Tuomas Kyrö: Miniä

Tuomas Kyrö: Miniä

Kirjakauppaliitto, 2012

122 sivua

Luettu: 26.7.2014 (#2 lukumaratonilla)

Mistä: oma ostos

Tuomas Kyrön Miniän sai 23.4.2012 Kirjan ja ruusun päivänä yli kymmenen euron hintaisen kirjaostoksen kylkiäisenä. Tämä on siitä merkittävä kirja, että se on ensimmäinen sittemmin perinteeksi muodostuneista Kirjan ja ruusun päivän kylkiäiskirjoista. En enää millään muista minkä kirjan kyseisenä päivänä ostin, mutta eipä tieto kovin merkityksellinen Miniästä kirjoittamisen kannalta ole. Tämä oli viimeinen lukemani kirja lukumaratonillani, vuorokaudesta olisi ollut vielä hieman aikaa jäljellä, mutta jotenkin tuntui siltä, että Miniään oli hyvä lopettaa.

Mielensäpahoittajan miniä valmistautuu viettämään perheestä vapaata viikonloppua viinilasillisen ja rentoutumisen merkeissä kun puhelin soi. Appiukko on loukannut itseään eikä pärjää yksin kotona, joten hänen on matkustettava Sysi-Suomesta Helsinkiin miniänsä ja poikansa kotiin. Miten sujuu nykyaikaisen uranaisen ja vanhanaikaisia arvoja sekä tapoja kunnioittavan ikämiehen yhteiselo? Sen selvittämiseen tarvitaan aimo annos kärsivällisyyttä, joustavuutta ja paineensietokykyä, työelämästä tuttuja taitoja.

     Appiukon saapumiseen on aikaa kolme tuntia.

     En minä tiedä mitä 80-vuotiaan miehen ja 43-vuotiaan naisen yhteiselämässä syödään. Appiukon ruokavalio koostuu perunasta, minä olen siirtynyt riisiin, nuudeleihin ja linsseihin jo vuosia sitten. Lisäksi on näitä pikantteja pikkueroja, kuten puoli vuosisataa ja elämänkatsomus. Saako sillä reseptillä gratiinit rakennettua?

Appiukon saapumiseen valmistautuessaan miniä muistelee ensitapaamistaan appivanhempiensa kanssa. Miniä on saanut tuta jo ensihetkistä, että asiat on parempi hoitaa appiukon tapaan. Ei halata, ei pyydetä anteeksi, ei puhuta turhia, yskähdys riittää. Valot sammutetaan heti uutisten ja sään jälkeen. Peruna kuuluu erottamattomana osana ruokapöytään. Sitten on vielä sellaisia ikivihreitä opetuksia kuin [k]yllä ei hyvää hävitetä, eikä huonoakaan. Ja juuri kun luulee tuntevansa appiukkonsa vetää hän hihastaan yllätyskortin, [k]yllä yhden kerran haluan elämässäni jekuttaa.

Kun kuulin ensimmäisen kerran Miniästä myönnän suhtautuneeni siihen hieman nihkeästi. Mietin menettääkö tarina sen uskomattoman hienosti toteutetun yhtä aikaa hauskan ja herkän tunnelmansa uuden näkökulman myötä, olisiko Miniä vain halvanmakuinen sivutuote. Onneksi olin väärässä (olen näemmä paksupäinen, olen jo kahdesti aiemminkin saanut nenilleni Mielensäpahoittajan kanssa), Miniän tunnisti heti osaksi sitä tuttua ja rakkaaksi tullutta Mielensäpahoittaja-sarjaa. Samalla kirja tuntui raikkaalta, oli mukava saada mielensäpahoittajan tarinaan uusi näkökulma, naisen ääni.

Miniän tempo yllätti hieman, sarjan aiemmat osat ovat olleet vauhdiltaan leppoisia ja rauhallisia, mutta nyt tarinan vauhti kiihtyy ja saa loppua kohden jopa farssimaisia piirteitä. Tarina keikkuu hetken jo uskottavuuden rajalla, mutta pysyy kuitenkin -onneksi- rajan paremmalla puolella. Miniä on ihana, hauska ja lämpöä huokuva kirja, mutta pidän silti eniten Mielensäpahoittajan, tuon ihanan vanhan jäärän, omasta äänestä.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Pitää puolen ja pitää huolen, ei se ole yhdestä halauksesta tai miljoonasta sanasta kiinni.

Miniää on luettu todella paljon kirjablogeissa, esimerkiksi näissä: Jokken kirjanurkka, Kaiken voi lukea, Kirsin kirjanurkka, Käännä jo sivua, Luen ja kirjoitan ja Lukuholistin maistiaiset.

- - -

Nyt on lukumaratonin aiheuttama bloggausjono purettu. Seuraavalla kerralla voisin välttää minua stressaavan jonon ja kirjoittaa kirjoista miniarviot yhteen postaukseen koottuna.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

WSOY, 2012

130 sivua
Luettu: 15.7.2013
Mistä: kirjastosta

Häivähdys purppuraa ja Tuo tumma nainen jättivät jälkeensä kaipuun lukea jotain kevyempää, pehmeää ja lempeää. Haahuillessani kirjastossa muistin yhtäkkiä Kyrön ja nappasin Mielensäpahoittajan jatko-osan mukaani. Edellisestä kohtaamisestani vanhan jäärän kanssa on kulunut aika tarkalleen kaksi vuotta, oli jo aikakin päivittää kuulumiset.

Kun Mielensäpahoittajan kotiapuna ollut ruma nainen Raisa yllättäen vaihtuu kahdeksantoista minuuttia  ja kolmekymmentäyhdeksän sekuntia myöhässä saapuvaan nuoreen, kauniiseen, kylmän oloiseen naiseen alkaa vanhuksen kapinahenki nousta. Kyllä ei tule mitään, että noin vain ihmisiä, toimivia osia, vaihdellaan. Uusi kotiapulainen saa saman tien lähdöt, mutta jostain on ruokaa saatava kun ilmankaan ei voi olla ja ruoan aiemmin laittanut vaimo on Kuusikodin vuodeosastolla. On siis opeteltava itse, yrityksen ja erehdyksen kautta. Ohjenuorakseen Mielensäpahoittaja ottaa perunan, tuon ruoanlaiton peruspilarin, joka on enemmän kuin terveydenhuoltojärestelmä, lattialämmitykset ja demokratia, siitä on hyvä jatkaa muihin ruokiin. On kuitenkin muistettava käydä ensin kaupassa, vaikka kuinka olisi kirjastoreissu samalle päivälle.

Useampi päivä ilman lämmintä ruokaa ja nyt rupesi tuntumaan, että maailma oli humalassa. Kieppui, heilutti, tömähteli. Televisiosta rupesi tulemaan kummallista puhetta. Olin varma, että uutistenlukija sanoi koko ajan että peruna. Perunaneuvottelut ovat ajautuneet umpikujaan, mutta valtakunnan perunasovittelija tekee uuden liemiehdotuksen huomisillalliseen mennessä. Voin kanssa. Tilliä päälle. Kesäkeittiössä. Pannukahvit ja pullaa.
     Pitelin karmeista kiinni.
     Kyllä ei ole tolkullista, että minä kuolen nälkään vaikka pakastimessa on ruuat ydinsodasta tai vasemmistovallankumouksesta selviämiseen.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tuli pidettyä näin pitkä tauko kirjojen välissä. Jos löytää jotain hyvää niin miksi sitä pitää pantata ja säästellä, lukisi nyt edes kerran vuodessa kun kerran tykkää. Onhan tätä vielä Miniän (23.4.2012 Kirjan ja ruusun päivänä tehtyjen kirjaostosten kaupanpäällisteos) verran luvassa ja ainahan näitä voi lukea uudelleen, kyllä eivät uusintaluvusta kärsi! Jo sivulla 10 kirjaa varten varaamani muistilappusuikaleet loppuivat kesken ja jouduin leikkaamaan niitä lisää (meidän lähitavaratalossa kun ei ollut sellaisia kaipaamiani valmiita suikaleita, niitä kirkkaita joissa on vähemmän tuju liima ja värikäs toinen pää).

Tunnustan, että etukäteen hieman arvelutti voiko Kyrön luoma Mielensäpahoittaja toimia toisen kirjan verran vielä kun mukana on ruokareseptejä. Kyllä voi, ja vielä hyvin! Muutamat ruokareseptit, jotka esiteltiin turinoinnin lomassa eivät olleet keittokirjamaisia vaan hyvin mielensäpahoittajamaisia ja saattoipa niistä itsekin oppia jotain. Tai jos ei oppinut ruokaresepteistä niin ainakin Mielensäpahoittajasta. Kyrö, jonka kerrotaan kirjan lopussa olevan sukupolvensa johtavia mielensäpahoittajia, tavoittaa upeasti ja ennen kaikkea uskottavan oloisesti vanhan miehen sielunmaiseman ja elämänviisauden. Mielensäpahoittaja tietää paljon ja pukee sen napakasti sanoiksi, kuten että elämän tarkoitus on elämä. Niin kauan täällä ollaan kunnes kuollaan. Tai että pitää muistaa se mikä elämässä, avioliitossa ja eturauhasvaivassa on tärkeää. Aika ja kärsivällisyys. Ei hötkytä. Eihän tätä voi muuta kuin ihastella! Ihastelin myös kirjassa olevaa valokuvaosiota, oli entisiä aikoja, possut, perunat, Jaakko Kolmonen ja monet muut.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike oli hieman edeltäjäänsä vaisumpi ja myös vakavampi, mutta kyllä tässäkin huumoria riitti, samoin sitä pehmeyttä ja lempeyttä mitä kaipasin. Mielensäpahoittaja on loistomies, olemme myös useissa ruoka-asioissa täysin samoilla linjoilla, kuten: Kinkku on vuoden tärkein ruoka ja Ps. Kesäkeitto. Maitoon keitettyjä kasviksia, jotka olisivat parempia raakana paitsi peruna. En tykkää.

Zephyrin mielestä kirja on mainio mökkituliainen, Hanna puhui kirjan lukemisen jälkeen huomaamattaan kuin Mielensäpahoittaja, Heidi H. luki kirjaa vesi kielellä, Susa nauroi ja nautti täysien pisteiden (5/5) verran. Muutamat, kuten Valkoinen kirahvi ja Jaana Märsynaho kiinnittivät huomiota minuakin häirinneeseen nimen kirjoitusasuun, kyllä ei ole mikään ruskeakastike vaan ruskea kastike. Niin se on, kun ei se muutenkaan ole. Runsain mitoin lisää arvoita löytyy Googlen avulla.

Sitaattikunniamaininnan saa (kyllä ei ollut helppo hyvistä valita!):

Sisätiloihin kuuluvat kaikki lämpimät rakennukset ja minun vatsalaukkuni.

Mielensäpahoittaja

Kesälomareissun autolukemisena oli alkumatkalla Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Jostain syystä en juurikaan rekisteröinyt tätä ilmestymishetkellä, tai rekisteröin mutta en kiinnostunut. Sitten tämä tuli vastaan siellä täällä blogikierroksilla (mm. Hanna kuunteli tämän äänikirjana) ja lopulta se pomppasi silmille kirjastossa. Nappasin sen mukaan. Onneksi.

Mielensäpahoittaja on 80-vuotias suomalainen mies, jonka silmät avautuivat 73-vuotiaana: lääkäri sanoo, että sydän voi leikata kiinni nykyisillä elämäntavoilla. Mielensäpahoittaja ei muuta ruokavaliota tai lisää liikuntaa, vaan estää tukkeumat omalla tavallaan:

Hän halusi kovat rasvat pois ruokavaliosta, tilalle salaatteja ja hyötyliikuntaa, mutta kyllä minä tiesin mistä tukkeumat johtuvat. Ne johtuvat siitä, kun ei sano mitä ajattelee ja mistä pahoittaa mielensä. Kun asioita kerää päähänsä niin eihän ne sinne loputtomasti mahdu. Ne menevät verisuoniin ja niveliin. Ryhdyin rehellisesti valittamaan ja onko sen jälkeen ollut kaikki arvot kohdallaan? Kyllä ovat.

Mielensäpahoittajan vaimo ja ystävä ovat kuunnelleet osansa valituksista, joten ne täytyy suunnata nyt yleisönosastoille. Mielensäpahoittaja purkaa tuntojaan neljänkymmenen lyhyen tarinan verran niin rintaruokinnasta, jonotuksesta, lääkäreistä kuin katiskavarkaistakin.

"Ps. Katiska löytyi Kuikkaniemen paikalta, olin unohtanut sen viime syksynä sinne, mutta ei tämä silti poista sinun syyllisyyttäsi. Jossain on varmasti joku vienyt joltain katiskan, taikka joku miettii että pitäisikö tuolta puolustuskyvyttömältä ihmiseltä viedä katiska."

Mielensäpahoittaja ei sovellu luettavaksi hampaiden harjauksen aikana, saattaa nimittäin aiheuttaa erinäisiä pärskähdyksiä. Eikä myöskään kahvilukemiseksi. (En sitten kerrasta oppinut.) Autolukemiseksi kirja sen sijaan sopi loistavasti. Nauroin siihen malliin, että Mieskin kelpuutti Mielensäpahoittajan luettavakseen. Vertasin väkisinkin kirjaa vasta lukemaani Supernaiiviin. Molemmat kun ovat yhdenlaisia hyvänmielenkirjoja. Täytyy sanoa, että jos pidin Supernaiivia  ihan ok -kirjana, niin Mielensäpahoittaja räjäytti potin. Tässä oli sitä minulle sopivaa hauskuutta, jäyhyyttä, lämpöä ja ripaus suruakin. Tykkäsin kovasti! Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tämä loppui.

Niin se sitten joutui Mieskin blogihommiin. Luki rauhassa Mielensäpahoittajaa kun minä tulin kameran kanssa sohimaan ja häiritsemään. Saipahan sormensa kuvaan :)