Kiitos HIM

Kävin eilen jättämässä jäähyväiset HIMille, joka on ollut suosikkibändini jo 20 vuotta, heti ensimmäisestä vuonna 1997 julkaistusta Greatest Lovesongs vol. 666 -albumista alkaen. Onneksi bändi toi Helldone-kiertueensa myös Ouluun Terminaali Areenalle ja sain ostettua liput keikalle. Pääsin katsomaan bändiä nyt neljättä ja viimeistä kertaa (ainahan voi toivoa comebackia, mutta en jaksa uskoa, että sitä tapahtuu).

Sävelet, sanat, ääni, karisma, taito, jokainen bändin jäsen yhdessä ja erikseen, kokonaisuus. Miten voimakas valta voi musiikilla olla? Miten paljon muistoja voi mahtua biiseihin? Miten jo ensimmäisistä sävelistä räjähtää kokonainen maailma auki, miten musiikki voi yhtä aikaa sekä viiltää, parantaa ja pakahduttaa?

Loistavia biisejä yksi toisensa jälkeen, uutta ja vanhaa, omaa ja lainattua, kaikki niin rakkaita. Ja Gone With The Sin, kiitos, kiitos kiitos!

Onneksi musiikki jää, vaikka bändi lopettaa.

Pala sydäntäni on särkynyt.

Oh how hard it's to let go, oh so hard to let go...
(HIM: Your Sweet Six Six Six)

♥

Kiitos HIM!

♥

Viimeisimmät viipaleet kulttuurista

King-rakkauden kanssani jakava ihana kirjabloggarikollega Irene ideoi viimeisimpiä kulttuurikokemuksia listaavan (epä)haasteen ja (epä)haastoi minutkin mukaan. Tämä on siitä mukava haaste, että se ei oikeastaan ole haaste ja sääntöjä ei oikeastaan ole. Irenen sanoja lainatakseni "voit höpötellä kulttuurista noin yleensä". Sehän sopii.

Viimeisin konsertti
Raskasta Joulua -konsertti oli Oulussa sunnuntaina 27.11. solisteinaan JP Leppäluoto, Marco Hietala, Antti Railio ja Elize Ryd sekä tietysti bändi Erkka Korhosen johdolla. Konsertteja järjestettiin suuren kysynnän vuoksi kaksi, itse olin jälkimmäisessä. Sain illasta käheän äänen (yhteislaulussa ei ääntä säästelty) ja kipeiden käsien (voi sitä taputuksen määrää) lisäksi roppakaupalla joulumieltä. Settiin mahtui omien suosikkieni kuten Tonttu, Sylvian joululaulu, Sydämeeni joulun teen ja Tulkoon joulu lisäksi minulle oudompia kappaleita. Tunnelma oli välillä haikea ja harras, välillä taas riemastuttavan riehakas. Rakastan sitä miten perinteiset joululaulut on sovitettu uusiksi ja puettu raskaampiin sointuihin. Taisin juuri luoda itselleni uuden jouluperinteen, odotan innolla seuraavaa Raskasta joulua -kokemustani. Erityiskiitokset siitä, että esiintyjillä ei konsertin jälkeen tuntunut olevan mitään kiirettä vaan he jaksoivat jakaa nimikirjoituksia ja napata fanit kainaloon valokuvia varten. Suuri, mitä nöyrin ja joulumielisin kiitos!

Viimeisin elokuva
Iissä järjestettiin 2.-4.12. jo perinteeksi muodostuneet IIK!! -kauhuelokuvafestivaalit. Kävin lauantaina katsomassa Nosferatun, vuoden 1922 mustavalkoisen mykkäkauhuelokuvaklassikon, joka pohjautuu Bram Stokerin Draculaan. Elokuvan elektronisesta äänimaailmasta vastasi helsinkiläinen vÄäristymä-duo. Melkoinen elokuvaelämys! Hassua kuinka elokuvan näyttelijät näyttivät joko kuolleilta tai käyvän hieman ylikierroksilla, niin teatraalisia heidän ehostuksensa ja (yli)näyteltyjä heidän ilmeensä ja eleensä välillä olivat. Jos IIK!! on vielä kokematta niin suosittelen! Festivaalin puitteet vanhassa, intiimin pienessä Työväentalossa ovat kohdallaan ja hämärässä kauhurekvisiitta (tällä kertaa mm. verisiä pölykapseleita ja katosta roikkuvia silmämunia) luo lisää tunnelmaa.


Viimeisin tv-sarja
Sain katsottua edellisen tv-sarjaprojektini eli True Blood -sarjan loppuun dvd-boksilta joku aika sitten. Vampyyrit ovat heikko kohtani, mutta sarjassa vilisee monta muutakin kiinnostavaa yliluonnollista otusta. En osaa sanoa kumpi oli parempi, kirja- vai tv-sarja, viihdyin hyvin molempien parissa. Nyt vuorossa on Gilmoren tytöt, vanha suosikkini, jonka pariin on ilo palata. Äiti-tytärsuhde, pieni idyllinen kaupunki, nokkelaa ja nopeaa sanailua, paljon kahvia ja kirjoja, mahtavaa! Sarja on myös erittäin ajankohtainen sillä sen neljän uuden jakson kausi julkaistiin vasta Netflixissä.


Viimeisin albumi
Kiitos lähestyvän joulun soittolistallani on ollut Raskasta Joulua -albumit. Olen kuunnellut kokonaisia albumeja myös mm. seuraavilta: Harmaja, HIM, Highly Suspect sekä Apulanta, jonka Attack of the A.L People -levyn uudelleen äänitetty versio Revenge of the A.L. People on soinut autossani.


Näitä kulttuuripläjäyksiä olisi kiva listata enemmänkin, mutta mennään nyt näillä. Kiitos vielä Irene epähaastamisesta!

Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina

Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina

Like, 2014

262 sivua

Luettu: 21.1.2015

Mistä: pyydetty arvostelukappale

Sami Lopakka vihjaisi viime keväänä Pohjoista kirjallisuutta -illassa tulevasta Sentenced-kirjasta. Siitä alkoi kirjan odotukseni ja tunnetusti odottavan aika on pitkä. Vihdoin ja viimein Like julkaisi Matti Riekin kirjoittaman kirjan ja fanityttö pääsi nauttimaan historian tuulahduksesta Sentencedin tarinan myötä.

Aluksi on pakko hieman avata taustaani Sentencedin osalta. Faniuteni alkoi suhteellisen myöhään, joskus 90-luvun loppupuolella, jolloin bändin laulajana ei enää ollut Taneli Jarva vaan Ville Laihiala. Poikaystäväni (nykyinen aviomieheni) tutustutti minut Sentencedin melankoliseen, tummasävyiseen ja selkärankaan iskevään musiikkiin. En menettänyt sydäntäni bändille ensikuulemalta, mutta nopeasti kuitenkin. Kävimme katsomassa bändiä livenä Oulussa ja olihan se huikea! (Eräs nimeltä mainitsematon henkilö saattoi puolileikillään heittää ääneen kommentin, että bändi alkoi kiinnostaa minua siinä vaiheessa kun NÄIN sen livenä, mutta ei sentään. Ei.) Siitä se sitten alkoi, fanitus. Bändiä on tullut paitsi kuunneltua levyiltä myös käytyä katsomassa mm. Oulun öissä sekä Qstockissa useamman kerran. Uutinen bändin lopettamisesta tuntui surulliselta ja turhalta, kirjan luettuani ymmärrän miksi niin kävi.

Sitten kirjaan. Itsekin bändin faniksi tunnustautuva Matti Riekki on haastatellut bändin eläviä jäseniä -lepää rauhassa bändin perustajajäsen, säveltäjä ja kitaristi Miika Tenkula- ja kirjoittanut Sentencedin tarinan ilman turhia krumeluureja tai millintarkkaa arkistonäpräystä kuten Riekki itse asian esittää. Sentencedin tarina etenee kronologisesti bändin syntyvaiheista jäsenvaihdoksien ja kostean, omaleimaisen sekä menestyksekkään elämän kautta bändin kuolemaan, sen näyttäviin hautajaisiin asti, hyviä hetkiä unohtamatta. Mukana on mustavalko- ja värivalokuvia matkan varrelta, lyhyt katsaus edesmenneen bändin jäsenten nykykuulumisiin ja diskografia. Siinä lyhykäisyydessään kuvaus tästä kultakimpaleesta, katso vaikka kantta, kultaa mustan pinnan alla!

Riekki tekee sen minkä esipuheessaan lupaa, Sentencedin tarina piirtyy lukijan silmiin todentuntuisena, kaunistelematta ja muistoja kultaamatta. Bändin nokkamiehiksi nousseet puhemies Lopakka ja upeaääninen laulumies Laihiala saavat tapahtumien kerronnassa isoimmat puheenvuorot ja asia on painavaa. Alati lisääntyvä ahdistus kiertue-elämää kohtaan, käsistä karkaava juominen, itseinho krapula-aamuina, koti-ikävä, kerta toisensa jälkeen samanlaisena toistuvat kuviot treeneistä levyn tekoon ja keikkakiertueeseen esitetään niin, että lukijan, fanin, on pakko ymmärtää miksi ujouteen ja jurouteen taipuvaiset pohjoisen miehet päättivät bändinsä päivät huipulle. 

     Tukholman satamasta avautui puolitoista kuukautta kestänyt keikkarupeama, jonka neljää ensimmäistä viikkoa voi kuvailla etenkin Jarvan kohdalla "saumattomaksi ryyppyputkeksi". Lopakan mukaan moinen kierros oli ensikertalaisbändille aivan liian pitkä. Vaikka mies kertoo kiertueella olleen "kaikin puolin hyvä meininki", hirvitys alkoi nostaa päätään jo parin viikon reissaamisen jälkeen.
     "Tuli mieleen, että jos tämä tullee olemaan tämmöstä, se ei pääty hyvin kenenkään kohalla", Lopakka sanoo. "Ihan alakupää oli semmosta, että tätä ei rahalla saa, mutta sitten se jo käänty niin, että siitä ei pääse ees rahalla erroon."

Kirja on hyvin kirjoitettu, arvostan kovasti Riekin tekemää työtä ja tietysti sitä, että jäljellä olevat bändin jäsenet ovat lähteneet projektiin mukaan. Erityiskiitos myös siitä, että murre näkyy, olisi tuntunut oudolta lukea Lopakan ja kumppaneiden sitaatteja kirjakielellä. Oulun murre kuulosti ommaan korvaan kotosalta ja toi lissää lämpyä lukemisseen. Kirjassa ei ole mitään turhaa, mutta paria juttua jäin kaipaamaan.

Vaikka Riekki esipuheessaan sanookin välttäneensä tarkoituksella arkistotietoa olisi ollut mukava nähdä listattuna bändin jäsenet, heidän instrumenttinsa ja ajankohta, jolloin he ovat bändissä vaikuttaneet. Biisien nimet olisivat myös olleet toivottava lisä. Esimerkiksi itselleni bändin vanhempi tuotanto on oudompaa ja albumien biisit olisi ollut kiva tarkistaa suoraan diskografiasta. Nyt tarkistus täytyi tehdä lähimmästä lähteestä, tässä tapauksessa internetistä tai levyhyllystä. Kiiltäväpintainen paperi ja kaikki kuvat värillisinä olisi toki tuntunut ja näyttänyt hienolta, mutta valittu vähemmän pröystäilevä ulkoasu on ehdottomasti sentencedmäisempi. Jos bändi ei ole tehnyt ulkoisesta ilmeestään numeroa bändin olemassaolon aikana, miksi sitä pitäisi tehdä jälkeenpäinkään?

Niin sanotuista imagoasioista ei puhuttu Sentencedin sisällä koskaan, jos nyt puhuttiin paljon muustakaan. Se, että bändille kehittyi maine paljon ryyppäävinä, mustiin pukeutuvina tuppisuina perustui siihen, että bändi ryyppäsi paljon, tykkäsi pukeutua mustiin eikä lätissyt turhia. Ei mihinkään muuhun.

Kirja pääsee jopa ehkä yllättäen bändin mustanpuhuvan kuoren alle. Puhutaan puhumattomuudesta, esimerkiksi siitä miten Lopakan sanoituksia ei juurikaan kommentoitu tai kuinka toimimattomat biisit vaiettiin kuoliaaksi. Sentencedin biisit kertovat usein kuolemasta ja itsemurhasta, joten ei ole yllätys, että samat aiheet nousevat esiin myös haastatteluissa. Lopakan ja Laihialan pohdinnat kuolemasta ja sen merkityksestä heille itselleen on mielenkiintoista luettavaa. Kirja menee paikoitellen kovin herkäksi enkä onnistunut lukemaan kirjaa kuivin silmin.

Kirjan luettuani kunnioitus Sentencediä ja sen jäseniä kohtaan nousi entisestään. He tekivät musiikkia omalla tavallaan, eivät välittäneet siitä mitä muut heistä ajattelivat ja osasivat viedä työnsä kunnialla päätökseen. Kiitos Sentenced! Kiitos Matti Riekki! Tämä kirja on kansallinen (ja toivottavasti tulevaisuudessa myös kansainvälinen) urotyö musiikkimaailmalle! Sentencedin musiikki elää edelleen, vaikka bändi ei.

     "Kyllähän se parhaimmillaan tuntu niinku olis syttyny tulleen", Lopakka tokaisee. Laihiala summaa aiheen koruttomaan tyyliinsä.
     "Sen hyvän illan jakso aina olla elävien kirjoissa." 

Sitaattikunniamaininnan saa ("jäähyväis-dvd:stä" tuttuakin tutummaksi muodostunut Laihialan lausuma):

Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes Oulun pojan erektio!

Kirja on onneksi huomioitu muissakin blogeissa kuten seuraavissa: Hannan kirjokansi, Hemulin kirjahylly, Luen, mutta en kirjoita, Notko, se lukeva peikko. Lähdenkin tästä lukukierrokselle fiilistelemään kirjan jälkihöyryissä!

Ari Väntänen: Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta

Ari Väntänen: Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta

Like, 2014

432 sivua

Luettu: 11.9.2014

Mistä: pyydetty arvostelukappale

Hihkaisin riemusta kun huomasin Liken julkaisevan Apulannasta kertovan kirjan. Apulannalla on ollut paikka sydämessäni Attack of the A.L. People -levystä eli vuodesta 1995 asti. Roihuavinta Apis-rakkauteni oli bändin kolmen ensimmäisen levyn aikana, sittemmin se on tasaantunut sellaiseksi tasaisesti sykkiväksi tunteeksi. Kun Apulantaa soitetaan radiossa kulkevat kylmät väreet (hyvät sellaiset) selkärankaani pitkin. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä luenko Väntäsen kirjaa. Näistä taustoista johtuen arvioni ei siis voi olla täysin objektiivinen vaan vahvasti tunteiden värittämä.

Minuun on vedonnut syvästi myös se, että Apulanta on suuresta suosiostaan huolimatta aina ollut monin tavoin ulkopuolinen, eräänlainen suomalaisen rockin outolintu. Se ei ole halunnut eikä osannut sulautua massaan tai mukautua trendeihin, ja sillä tavalla se on pysynyt jäljittelemättömänä ja persoonallisena. (Alkusanat, Ari Väntänen)

Yli kahteen vuosikymmeneen mahtuu paljon. Keväällä 1991 Toni Wirtanen ja Antti Lautala kohtaavat koulun diskossa (Obbe! Pokopoko! Obbe! Pokopoko!) ja päättävät perustaa yhdessä bändin. Kokoonpano hakee muotoaan kunnes heinäkuussa 1991 Antin takapihalla teltassa käydyn juttutuokion myötä mukaan astuu rumpaliksi Antin ystävä Simo "Sipe" Santapukki. Vielä nimeämätön bändi on valmis aloittamaan pitkän ja vaiherikkaan voittokulkunsa. Väntänen kuvaa bändin taipaleen alusta nykyhetkeen saakka antaen puheenvuoron niin nykyisille kuin myös entisille bändin jäsenille ja muille bändiin läheisesti liittyville henkilöille. Kirjasta selviää bändin historian päälinjojen lisäksi monia mielenkiintoisia yksityiskohtia: mikä on levyjen kansissa oleva mystinen Mikhon hyväksymä -leima, mitä erikoista "instrumenttia" Tuukka Temonen soittaa Mikä ihmeen Apulanta? -levyllä Amanda "Mandy" Gaynorin ollessa vielä basistina, miten Apulannan PR-asioita hoitaneen Katja Ståhlin tuli otsikoida sähköpostiviestinsä saadakseen bändin jäsenten huomion, mitä tehtiin Terminointialueella, mitä tarkoittaa demambaloida tai mikä on Apulannan historian laajimmalle levinnyt uutinen. Kirjassa on myös paljon valokuvia, otteita erilaisista artikkeleista, piirustuksia, pieniä muistiinpanoja ja suttauksia sekä kirjan lopussa bändin diskografia.
  
Kirjan nimi on hyvin apulantamainen, mutta se voisi helposti taipua (ja mielessäni usein taipuikin) myös muotoon Apulanta - Kaikki yhdestä parhaasta. Sillä sellainen se on. Kirjan perusteella Apulannasta jäsenineen saa tietyllä tavalla nöyrän, mutta myös muita kumartelemattoman ja erittäin tunnollisen ja työteliään vaikutelman. Menestyksen eteen on tehty paljon työtä eikä sen saavuttamisen jälkeenkään olla jääty tuleen makaamaan vaan bändiä on viety määrätietoisesti eteenpäin. Virheistä on opittu ja bändin eteen on oltu valmiita tekemään kipeitäkin ratkaisuja, joista ulospäin näkyvimpiä ovat olleet jäsenmuutokset. Pakko myöntää, että minulle Tuukka Temosen lähtö bändistä tuntui isolta iskulta, niin vahvaksi trioksi Toni, Sipe ja Tuukka oli muodostunut. Jäsenmuutokset ovat kuitenkin tuntuneet onnistuneilta. Tonista ja Sipestä, bändin koossa pitävästä kaksikosta, huokuu vahva rakkaus musiikkiin, musiikin tekemisen ilo, rentous ja turhan pönötyksen puuttuminen.

     Huikean festivaalikesän [v. 1996] viimeisillä viikoilla Apulanta huomasi olevansa Suomen ja kenties koko maailman ainoa bändi, joka ajaa henkilöautolla oman keikkabussinsa perässä ilman mitään varsinaista syytä.
     SIPE: "Jollain keikkapaikalla me kysyttiin roudareilta: 'Voitaisko mekin tulla joskus sinne bussiin?' Ne nauroivat tikahtuakseen: 'Me ollaankin ihmetelty, miksi te ette tule!' Ne olivat luulleet, että me jostain syystä välttämättä halutaan liikkua henkilöautolla."
     Ennen bussiin astumista piti varmistaa vielä yksi asia.
     TONI: "Me kysyttiin vielä: 'Päästäänkö me tällä ihan Heinolaan asti?'"

Kirjan lukeminen oli yhtä nostalgiaryöppyä, tuttuja biisejä ja levyjä, muistin jopa nähneeni muutamat kirjaan liitetyistä artikkeleista aikoinaan lehdistä. Harvaa tietokirjaa tulee luettua yhtä ahmimalla kuin tätä. Yksi ristiriita/virhe silti pisti silmiini. Väntänen mainitsee yhdessä kohdassa kirjaa, että Toni ja Antti tapasivat toisensa ja sopivat bändin perustamisesta keväällä 1990 kun taas esimerkiksi Apulannan kotisivujen historiikissä ajankohdaksi mainitaan kevät 1991. Kirjassa on kuitenkin niin paljon asiaa, että ei ole mikään ihme jos mukaan on jäänyt jokunen virhe.

Bändin keskinäisistä suhteista kerrottaessa minut yllätti se kuinka vähän bändissä on keskusteltu keskenään henkilökohtaisista asioista ja tunteista, vaikka varsinkin Toni ja Sipe ovat vuosien saatossa hitsautuneet tiiviisti yhteen eräänlaiseen symbioosiin. Ilahduttavaa puolestaan on Apulannan suhtautuminen mediaan, harva bändi pystyy vuoroin hyötymään, kritisoimaan ja vedättämään mediaa samaan tapaan kuin Apulanta. Kokonaisuudessaan kirja on todella kattava paketti niin bändistä kuin sen jäsenistä. Apulannan ura on myös sidottu kirjassa hienosti aikakausien muihin bändeihin, asioihin ja ilmiöihin.

Tulen varmasti palaamaan tähän kirjaan myöhemmin uudelleen. Kirjaa lukiessani olen myös kuunnellut Apulannan levyjä pitkästä aikaa oikein tehosoitossa. Mietin myös pitäisikö täydentää Apulanta-levykokoelmaani uudemmalla, vielä minulta puuttuvalla tuotannolla. Taidan ainakin aluksi kuunnella Attack of the A.L. People -albumin vielä kerran... Sipe kertoo kirjassa, että Attackin söpöilyllähän me yritettiin miellyttää naispuolisia kuulijoita. Osui ja upposi, minä ihastuin albumiin sydänjuuriani myöten eikä ihastus bändin musiikkiin osoita laantumisen merkkejä.

Jonossa oli peikkoteinityttöjä ja jämäköitä viisikymppisiä janttereita, ja juuri siinä kiteytyi, mitä bändi voi saavuttaa soittamalla rockia kaksikymmentä vuotta. Apulanta oli säestänyt näiden ihmisten elämää. Se oli tehnyt musiikkia miljooniin myötä- ja vastoinkäymisiin. Se oli julkaissut lauluja, jotka tuntuivat kertovan yhtä lailla tekijänsä kuin kuulijankin elämästä ja jotka joskus olivat kääntäneet elämän uuteen suuntaan.

Kiitos ja kumarrus Likelle, Ari Väntäselle ja tietenkin Apulannalle, nyt on laitettu kansien väliin loistavan bändin tarina ja se on tehty bändin arvoisella tavalla!

Sitaattikunniamaininnan saa Tonin kommentti:

Apulanta on meidän hiekkalaatikkomme.

Jussi Mäntysaari on kirjoittanut hyvin tunteellisen arvion kirjasta, Nanna puolestaan on kirjoittanut arvionsa keskivertodiggarin näkökulmasta. Myös Apulannan entinen basisti Tuukka Temonen on kirjoittanut blogiinsa kirjan herättämiä ajatuksia.

- - -

Lukutaitopäivänä 8. syyskuuta julkaistiin Suomen Pakolaisavun #lukuhaaste, joka jatkuu syyskuun loppuun. Lukemalla kirjan, lehden tai muun tekstin voi auttaa viemään lukutaitoa pakolaisille Ugandaan, Liberiaan ja Sierra Leoneen. Osallistua voi joko lahjoittamalla jokaisesta luetusta tekstistä 1 euro, jolla saa yhden aapisen tai vaihtoehtoisesti isompi summa kertalahjoituksena, jolloin useampi pakolainen saa lukutaitokoulutusta. Tässä vielä ohjeet, jotka ovat Suomen Pakolaisavun #lukuhaaste-sivulta:

1. Lue kirja, lehti tai mikä vaan työhösi tai vapaa-aikaasi kuuluva teksti.
2. Lahjoita 1 euro jokaista lukemaasi merkittävää tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588.
3. Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa #lukuhaaste.
4. Haasta ystäväsi, kollegasi tai joku muu haasteen arvoinen mukaan viemään lukutaitoa Afrikkaan. Älä unohda tsekata ketkä kaikki ovat jo vieneet lukutaitoa Afrikkaan täältä!

tai:

• tekstiviestitse 20E LUKUHAASTE numeroon 16588
• suoraan Suomen Pakolaisavun tilille FI71 8000 1300 2236 67 ja viite 62405 08625
• netissä

Kannan oman pienen korteni kekoon ja osallistun #lukuhaasteeseen syyskuun ajan. Haastan myös mukaan blogini lukijat, jo yhdellä eurolla pääsee viemään lukutaitoa eteenpäin. Hihkaiskaa kommenteissa, mikäli aiotte osallistua!

Kooste kirjavuodesta 2013 sekä HIM-fiilistelyä

Kirjavuosi 2013 jäi hieman kesken. Tarkalleen sanottuna noin niiden 60 sivun verran, joita en ehtinyt kesken olevasta kirjasta päättyneen vuoden puolella lukea. Ehtiihän ne viimeiset sivut toki lukea uuden vuoden puolella, mutta nyt jäi yksi kirja roikkumaan yli vuodenvaihteen ja luettujen kirjojen lista vääristyy hieman. Harmittaa tällaista listahullua neurootikkoa. Se puolestaan ilahduttaa, että ehdin lukea useamman kirjan kuin viime vuonna. Eli kirjavuosi 2013 näyttää tältä:

50 luettua kirjaa, lisäksi yksi sarjakuva-albumi eli yhteensä 51 luettua teosta.

19 kotimaista, 32 ulkomaista kirjaa.

6 fakta- tai tietokirjaa (laskin tähän myös ns. fiktiiviset faktat eli tietokirjamaiset teokset niin Muumeista, noidista kuin vampyyreistäkin), 45 fiktiota.

37 naisten (24 eri naista eli muutamalta naiskirjailijalta olen lukenut useamman kuin yhden kirjan) ja 16 miesten kirjoittamaa (vain yhdeltä mieskirjailijalta olen lukenut useamman kuin yhden kirjan, joku saattaa arvata keneltä). Muutamissa kirjoissa on ollut useampia tekijöitä, joten kirjailijoiden yhteismäärä ylittää luettujen kirjojen määrän. 13 nais- ja 11 mieskirjailijaa oli minulle uusia tuttavuuksia eli heidän teoksiaan en ollut aiemmin lukenut. Osa kirjoista oli uudelleenluvussa, mutta ne oli luettu alunperin AEB (aikaan ennen blogia), joten kirjoitin kaikista arviot vuonna 2013.

Mitkä kirjat sitten jäivät parhaiten mieleen? Luin useampia helmiä, mutta jos pitäisi valita vain yksi kotimainen ja ulkomainen kirja olisivat ne nämä (kuva toimii linkkinä arvioon):

Maaria Päivisen Pintanaarmuja, joka nimestään huolimatta upposi pintaa paljon, paljon syvemmälle.

Michael Enden Tarina vailla loppua, joka on lapsuudesta tuttu elokuvana, mutta joka oli kirjana yhtä upea kokemus ja matka.

Myös seuraavat kirjat säilyvät mielessäni pitkään:

   

 

 

  

- - -

Vuosi vaihtui meillä vähin raketein. Voin kuitenkin sanoa nähneeni mitä mieluisimman "ilotulituksen" jo ennen vuodenvaihdetta, lauantaina 28.12. Club Teatrialla Oulussa Helldone Festivalin päätteeksi. Tässä hieman (kännykkä)kuvamaistiaisia. Valoa ja kumppaneita kansalle joka pimeydessä ja sateessa vaelsi. HIM, jo toisen kerran samana vuonna ♥

Muut esiintyjät olivat Odalisque, Beastmilk ja Pertti Kurikan Nimipäivät, mutta HIMin takia minun piti päästä paikalle. HIM soitti upean keikan mahtavalla energialla, Ville Valo ilahdutti yleisöä laulun ja kitaroinnin lisäksi myös välispiikeillä (välispiikkejä muuten ei Qstockin keikalla juurikaan kuultu) ja bändin miehillä tuntui olevan hauskaa lavalla. Myös harvinaista herkkua oli tarjolla vanhemman tuotannon merkeissä, esimerkiksi Chris Isaak -cover Wicked Game, For You, Death Is In Love With Us, Your Sweet Six Six Six ja iki-ihana In Joy And Sorrow raikuivat luontevasti uudempien biisien lomassa. Voi mitä herkkua, en voi muuta sanoa! Kiitos :)

"She is smiling like heaven is down on earth"

Otsikko viittaa tietenkin HIMin Right Here In My Arms -biisin alkuun ja lauantai(n ja sen jälkei)seen olotilaani. HIM on ollut suosikkibändini jo debyyttialbumistaan lähtien, joten bändin saapuminen Qstockiin oli mitä parhain syy katkaista seitsemän vuoden mittaiseksi venynyt Qstock-taukoni ja ostaa liput festareille lauantaiksi.

Keikka oli mahtava, ehkä paras näkemistäni HIMin keikoista eli kolmas kerta toden sanoo. (Tosin tässä on hieman sama juttu kuin Stephen Kingin suhteen: HIM on niin hyvä, että sitä on vaikea sijoittaa arvosteluasteikolle.) Bändi soitti vanhojen tuttujen hittien lisäksi uuden levyn biisejä sekä myös ilahduttavasti raskaampaa tuotantoaan kuten esimerkiksi Venus Doomin. Keikan lopetti When Love And Death Embrace, joka uppoaa minuun takuuvarmasti ja aina. Olen edelleen hengästynyt ja lähes sanaton. Kiitos!

Saattaisin jatkaa hehkutusta vielä vaikka kuinka pitkästi, mutta kuvat puhukoon puolestaan. Tässä siis pari (huonoa kännykän kameralla otettua) kuvaa keikalta, sillä tiedän, että lukijoista löytyy useampiakin HIM-faneja ;)

Taidankin tästä jatkaa fiilistelyä katselemalla netistä löytyviä livetaltiointeja ja ehkä kuuntelen HIMiä vielä cd-levyltä ;)

♥

 - - -

Bloggaus ja muiden blogien lukeminen on ollut kesäkiireiden vuoksi vähäistä, mutta kyllä täältä lomatunnelmista kohta palataan arkeen...

Kehuja ja kunniaa kera lyhyen maljapuheen

Blogistaniassa on viuhunut tiuhaan tahtiin tunnustuksia, joista minäkin olen saanut osani. Sain jo syyskuussa Minnalta maljapuhehaasteen (sekä tsemppaavan blogiystävän virtuaalisen kukkakimpun, jonka otin vastaan jo aiemmin). Annika K, ANNI, Norkku, Helmi-Maaria Pisara ja viimeisimpänä Satu olivat sitä mieltä, että olen kehujen ja kunnian arvoinen otsikolla A Blog With Substance. Kiitos ja kumarrus kaikille tasapuolisesti, on kiva tulla muistetuksi. Haasteet saa napata halutessaan mukaansa, en tällä kertaa nimeä ketään tiettyjä.

Aloitetaan vaikka paljastuksilla. A blog with substance -tunnustus näyttää ja kuuluu seuraavasti:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille.
3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Koska joulu on jo kulman takana, ainakin jos kaltaiseltani jouluihmiseltä kysytään, tulee kahdeksan asiaa tällä kertaa (kirjapainotteisten) joululahjatoiveiden muodossa ;) Tässä onkin mietinnän paikka, ei ole tullut viimeaikoina tehtyä varsinaisia joululahjalistoja...

1. Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas. Tästä kirjasta olen jo miehelleni "hienovaraisesti" vihjannutkin ;)
2. C.S. Lewis: Narnia - kaikki tarinat. Ihastuin Narnian maailmaan elokuvamuodossa ja haluaisin lukea kirjat, mielellään säilöisin yhteisniteen omaan hyllyynikin.
3. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli. Ihana, ihana tarina, jonka haluan lukea yhdessä tyttöjen kanssa, kunhan he ensin vähän kasvavat.
4. J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin (itsensä Tolkienin vai Tove Janssonin kuvittamana, kas siinä pulma. Tällä hetkellä kallistun Tolkienin kuvittamaan). Kivahan tämä kirja olisi saada Taru sormusten herrasta -yhteisniteen viereen. Kummatkin ovat siis lukematta, mutta TSH -elokuvista tykkäsin kovasti.
5. Stephenie Meyer: Twilight -saga* (eli englanninkielinen kirjaboksi). Tykkäsin sarjasta enemmän englanninkielisenä ja haluan palata siihen uudelleen. *Kiitos Morren, nyt minuakin häiritsee suunnattomasti saaga -termin väärä käyttö! Sivisty sinäkin.
6. Maraboun Aladdin -suklaarasia. Tämä on jokavuotinen perinne, vanhempani tietävät miten pidetään tytär tyytyväisenä :)
7. Green Dayn Dos! -cd. Albumitrilogian ensimmäisen osan (Uno!) olen jo ostanut (rakas joulupukki, en suutu vaikka paketissa olisi myös Tre!).
8. Festarimatka Rock The Beachiin Helsinkiin. Sinne tulee Green Day! Eivätkä ne muutkaan hassumpia ole, kuten esimerkiksi 30 Seconds to Mars, Queens of the Stone Age ja Kotiteollisuus ;) Green Dayn Dookie on ensimmäinen cd-levyni. Rakkaus yhtyeen musiikkiin on säilynyt siitä asti, olisi vähän kuin lottovoitto päästä katsomaan bändiä livenä :)
9. Bonuksena vielä pyjamapäivä jouluna, eli lojumista sisätiloissa pyjamassa aamusta iltaan herkutellen, lukien ja pelaillen tai muuten vain rentoutuen perheen kanssa. Haaveilen tästä joka joulu, mutta sukujen jouluperinteistä johtuen se on jäänyt toteuttamatta. Jospa tänä jouluna?

Ja sitten maljapuhehaasteeseen, joka ohjeistetaan näin:
1. Kirjoita listaustyyliin parin rivin maljapuhe, jossa luettelet viisi asiaa, joista sinulle tulee erityisen hyvä mieli/mistä olet kiitollinen.
2. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin.


Olen kiitollinen ihanasta perheestä, lukuharrastuksesta, kirjablogiyhteisöstä, alkaneesta viikonlopusta ja vastavalmistuneista villasukista (joista lisää myöhemmin).


En ole koskaan ollut puheiden pitäjä ja sen kyllä huomaa, mutta olipahan ohjeiden mukainen ;) Mukavaa viikonloppua!

Breaking Dawn

Stephenie Meyer: Breaking Dawn

Little, Brown Book Group, 2008
702 sivua

Täällä on vietetty viikonloppua jäähyväisten merkeissä. Breaking Dawn ja sen myötä koko Twilight -sarja on nyt luettu, niin suomeksi kuin englanniksikin. Onneksi sarjan neljä osaa löytyy omasta hyllystä, niihin voi palata jos (kun) haluaa. Bree Tannerista kertovaa kirjaa en osta, mutta Houkutus -opas Twilightin maailmaan -kirja täytyy hankkia. Niin ja elokuvat, eiköhän niistä jonkinlainen boxi kasata.

Breaking Dawnin alku on yhtä Bellan ja Edwardin juhlaa. He saavat viimein toisensa niin papin edessä kuin vähän muutenkin... Häämatka ei suju kuitenkaan ihan niin kuin pari on suunnitellut, tapahtuu jotain mitä kumpikaan ei uskonut mahdolliseksi. Esme-saaren tapahtumista lähtee käyntiin vyöry, johon ajautuvat vampyyriystävät, ihmissudet ja myös Volturit. Vihdoin selviää myös tuleeko Bellasta vampyyri, miten käy Culleneiden ja Quileutien sopimuksen ja mikä on Jacobin kohtalo.

All the lines that held me to my life were sliced apart in swift cuts, like clipping the strings to a bunch of balloons.---
I was not left drifting. A new string held me where I was.
Not one string, but a million. Not strings, but steel cables.
A million steel cables all tying me to one thing - to the very center of the universe.

Tiedättekö sen tuttuuden tunteen, kun jostakin asiasta tulee tuntemus niin kuin olisit tullut kotiin? Hieman samanlainen olo tulee heti kirjan ensimmäisistä lauseista. Koska tarina on jo tuttu aikaisemmalta (suomeksi)lukukerralta, maltoin keskittyä enemmän kerrontatapaan ja lauseisiin. Ei ollut tarvetta ahmia kirjaa. Päinvastoin, halusin hieman hidastaa lukutahtia kun on viimeinen osa kyseessä. Välillä tuntui, että englanninkielisessä tarinassa oli jotain enemmän, en tiedä sitten onko suomennoksessa oiottu vai olenko ehtinyt unohtaa tapahtumia.

Meyer kuvailee henkilöhahmojensa tunnetiloja taitavasti. Hän on myös luonut vampyyreiden eri kyvyistä eräänlaisen elävän shakkipelin, jossa jokainen vaikuttaa jokaiseen. Kirja vaikuttaa muutenkin tarkkaan harkitulta kokonaisuudelta, palaset loksahtavat kohdalleen. Tykkäsin alkuperäisestä versiosta jopa enemmän kuin suomeksi käännetystä.

Mainitsin aiemmin tämän hetkisiä suosikkibändejäni. Ajattelin nyt lisätä tähän musiikkia, jonka jostain syystä yhdistän Twilight -sarjaan. Tuleeko muilla jostain kirjasta tietty musiikki mieleen tai päinvastoin? Huomautuksena vielä, että videon alapuolella on lainaus kirjasta, joka saattaa spoilata, joten älä kurkkaa pitemmälle jos vasta suunnittelet sarjan lukemista!

Yksi My Chemical Romancen suosikkikappaleitani, olkaa hyvä :) (Laulaja Gerard Way olisi muuten ollut loistava Edward Cullenina!)

Happiness expanded like an explosion inside me - so extreme, so violent that I wasn´t sure I´d survive it.
"Forever," Edward echoed in my ear.
I couldn´t speak anymore. I lifted my head and kissed him with a passion that might possibly set the forest on fire.
I wouldn´t have noticed.