Blogisynttärit ja arvonta

Arvonta suoritettu! Tulokset postauksen lopussa!

Enpä olisi kymmenen vuotta sitten blogiani ja ensimmäistä postausta julkaistessani osannut kuvitella kuinka pitkäaikaisesta harrastuksesta olisi kyse. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Mitä kymmenessä vuodessa on sitten tapahtunut? Aika paljon, mutta pääpiirteittäin tilanne on sama kuin aloittaessani. En listaa julkaistujen postausten tai luettujen kirjojen määriä, mutta jonkinlainen väliraportti lienee paikallaan.

 

Rakastan edelleen lukemista, vaikka viime (korona-)aikoina lukeminen on ollut jotenkin hidasta. Luettujen kirjojen herättämien ajatusten purkaminen sanoiksi ja postauksiksi tuo edelleen iloa, vaikka joskus tuntuu, että kirjasta on vaikea sanoa mitään. Haluan kuitenkin jättää lukemisistani jonkin jäljen blogiini, joten kirjoitan ainakin vähän.

Kuuntelen nykyään sujuvasti äänikirjoja, mutta kun työmatkani vuosi sitten lyheni jäi päivittäinen äänikirjojen kuuntelu pois. Luen satunnaisesti e-kirjoja, lähinnä puhelimen näytöltä, se ei ole mikään miellyttävin vaihtoehto, mutta menettelee. Jos minulla ei ole perinteistä kirjaa mukanani laukussa niin puhelin ainakin on ja sieltä löytyy lukemista.

Olen edelleen todella huono jättämään kirjoja kesken.

Blogin myötä olen tutustunut moneen mahtavaan tyyppiin. On pidetty blogitapaamisia, juteltu kirjoista ja kaikesta muusta niin kasvotusten kuin somessa. Toivottavasti näitä kohtaamisia tulee lisää, koronakurimus voisi jo väistyä... Onneksi lukupiiri näyttäisi pyörähtävän käyntiin piakkoin, siinä yksi lisäilon tuoja lukemiseen. Lukupiirin myötä tulee luettua kirjoja joihin ei muuten välttämättä tulisi tartuttua ja kirjat herättävät usein todella kiinnostavia keskusteluja.

 

Aion edelleen jatkaa blogin pitoa joten tervetuloa toistekin! Pidemmittä puheitta arvontaan:

 

 

 

Blogisynttäreiden kunniaksi sekä samalla kiitokseksi lukijoilleni järjestän arvonnan. Arvontaan voi siis osallistua blogini lukijaksi kirjautuneet (katso löytyykö nimesi/nimimerkkisi blogini sivupalkista kohdasta Lukijat, jos et ole vielä lukija niin voit liittyä Lue-kohdasta). Osallistuminen tapahtuu kommentoimalla tätä postausta. Suoritan arvonnan 11.10., palkintona on 30 euron lahjakortti Adlibris-verkkokirjakauppaan ja koska tänään sattuu olemaan myös suosikkikirjailijani Stephen Kingin syntymäpäivä arvon lisäksi Stephen Kingin novellikokoelman Auringonlaskun jälkeen (linkki vie arviooni). Molemmat palkinnot maksan itse. Laitan omat kommentit molemmille palkinnoille, kommentoi sen palkinnon alle, jonka arvontaan haluat osallistua, voit osallistua halutessasi molempien arvontaan. Jätäthän kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi, jotta voin ilmoittaa voitosta sähköpostitse ja sopia palkinnon toimittamisesta (Suomeen). Jos voittaja ei vastaa sähköpostiini arvon uuden voittajan 18.10. eli tarkkaile sähköpostiasi. Onnea arvontaan!

- - -

 

 

Suoritin arvonnan tänään 11.10., onnettarena toimi melonda.fi/arvontakone. Adlibris-lahjakortin voitti Henna, Stephen Kingin Auringonlaskun jälkeen -romaanin voitto meni MarikaOksalle. Voittajille lähtee kohta sähköpostia. Paljon onnea voittajille ja kiitokset kaikille kommentoijille / arvontaan osallistuneille!

 

Stephen King: Kuvun alla (sekä yksi saavutettu blogietappi)

Stephen King: Kuvun alla

Tammi, 2009

1115 sivua

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

(Under the Dome, 2009)

Luettu: 30.9.2015

Mistä: lahja

Huomasin, että kaikki kolme kovasti odottamaani kotimaista uutuutta uivat synkissä, surun sävyttämissä vesissä. Oli pakko puhaltaa peli poikki Ahavan ja Sajaniemen vahvojen kirjojen jälkeen ja ottaa hyllystä tähän väliin luottolukemista eli Stephen Kingiä. Toki tiesin vanhasta tottumuksesta, että tässäkään Kingin kirjassa ei olla vain auringonpaisteessa iloisten ja onnellisten ihmisten keskellä, mutta vähän erilaisissa ympyröissä kuitenkin.
 

     Heidän ojentamansa kädet eivät aivan kohdanneet, ja jälleen Barbie ajatteli ikkunalasia, käden painamista lasia vasten samalla kun kaveri painoi kätensä sitä vasten toiselta puolelta. Sormet asettuivat vastakkain toisiinsa koskematta.
     Hän veti kätensä takaisin. Se oli sama käsi, jolla hän oli pyyhkäissyt veristä nenäänsä, ja hän näki sormiensa punaisien jälkien leijuvan ilmassa. Hänen katsellessaan veri alkoi helmeillä. Ihan kuin lasin pinnassa.
     "Taivaan vallat, mitä tämä tarkoittaa?" Sea Dogs kysyi.
     Barbiella ei ollut vastausta. 

Kesken lokakuisen päivän Chester´s Millin kaupungin ympärille ilmestyy näkymätön muuri. Pienlentokone tuhoutuu törmäyksessä lennättäen kaksi matkustajaansa pieninä palasina maahan. Metsämurmelin matka katkeaa, kirjaimellisesti. Kaupungin rajoja myötäilevä kupu pysyy paikallaan, ongelmat kasaantuvat ja pedot nostavat päätään. Ja ongelmiahan riittää kun kaupunkia johtaa juonitteleva Jim Rennie kasvava amatööripoliisiarmeija tukenaan.

King pitää omien sanojensa mukaan romaaneista, joissa on reilusti väkeä ja sen huomaa. Joku muu saattaisi kertoa Chester´s Millin tarinan puolet pienemmässä sivumäärässä ja vähemmällä henkilömäärällä, mutta silloin en olisi tutustunut esimerkiksi hieman erikoiseen kirjastonhoitajaan Lissa Jamiesoniin, sitkeisiin sisaruksiin Alice ja Aidan Appletoniin tai viisaaseen salaherkuttelija Horaceen, lehtinainen Julia Shumwayn koiraan. Väkeä on paljon, mutta jokaisella pikkukaupungin asukkaalla on paikkansa. Heihin kiintyy ja siksi heidän menettämisensä sattuu. Ja kuten olen Kingin kohdalla aiemminkin todennut hän ei kohtele henkilöitään silkkihansikkain vaan menetyksiä tulee vastaan ennemmin JA myöhemmin.

Näe heidät kaikki, näe koko kaupunki, joka on selkä näkymätöntä seinää vasten.

King on viime vuosina pehmentänyt tyyliään, mutta se ei vähennä hänen taitoaan kirjoittaa vetävää tarinaa ja tönäistä lukija satunnaisella hetkellä pimeään. Kun King näyttää kuvun aiheuttamat muutokset ilmastossa ja kasvavan kauhun sekä paniikin, joka taittuu räjähtäväksi raivoksi tunnen suljetun paikan kammoa. Kun King kuljettaa erään talon ovelle, eteiseen, keittiöön ja ruokakomeroon voin lähes pahoin. Siihen pimeyteen ei halua jäädä kukaan. Onneksi King tarjoaa kaupunkiin myös valon välähdyksiä, uskoa ja toivoa.

Nautin matkastani Chester´s Millin kaduilla, mutta loppuratkaisu tuntui tarinaan nähden hieman laimealta. Ei suosikkini, mutta ei missään nimessä huono. Oikeastaan aika kingmäinen. Luin kirjan saattumalta oikeana ajankohtana, lokakuussa. Ehkä suon halloweenina ajatuksen Barbielle, Julialle, Roselle, Joelle, Norrielle, Bennylle, Everettin perheelle ja tietysti Ollielle. Hengitän syvään ja toivon, että tunnen kasvoillani tuulen ja sateen ja näen tähdet kirkkaina ja puhtaina.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Taivaalla tuikkivat jo ensimmäiset vaaleanpunaiset tähdet, likaisen lasin läpi nähdyt kipinät.

- - -

Oma rakas tonttini ja leikkikenttäni, Villasukka kirjahyllyssä -blogini täytti syyskuussa viisi vuotta. Aika rientää kun on mukavaa! Mikä olisi parempi tapa juhlistaa etappia kuin kirjoittaa Kingin kirjasta? En tiedä, mutta sen tiedän, että haluan kiittää teitä tähänastisesta matkasta, jokaisesta vierailusta ja kommentista ❤

3 vuotta Villasukkana kirjahyllyssä ja Jouni Hynynen: Rakkaudella, Hynynen

Heti ensimmäisenä ilmoitusluontoista asiaa, blogini nimittäin ylitti 21.9. kaikessa hiljaisuudessa kolmen vuoden rajapyykin, hiphei ja onnea! Hiljaisuudessa siksi, että olin terveysasioiden vuoksi hetken poissa kuvioista ja koneen ääreltä juhlistamasta blogisynttäreitä. Ylimääräinen energia on ollut vähissä ja taidan ohittaa etapin iloisesti, mutta vaatimattomasti tällä maininnalla. Sitten toinen, vähemmän tärkeä asia eli tässä postauksessa taitaa olla blogihistoriani ensimmäiset tissit. Siis tuossa kansikuvassa, ei muuten, mutta tulipa tämäkin päivä nähtyä ja asia mainittua ;)

Jouni Hynynen: Rakkaudella, Hynynen

Like, 2008 (2007)

4 cd-levyä
Lukija: Jouni Hynynen

Kuunneltu: 11.9.2013

Mistä: kirjastosta

Jouni Hynynen, tuo hieman Rölliä muistuttava* miellyttävä-ääninen** viihteen monitoimimies, on minulle tutumpi Kotiteollisuus -bändistään kuin kirjoistaan. Tarkoitukseni oli aloittaa Hynysen kirjalliseen tuotantoon tutustuminen omasta kirjahyllystä löytyvällä Kesämiehellä, mutta Kesämies leikki vaikeasti tavoiteltavaa enkä löytänyt sitä. Sarkan arvio muistutti Hynysen itsensä lukemasta äänikirjasta ja ajattelin, että nyt olisi taas aika kokeilla kirjan kuuntelemista ja metsästin äänikirjan käsiini kirjastosta.
* Sanottu täysin positiivisessa mielessä, Röllihän on oikein kiva ja sympaattinen hahmo! Takkutukka ja -parta sopivat molemmille!
** Näemmä ratkaiseva kriteeri äänikirjojen valinnalleni.

Rakkaudella, Hynynen on kolumnikokoelma, jonka pääaiheina ovat mm. nainen, parisuhde, seksi, rokkarin elämä (keikkabussissa ja sen ulkopuolella), muut bändit ja artistit sekä ryyppääminen. Kaiken kaikkiaan varsin monipuolinen kattaus tarjoillaan Hynysen murteella, ronskilla huumorilla, suoralla puheella sekä erinäisillä äänitehosteilla ja kommenteilla höystettynä.

Parisuhdetaitojen professori ja sosiaalisen käyttäytymisen senaattori herra natsi-sovinistipaska Hynynen valottaa nyt teille hieman parisuhteen ja onnellisen yhteiselon saloja. Seuraa lyhyt oppimäärä siitä, kuinka ajaa nainen helposti ja vähällä vaivalla lähes hulluuden partaalle. Se ei vaadi muuta kuin normaalin miehen käytöksen. Edellyttäen tietenkin, että on kunnon mies eikä mikään vitun sisustussuunnittelija.

Edellisen äänikirjan kuuntelin mp3-soittimella koti- ja pihatöiden sekä sairastamisen lomassa, nyt päätin hyödyntää puolituntisen (meno-paluu) työmatkani kuunnellen Hynysen turinointia. Sitten tulivat ongelmat. Kirjan jutut olivat paikoin niin hauskoja, että nauroin niille suu auki ja vedet silmissä, mikä on minulle aika harvinaista eikä välttämättä mikään järkevin olotila autolla ajolle. Pidin itse asiassa kuuntelemisessa muutaman päivän tauon ja pohdin kuuntelisinko kirjan esimerkiksi yhdessä miehen kanssa illalla kun lapset ovat menneet nukkumaan. Päädyin kuitenkin viemään cd-levyt takaisin autoon viihdyttämään työmatkojani. Täytyy sanoa, että noin 15 minuutin kerta-annoksina Hynysen jutut toimivat oikein mainiosti, pidemmät pätkät olisivat saattaneet puuduttaa.

Törmäsin kuitenkin toiseen, isompaan ongelmaan kun Hynynen ei jaksanut lukea kaikkia tekstejään vaan hyppi joitan pätkiä yli. Kaltaiseni pikku (luku)perfektionistin maailmassa kirja luetaan kannesta kanteen, ei siinä kuulkaa sooloilla ja jätetä osia lukematta. Heittäähän siinä sitten luettujen sivujen tilastokin häränpyllyä. Kykenen ehkä antamaan tämän Hynyselle anteeksi, mutta tiukkaa se tekee ja pariin kertaan toistunut hyppely aiheutti pientä yskiskelyä ja silmien pyörittelyä. Voinko merkitä kirjan luetuksi kun en ole kuullut sitä sanasta sanaan tai sivusta sivuun?

Erityismaininnan naurun aiheuttajina ansaitsevat Snoopypöksyjä ja erotiikkaa ja Nuo mainiot miehet tiukoissa pipoissaan, tuo mainio huuto-oodi sählynpelaajista, joka sekä hihitytti että hämmästytti. Hynysen mukakarski kuori rakoili useampaan kertaan, esimerkiksi jutuissa Paatunut rokkari ja äiti sekä Rauhaa päälle maan. Muumi haistaa pelon -kolumni tahrasi mielikuvani Muumeista. Kirjan kuunneltuani tunsin itseni hivenen äijäksi, niin monessa asiassa olin samoilla linjoilla herra Hynysen kanssa, tosin tunsin itseni myös naiseksi, sillä Hynysen mukaan suosikkibändiäni HIMiä kuuntelevat vain naaraat, narkkarit ja homoseksualistit.

Voin suositella kirjaa, kunhan muistaa vain ensin löysätä nutturaa, kovin tosissaan kaikkia tekstejä ei välttämättä kannata lukea. Tessan mies löysi osuvasti Hynysestä Mielensäpahoittajan, Mandi ahmaisi kirjan parilla istumalla ja arveli kirjan kirvoittamien naurujen pidentävän ikää ja Hreathemusta lainaten Hynynen vie junttiuden aivan uusiin sfääreihin, ja tekee sen hillittömän hauskasti ja itseironisesti.


Sitaattikunniamaininnan saa tällä kertaa jälkikäteen hakuammunnalla (auton ratissa ei hirveästi muistiinpanoja tehty) valittu arkisuudessaan yksinkertainen ja kirjan henkeen sopiva:

Pieru toimii aina.

Kuten Hynynen urakkansa päätteeksi sanoi: Vittu tää on tässä, urakka ohi. Huh.

Tsempit ja synttärit

Sain Luen ja kirjoitan -blogin Paulalta Tsemppaava blogiystävä -tunnustuksen. Kiitos, sinäkin olet omasi ansainnut :) Enpä olisi arvannut, että yhteisöllisyydestä tulee bloggaamisen kantava voima sen sijaan, että se toimisi "vain" oman muistin virkistäjänä luettujen kirjojen osalta. Vaikka moni bloggari on tuttu ainoastaan ruudun välityksellä tuntuu kuin olisi tunnettu pidempäänkin :) Kiitos ja kumarrus siis kaikille blogitutuille ja -ystäville tasapuolisesti!

EDIT: Sain tsemppikukat myös ihanan Oota, mä luen tän eka loppuun -blogin Minnalta. Kiitos sinnekin suuntaan, palaan maljapuheeseen myöhemmin :)
 

Jätän tällä kertaa tunnustuksen ihastuttamaan omaa blogiani enkä jaa sitä eteenpäin. Olen maininnut tämän ennenkin, mutta tuolta sivupalkin Tällaista muualla -otsikon alta löytyy loistavia blogeja, käykää tutustumassa :)

Alkuperäisen idensa lisäksi tämä kaunis kukkakimppu saa luvan toimittaa myös blogini 2-vuotissynttäreiden juhlallisuuksia. Tuo merkkipäivä tuli täyteen jo 21. päivä, mutta hajamielinen bloggari muisti päivän väärin. Hups.

Koska en ole (vielä?) saanut tehtyä facebook -linkkiä tuonne sivupalkkiin niin mainitaan nyt tässä yhteydessä, että Villasukka kirjahyllyssä -blogi löytyy myös sieltä.

Richard Adams: Ruohometsän kansa

Richard Adams: Ruohometsän kansa

(Watership down, 1972)

WSOY, 2010

413 sivua

Ruohometsän kansa tuli luettavakseni Bibliofile -blogin Disan suosiollisella avustuksella, osana marjiksen ideoimaa Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta. Tämä lukuhaaste on nyt osaltani suoritettu ja voin siirtää sen keskeneräisten haasteiden välilehdeltä suoritettujen haasteiden puolelle. Samalla päivitän hieman otsikointiani. Tähän asti kirjailijan nimi on löytynyt ainoastaan tunnisteista, mutta nyt laitan sen mukaan postauksen otsikkoon. Sain miettimäni muutoksen vihdoin ja viimein aikaiseksi Paulan vanavedessä. Mutta sitten kaniinien pariin.

Viikka kertoo veljelleen Pähkinälle kaniiniyhdyskuntaa pian uhkaavasta vaarasta. Se on ennenkin saanut ennakkoaavistuksia, joten Pähkinä uskoo veljeään vaikka näky onkin epämääräinen. Kun veljekset eivät onnistu vakuuttamaan ylikaniinia uhkaavasta vaarasta ne päättävät muutaman muun kaniinin kanssa lähteä pakoon kotikylästään. Alkaa pitkä seikkailu kohti tuntematonta.

     Pähkinä katseli ulkona tovereiden kokoontumista tummenevan iltapäivän valossa sateen tunkiessa silmiin ja hännän alle. Siinä ne olivat. Tarkkaavainen ja älykäs Vatukka joka katseli ojaa kumpaankin suuntaan ennen kuin ylitti sen. Isopää joka iloitsi toiminnan mahdollisuudesta. Tasainen ja luotettava Hopea. Voikukka, loistava jutunkertoja, joka oli lähdöstä niin innoissaan että juoksi niitylle muiden edelle ja jäi sitten odottamaan. Tammenterho, Maitiainen ja Tädyke, kunnon rivikanit, joita ei saanut ajaa liian ahtaalle. Viimeisenä tuli Viikka masentuneena ja vastenmielisesti kuin pääsky pakkasessa.

Olen jostain syystä ollut täysin tietämätön tästä klassikosta. Mielessäni oli ainastaan jonkinlainen kuva piirroselokuvan kohtauksesta, mutta en ole varma liittyikö se edes tähän tarinaan. Täytyy sanoa, että tuskin olisin tullut tarttuneeksi kirjaan ilman haastetta. Hieman arvelutti kun hain kirjan kirjastosta, tarina ei vaikuttanut takakannen perusteella erityisen houkuttelevalta ja fontti oli aika pientä. Aloitin kuitenkin lukemisen mielenkiinnolla, minkälaisen tarinan suhteellisen suuri sivumäärä (erityisesti pieneen fonttiin suhteutettuna) pitää sisällään ja mistä tarinan klassikkoasema kumpuaa?

Ruohometsän kansan näkökulma on erikoinen. Aikuisille (ainakin lähikirjaston luokittelun mukaan) suunnattu fantasia, jossa kerrotaan sadunomaisesti kaniineista. Luvut alkavat eri teoksista peräisin olevilla sitaateilla, jotka liittyvät osuvasti kyseisen luvun sisältöön. Lisäksi tarinassa vilahtelee yhtymäkohtia muihin tarinoihin aina Raamatusta lähtien, osaa en varmasti edes huomannut. Kaniineille on luotu oma kieli, jonka sanoja voi tarkistaa kirjan lopussa olevasta sanastosta, lisäksi kaniinit käyttävät muiden eläinten kanssa kommunikoidessaan yksinkertaista puskamurretta. Kaiken kaikkiaan Adams on luonut hyvin yksityiskohtaisen ja moniulotteisen tarinan.

On se kumma, että voin lukea sujuvasti vampyyreista, ihmissusista, muodonmuuttajista ja muista omituisista otuksista, mutta ihan tavalliset kaniinit saavat minut ymmälleni. Huomasin useampaan kertaan kaniinien muuttuneen ajatuksissani ihmisiksi kunnes havahduin missä mennään. Ehkä se on puhtaasti kirjailijan vahvuus, luoda niin vahvat puitteet tarinalle, että siihen uppoaa huomaamattaan. Kaniinit eivät kuitenkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jääneet erottuvina yksilöinä mieleeni, joten jouduin välissä selaamaan takaisin tarkistaakseni kenestä oli puhe. Erillinen sanasto ärsytti minua aluksi, mutta sanat jäivät pian muistiin eikä niitä onneksi ollut kovin paljoa. Puskamurre huvitti, mutta se johtui omista mielleyhtymistäni eikä tarinasta.

Tarina ei missään vaiheessa saavuttanut vastustamatonta lukuintoa, mutta huomasin kiintyneeni "omiin kaniineihini" ja jännittäväni heidän vaiheitaan. En siis rakastunut kirjaan, mutta tavallaan ihastuin. Ja huomaan ihastukseni vain kasvavan kirjoittaessani kirjasta, tarina jää kummasti mieleen pyörimään. Erityiskiitosta saa loppu ja tarinan kaari. Kirjoitan itselleni ylös kirjojen ensimmäisen ja viimeisen lauseen, Ruohometsän kansassa alku ja loppu oli sidottu hienosti yhteen. En kuitenkaan kirjoita niitä tänne, etten pilaa kenenkään lukuiloa. Lukekaa itse ja kurkatkaa myös muita arvioita, tässä muutamia: Kirjavinkit, TwAK, Lukuisa ja Aamuvirkku yksisarvinen.

Sitaattikunniamaininnan saa vuodenaikaan sopiva:

Oli hiljaisten lähtöjen aika, kaiken sen katoamisen aika joka ei kestäisi talvea.

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste

10 klassikkoa (6/10)

Veren voima (100. postaus)

Tässä sitä ollaan! Blogi lähestyy kahden vuoden (uhma?)ikää ja näin merkkipäivän kynnyksellä tulee ulos sadas postaus. Kiitos vanhoille lukijoille kun olette pysyneet mukana sekä kommentoineet ja tervetuloa uusille! Teroittakaa kulmahampaanne tai suojautukaa hopeakoruilla, miten vain parhaalta tuntuu, täältä tulee (taas) vampyyrejä! Saanko esitellä, Sookie Stackhouse ja kumppanit:

Charlaine Harris: Veren voima (#1)

(Dead Until Dark, 2001)

Gummerus, 2010

336 sivua

Sookie Stackhouse on Bon Tempsin pikkukaupungissa asuva 25-vuotias näpsäkkä tarjoilijatar. Viehättävyydestään huolimatta Sookiessa on pientä erakon vikaa. Hän asuu isoäitinsä kanssa eikä juurikaan käy treffeillä, sillä hän kuulee muiden ajatukset. Sookie saa pian muuta ajateltavaa, sillä hänen työpaikalleen Merlotte´siin astelee vampyyri. Sookie ja komea, tummahiuksinen vampyyri Bill Compton tutustuvat ja pelastavat siinä sivussa vuorotellen toistensa henget (tai hengen, Bill kun on teknisesti ottaen jo kuollut). He eivät kuitenkaan ole ainoat hengenvaarassa olevat, sillä Bon Tempsissa liikkuu murhaaja, joka tuntuu olevan kiinnostunut tappamaan lähinnä nuoria naisia. Toinen yhteinen piirre on uhreista löytyvät vampyyrin puremajäljet. Sookie haluaa selvittää tappajan ennen kuin hän on itse yksi uhreista.

Vampyyrejä, telepaatti, muodonmuuttaja, hammashaukkoja, synteettistä verta, jännitystä, huumoria ja jopa Elvis! Kysyn vain, voiko mennä vikaan? Ei, tai sitten Sookie Stackhouse - tai Southern Vampires - sarjan aloitusosa vain sattui tulemaan juuri sopivaan lukuväliin, vähemmän onnistuneiden lukuvalintojen lomaan.

Eihän siitä mihinkään pääse, että vertasin kirjaa väkisinkin Stephenie Meyerin Houkutus/Twilight -sarjaan. Molemmissa on keskiössä naispuolinen ihminen ja vampyyrimies, molemmissa asetelma aiheuttaa ongelmatilanteita ja joku uhkaa avutonta ihmis(nais)parkaa. Mutta sitten ne erot. Siinä missä Meyerin sarja (hei hei Morre, opin läksyni enkä puhu enää saagasta ;)) on suunnattu teini-ikäisille on Harrisin sarja enemmän aikuisille. Ja sen huomaa. Twilightissa romantiikka on enemmän kihelmöivää odotusta ja pidättäytymistä, kun taas Sookie Stackhouse -sarjassa... ei odoteta eikä pidättäydytä ;) Myös vampyyreissä on eroja, Twilightissa Forksin kaupungin vampyyrit eivät juo ihmisten verta, Sookie Stackhousen kotikaupungissa vampyyrit ovat verenhimoisia, enemmän tai vähemmän. Aiemmin mainitsemaani huumoria ei Twilightissa juurikaan ollut, tässä sitä oli ja se sopi tarinaan oikein hyvin.

     "Eikö sinua pelota olla yksin nälkäisen vampyyrin kanssa?" hän kysyi, ja sanojen takaa kuulsi jotain alentuvaista mutta kuitenkin vaarallista.
     "Ei."
     "Arveletko, että olet turvassa koska tulit avukseni, että minussa on kaikkien näiden vuosien jälkeen vielä rahtunen sentimentaalisuutta? Vampyyrit kääntyvät usein niitä vastaan jotka luottavat heihin. Tiedät varmaan, ettei meillä ole ihmisten moraalia."
     "Monet ihmiset kääntyvät niitä vastaan jotka luottavat heihin", minä huomautin. Osaan olla käytännöllinen. "En ole täysi typerys." Nostin käsivarttani ja käänsin kaulaani. Sillä aikaa kun vampyyri kokosi voimiaan, olin kietonut Rottien ketjut kaulani ja käsivarsieni ympärille.
     Vampyyri värähti silminnähtävästi.
     "Mutta sinulla on mehukas valtimo nivusissa", hän sanoi hetken päästä äänellä, joka oli liukas kuin luikerteleva käärme.
     "Älä puhu rivoja", sanoin hänelle. "Sellaista minä en kuuntele."

Veren voima oli siis ensikosketukseni Sookie Stackhouseen, olen kyllä kuullut paljon niin kirja- kuin tv-sarjastakin. En ole myöskään voinut välttyä kuulemasta hehkutusta (ja näkemästä kuvia) eräästä vampyyri-Ericistä. Jostain kumman syystä luin kirjaa pitkään kuvitellen, että Bill on Eric. Huokaus. Miten minä saatoinkin mennä nimissä noin sekaisin? Ehkä Sookien jatkuva säärikarvojen ajelu sekoitti minut - vähempikin toisto olisi riittänyt! Onneksi kaksi seuraavaa osaa on lainattuna kirjastosta, pääsen jatkamaan ja viihtymään tarinan parissa piakkoin. Tällä kertaa jätän linkitykset väliin, Google kyllä löytää!

Kumman kruunaisin vampyyrisarjakuningattareksi, Stephenie Meyerin vai Charlainen Harrisin? Ääneni menee Meyerille. Houkutus vei mennessään ensisivuilta lähtien, Veren voima antoi hieman odottaa.


Sitaattikunniamaininnan saa (perjantain kunniaksi valittu):

"Sitten punaviiniä, kiitos", mies sanoi, ja hänen äänensä oli viileä ja kirkas kuin puro joka virtaa sileiden kivien yli.

TBR 5/100
So American -haaste

Haudankaivaja

Nyt kun olen säätänyt ja vääntänyt blogin uuden ilmeen kanssa muutamia (tuskaisia) tunteja, voin keskittyä taas olennaiseen, kirjoihin. Toivotan samalla uudet lukijatkin tervetulleeksi, kun en sitä ole aiemmin muistanut tehdä. Eli tervetuloa, toivottavasti viihdytte :)

Anna Jansson: Haudankaivaja

(Först när givaren är död, 2009)

Gummerus, 2009
359 sivua

Satun minihaasteen kolmannessa osassa oli ohjeistuksena lukea kirja, joka sijoittuu saarelle. Anna Janssonin Haudankaivaja on ollut pitkäaikaislainassa vanhemmiltani, parin muun kirjan lisäksi, viimeinkin tuli sopiva hetki ja kannuste lukea kirja. Terveisiä siis Gotlannista!

82 -vuotias Frida Norrby nähdään kulkemassa keskellä yötä ulkona lapion kanssa. Pian Fridan talo palaa ja ilmeisesti Frida sen mukana. Rikostarkastaja Maria Wern ryhtyy tutkimaan tulipaloa, joka saattaakin olla murhapoltto. Wernin aika ei käy pitkäksi, sillä pian tutkittavana on toinenkin kuolemantapaus sekä katoaminen, lisäksi huolta aiheuttaa ampumavälikohtauksessa vakavasti haavoittuneen miesystävän tila. Onko pienen Roman kylän tapahtumilla jokin yhteys, ja jos on niin mikä?

Maria Wern oli minulle ihan uusi tuttavuus. Valitettavasti on sanottava, että meistä ei ainakaan näin ensitapaamisella tullut ylimpiä ystäviä, enkä mene lupaamaan uusintatapaamista. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia kirjasta, joten ainakaan se ei ole syynä laimeahkoon lukukokemukseen. Ei vain sytyttänyt eikä vienyt mukanaan, vaikka kirjassa ei varsinaisesti mitään vikaa ollutkaan. No sen verran mainittakoon, että Janssonin erityisesti vanhustenhoitoon kohdistuva yhteiskuntakritiikki vähän väsytti. Myös paikoitellen kovin eteeriseksi ja viipyileväksi muuttuva kuvailu, joka oli jotenkin ristiriidassa Maria Wernistä muodostamani mielikuvan kanssa, häiritsi hieman.

Jos Maria Wern jättikin hieman kylmäksi ihastuin kovasti muutamiin muihin kirjan henkilöihin, kuten topakkaan ja sympaattiseen, ehkä hieman pakkomielteiseen ja jopa vainoharhaiseenkin Frida Norrbyhyn; ulkokuoreltaan kovaan, mutta pinnan alta herkkään Joakim Rydbergiin sekä nenänsä joka paikkaan työntävään uteliaaseen joka alan asiantuntijaan Bibbi Johnssoniin (kaikessa ärsyttävyydessään).

     "Serkun mies on vartija ja hän sanoo, että poliisin pitää etsiä tekijää uhrin välittömästä läheisyydestä. Teidän pitäisi kysyä Sturelta, hän tietää kuinka tutkinta pitää hoitaa. Hänellä on pitkäaikaista kokemusta tästä työstä." Bibbi nyökkäsi Hartmanille, jolla oli suuria vaikeuksia pitää naamansa peruslukemilla ja säilyttää ilmeessään tilanteen edellyttämä vakavuus. "Sture ei voi käsittää, että niin yksinkertaisen poliisintyön tekemiseen tarvitaan niin pitkä koulutus. Ne pirulaiset pitää hitto vieköön vain napata. Telkien taakse vaan. Niin Sture sanoo ja hän kyllä tietää, koska hän on tehnyt töitä vartijana yli kaksikymmentä vuotta."

Kirsin kirjanurkassa pohdittiin juuri dekkareiden realistisuutta. Vaikka Haudankaivaja sijoittuu Romaan, pieneen noin 1000 asukkaan kylään (kertoo Wikipedia), ei rikosten runsaus häirinnyt tai tuntunut epäuskottavalta. Kirjassa oli myös ripaus yliluonnollisuutta aaveiden muodossa, mutta siinähän ne menivät missä murhatkin. Loppujen lopuksi kirja oli ihan toimiva kokonaisuus, vaikka se ei onnistunutkaan kääntämään minua dekkareiden ystäväksi.

Sitaattikunniamaininnan saa:

 Aikaa on niin vähän ja ihminen haluaa ehtiä niin paljon.

Satun minihaaste 3/12: Saarella

Muutoksen tuulia

Pyysin synttäriarvonnan yhteydessä parannusehdotuksia blogiini. Arvonta tuli ja meni, mutta palailen saamiini kommentteihin vasta nyt. En siis ole unohtanut teidän viestejänne, mutta aika on tuntunut kuluvan kaikkeen muuhun kuin blogin säätämiseen. Lokakuu oli lukemisen suhteenkin aika hiljainen, vain kaksi (!) luettua kirjaa.

Mutta ne kommentit. Ensinnäkin oli mukava kuulla, että täällä ei ole mitään isompia ongelmia. Jotenkin sitä suhtautuu omiin tuotoksiin hieman kriittisesti ja tietysti omalle tekstille tulee sokeaksi. Onkin hyvä kuulla palautetta lukijoilta ja satunnaisilta vierailijoilta, jotka katsovat blogiani hieman eri silmin. Kielioppi saattaa olla vähän sinne päin ja kirjagenret ja -termit aiheuttavat harmaita hiuksia, mutta kiva jos te ne kestätte :) Kirjoitan jatkossakin sekä vanhoista että uudemmista kirjoista, painotus vähän vanhemmassa tuotannossa. Sekalaisia makupaloja muistakin aiheista tullee, sitten kun sille päälle satun.

Tekstin tasaamista toivottiin, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa jo blogin alkutaipaleella. Kapea tekstipalsta yhdistettynä reunoista tasattuun tekstiin oli kamalaa katsottavaa. Muokkauskaan ei auttanut koska eri kokoisilla näytöillä teksti ja tavuviivat hyppivät miten sattuu. Koska olen liian mukavuudenhaluinen, en halua lähteä muuttamaan leveysasetuksia joten tasaus jääköön vasemmalle.

Käsitöitä en ole unohtanut, niitä tulee taas jossain välissä tänne näytille. Koska kirjat ovat minulle kirkas ykkönen ja olen hidas kutomaan ja vielä hitaampi virkkaamaan, ei omia tuotoksiani kovin usein täällä nähdä. En osaa muokata ohjeita mieleisekseni vaikka usein näenkin halutun lopputuloksen mielessäni, joten noudatan ohjeita melko orjallisesti.

Kirjailijat on nyt lisätty omaksi listaukseksi. Eli ainakin yksi toivottu parannus on nyt näkyvillä :)

Linkkilistaa muiden blogeihin toivottiin nostettavaksi ylemmäs, mutta pidän kuitenkin itsekkäästi oman blogin listat ensimmäisenä. Lukiessani muiden blogeja haluan löytää arkistot, tunnisteet ym. ensin, linkkejäkin katson mutta en säännöllisesti. Haluan kuitenkin, että linkit löytyvät muualtakin kuin profiilini yhteydessä olevasta listasta, joten sieltä sivupalkin alaosasta ne löytyvät jatkossakin.

Edellisessä postauksessa mainitsin pyytäneeni kirjan kustantajalta arvostelukappaleena. Kirjablogeissa on käyty paljon keskustelua siitä pitäisikö kirjan alkuperä mainita tekstissä vai ei. Olen kirjoittanut ja kirjoitan vastakin ainoastaan omat henkilökohtaiset mielipiteeni ja ajatukseni, joita kirja minussa herättää, oli kirja sitten mistä tahansa. En ole ostettavissa. Kirjan alkuperän mainitseminen on vain tieto muiden joukossa, joten miksipä en sitä mainitsisi.

Kun nyt kerran aloin värkkäämään lisäsin samalla oman sivun haasteille. Kirjallisen maailmanvalloituksen kartta meinasi alkaa ryttyilemään, mutta taisi se sinne nyt asettua. Myös 10 klassikkoa -haasteen kooste löytyy nyt samaiselta välilehdeltä.

Eiköhän tässä ollut muutoksia yhdelle kertaa. Kommentteja ja parannusehdotuksia otan vastaan jatkossakin.

Uusia lukijoitakin on ilmestynyt, tervetuloa :) Isänpäiväsunnuntai lähenee loppuaan, onnittelut vielä päivänsankareille!

Syksyinen synttäriarvonta

Kävipä niin, että Villasukka kirjahyllyssä saavutti kaksi rajapyykkiä lyhyen ajan sisällä. Tänään vietetään blogin 1-vuotissynttäreitä ja lisäksi 5000 vierailun raja on ylittynyt jokin aika sitten. Huimaa! Lisäksi tähän päivään mennessä seuraani on liittynyt 36 lukijaa (Google-käyttäjäraadin kautta). Kiitos teille jokaiselle, ihanaa että olette siellä jossain :)

Ensimmäistä postausta tehdessäni en osannut uneksiakaan minkälaiseen maailmaan olin astumassa. Ajatus omasta käsityö- ja lukupäiväkirjasta laajeni pian muiden blogien seuraamiseen, keskusteluihin ja erilaisiin haasteisiin osallistumiseen sekä kirjavinkkien ja käsityöideoiden löytämiseen. Olen oppinut vuoden aikana paljon niin itse bloggaamisesta kuin esimerkiksi kirjan tiestä kirjailijan ideasta ihan konkreettiseksi tuotteeksi.

En usko, että blogi on koskaan täysin valmis. Suuntaus saattaa muuttua -minulla kirjat ovat vallanneet blogin lähes täysin, käsitöitäkin on silti luvassa jossain vaiheessa kunhan tulee valmista-, tarvitaan pientä hienosäätöä ja pintaremonttia. Olenkin tehnyt matkan varrella joitain muutoksia: mainitsen kirjasta enemmän tietoja (alkuperäisnimi, ilmestymisvuosi, kustantaja, sivumäärä), lisäsin tunnisteet ja Luetut 2011 -välilehden, päivitin seuraamieni blogien listaa Tällaista muualla -otsikon alle ja viimeisimpänä lisäsin hakutoiminnon. Tästäpä ontuvalla aasinsillalla seuraavaan:

Syksyinen synttäriarvonta!

1-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi pyöräytän käyntiin arvonnan. Arvontaan voi osallistua perjantaihin 14.10. klo 18.00 asti. Jokainen voi osallistua yhdellä arvalla, pienenä toiveena, että samalla antaisit risuja tai ruusuja tehdyistä muutoksista,  kehitysehdotuksia tai mitä tahansa blogiin liittyvää palautetta tämän postauksen kommenttilaatikossa. Toki saat samalla liittyä lukijaksi tai linkittää arvontaa eteenpäin, mutta ne eivät tässä arvonnassa lisää arpojen määrää. Ethän osallistu anonyyminä vaan jätä tunnistettava nimimerkki, ei jää sen takia palkinto saamatta! Arvon kaksi voittajaa, molemmat saavat valita yhden kirjan.

Ja sitten niistä palkinnoista. Osa on uusia, osa kertaalleen luettuja mutta hyväkuntoisia. Postauksen ylälaidasta löytyy kuva palkintovalikoimasta, tarkempia tietoja löytyy seuraavien linkkien kautta:

Cecilia Samarin: Nora & Alicia Bazarin sivuilla
Robin Cook: Shokki Gummeruksen sivuilla
Anna Selby: Hyvän olon viikonloppu Adlibriksessä
Johan Åkerberg: Suklaakirja Bookplussassa

Onnea arvontaan :)

Maalattujen luolien maa ja muutama merirosvo

Varasin paikallisesta kirjastosta Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarjan kuudennen tiiliskiven, Maalattujen luolien maan. Ihmettelin kun sain sen suhteellisen nopeasti, vaikka en ollut ensimmäisenä varausjonossa. Syykin selvisi. Kirjan haettuani huomasin takakannessa Laina-aika 2 viikkoa -tarran (ensimmäisen laatuaan jonka olen kyseisessä kirjastossa nähnyt). Jos kirjassa on 842 sivua, se tekisi rapiat 60 sivua per päivä. Töissäkin pitäisi käydä, kotia pitää pystyssä ja seurustella miehen ja lastenkin kanssa. Epätoivoinen yritys!  Koska varausmaksu oli maksettu, kirjasta näkyi olevan jo toinenkin varaus ja kirja poltteli hyllyssä, aloin lukemaan.

Maan lapset -sarja sijoittuu aikaan n. 35 000-25 000 vuotta ennen nykyisen ajanlaskun alkua, kun neandertalit ja Cro-Magnonit kuvitellusti kohtaavat. Sarjassa kerrotaan Aylan, perheensä ilmeisesti maanjäristyksessä menettäneen naisen tarina. Ayla kasvaa "klaanikansan", neandertalinihmisten kanssa, vaikka onkin erilainen kuin he. Erinäisten vaiheiden kautta Ayla löytää puolisokseen hänen itsensä kaltaisen ihmisen, Jondalarin, matkaa Jondalarin heimon luo ja saa tyttären, Jonaylan.

Eihän se 60 sivun lukuaikataulu tietenkään toiminut. Mutta uusiessani netin kautta muita lainoja huomasin, että Maalattujen luolien maan varausmerkintää ei enää näkynyt. Rastin senkin uusittavaksi ja hups, laina-aika jatkui normaalilla ajalla 2 viikon sijaan :) Hieman helpotti! Ei tarvitse tällä kertaa potea huonoa omatuntoa myöhästyneestä kirjasta eikä maksaa myöhästymismaksuja.

Tässä kuudennessa osassa kerrotaan Aylan opiskelusta Zelandoniksi, heimon parantajaksi ja henkiseksi johtajaksi. Tähän liittyy mm. kasvien ja yrttien tuntemista, niiden käyttöä parantamiseen sekä heimon historian ja siihen liittyvien tarinoiden ja laulujen opettelua. Historiaan ja toki heimon nykyiseen elämäänkin liittyy myös erilaiset luolat ja luolamaalaukset. Ayla joutuukin tekemään Donierin matkan, johon kuuluu tutustumista pyhiin luoliin ja niiden luolamaalauksiin.

Kirjailija on perehtynyt aiheeseensa hyvin. Hän kuvaa aikakauden ihmisiä, eläimiä, luontoa, luolamaalauksia, vaatetusta sekä erilaisia työskentelytekniikoita tarkasti. Kirjan alussa olevissa kiitoksissa hän mainitseekin tutustuneensa useisiin luoliin ja kiitettävien listalla vilisee arkeologeja, tohtoreita ja alan asiantuntijoita.

Kuului pikkuruisten eläinten rapistelua ja piipitystä ja melkein huomaamaton ilmanhenkäys, äänetön imu, jonka huomasi vain vaivoin, sillä se melkein hukkui niiden viiden elävän olennon hengityksen ääniin, jtka olivat tunkeutuneet äänettömään tilaan. Ayla yritti nuuhkia ilmaa ja avasi suunsa tunteakseen sen paremmin. Se tuntui kostealta, ja siinä oli hienoisen tunkkainen maan uho ja kalkkikiveen puristuneiden ikivanhojen merieliöiden maku.

Sarjan aiempien osien lukemisesta on jo useampi vuosi, joten nimien ja tapahtumien mieleen palauttaminen hidasti vähän lukemista. Onneksi tärkeimmät sukulaisuussuhteet mainittiinkin aika hyvin. Ehkä kaksi kolmasosaa kirjasta käsitteli luolia ja luolamaalauksia, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä. Tämä alkoi puuduttamaan, samoin kuin joidenkin asioiden jatkuva toistelu. Uskotaan nyt vähemmälläkin, että Ayla puhuu oudosti, ei sitä tarvitse toistaa joka kerta kun Ayla tapaa uuden ihmisen. Minua jäi häiritsemään myös se, että tarinasta oli väliltä tiputettu muutama vuosi pois. Kirja tempaa mukaansa, mutta vasta viimeisellä kolmanneksella. Kirjan loppuun Untinen-Auel on kirjoittanut kohtauksen, joka on lähes kopio sarjan aiemmasta osasta. Kaiken kaikkiaan kirja jätti vähän ristiriitaiset tunnelmat. Mietin, että tykkäsinkö sittenkään niin paljon aiemmista osista kuin muistelen. Ei silti harmita, että luin kirjan, oli se ihan luettava. Ja mikäli jatkoa tulee, luen senkin.

Sitten vähän toisenlaista viihdettä. Kävimme viime viikonloppuna katsomassa Johnny De- ei kun siis Pirates of the Caribbean 4 Vierailla vesillä -elokuvan. Suunnitelmissa oli käydä katsomassa Vettä elefanteille, mutta se tuli vähän huonoon aikaan. Pääsin kuitenkin tutustumaan 3D -elokuvaelämykseen. Kyllähän elokuvasta nautti ihan eri tavalla 3D:nä :) Elokuva itsessään ei yllättänyt, samalla kaavalla meni kuin aikaisemmatkin. Jack Sparrow:lle sai nauraa useaan otteeseen, ja taisipa pari säpsähdystäkin tulla ;)

Tein muuten Luetut 2011 -listalle oman välilehden, alkoi viedä liikaa tilaa sivupalkissa. Kävijälaskuri meni samassa rytäkässä uusiksi. Ulkopuoliselta sivulta napattu laskuri hyytyi, otin sitten käyttöön Bloggerin oman, joka laskee ilmeisesti kaikki käynnit blogissani. Tunnisteet on suunnitteilla, kunhan saan mietittyä mieluisan jaottelun. Vinkkejä otetaan vastaan!

Vielä lopuksi tervetuloa uudet lukijat :)

Alku

Eläköön päivänsankari, blogini näki vihdoin päivänvalon :)

Aiheet tulevat pyörimään pitkälti kirjoissa ja käsitöissä, muitakaan aiheita pois sulkematta. Päivityksiä tulee varmasti säännöllisen epäsäännöllisesti... Tervetuloa tutustumaan, kommentit ja vinkit ovat erittäin tervetulleita!