisilla näytöillä teksti ja tavuviivat hyppivät miten sattuu. Koska olen liian mukavuudenhaluinen, en halua lähteä muuttamaan leveysasetuksia joten tasaus jääköön vasemmalle.

Käsitöitä en ole unohtanut, niitä tulee taas jossain välissä tänne näytille. Koska kirjat ovat minulle kirkas ykkönen ja olen hidas kutomaan ja vielä hitaampi virkkaamaan, ei omia tuotoksiani kovin usein täällä nähdä. En osaa muokata ohjeita mieleisekseni vaikka usein näenkin halutun lopputuloksen mielessäni, joten noudatan ohjeita melko orjallisesti.

Kirjailijat on nyt lisätty omaksi listaukseksi. Eli ainakin yksi toivottu parannus on nyt näkyvillä :)

Linkkilistaa muiden blogeihin toivottiin nostettavaksi ylemmäs, mutta pidän kuitenkin itsekkäästi oman blogin listat ensimmäisenä. Lukiessani muiden blogeja haluan löytää arkistot, tunnisteet ym. ensin, linkkejäkin katson mutta en säännöllisesti. Haluan kuitenkin, että linkit löytyvät muualtakin kuin profiilini yhteydessä olevasta listasta, joten sieltä sivupalkin alaosasta ne löytyvät jatkossakin.

Edellisessä postauksessa mainitsin pyytäneeni kirjan kustantajalta arvostelukappaleena. Kirjablogeissa on käyty paljon keskustelua siitä pitäisikö kirjan alkuperä mainita tekstissä vai ei. Olen kirjoittanut ja kirjoitan vastakin ainoastaan omat henkilökohtaiset mielipiteeni ja ajatukseni, joita kirja minussa herättää, oli kirja sitten mistä tahansa. En ole ostettavissa. Kirjan alkuperän mainitseminen on vain tieto muiden joukossa, joten miksipä en sitä mainitsisi.

Kun nyt kerran aloin värkkäämään lisäsin samalla oman sivun haasteille. Kirjallisen maailmanvalloituksen kartta meinasi alkaa ryttyilemään, mutta taisi se sinne nyt asettua. Myös 10 klassikkoa -haasteen kooste löytyy nyt samaiselta välilehdeltä.

Eiköhän tässä ollut muutoksia yhdelle kertaa. Kommentteja ja parannusehdotuksia otan vastaan jatkossakin.

Uusia lukijoitakin on ilmestynyt, tervetuloa :) Isänpäiväsunnuntai lähenee loppuaan, onnittelut vielä päivänsankareille!

Anne Frank 1929-1945

Carol Ann Lee: Anne Frank 1929-1945

(Anne Frank: The Life of a Youg Girl, 2009)

Avain, 2010

436 sivua (liitteineen 479) 

Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja on minulle tuttu jo vuosien takaa, useampaan kertaan luettuna. Kesällä luin laajennetun, aikaisemmin julkaisematonta materiaalia sisältävän Päiväkirjan, jonka jälkeen sain vinkin tästä Carol Ann Leen kirjoittamasta kirjasta (kiitos vinkistä, Jenni!). Lähetin blogihistoriani ensimmäisen arvostelukappalepyynnön, jonka seurauksena Avain -kustantamo lähetti minulle kirjan. Kiitos siitä! Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että oli lukemani kirja kirjastosta, omasta hyllystä, lahjaksi saatu tai kustantamolta pyydetty/saatu arvostelukappale, kirjoitan siitä samalla periaatteella: mitä ajatuksia tai tunteita se minussa herätti, mistä pidin tai en pitänyt. Ajatuksiani ei voi "ostaa" eikä niihin voi ulkopuoliset vaikuttaa.

Kirjassaan Carol Ann Lee kertoo Anne Frankin tarinan lisäksi Annen suvun historiaa, ystävien kohtaloita sekä sivuaa muidenkin aikalaisten vaiheita Toisen maailmansodan juutalaisvainoissa. Tapahtumat sijoittuvat ajallisesti 1500 -luvulta aina 2000 -luvulle, vaikka tärkeimpänä ajanjaksona onkin Annen elinvuodet 1929-1945, kuten kirjan nimikin jo kertoo.

Kun Anne Frankin päiväkirjoissa tapahtumat kuvataan Annen itsensä näkökulmasta ja hänen isänsä Otto Frankin "suodattamana", on mielenkiintoista saada asioista laajempi näkemys ulkopuolisen silmin. Tosin välillä näkökulma tuntuu jo liiankin laajalta, ottaen huomioon teoksen nimen. Frankien tutuntuttujen kohtaloiden selvitys meni hiukan aiheen vierestä. Jos paketti ei ole aiheen rajauksen suhteen pysynyt kasassa, on ajallinen rajaus onnistunut paremmin. Frankin perheen piileskelyajan kuvaus on jätetty suppeaksi kun taas aika ennen ja jälkeen piileskelyn on kuvattu laajemmin. Ilmeisesti kirjoittaja on olettanut, että Anne Frankin päiväkirja on lukijalle ennestään tuttu, päiväkirjassahan keskitytään nimenomaan "Salaisessa siivessä" vietettyyn aikaan.

Heti kirjan alussa käy selväksi, ettei tämä teos ole herkemmille lukijoille. Lee muistuttaa prologissaan mihin kirjan tapahtumat johtavat. Kirjassa kuvatut yksityiskohdat jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Itkettää ja kuvottaa. Kirja yksinkertaisesti jättää sanattomaksi. Näin prologissa kuvataan brittisotilaiden ensitunnelmia heidän vapauttaessaan Bergen-Belsenin keskitysleiriä huhtikuussa 1945:

Brittisotilaat, jotka tulivat naisten leiriin Stingtonin auton perässä, nousivat panssarivaunuistaan nähdäkseen omin silmin, pitivätkö heidän kuulemansa tarinat leirin kauheuksista paikkansa. He katsoivat piikkilanka-aidan taa ja jähmettyivät. Sitten he alkoivat oksennella.

Frankien tarinaa seurataan Saksasta Alankomaihin, jonne he muuttivat koska juutalaisten olot Saksassa alkoivat hankaloitua. Kuitenkin myös Alankomaissa ilmapiiri alkoi muuttua vihamielisemmäksi ja juutalaisten oikeuksia alettiin karsia lainsäädännön avulla. Tästä vauhti vain kiihtyi, kaikki toimenpiteet ei-toivottujen ihmisten tuhoamiseksi tehtiin mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. Ihmiselämällä ei ollut mitään merkitystä.

Miltä tuntuu, kun sinulta kielletään ennen niin arkipäiväiset asiat kuten torilla käynti tai autolla ajaminen? Tai kun sinun on kiinnitettävä vaatteisiisi merkki, jotta sinut osataan yhdistää tiettyyn ihmisryhmään? Tai kun joudut pysyttelemään neljän seinän sisällä, ei vain kuukausia vaan jopa vuosia? Entä se kun sinua kohdellaan kuin karjaa tai joudut seuraamaan vierestä läheistesi nääntymisen ja kuoleman, tietäen seuraavasi itse pian perässä? En tiedä. Toisen maailmansodan aikana useat joutuivat sen kokemaan. Liian useat. Suuri osa ei selvinnyt kertomaan niistä. Ei myöskään Anne Frank.

... ulkoa ei kuulu yhdenkään linnun laulua, ja kaikkialla vallitsee tappava, hautova hiljaisuus, joka takertuu minuun niin kuin aikoisi kiskoa minut mukanaan syvälle maanalaisiin maailmoihin... olen kuin laululintu, jonka siivet on typistetty ja joka räpistelee sysipimeässä häkkinsä kaltereita vasten...

Kirjasta saa paljon lisätietoa Anne Frankista ja hänen läheisistään, mutta lukemisen jälkeen mieleen jää monia kysymyksiä ja ajatuksia, joita on vaikea pukea sanoiksi.

Leen kirjan on lukenut myös Paula ja Susa P..

Pientä pilkun viilausta näin jälkikäteen: Anne Frank 1929-1945 on ensimäinen kustantamolta pyytämäni arvostelukappale. Koko blogihistorian ensimmäinen itse pyydetty arvostelukappale on Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia (löytyy täältä), jonka kirjailija itse ystävällisesti lähetti minulle.

Pikku Naisia (ja lämpimät varpaat)

Louisa M. Alcott: Pikku naisia

(Little Women, 1868)

WSOY, 2004

255 sivua

Pikku naisia nousi luettavien listan kärkeen kirjaston ja 10 klassikkoa haasteen myötävaikutuksella. En enää edes muista minkä takia se listalle pääsi, mutta luettua tuli. Onneksi, sillä kirja ylitti ennakko-odotukset.

Kirjassa seurataan Marchin sisarusten, Megin, Jon, Bethin ja Amyn elämää. Eletään Yhdysvaltain sisällissodan aikaa, perheen isä on rintamalla sotapappina, äiti huolehtii perheestä ja käy auttamassa vähäosaisia. Kaunis Meg toimii kotiopettajattarena, poikamainen Jo on Marchin tädin seuraneiti, musikaalinen Beth ja sievistelevä Amy ovat koululaisia. Tytöt tekevät käsitöitä, ystävystyvät naapurin Laurien kanssa ja esittävät näytelmiä. Kahden joulun väliin mahtuu iloa, surua, häpeää, oppimista ja kasvua kohti aikuisuutta.

Heti alusta alkaen kerronta tuntui olevan sujuvaa ja soljuvaa. Sitten tökkäsi. Kuului sarjakuvien jarrutuksen kaltainen ääni, SKRIIHIHIHIIK! En voi sietää sitä, kun kirjailija aloittaa kaikkitietävän ja hieman vähättelevän keskustelun lukijan kanssa! Kun luen (hyvää) kirjaa, uppoan sen maailmaan. Kirjailijan tuppautuminen minun ja tarinan väliin ikäänkuin herättää ja repäisee pois tuosta maailmasta, muistuttaa, että se on "vain kirja". Sellainen ei käy! Onneksi tuota ei kuitenkaan tapahtunut usein, vaan tarina sai viedä ja viihdyttää.

- Teidän ei tarvitse käydä koulua ilkeiden tyttöjen kanssa, jotka tekevät kiusaa jollette osaa läksyjänne, nauravat puvuillenne, sorvaavat isäänne, jollei hän ole rikas, ja loukkaavat teitä, kun nenänne ei ole kaunis.
- Jos tarkoitat solvaamista, niin älä puhu sorvaamisesta, aivan kuin isä olisi mikäkin puupalikka, oikaisi Jo nauraen.
- Minä tiedän mitä tarkoitan, eikä sinun tarvitse olla ollenkaan pilkanhenkinen. On hienoa käyttää uusia sanoja ja rikastuttaa sanavarastoaan, Amy vastasi arvokkaasti.

Sisaruskuvausta oli mielenkiintoista lukea, meiltä kun löytyy kaksi pienellä ikäerolla (kuten kirjassa) syntynyttä tyttöä. Voin jo kuvitella heidät teini-iässä... Apua! Kirja sai myös muistelemaan omaa lapsuuttani ja nuoruuttani. Sisarusten "salainen yhdistys" toi mieleen oman salapoliisikerhomme itse keksittyine salakirjoituksineen, jonka aakkosia muuten muistan vieläkin :)

Lukunautintoa häiritsi hieman tarinassa välillä ilmenevä opettavaisuus, mutta koska kyseessä on nuorten kirja, sen ymmärsi ja jätti huomioimatta. Vaikka Alcott on kirjoittanut kirjan lähes 150 vuotta sitten, kieli ei tunnu häiritsevän vanhalta, vaan pidin hänen kuvauksestaan.

Sisaret istuivat suojaisessa sopessa, valot ja varjot leikkivät heidän yllään, tuoksuva tuuli hyväili heidän hiuksiaan ja viilensi heidän kuumia poskiaan ja kaikki metsän pikku eläjät jatkoivat puuhiaan ikään kuin tytöt olisivat olleet vanhoja ystäviä. Meg istui tyynyllään ommellen näppärästi; punaisessa puvussaan hän näytti suloiselta ja raikkaalta kuin ruusunnuppu. Beth lajitteli käpyjä, joita kuusien alla oli runsaasti, sillä hän osasi näperrellä niistä kaikenlaista hauskaa. Amy piirsi sananjalkaryhmää, ja Jo luki ääneen ja kutoi.

En tiennyt ennen kirjan aloittamista, että siihen on myös jatko-osia. Näyttää siltä, että luettavien lista lähtee taas rönsyilemään. Kipaisinkin samantien kirjastoon, josta nappasin mukaani kaksi seuraavaksi ilmestynyttä kirjaa sekä Pikku naisia DVD:n. Elokuva on vuodelta 1994, pääosissa Trini Alvarado (Meg), Winonan Ryder (Jo), Claire Danes (Beth), Kirsten Dunst (Amy), Christian Bale (Laurie) ja Susan Sarandon (äiti-March). Elokuva ei ollut niin hyvä kuin kirja, puvut ja maisemat tosin olivat ihania. Mutta olisiko takakannessa voitu sanoa, että elokuvan tapahtumat jatkuvat Pikku naisia -kirjaa pidemmälle? Hieman spoilasi seuraavaa kirjan lukemista, mikäli elokuvan tapahtumat löytyvät seuraavista kirjoista.

Psst... Kuume on laskenut, prätkäsaappaat voittivat ;)

Kuva: www.brandos.fi

Breaking Dawn

Stephenie Meyer: Breaking Dawn

Little, Brown Book Group, 2008
702 sivua

Täällä on vietetty viikonloppua jäähyväisten merkeissä. Breaking Dawn ja sen myötä koko Twilight -sarja on nyt luettu, niin suomeksi kuin englanniksikin. Onneksi sarjan neljä osaa löytyy omasta hyllystä, niihin voi palata jos (kun) haluaa. Bree Tannerista kertovaa kirjaa en osta, mutta Houkutus -opas Twilightin maailmaan -kirja täytyy hankkia. Niin ja elokuvat, eiköhän niistä jonkinlainen boxi kasata.

Breaking Dawnin alku on yhtä Bellan ja Edwardin juhlaa. He saavat viimein toisensa niin papin edessä kuin vähän muutenkin... Häämatka ei suju kuitenkaan ihan niin kuin pari on suunnitellut, tapahtuu jotain mitä kumpikaan ei uskonut mahdolliseksi. Esme-saaren tapahtumista lähtee käyntiin vyöry, johon ajautuvat vampyyriystävät, ihmissudet ja myös Volturit. Vihdoin selviää myös tuleeko Bellasta vampyyri, miten käy Culleneiden ja Quileutien sopimuksen ja mikä on Jacobin kohtalo.

All the lines that held me to my life were sliced apart in swift cuts, like clipping the strings to a bunch of balloons.---
I was not left drifting. A new string held me where I was.
Not one string, but a million. Not strings, but steel cables.
A million steel cables all tying me to one thing - to the very center of the universe.

Tiedättekö sen tuttuuden tunteen, kun jostakin asiasta tulee tuntemus niin kuin olisit tullut kotiin? Hieman samanlainen olo tulee heti kirjan ensimmäisistä lauseista. Koska tarina on jo tuttu aikaisemmalta (suomeksi)lukukerralta, maltoin keskittyä enemmän kerrontatapaan ja lauseisiin. Ei ollut tarvetta ahmia kirjaa. Päinvastoin, halusin hieman hidastaa lukutahtia kun on viimeinen osa kyseessä. Välillä tuntui, että englanninkielisessä tarinassa oli jotain enemmän, en tiedä sitten onko suomennoksessa oiottu vai olenko ehtinyt unohtaa tapahtumia.

Meyer kuvailee henkilöhahmojensa tunnetiloja taitavasti. Hän on myös luonut vampyyreiden eri kyvyistä eräänlaisen elävän shakkipelin, jossa jokainen vaikuttaa jokaiseen. Kirja vaikuttaa muutenkin tarkkaan harkitulta kokonaisuudelta, palaset loksahtavat kohdalleen. Tykkäsin alkuperäisestä versiosta jopa enemmän kuin suomeksi käännetystä.

Mainitsin aiemmin tämän hetkisiä suosikkibändejäni. Ajattelin nyt lisätä tähän musiikkia, jonka jostain syystä yhdistän Twilight -sarjaan. Tuleeko muilla jostain kirjasta tietty musiikki mieleen tai päinvastoin? Huomautuksena vielä, että videon alapuolella on lainaus kirjasta, joka saattaa spoilata, joten älä kurkkaa pitemmälle jos vasta suunnittelet sarjan lukemista!

Yksi My Chemical Romancen suosikkikappaleitani, olkaa hyvä :) (Laulaja Gerard Way olisi muuten ollut loistava Edward Cullenina!)

Happiness expanded like an explosion inside me - so extreme, so violent that I wasn´t sure I´d survive it.
"Forever," Edward echoed in my ear.
I couldn´t speak anymore. I lifted my head and kissed him with a passion that might possibly set the forest on fire.
I wouldn´t have noticed.

Rumpujen pärinää...

... on synttäriarvonnan tulosten aika!

Virallisten valvojien -neidit Kirppu ja Piipero- tarkkaavaisten silmien alla suoritettiin arpalippujen askartelu. Sitten vähän kynttilänvaloa:

Arvontaa ei suoritettu kuvassa olevassa kulhossa, vaan arpaliput siirrettiin laukkuun. Laukusta pidettiin kiinni vielä sulassa sovussa:

Arpomisjärjestyksestä meinasi tulla erimielisyyttä, mutta pienemmän oikeudella ensimmäisen arvan nosti Piipero ja toisen Kirppu. Ensimmäinen voittoarpakuvaus ei onnistunut, sitten isompi valvoja väsähti ja Virallinen Tuloskuva otettiin pienemmän ollessa jo menossa nukkumaan:

Ensimmäisenä kirjan saa valita Maija, toisena Susanna/Hiidenkivi.

Oikein paljon onnea molemmille voittajille!

Laittaisitteko sähköpostilla yhteystietonne osoitteeseen miisa82(ät)luukku.com, jotta saan palkinnot postiin. Jos Maija samalla ilmoittaisit minkä kirjoista valitset, niin voin kertoa Susannalle mistä hän voi valita. Kirjathan oli listattu täällä.

Täällä nautitaan nyt lasillinen punaviiniä arvontajuhlallisuuksien kunniaksi. Mukavaa viikonloppua :)

Tuplaten tunnustuksia

Kannesta kanteen -blogin Kaisa, P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara sekä Pisara -blogin Helmi-Maaria Pisara ilahduttivat minua tällaisella tunnustuksella:

Tunnustuksen saaneen tulee kiittää tunnustuksen antajaa, jakaa tunnustus kahdeksalle blogille ja kertoa itsestään kahdeksan asiaa. Ensinnäkin kiitos teille ihanat, tunnustus tuntuu aina mahtavalta <3 Sitten tunnustelemaan. Mitään erityisempää teemaa en valinnut, mutta koska blogini tekstit pyörivät kirjoissa ja käsitöissä niin vältetäänpä nyt niitä aiheita.

1.      Olen vilukissa ja palelen jatkuvasti. Olenkin villasukkien suurkuluttaja, pidän niitä myös öisin.

2.      Poden raivostuttavaa kenkäkuumetta. Vaakakupissa on petroolinsiniset maiharit ja mustat prätkäsaappaat. Lottovoitto auttaisi ;)

3.      Olen koiraihminen. Taidan olla vähemmistössä tässä asiassa, bloggaajissa tuntuu olevan enemmän kissaihmisiä.

4.      Aloitin taas joogan. Siihen jää koukkuun. Edellisen kerran kävin äitiysjoogassa, nyt taipuu ihan eri tavalla :) Olisi ihana päästä johonkin joogaretriittiin.

5.      Kulutan todennäköisesti puhki My Chemical Romancen The Black Parade -cd:n. Myös tytöt jakavat musiikkimakuni, he haluavat kuunnella autossa kyseiseltä cd:ltä "hassun laulun" eli Maman uudelleen ja uudelleen. Onneksi eivät ymmärrä sanoja ;) Myös Green Day, Him, edesmennyt Sentenced sekä Poison Black kolahtavat.

6.      Haluaisin kovasti hankkia muutamia dvd-bokseja: Gilmoren tytöt, Twin Peaks, Sons of Anarchy, Frendit.

7.      Rakastan kynttilöitä, tuoksukynttilöistä suosikkini on vanilja.

8.      En syönyt lapsena ruisleipää. Vetosin siihen, että kieleni haavaan* meni murusia ja se sattui. Totuus saattoi olla, että en vain pitänyt ruisleivästä. Kuopuksemme, Piipero-tyttö, on joskus kieltäytynyt ruisleivästä, koska "siitä tulee maha kipeäksi". Hmm... Perinnöllinen ruisleipä-aversio? Nykyään kyllä syön ruisleipää, eikä Piiperokaan siitä aina kieltäydy.  
(* Tipuin pienenä sängystä lattialle imurin päälle, kieli jäi hampaiden väliin. Haava on kielessä edelleen.)

Tällainen kahdeksikko tällä kertaa. Tunnustus on kiertänyt monessa blogissa, joten saa napata vapaasti mikäli on tunnustamisen tarvetta ;) Blogini sivupalkin Tällaista muualla -listauksessa on upeita blogeja joista jokainen ansaitsisi tunnustuksen! (Sitä paitsi migreeni tekee tuloaan, joten en pystyjaksakykene tekemään linkityksiä ja vinkkaamaan tunnustuksen saajia. Anteeksi.)

Lisäksi samaiset Kaisa ja Sara jakoivat toisenkin tunnustuksen, kiitos myös tästä :) Tämä tulisi jakaa kymmeneen blogiin, mutta sama selitys pätee tämänkin jakamiseen kuin äskeiseen.



P.S. Synttäriarvontaan ehtii vielä osallistua :)
P.P.S. Blogger kaatui illalla, jospa tämä nyt toimisi ja saisin tunnustukset julkaistua...