Erin Morgenstern: Yösirkus
(The Night Circus, 2011)
Basam Books, 2012
400 sivua
Luettu: 11.1.2013
Mistä: kirjastosta varaamalla
Nyt on uusi lukuvuosi korkattu! Muistaakseni törmäsin ensimmäisen kerran Erin Morgensternin Yösirkukseen jo viime keväänä Norkun Nenä kirjassa -blogissa. Kirja kuulosti niin mielenkiintoiselta, että se heilahti luettavien listalleni samantien. Kirjaa ei löytynyt omasta lähikirjastosta, mutta kiitos "kirjastokimpan" sain kirjan viimein lainattua.
Celia, avioton lapsi, päätyy taikuri-isänsä luokse äitinsä kuoleman jälkeen. Kun Hector Bowen, taiteilijanimeltään Prospero Lumooja, tajuaa tyttärellään olevan maagisia kykyjä alkaa hän valmistella tytärtään taikuuden maailmaan. Hän esittää Celiaa koskevan haasteen vanhalle tuttavalleen Alexanderille, harmaapukuiselle miehelle, jonka tulee etsiä Celialle sopiva vastustaja. Vastustajaksi valikoituu orpokodista löytyvä Marco. Sen paremmin Celialla kuin Marcollakaan ei ole tarkempaa tietoa pelistä, sen säännöistä, alkamisajasta, paikasta tai edes vastustajastaan. Vuosien valmistautumisen jälkeen peliareenaksi valjastetaan salaperäinen mustavalkoinen sirkus, Le Cirque des rêves eli unelmien sirkus. Sen tulosta ei ilmoiteta ennakkoon vaan se ilmestyy milloin minnekin, se on auki vain öisin ja sen porttien sisäpuolella avautuu taikuuden maustama maailma. Peli voi alkaa.
Tulipa luettua sellainen kirja, jonka ideaa on hankala kuvailla paljastamatta siitä liikaa ja jota on myöskin hankala arvioida. Kauniiden kansien sisään, tyylikkäästi koristelluille sivuille, on kietoutunut monikerroksinen, useita henkilöitä, paikkoja ja aikoja sisältävä tarina, joka vaatisi melkein toisen lukukerran heti perään selkiytyäkseen paremmin. Sillä juuri kun luulin ymmärtäväni tarinaa ja kuvittelin tietäväni sen suunnan kerronta hyppäsikin aivan toiseen aikaan ja paikkaan, toisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Tuntui, että kirja elää ja lipuu käsistä, aivan kuin kirjassa kuvattu sirkus muuttuu ja vaihtaa vaivihkaa paikkaa. Tämä (sekä välissä vilahteleva iki-inhokkini lukijan puhuttelu) häiritsi alussa, mutta vaikutti sitten sopivalta ratkaisulta.
1800-luvun loppupuolelle ja 1900-luvun alkupuolelle sijoittuva Yösirkus oli kokonaisuudessaan jälleen yksi silittelykirja (edelliset täällä ja täällä). Unenomainen, säkenöivä, lumoava, häilyvä ja maaginen, taidokkaasti rakennettu ja kerrottu tarina. On oikeastaan ihanaa jäädä hieman hämmentyneeseen tunnetilaan lukemisen jälkeen. Samoihin tunnelmiin jäi myös Lukunurkan Q+Black.
Jos suunnittelet kirjan lukemista älä missään nimessä lue ensin takakantta! Siinä on nimittäin paljastettu suurinpiirtein koko loppuratkaisu. Onneksi jossain blogiarviossa tai -kommentissa tästä mainittiin, joten tiesin varoa vaaraa.
Sitaattikunniamaininnan saa (paitsi sirkusta myös tämän hetken tunnelmiani osuvasti kuvaava):
Tulipa luettua sellainen kirja, jonka ideaa on hankala kuvailla paljastamatta siitä liikaa ja jota on myöskin hankala arvioida. Kauniiden kansien sisään, tyylikkäästi koristelluille sivuille, on kietoutunut monikerroksinen, useita henkilöitä, paikkoja ja aikoja sisältävä tarina, joka vaatisi melkein toisen lukukerran heti perään selkiytyäkseen paremmin. Sillä juuri kun luulin ymmärtäväni tarinaa ja kuvittelin tietäväni sen suunnan kerronta hyppäsikin aivan toiseen aikaan ja paikkaan, toisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Tuntui, että kirja elää ja lipuu käsistä, aivan kuin kirjassa kuvattu sirkus muuttuu ja vaihtaa vaivihkaa paikkaa. Tämä (sekä välissä vilahteleva iki-inhokkini lukijan puhuttelu) häiritsi alussa, mutta vaikutti sitten sopivalta ratkaisulta.
Portin takana näkyvä lipunmyyntikioski on kiinni. Vain pieni tuulenvire värisyttää hiljaisia telttoja silloin tällöin. Sirkuksessa ei liiku mikään muu kuin kellon viisarit, jotka tikittävät eteenpäin iltapäivän tunteja - jos tuota ihmeellistä veistoksenkaltaista esinettä voi edes kutsua kelloksi.
Paikka näyttää tyhjältä ja hylätyltä. Olet silti haistavinasi kinuskin makean tuoksun leijailevan tuulenvireen mukana raikkaassa syysillassa.
Aurinko katoaa horisontin taakse, ja auringonlasku vaihtuu iltayön hämäryyteen. Ihmiset ympärilläsi käyvät jo levottomiksi. He alkavat siirrellä jalkojaan ja mutista hylkäävänsä aikeensa ja siirtyvänsä johonkin lämpimämpään paikkaan viettämään iltaa. Harkitset juuri itsekin häipymistä, kun alkaa tapahtua.
Aluksi kuuluu pamahdus, joka erottuu juuri ja juuri tuulen ja puheensorinan läpi. Pehmeä ääni muistuttaa juuri kiehumaisillaan olevaa teepannua.
Sitten tulee valo.
Pienet valot alkavat tuikkia joka puolella ikään kuin koko sirkus olisi kirkkaan tulikärpäsparven peittämä. Odottava joukkio hiljenee katselemaan valonäytöstä. Joku lähelläsi haukkoo henkeään. Pieni lapsi taputtaa käsiään silkasta ilosta.
1800-luvun loppupuolelle ja 1900-luvun alkupuolelle sijoittuva Yösirkus oli kokonaisuudessaan jälleen yksi silittelykirja (edelliset täällä ja täällä). Unenomainen, säkenöivä, lumoava, häilyvä ja maaginen, taidokkaasti rakennettu ja kerrottu tarina. On oikeastaan ihanaa jäädä hieman hämmentyneeseen tunnetilaan lukemisen jälkeen. Samoihin tunnelmiin jäi myös Lukunurkan Q+Black.
Jos suunnittelet kirjan lukemista älä missään nimessä lue ensin takakantta! Siinä on nimittäin paljastettu suurinpiirtein koko loppuratkaisu. Onneksi jossain blogiarviossa tai -kommentissa tästä mainittiin, joten tiesin varoa vaaraa.
Sitaattikunniamaininnan saa (paitsi sirkusta myös tämän hetken tunnelmiani osuvasti kuvaava):
Hän kaipasi takaisin jo sillä hetkellä, kun lähti kävelemään poispäin.
