Annukka Salama: Harakanloukku (Faunoidit #3)
WSOY, 2014
446 sivua
Luettu: 4.11.2014
Mistä: kirjastosta
Harvinaislaatuinen tilanne, minulla on tällä hetkellä peräti neljä kirjaa kesken. Siitä huolimatta jätin keskeneräiset kirjat odottamaan ja nappasin sairaalaan* mukaani Annukka Salaman Faunoidit-trilogian päätösosan. Tarvitsin sujuvaa ja kevyehköä (myös fyysiseltä painoltaan) luettavaa ja Harakanloukku sopi tilanteeseen mainiosti.
* Ei hätää, olen jo kotona. Koneella olo ja blogien seuraaminen jää nyt hetkeksi vähemmälle ja arviot saattavat olla lyhyempiä, mutta onneksi mikään ei estä lukemista :)
Joone huolestuu kun tunnollisesti joka yö kotiin saapuva Vikke ei baari-illan jälkeisenä aamuna olekaan huoneessaan eikä häneen saa puhelimella yhteyttä. Metsästäjät ovat aiemminkin päässeet faunoidien jäljille, joten Rufus ottaa tilanteen vakasti ja lähtee voimaeläinsuojeluyhdistykseen saadakseen apua. Jäljittäjien mukaan Viken jäljet johtavat metsästäjien salaperäiseen kaupunkiin Venoriin. Ystävää ei jätetä, joten koko faunoidijengi lähtee etsimään Vikkeä, vaikka yksikään faunoidi ei ole palannut Venorista elävänä.
Salama lataa päätösosaan melkoiset juonikuviot! Viken etsinnän lisäksi tarinassa solmitaan aiemmissa osissa auki jääneitä langanpätkiä kuten Rufuksen ja Unnan tilanne sekä faunoidien valtakuviot, esitellään uusi hahmo metsästäjä Ivar eli Iivari, taistellaan ja rakastetaan. Suurin osa tapahtumista sijoittuu karmaisevaan Venoriin, mutta minulle jäi epäselväksi missä se sijaitsee. Erämaassa kyllä, mutta missä (lumisessa) maassa, Suomessa vai jossain muualla? Joone on kirjassa isossa roolissa ja harakkapoikaan oli mukava tutustua paremmin. Pidin kovasti myös Iivarin osuudesta sekä siitä miten Salama hyödynsi tarinassa perinteistä englantilaista lastenlorua. Tylsää hetkeä ei kirjasta juuri löydy, ehkä ihan loppua lukuunottamatta. Loppu tuntui aavistuksen verran liian täydeltä, siihen oli otettu niin paljon kaikkea, että minua jo hieman puudutti.
Harakanloukku on dialogiltaan ehkä jopa aiempaa sujuvampi, vauhtia on sen verran paljon, että ylimääräiselle sanailulle ei jää juurikaan tilaa ja tyyli on siten napakampaa. Aiemmin kritisoimani kielelliset epätasaisuudet (englanninkielisten tehostesanojen/huudahdusten määrä ja käyttötapa sekä faunoidien luonteenpiirteiden jatkuva korostaminen) ovat vähentyneet ja lukeminen oli todella nautinnollista ja vauhdikasta. Harakanloukku on hyvä päätös Faunoidit-sarjalle. Olisi mielenkiintoista lukea Salamalta myös puhtaasti aikuisille suunnattua kirjallisuutta.
* Ei hätää, olen jo kotona. Koneella olo ja blogien seuraaminen jää nyt hetkeksi vähemmälle ja arviot saattavat olla lyhyempiä, mutta onneksi mikään ei estä lukemista :)
Joone huolestuu kun tunnollisesti joka yö kotiin saapuva Vikke ei baari-illan jälkeisenä aamuna olekaan huoneessaan eikä häneen saa puhelimella yhteyttä. Metsästäjät ovat aiemminkin päässeet faunoidien jäljille, joten Rufus ottaa tilanteen vakasti ja lähtee voimaeläinsuojeluyhdistykseen saadakseen apua. Jäljittäjien mukaan Viken jäljet johtavat metsästäjien salaperäiseen kaupunkiin Venoriin. Ystävää ei jätetä, joten koko faunoidijengi lähtee etsimään Vikkeä, vaikka yksikään faunoidi ei ole palannut Venorista elävänä.
Baari oli tupaten täynnä. Sama elävä ihmisvirtakäärme, joka kiemurteli pihalla jonona, velloi sisällä mustekalana. Jengiä roikkui häkeissä katosta ja pyöri tangoissa pöytien päällä. Joone ajatteli erämaata, jonka keskellä Venorin kaupunki oli. Muuria ympäröivässä korvessa vallitsi hiljainen rauha. Luonto kylpi kuunvalossa ja seisoi vaiti upean tähtitaivaan alla lukuun ottamatta kirottua helvetinrotkoa, jossa umpihullut ja humalaiset metsästäjät mellastivat sairaan katteensa alla.
Salama lataa päätösosaan melkoiset juonikuviot! Viken etsinnän lisäksi tarinassa solmitaan aiemmissa osissa auki jääneitä langanpätkiä kuten Rufuksen ja Unnan tilanne sekä faunoidien valtakuviot, esitellään uusi hahmo metsästäjä Ivar eli Iivari, taistellaan ja rakastetaan. Suurin osa tapahtumista sijoittuu karmaisevaan Venoriin, mutta minulle jäi epäselväksi missä se sijaitsee. Erämaassa kyllä, mutta missä (lumisessa) maassa, Suomessa vai jossain muualla? Joone on kirjassa isossa roolissa ja harakkapoikaan oli mukava tutustua paremmin. Pidin kovasti myös Iivarin osuudesta sekä siitä miten Salama hyödynsi tarinassa perinteistä englantilaista lastenlorua. Tylsää hetkeä ei kirjasta juuri löydy, ehkä ihan loppua lukuunottamatta. Loppu tuntui aavistuksen verran liian täydeltä, siihen oli otettu niin paljon kaikkea, että minua jo hieman puudutti.
Harakanloukku on dialogiltaan ehkä jopa aiempaa sujuvampi, vauhtia on sen verran paljon, että ylimääräiselle sanailulle ei jää juurikaan tilaa ja tyyli on siten napakampaa. Aiemmin kritisoimani kielelliset epätasaisuudet (englanninkielisten tehostesanojen/huudahdusten määrä ja käyttötapa sekä faunoidien luonteenpiirteiden jatkuva korostaminen) ovat vähentyneet ja lukeminen oli todella nautinnollista ja vauhdikasta. Harakanloukku on hyvä päätös Faunoidit-sarjalle. Olisi mielenkiintoista lukea Salamalta myös puhtaasti aikuisille suunnattua kirjallisuutta.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Meni kyllä harvinaisen lujaa, jos kadehti kuollutta sepelkyyhkyä.
Faunoidit-sarja:
3. Harakanloukku
- - -
Aloitin Harakanloukulla Karo Hämäläisen ideoiman marraskuun lukuhaasteen. Marraskuussa luetaan joka päivä 30 sivua (saa toki lukea enemmän!)
kaunokirjallisuutta perinteisenä kirjana eli haasteeseen ei lasketa mukaan tietokirjoja tai esimerkiksi sähkökirjoja. Eihän tällaista haastetta voi jättää väliin :)
