Stephen King: Maantievirus matkalla pohjoiseen

Stephen King: Maantievirus matkalla pohjoiseen
14 kolkkoa tarinaa

Loisto, 2004
427 sivua
Suomentanut Ilkka Rekiaro
(Everything's Eventual. 14 Dark Stories, 2002)
Luettu: 24.4.2013
Mistä: oma ostos

King -lukuprojektini on ollut taas tauolla. Myös tämän tekstin kirjoittaminen on odotuttanut itseään, mutta syyt siihen ovat muualla kuin kirjan aiheuttamissa ajatuksissa. Moni kirja ohitti lukupinossa tämän lukuvuorossa olleen novellikokoelman, novellit jäävät siis edelleen kakkoseksi kisassa romaaneja vastaan vaikka olisivatkin Kingin kirjoittamia. Kun sain tartuttua kirjaan tuli sitä luettua pitkän aikaa, yksi novelli kerrallaan, muiden kirjojen ohessa.

Novellikokoelma sisältää nimensä mukaisesti 14 kolkkoa tarinaa, joiden lisäksi King on kirjoittanut kirjaan johdannon sekä jokaisen novellin yhteyteen lyhyen selityksen tai taustoituksen tarinalle. Nämä Kingin "jutustelut" olivat kaltaiselleni King-fanille mieluista luettavaa ja tärkeä, sanoisinko jopa erottamaton osa kirjaa. Ne kertoivat paljon sekä Kingistä itsestään että hänen kirjoittamisprosessistaan. Oman suosikkiääneenlukunovellinsa (LT:n lemmikkieläinteoria) aluksi hän myös paljastaa odotuksensa lukijan suhteen:

Minä haluan saada sinut joko nauramaan tai itkemään, kun luet tarinoitani... tai nauramaan ja itkemään yhtä aikaa. Toisin sanoen minä haluan sinun sydämesi. Jos taas haluat oppia jotain uutta, mene kouluun.

Entä sitten novellit? Ne tarjoavat kurkkauksen ruumiinavaussaliin erikoisesta näkökulmasta (Ruumiinavaussali numero 4), vanhuksen pelottavaan lapsuusmuistoon (Mustapukuinen mies), kaupparatsun elämän käännekohtaan (Kaikesta rakkaasta joutuu luopumaan), Dillingerin ja kumppaneiden gangsterikoplaan (Jack Hamiltonin kuolema), kuulusteluhuoneeseen jossain Keski-Amerikassa (Kalmanhuoneessa), viimeisen revolverimiehen käyntiin Eluriassa (Elurian pikku sisaret), unelmatyöpaikkaan (Kaikki on rentoo), pariin sotkuiseen avioeroon (LT:n lemmikkieläinteoria, Lounaalla ravintola Gothamissa), epäonniseen taidehankintaan (Maantievirus matkalla pohjoiseen), kahden naisen déjà vu -tunteisiin (Se tunne jolle on nimi vain ranskaksi, Onnenmyntti), pahaan hotellihuoneeseen (1408) ja liftaamisen vaaroihin (Luodin kyydissä).

     Olin, vieraanvarainen isäntä, ojensi kätensä tarttuakseen Miken laukkuun. "Sallikaa minun."
     "Kiitos, kyllä se kulkee", Mike sanoi. "Siinä on vain vaihtovaatteet ja hammasharja."
     "Oletteko varma?"
     "Olen", Mike vastasi. "Minulla on jo päällä onnea tuova havaijinpaitani." Hän hymyili. "Se jossa on kummituskarkotetta."
     Olin ei vastannut hymyyn. Sen sijaan hän huokaisi, pieni pyöreä mies mustassa saketissa kaulassaan huolellisesti sidottu solmio. "Mainiota, herra Enslin. Seuratkaa minua, olkaa niin ystävällinen."

Varsin moninainen kattaus siis, niin aiheiltaan kuin tasoltaankin. Osa tarinoista kuten Ruumiinavaussali numero 4 ja niminovelli Maantievirus matkalla pohjoiseen karmivat selkäpiitä. Mukaan mahtui myös vähemmän jännittäviä tarinoita, mutta nekin olivat taattua Kingiä eli vetävästi kirjoitettuja. Vaikka en erityisemmin pitänyt esimerkiksi Jack Hamiltonin kuolema -novellin aiheesta, huomasin silti lukevani sitä mielenkiinnolla ja nauttivani kerronnasta. Erityisesti minua ilahdutti Elurian pikku sisaret -novelli, sainhan tavata pitkästä aikaa vanhan ystäväni, viimeisen revolverimiehen Roland Deschainin ja kulkea pienen matkan hänen kanssaan kohti Mustaa tornia.

Kyllä näiden tarinoiden parissa viihtyi, vaikka odotankin innolla King-lukuprojektissa seuraavana olevaa romaania (Buick 8). Maantieviruksen kyydissä on vastikään ollut myös Llintu (jolle voin lämpimästi suositella Mustan tornin lukemista, hitaasta alusta huolimatta!).


Sitaattikunniamaininnan saa tällä kertaa kaksi lausetta (elämän vastakohtia, pieniä ja suuria paloja):

Olen jäänyt kiikkiin karkkiansaan.

Kun aamulla nousee sängystä, ei voi aavistaakaan, miten moni asia elämässä saattaa muuttua siihen mennessä kun painaa illalla päänsä tyynyyn.