17 kesäkuuta 2022

Kalle Päätalo: Iijoelta etelään



Kalle Päätalo: Iijoelta etelään
(Iijoki #23)
Gummerus, 1993
693 sivua
Luettu: 24.5.2022
Mistä: lahja


Kalle jatkaa työskentelyä Taivalkosken kunnan rakennusmestarina, mutta nyt hänellä on uudelleenjärjestelyjen ansiosta apunaan vaimonsa Laina, joka työskentelee rakennustoimistossa puolipäiväisenä vapauttaen Kallen kiertämään ja valvomaan erinäisiä kunnan rakennusurakoita sekä kuntalaisten rakennusprojekteja. Lopulta Lainan apukaan ei riitä helpottamaan työpaineita, töitä on yhä niin paljon, että Kallella ei edelleenkään löydy aikaa kaunokirjallisille kirjoittamisyrityksille saati kotiväen auttamiselle. Sentään Kallioniemen päärakennus saadaan maalattua talkoilla. Kun lisäksi Kallen ja Lainan asumiskuviot kokevat jälleen kovan kolauksen on pariskunta jälleen lähtöpäätöksen äärellä.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat vuoden 1952 keväästä saman vuoden syksyyn. Ajanjaksoon mahtuu monta merkittävää asiaa niin paikallisesti Taivalkosken näkökulmasta kuin myös laajemmin koko Suomea koskien ja myös maan rajojen ulkopuolelle ulottuen. Kalle saa moottoripyöräajokortin (kaikki ne ajot armeijasta alkaen ilman ajokorttia, oi aikoja, oi tapoja!), mutta enemmän huomiota saa hänen kaimansa työllä ja tuskalla hankkima ajokortti, setä-Kalle eli Kummun Patruuna herättää kauhua koko pitäjässä holtittomalla ajollaan uudenkarhean haun, Humber Hawk -henkilöautonsa ratissa. Inkeen koulun rakennusurakkaa päästään viimein jatkamaan valtion tuella, mutta Kallelle henkilökohtaisesti tärkeän Pesiönvaaran kunnalliskodin uudistaminen näyttää jäävän toteutumatta. Helsingissä järjestetään kesäolympialaiset, jotka puhututtavat myös Koillismaalla, puolesta ja vastaan. Sotakorvaukset puolestaan koskettavat koko maata, Suomi saa maksettua niiden viimeisen erän. Kaukana käytävä Korean sota heijastuu myös Taivalkoskelle, puusta on jopa puute ja hinnat nousevat korkeiksi.

Päätalo kuvaa näitä pieniä ja suuria tapahtumia kiinnostavasti ja mukaansatempaavasti eikä tekstiin jääneet muutamat toistot ja kirjoitusvirheet juurikaan vähennä lukunautintoa. Tarinasta on moneksi, on ripaus jännitystä kun Kalle ja Laina sekä Kallen sisar Eeti ja hänen miehensä Veikko lähtevät juhannuksen viettoon Julma-Ölkylle. On tunnelmaa keventävää tilannehuumoria kuten Kummun Kallen autoilut tai Kallen ja Romppas-Veikon sorsan (!) tuulastus. On perhedraamaa kun Kalle samoin kuin Laina kärsivät edelleen mustasukkaisuudesta, Kalle jopa suunnittelee käräyttävänsä Lainan ja Moilas-Veikon rysän päältä, mutta lähes samaan hengenvetoon tämä kaksinaismoralisti yrittää tavoitella Oulun Senjaa ja Tyyneä. Ja on surua, Pesiönvaaralla asuvan Annin Amerikkaan haikailut saavat karun päätöksen. Voi Annia... 

En vielä tässäkään vaiheessa, sarjan loppumetreillä tunne minkäänlaista kyllästymistä, päin vastoin, alkaa hieman hirvittää, että tämä pitkä matka Kallen seurassa on ihan kohta ohi!


Sitaattikunniamaininnan saa:

 Lipsahti, perkele! Lipsahtaahan niitä vaikka mitä sanoja, kun ei ole suussa porstuata.

(Hieman samantapainen porstua-sitaatti oli myös 14. osassa Nuorikkoa näyttämässä, mutta haitanneeko tuo!)


Sekä:

Jos et ite pijä puoliasi, niin kuka pittää!


Pohjoinen lukuhaaste 2022: 22. Kirja keskiyön auringon juhlasta
Helmet-lukuhaaste 2022: 25. Kirjan nimessä on ilmansuunta