Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri

Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri

Aula & Co, 2023

344 sivua

Suomentanut: Anna-Mari Raaska

(The Air Raid Book Club)

Luettu: 16.11.2023

Mistä: tarjottu arvostelukappale

On kulunut kaksi vuotta siitä kun Gertrude "Gertie" Binghamin rakas aviomies Harry menehtyi. Gertie on jatkanut heidän yhdessä perustamansa Binghamin kirjakaupan pitoa Hemingway-koira seuranaan, mutta elämä ei ole ennallaan, suru ja ikävä ovat jatkuvasti läsnä. Gertie kaipaa muutosta ja hän miettii jopa kirjakaupasta luopumista. Muutos tulee yllättäen Saksasta. Juutalaisperheiden lapsia lähetetään sodan jaloista turvaan muualle Eurooppaan ja yksi heistä, müncheniläisen Fischerin perheen teini-ikäinen tytär Hedy päätyy Lontoon laitamille Beechwoodiin Gertien luo. Kuinka 59-vuotiaan lapsettoman lesken ja 15-vuotiaan vieraaseen maahan matkustavan tytön yhteiselo alkaa sujua? Pääseekö Gertie vielä jaloilleen ja kuinka leviävä sota vaikuttaa kaikkeen?

Pommisuojan lukupiiri on moniulotteinen romaani. Se on hyvän mielen romaani ja kuin tehty  lukutoukille, yksi tapahtumapaikoista on kirjakauppa täynnä kirjoja, annetaan lukuvinkkejä ja osallistutaan lukupiiriin, lukujen alussa on kirjasitaatteja ja muutenkin tarina vilisee kirjaviittauksia, on ystävyyttä ja rakkautta. Samaan aikaan tarinassa on kuitenkin vakavampi, jopa surullinen puoli, menetetään rakkaita ja yritetään selviytyä menetyksistä, eletään sodan uhan alla ja lopulta sota vyöryy myös Lontooseen, on eripuraa ja epätoivoa. Tapahtumat ja ihmisten kohtalot koskettavat. Lukiessa takaraivossa kolkuttaa ajatus, että vaikka kirjan tapahtumat ajoittuvat menneisyyteen ja toiseen maailmansotaan niin tälläkin hetkellä Euroopassa soditaan. Lyonsin romaani onkin pelottavan ajankohtainen.

Mietin kirjan aloitettuani, että onkohan tarina makuuni liian romanttinen ja ennalta-arvattava, mutta onneksi ei. Lyons ei ole kuorruttanut tarinaansa liialla siirapilla ja hän tarjoilee juonessa myös yllätyksiä. Jotkut henkilöt ja tapahtumat jäävät hieman pinnallisiksi ja stereotyyppisiksi, mutta joukossa on myös helmiä, joten tasapaino säilyy. Pidin erityisesti Gertien ja Hedyn suhteen muodostumisen kuvauksesta sekä Billy Chambersista, Gertien naapurissa asuvasta pikkupojasta. 

Lyonsilla on taito pukea suuria asioita ja huomioita pieniin hetkiin, kuin sivusilmällä tehtyihin vilkaisuihin ja puolihuolimattomasti sanottuihin sivulauseisiin. Asioista ei tehdä suurta numeroa, mutta ne jäävät kuitenkin mieleen pyörimään, oli kyseessä sitten lapsen suusta kuultava tokaisu, jolla voikin olla tarkoitustaan syvempi merkitys tai Gertien kirjakauppaa pitävän Thomas-sedän idea käyttää Hitlerin Taisteluni-kirjaa myyntitarkoituksen sijasta katon suojaamiseen saksalaisten ilmaiskuilta. Vaikka tämä tapahtuma oli sivuseikka se oli kuin kirjallinen keskisormen nosto Hitlerille ja hänen kirjalleen. Sanoilla voi sivellä tai sivaltaa.

Vielä muutama sana lukupiireistä, tarinan tukipilarista. Gertien ja hänen edesmenneen puolisonsa kirjakaupassa lukupiirillä on pitkä historia, mutta kun sodan ja ilmahyökkäysten vuoksi julkisia kokoontumisia on vaikea järjestää päättää Gertie järjestää Binghamin lukupiiristä sota-ajan version, Pommisuojan lukupiirin, jossa kirjakaupan tiloissa olevaan pommisuojaan ilmahyökkäysten aikana kokoontuvat ihmiset voivat lukea ennalta sovittua kirjaa ja keskustella siitä. Loistava idea viedä ajatukset pois pommituksista. Ja koska Gertie on varsin topakka ja auttamisenhaluinen nainen hän ideoi vielä sotavankien lukupiirin, jossa sotavangeille lähetetään kirjapaketteja. Onkohan tällaista lukemista edistävää toimintaa oikeasti järjestetty sota-aikana vai onkohan tämä kirjailijan ideointia?

Pommisuojan lukupiiri ei noussut lukuvuoteni helmiin, mutta luin sen juuri sopivalla hetkellä ja nautin tarinasta. 

Sitaattikunniamaininnan saa (valoisalle puolelle kurottava):

Kun mahdollisuus onneen tarjoutuu, niin siihen pitää tarrata, ottaa sitä raivelista kiinni, kun vielä voi.

Sekä (synkkyyttä ja ehkä tämän ajan tuntojakin pelottavasti heijastava):

Maailma on jonkin aivan kauhean kynnyksellä. Kysymys kuuluukin, jäämmekö seuraamaan sitä toimettomina vierestä vai nousemmeko vastarintaan ja autamme niitä, jotka apua tarvitsevat.

Helmet-lukuhaaste 2023: 18. Kirja on julkaistu alunperin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä)

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

 

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

Aula & Co, 2021

321 sivua

Suomentanut: Raimo Salminen

(Vom Ende der Einsamkeit, 2016)

Luettu: 1.12.2022

Mistä: kirjastosta

Jules Moreau herää sairaalasta, jossa hän on ollut moottoripyöräonnettomuuden jäljiltä kaksi päivää koomassa. Hän muistaa hetken ennen onnettomuutta, mutta mitä tapahtui ennen sitä? Jules ei uskalla – tai halua – muistaa vaan muistelee sen sijaan lapsuuttaan, lomia mummin luona Etelä-Ranskassa Berdillacissa, sisaruksiaan, vanhempiensa kuolemaa, opiskelua sisäoppilaitoksessa, tutustumista Alvaan, aikuistumista. Isoja ja pieniä muistoja, kunnes on viimein aika muistaa kaikki, myös ne kipeimmät ja kauneimmat hetket.

Julesin, Lizin ja Martyn vanhemmat menehtyvät auto-onnettomuudessa sisarusten ollessa teini-iässä tai sen kynnyksellä ja tuo hetki muuttaa kaiken. Vaikka trauma on sisaruksilla sama he käsittelevät sitä kukin omalla tavallaan. Yksi sulkeutuu itseensä ja yksinäisyyteen, toinen kapinoi ja käyttäytyy holtittomasti, kolmas keskittää kaiken tarmonsa tietokoneisiin. Yhteinen kokemus ei myöskään välttämättä yhdistä ja lähennä osapuolia vaan voi myös syystä tai toisesta erottaa, ainakin väliaikaisesti. Wells kuvaa lapsuuden traumoja sekä niiden kauaskantoisia ja moninaisia vaikutuksia osuvasti ja hienovaraisesti. Tuska, ikävä, muistot ja mitä jos -kysymykset ovat läsnä, mutta tilaa jää myös muulle, ystävyydelle, rakkaudelle, oppimiselle ja oivalluksille. 

Pidin kovasti Moreaun sisaruksista, heidän muuttuvasta suhteestaan toisiinsa, heidän ystävistään, rohkeasta ja sinnikkäästä Tonista ja omien traumojensa kanssa kamppailevasta Alvasta, vain Elena jäi hieman etäisemmäksi. Pidin myös tarinan rakenteesta, pienten yksityiskohtien toistumisesta, ympyröistä jotka sulkeutuvat. Näitä kehiä ja ympyröitä oli ilahduttava löytää sieltä täältä. Tarina etenee tasaisesti ja sujuvasti, ilman suurempaa tapahtumien dramatisointia, mutta myös ilman tarinan taantumista tylsäksi. Elämä kulkee eteenpäin.

Kaikki oli kuin ennen, paitsi ettei mikään enää ollut kuin ennen.

Sitaattikunniamaininnan saa (edellisen lisäksi):

Vain yhdessä voimme voittaa meissä asuvan yksinäisyyden.

Pohjoinen lukuhaaste 2022: 17. Kirjan kannessa tai takakannen tekstissä on kello (rannekello pienessä kuvassa)

Helmet-lukuhaaste 2022: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän

 Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän

Aula & Co, 2021

Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä

(Divorare il cielo, 2018)

586 sivua

Luettu: 6.4.2022

Mistä: kirjastosta

Italiassa Torinossa asuva Teresa viettää kesät isän kotiseudulla Apuliassa, Spezialen kylässä. Eräänä kesäyönä 14-vuotias Teresa näkee mumminsa huvilan ikkunasta kolme poikaa uima-altaalla ja tuo hetki tulee muuttamaan koko hänen elämänsä. Teresa tutustuu kolmikkoon, naapurissa Cesaren ja Florianan maatilalla asuviin Berniin, Nicolaan ja Tommasoon, joista Bern vetää heti ensi hetkistä lähtien Teresaa magneetin lailla puoleensa. Kesäpäivien ja kesien kuluessa Teresasta ja Bernistä tulee pari ja Teresa sulautuu kolmikon joukkoon. Hiljalleen tiiviin, yhdessä kasvaneen poikakolmikon välit muuttuvat. Mitä kaikkea ystävyys ja rakkaus voi kestää?

     Emme koskaan opi täysin tuntemaan toista ihmistä. Joskus olisi parempi olla tutustumatta alun alkaenkaan.

Jopa taivas on meidän seuraa Teresan ja Bernin polveilevaa rakkaustarinaa teini-iästä pitkälle aikuisuuteen yli kolmikymppiseksi, 1990-luvun puolivälistä johonkin 2010-luvulle saakka. Tarina on runsas, se kuvaa ystävyyden, rakkauden ja kasvun lisäksi myös uskontoa ja uskomista, oliivipuita ja niitä uhkaavaa tuhoa, luonnonsuojelua, omavaraistaloutta, luonnonmukaista viljelyä, seksuaalisuutta, lapsettomuutta, erilaisia yhteiskunnan epäkohtia ja ongelmia. Suuret teemat kuvataan kuitenkin ennemmin mikro- kuin makrotasolla, suurimmaksi osaksi Teresan ja hänen lähipiirinsä näkökulmasta, niin että lukijan on helppo käsitellä asioita eikä teemat tai niiden paljous tunnu liian raskailta.

Giordano on luonut mieleenpainuvia ja onnistuneita henkilöhahmoja. Bernin, Nicolan ja Tommason ryhmädynamiikka elää koko tarinan ajan ja sitä on kiinnostava seurata, on kuin he eläisivät jonkinlaisessa symbioosissa, vastaten toistensa ajatuksiin ja liikkeisiin, jakaen kaiken, niin kuin he itse asiassa ovat tiettyyn pisteeseen asti tehneetkin. Tuntuu kuin kuin seuraisi tanssiesitystä, jossa kolme tanssijaa on kytköksissä toisiinsa ja muut tanssijat liikkuvat heidän ympärillään hieman eri rytmissä. Kolmikosta ja heidän väleistään paljastuu palasia pitkin matkaa ja näistä palasista lopulta muodostuva kokonaisuus on kaunis, surullinen ja järkyttävä. Myös Teresa on kiinnostava henkilö. Hän on tiiviimmin kiinni Bernissä, mutta linkittyy lopulta koko kolmikkoon. Teresa omistautuu kaikin mahdollisin tavoin Bernille ja heidän rakkaudelleen, mutta hän ei ole silti rakkaudessaan sokea tai vietävissä vaan hänessä on vahvuutta ja rohkeutta tehdä vaikeitakin päätöksiä. Eräänlaisena taustavaikuttajana toimii Cesare, joka on paitsi Nicolan isä, Bernin eno sekä Bernin ja Tommason kasvatti-isä myös eräänlainen oman pienen, maatilan kokoisen yhteisönsä uskonnollinen johtaja ja hallitsija. Cesaressa, samoin kuin omalla tavallaan myös Bernissä on valtava lataus karismaa, joka levittäytyy heidän ympärilleen ja vetää ihmisiä puoleensa.

Vaikka tarina sijoittuu suurimmaksi osaksi Etelä-Italiaan kuljettavat tapahtumat myös Ukrainaan, Saksaan ja Pohjois-Islantiin saakka. Lopun Islannin kaukaiselle reunalle erääseen jääluolaan sijoittuvat tapahtumat sekä viimeinen Kiovan matka tuntuivat olevan jo vähän epäuskottavia, mutta muuten tarina piti otteessaan alusta loppuun. Giordanon kuvaamaan ympäristöön ja tapahtumiin on helppo upota, nautin etenkin Italian maaseudun kuvauksesta. Haluan säilyttää mielessäni esimerkiksi hetket Cesaren ja Florianan maatilan puutarhassa aurinkoisen ja helteisen päivän päätteeksi, sen kutsuvan, lämpimän ja lähes taianomaisen tunnelman.

     Sitten Floriana ilmestyi paikalle kitara mukanaan. Illan ohjelmaan kuului laulutuokio. Yöperhoset parveilivat viiniköynnöskatoksen lampun ympärillä, katselin niiden karkelointia ja kuuntelin laulua. Tuon lampun lisäksi muita ulkovaloja ei ollut. Tuollaisina öinä minusta tuntui oikeasti siltä, että maailma päättyi asfaltoituun tiehen muutaman kymmenen metrin päässä, ettei ollut kaupunkeja, televisiota tai koulua, ettei ollut olemassa mitään, mikä rytmitti elämääni muina vuodenaikoina. Ei ollut muuta kuin hennosti punertavat pippuripuun marjat, ei ollut kuin syksyksi hedelmiä lupailevat oliivipuut, ei ollut kuin me ja tuo kullattu aikamme.

Jopa taivas on meidän on samanaikaisesti vähäeleinen ja tasainen, mutta silti runsas ja tapahtumarikas. Tarina henkilöineen ja tunnelmineen jää mieleen pyörimään, tämä taitaa olla niitä kirjoja, joiden jälkimaku vain paranee ajan kuluessa.

Sitaattikunniamaininnan saa:

(...) jokainen ihmisten välinen liitto on valon ja varjon liitto.

Helmet-lukuhaaste 2022: 42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Aula & Co, 2020

328 sivua

Suomentanut: Sarianna Silvonen

(The Midnight Library, 2020)

Luettu: 28.12.2021

Mistä: lahja

35-vuotias Nora Seed on kokenut elämässään vastoinkäymisiä ja nyt hän on kuolemaisillaan. Hänen elämänsä ei kuitenkaan pääty vaan hän joutuu eräänlaiseen välitilaan elämän ja kuoleman ja välille, keskiyön kirjastoon. Kirjastonhoitaja rouva Elmin avulla Nora pääsee tutustumaan erilaisiin elämiin, niihin, joihin hän olisi voinut omassa elämässään hieman erilaisilla valinnoilla päätyä. Olisiko joku toinen elämä ollut parempi kuin se jota Nora on elänyt? Entä sitten kun kaikki mahdolliset elämät on nähty?

Matt Haig leikkii kirjassaan melkoista mitä jos -leikkiä. Entä jos Nora ei olisi lopettanut uimista, jos hän olisi jatkanut bändissä, suostunut lähtemään kahville naapurin kanssa tai valinnut tutkijan uran? Olisiko Noran elämä eri valinnoilla onnellisempi, olisiko hän vähemmän yksinäinen, enemmän arvostettu, olisiko hänellä perhettä, lapsia?

     "Sitä on vaikea ennustaa, eikö olekin?" hän kysyi ja tuijotti ilmeettömästi eteensä siirtäessään mustaa lähettiä laudan poikki lyömään valkoisen sotilaan. "Sitä, mikä tekee onnelliseksi."

Paitsi elämän valintoja Haig pohtii myös kuolemaa, se on koko ajan Noran tarinan taustalla, hengittämässä niskaan, ja se tekee tunnelmasta tietyllä tapaa surullisen ja ahdistavan. Vaikka Noran vaihtoehtoisissa elämissä tapahtuisi hyviä asioita kummittelee Noran juurielämä, se josta Nora on keskiyön kirjastoon päätynyt, taustalla ja siinä elämässä kuolema on hyvin lähellä.

Keskiyön kirjasto ei ole kevyt hyvän mielen kirja, siinä on Noran elämäntilanteen myötä paljon ahdistusta, surua, itsetuhoisuutta ja lohduttomuutta. Mukana on kuitenkin myös toivoa, lohtua, onnellisuutta ja rakkautta. Noran keskiyön kirjastossa kokemat toiset elämät ovat kiinnostavia kurkistuksia toisiin mahdollisuuksiin, vaikka ne jäävät melko nopeiksi raapaisuiksi eikä niissä päästä kovin syvälle.

Lopulta Keskiyön kirjasto osoittautui sanomaltaan painavammaksi kuin etukäteen odotin. Hienoisesta ennalta-arvattavuudesta ja opettavaisuudesta huolimatta pidin lopulta kirjasta. Ennen kaikkea kirja muistuttaa elämän pienistä hyvistä asioista, niistä, jotka helposti jäävät huomaamatta jos on paha olla.

     "Älä koskaan  aliarvioi pikkuasioiden merkitystä", rouva Elm sanoi. "Paina se mieleesi."

Sitaattikunniamaininnan saa:

Ehkä ei ollut olemassakaan sellaista elämää, joka olisi hänelle täydellinen, mutta jossakin täytyi varmasti olla elämä, joka oli elämisen arvoinen.

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 10. Muusikon kirjoittama tai muusikosta kertova kirja (ilmeisesti Matt Haig tekee myös musiikkia, lisäksi kirjan päähenkilö Nora on elämissään vaikka ja mitä, myös muusikko)

Helmet-lukuhaaste 2021: 32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa.