Audrey Magee: Sopimus
Atena, 2015
332 sivua
Suomentanut: Heli Naski
(The Undertaking, 2013)
Luettu: 16.4.2015
Mistä: pyydetty arvostelukappale
En ole juurikaan lukenut sotaromaaneja ennen kuin Päätalon Iijoki-sarjassa saavutettiin sotavuodet. Toinen maailmansota on kuitenkin kaikessa järjettömyydessään ja karmeudessaan (koskapa sota muunlaista olisikaan?) mielenkiintoinen aihe ja Audrey Mageen natsi-Saksaan sijoittuva
romaani kuulosti sen verran mielenkiintoiselta ja houkuttelevalta, että
siihen täytyi tutustua tuoreeltaan.
Peter Faber ja Katharina Spinell menevät naimisiin välissään 1500 kilometriä, Peter on vihkihetkellä itärintamalla Katharinan kuvan, sotilaspastorin ja humalaisten todistajien kanssa kun taas Katharina on Berliinissä papin ja vanhempiensa seurassa. Fyysisen etäisyyden lisäksi parin välillä on henkinen välimatka. He eivät ole koskaan koskettaneet toisiaan, kuulleet toistensa ääntä, eivät edes tavanneet toisiaan vaan ainoastaan nähneet toistensa valokuvat. He solmivat liittonsa tunteen sijasta järjellä. Faber pääsee itärintamalta Katharinan luo vihkilomalle, Katharina saa leskeneläkkeen mikäli Peter menehtyy. Erikoinen alkutilanne, sota sekä vanhempien vastahakoisuus avioliittoa kohtaan tekevät avioliiton ensihetkistä hankalan, mutta yllättäen pari löytää ensikohtaamisensa aikana yhteisen sävelen. Kuherruskuukausi jää kuitenkin lyhyeksi ja Peterin on palattava rintamalle. Aika kuluu, sota jatkuu ja olot sekä Berliinissä että rintamalla muuttuvat yhä haastavammiksi. Luottamus, rakkaus, periaatteet ja usko tulevaisuuteen on koetuksella, on pakko tehdä koviakin ratkaisuja. Yrittää selvitä, pysyä hengissä. Kaikkea täytyi vain sietää.
Peter Faber ja Katharina Spinell menevät naimisiin välissään 1500 kilometriä, Peter on vihkihetkellä itärintamalla Katharinan kuvan, sotilaspastorin ja humalaisten todistajien kanssa kun taas Katharina on Berliinissä papin ja vanhempiensa seurassa. Fyysisen etäisyyden lisäksi parin välillä on henkinen välimatka. He eivät ole koskaan koskettaneet toisiaan, kuulleet toistensa ääntä, eivät edes tavanneet toisiaan vaan ainoastaan nähneet toistensa valokuvat. He solmivat liittonsa tunteen sijasta järjellä. Faber pääsee itärintamalta Katharinan luo vihkilomalle, Katharina saa leskeneläkkeen mikäli Peter menehtyy. Erikoinen alkutilanne, sota sekä vanhempien vastahakoisuus avioliittoa kohtaan tekevät avioliiton ensihetkistä hankalan, mutta yllättäen pari löytää ensikohtaamisensa aikana yhteisen sävelen. Kuherruskuukausi jää kuitenkin lyhyeksi ja Peterin on palattava rintamalle. Aika kuluu, sota jatkuu ja olot sekä Berliinissä että rintamalla muuttuvat yhä haastavammiksi. Luottamus, rakkaus, periaatteet ja usko tulevaisuuteen on koetuksella, on pakko tehdä koviakin ratkaisuja. Yrittää selvitä, pysyä hengissä. Kaikkea täytyi vain sietää.
Hän istui kivellä selkä vasten aidan pätkää ja tuijotti taivasta, länteen matkaavia valkoisia pilviä. Hän pani toisen karamellin suuhunsa ja riisui kaikki hattunsa ja huivinsa. Hän tahtoi Venäjän jäädyttävän aivonsa, syövyttävän ne niin, ettei hän pystyisi enää ajattelemaan. Ei enää tuntemaan. Hän tahtoi vain turtumusta.
Tarina ei herää henkiin hetkessä vaan se kasvaa ja kehittyy lause, sivu ja kirje kerrallaan.Olin hyvän matkaa siinä luulossa, että henkilöt ja tarina eivät sen syvemmin kosketa minua, mutta kuin huomaamatta Katharina ja Peter hiipivät ajatuksiini silloinkin kun en kirjaa lukenut. Heidän tarinansa painui ihon alle, toi sodan kauheudet lähelle. Tarinan vaikuttavuus ei nojaa miellyttäviin päähenkilöihin sillä sekä Katharina että Peter ovat henkilöinä tietyllä tapaa ristiriitaisia. Heidän valintojaan ja maailmankuvaansa on vaikea hyväksyä, toisaalta heille toivoo hyvää, mutta toisaalta heidän sinisilmäisyytensä ja oman edun tavoittelunsa ärsyttää.
Mageen käyttämä kieli on raskaista tapahtumista huolimatta vaivattoman sujuvaa ja kevyttä. Siellä täällä vilahtaa kauniita, herkkiä ja samalla jotenkin koruttomia kielikuvia kunnes sodan raadollisuus putoaa painavana syliin kuin ulos purskahtavat sisälmykset. Kauheus yhdistyy arkipäiväisyyteen kun lentokonepommitus vertautuu ruohon leikkaamiseen. Kontrasti on pysähdyttävä, lukiessa jää sanattomaksi ja sydäntä kylmää. Sodassa on noudatettava käskyjä ja määräyksiä, mutta missä menee raja? Mikä merkitsee eniten, yksilön, perheen, ihmisryhmän, puolueen vai kokonaisen kansan etu? Kumpi vastapuolista on oikeassa? Kumpi on kiltimpi, kumpi raaempi, kumpi kokee raastavampaa nälkää tai kylmyyttä, saksalainen vai venäläinen? Kuka ottaa ja kuka saa? Kuinka mikään tästä voi olla sopivaa?
Mageen kerronnassa on samantyylistä eleettömyyttä, jota ihastelin Anneli Kannon Pyövelissä ja se sopii tarinaan hyvin. Kun aihe ja yksityiskohdat ovat tarpeeksi vahvoja ja raakoja ei niitä tarvitse korostaa runsaalla kerronnalla. Vähemmän on enemmän. Kirjan loppu tuli yllättävän nopeasti ja ehdin jo pelätä ratkaisua turhan kliseiseksi ja helpoksi. Onnekseni en joutunut pettymään, vaikka olisinkin odottanut hieman erilaista loppua. Kirja ei todellakaan jättänyt kylmäksi vaan herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita, osaa niistä on vaikea pukea sanoiksi. Vahva lukuelämys!
Kiitokset vielä Heli Naskille, jonka suomennosta oli ilo lukea. Kirjoitusvirheet loistivat poissaolollaan (paria yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta) ja sain keskittyä nauttimaan tarinasta.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Hän tiesi, ettei ollut enää sisko, mutta tarvitsi jonkun kertomaan hänelle, oliko hän leski vai vaimo, tarvitsi jonkun lopettamaan epävarmuuden, jota koki ajelehtiessaan pirstoutuneen maailman läpi.
Sopimus muissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi, Lumiomena, Nannan kirjakimara, Ullan luetut kirjat.
Kirjallinen maailmanvalloitus jatkui Saksaan.
