Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haig Matt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haig Matt. Näytä kaikki tekstit

15 tammikuuta 2022

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto
Aula & Co, 2020
328 sivua
Suomentanut: Sarianna Silvonen
(The Midnight Library, 2020)
Luettu: 28.12.2021
Mistä: lahja


35-vuotias Nora Seed on kokenut elämässään vastoinkäymisiä ja nyt hän on kuolemaisillaan. Hänen elämänsä ei kuitenkaan pääty vaan hän joutuu eräänlaiseen välitilaan elämän ja kuoleman ja välille, keskiyön kirjastoon. Kirjastonhoitaja rouva Elmin avulla Nora pääsee tutustumaan erilaisiin elämiin, niihin, joihin hän olisi voinut omassa elämässään hieman erilaisilla valinnoilla päätyä. Olisiko joku toinen elämä ollut parempi kuin se jota Nora on elänyt? Entä sitten kun kaikki mahdolliset elämät on nähty?

Matt Haig leikkii kirjassaan melkoista mitä jos -leikkiä. Entä jos Nora ei olisi lopettanut uimista, jos hän olisi jatkanut bändissä, suostunut lähtemään kahville naapurin kanssa tai valinnut tutkijan uran? Olisiko Noran elämä eri valinnoilla onnellisempi, olisiko hän vähemmän yksinäinen, enemmän arvostettu, olisiko hänellä perhettä, lapsia?

     "Sitä on vaikea ennustaa, eikö olekin?" hän kysyi ja tuijotti ilmeettömästi eteensä siirtäessään mustaa lähettiä laudan poikki lyömään valkoisen sotilaan. "Sitä, mikä tekee onnelliseksi."

Paitsi elämän valintoja Haig pohtii myös kuolemaa, se on koko ajan Noran tarinan taustalla, hengittämässä niskaan, ja se tekee tunnelmasta tietyllä tapaa surullisen ja ahdistavan. Vaikka Noran vaihtoehtoisissa elämissä tapahtuisi hyviä asioita kummittelee Noran juurielämä, se josta Nora on keskiyön kirjastoon päätynyt, taustalla ja siinä elämässä kuolema on hyvin lähellä.

Keskiyön kirjasto ei ole kevyt hyvän mielen kirja, siinä on Noran elämäntilanteen myötä paljon ahdistusta, surua, itsetuhoisuutta ja lohduttomuutta. Mukana on kuitenkin myös toivoa, lohtua, onnellisuutta ja rakkautta. Noran keskiyön kirjastossa kokemat toiset elämät ovat kiinnostavia kurkistuksia toisiin mahdollisuuksiin, vaikka ne jäävät melko nopeiksi raapaisuiksi eikä niissä päästä kovin syvälle.

Lopulta Keskiyön kirjasto osoittautui sanomaltaan painavammaksi kuin etukäteen odotin. Hienoisesta ennalta-arvattavuudesta ja opettavaisuudesta huolimatta pidin lopulta kirjasta. Ennen kaikkea kirja muistuttaa elämän pienistä hyvistä asioista, niistä, jotka helposti jäävät huomaamatta jos on paha olla.

     "Älä koskaan  aliarvioi pikkuasioiden merkitystä", rouva Elm sanoi. "Paina se mieleesi."


Sitaattikunniamaininnan saa:

Ehkä ei ollut olemassakaan sellaista elämää, joka olisi hänelle täydellinen, mutta jossakin täytyi varmasti olla elämä, joka oli elämisen arvoinen.

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 10. Muusikon kirjoittama tai muusikosta kertova kirja (ilmeisesti Matt Haig tekee myös musiikkia, lisäksi kirjan päähenkilö Nora on elämissään vaikka ja mitä, myös muusikko)
Helmet-lukuhaaste 2021: 32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa.

24 elokuuta 2015

Matt Haig: Radleyn perhe



Matt Haig: Radleyn perhe
Atena, 2011
413 sivua
Suomentanut: Taina Wallin
(The Radleys, 2010)
Luettu: 22.8.2015
Mistä: kirjastosta


Haigin Radleyn perhe huuteli minua kirjaston hyllystä enkä voinut vastustaa veren kutsua (heh). Olisiko tässä varteenotettava kilpailija minulle rakkaaksi tulleille Culleneille, ystävilleni BonTempsissa eli Eric Northmanille ja Bill Comptonille tai uusille tuttavilleni Mustan tikarin veljeskunnalle?

Peter ja Helen Radley sekä heidän teini-ikäiset lapsensa Rowan ja Cara asuvat pienessä ja idyllisessä Bishopthorpen kylässä. Heillä on keskiluokkainen talo ja keskiluokkainen auto, Peterillä lääkärin työnsä, Helenillä lukupiirinsä ja lapsilla koulunsa. Kuitenkin Peterin ja Helenin parisuhteessa on hieman kitkaa, Rowan kärsii ikävästä aurinkoihottumasta sekä kiusaamisesta ja Cara voi todella huonosti kasvisruokavalion vuoksi. Peter ja Helen ovat tavallsuuden perikuvia, todellisuudessa he ovat pidättäytyjiä, vampyyreitä, jotka ovat kieltäytyneet ravitsemasta itseään verellä. Paha vain, että heidän peribrittiläiset kulissinsa ovat vaarassa kaatua, sillä yhden onnettoman illan aloittaman tapahtumaketjun seurauksena heidän perhesalaisuutensa lävähtävät vasten kasvoja ja useampi henki on vaarassa.

     Hirvittävän janoisena hän katsoo kynärvartensa koholla olevia verisuonia.
     Ei, hän sanoo itselleen. Vesi käy yhtä hyvin.
     Vesi.
     Sellaista hänen elämänsä nykyisin on. Kirkasta, mitäänsanomatonta ja mautonta kuin vesi.
     Ja siihen voi hukkua täsmälleen yhtä helposti kuin vereenkin.

Haigin vampyyrit ovat taas hieman erilainen muunnos noista kiinnostavista ja salaperäisistä yön hirviöistä. Verellä itsensä ruokkivat vampyyrit ovat aktiiveja. Ravinnoksi käy sekä ihmisten että vampyyrien veri, tosin VV eli vampyyrien veri kestää säilyttämisen ja siksi sitä myydäänkin vampyyribaareissa pullotettuna. Toiset vampyyrit ovat pidättäytyjiä, jotka ovat päässeet irti veren nauttimisesta ja elävät lähes kuin normaalit ihmiset, ainakin ruokavalioltaan. He ovat kuitenkin kuin varjovampyyrejä, alistuneita heikkolaatuisempaan ravintoon, jatkuvaan päänsärkyyn ja lyhyempään elämään. Vampyyriksi joko synnytään tai käännytään. Käännytyksessä vampyyri imee käännytettävän eli uhrinsa verta, jonka jälkeen uhri juo käännyttäjästään ja tsädäm, uusi vampyyri on syntynyt. Se, pystyykö käännytetty itse käännyttämään uusia vampyyreita jäi minulle arvoitukseksi. Vampyyrit voivat liikkua päivällä, mutta ilmeisesti pidättäytyjät kestävät auringonvaloa hieman paremmin. Mielenkiintoista! Taidan alkaa vampyyrien tutkijaksi. Missä aloitan opiskelut? Tai ehkä vain nautin vampyyriviihteestä kuten tähänkin asti.

Tarinassa on periaatteessa kaikki palikat kohdallaan. Kerronta kulkee kuin se kuuluisa junan vessa. Henkilöt ovat toimivia, mutta eivät hirveän omaperäisiä tai persoonallisia. Juoni tuntui aluksi ennalta-arvattavalta, mutta lopulta tarina tarjosi myös yllätyksiä. Kerronta kärsi välillä turhasta siirappisuudesta ja melodramaattisuudesta ja kieltämättä lopun nuoret parisuhdekuviot latistivat tarinaa. Silti ahmin sivun toisensa jälkeen, halusin tietää mitä heille kaikille lopulta tapahtuu. Kiitos lyhyiden lukujen kirjaa saattoi lukaista vähän kuin ohimennen, lyhyinä hetkinäkin.

Vampyyrit, heidän elonsa rinnakkain ihmisten kanssa sekä kohtuullisen vetävät juonenkäänteet eivät kuitenkaan olleet ihan sitä mitä kaipasin. Kyllä tämän lukaisi, mutta en kokenut juurikaan tunnehuippuja mihinkään suuntaan. Etuliepeessä vielä lupailtiin hauskaa tarinaa, mutta hauskuus oli tainnut tipahtaa juuri kyseisestä kirjayksilöstä pois. Muutama naurahdus ja siinäpä se. Liputan edelleen vanhojen vampyyrituttujeni puolesta. Kansi on kuitenkin houkutteleva, hieno ja sopii kirjaan täydellisesti.


Sitaattikunniamaininnan saa ote verestä kieltäytyvien vampyyreiden opaskirjasta eli Pidättäytyjän käsikirjasta:

Tee siis oma osuutesi yhteiskunnan hyväksi äläkä kiinnitä huomiota noihin sisälläsi asuviin hämäriin haluihin.


Muistelin Radleyn perheen keränneen blogistaniassa ihastuneita arvioita, mutta muistin ilmeisesti väärin. Tarina keskiluokkaisuutta jäljittelevistä Radleyistä on tuntunut monesta muustakin hieman keskinkertaiselta. Tätä mieltä ovat mm. Jori, Kata, Katinka ja Tessa.