Vieras

Stephenie Meyer: Vieras

(The Host, 2008)

WSOY, 2009

702 sivua

Stephenie Meyerin aikuisten romaani Vieras on ollut lainassa kirjastosta jo niin kauan, että se tuntuu kuuluvan jo kalustoon, siis kirjahyllyyn. En tiedä johtuiko kirjan aloittamisen viivyttely epämääräisestä lukujumista vai siitä, että halusin pitää hengähdystaukoa Meyerin ihanan Houkutus -sarjan lukemisen jälkeen. Mistään ennakkoluuloista kirjaa kohtaan ei ollut kyse, en nimittäin tiennyt kirjasta etukäteen mitään, en lukenut edes takakantta. Valitsin kirjan siis ihan puhtaasti kirjailijan perusteella.

Maapallolla on tapahtunut vallanvaihto. Ihmisiä hallitsee sieluiksi itseään kutsuvat pienenpienet oliot, eräänlaiset matomaiset loiset. He tunkeutuvat ihmisten päähän vallaten ruumiin itselleen, jolloin ihminen häviää ruumiin sisältä. Aina sielun siirto ei kuitenkaan onnistu oletetulla tavalla. Joskus ihminen ei tuhoudukaan sielun tieltä, vaan jää vangiksi ruumiiseen, jonnekin taustalle. Näin käy Melanie Stryderille, jonka niskaan siirretään Vaeltaja -niminen sielu.

Vaeltajan tarkoituksena on etsiä Melanien ajatusten ja muistojen joukosta tietoja, joiden avulla hän löytäisi piilossa olevia ihmisiä. Vaeltaja pääseekin ihmisten jäljille, tosin eri lähtökohdista kuin hän alunperin suunnitteli, sillä Melanien tunteet ja muistot vaikuttavat häneen yllättävällä tavalla.

En kyennyt irrottautumaan tämän ruumiin tarpeista. Se olin minä, enemmän kuin koskaan olin tarkoittanut sen olevan. Halusinko minä vai halusiko se? Oliko erolla edes merkitystä enää?

Sukellukseni scifin maailmaan ei käynyt ihan sujuvasti. Aivoni eivät millään meinanneet taipua ajatukseen, että päähenkilö on  kaksi henkilöä yhdessä vartalossa eikä kaksi henkilöä omissa vartaloissaan ;) Lukeminen vaatikin tarkkaavaisuutta. Tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi yhteen paikkaan, joten tarina ei mene liian sekavaksi. Mainittakoon vielä, että mielestäni Meyer on luonut mielenkiintoisen ympäristön! Meyer onnistuu vielä keikuttamaan ihminen hyvä - sielu paha -asetelmaa toisin päin. Ihmiset ovatkin pahoja ja sielut hyviä. Kumman puolelle sitä nyt sitten asettuisi. Kun mukaan heittää pienen jännityksen lisäksi sopivan ripauksen romanttiikkaa, on lopputuloksena varsin viihdyttävä kirja.

 Hänen kätensä puristui nyrkkiin hiusteni ympärille, ja hän veti kasvoni aivan lähelle omiaan.
» Hyvä vai paha? « hän tiukkasi.
» Hyvä. «
» Niin minä ajattelinkin. « Ja hänen äänensä oli ärinää.

Tessa näkyy olleen aika lailla samaa mieltä kirjasta. Tosin minua kirjan suurehko sivumäärä ei haitannut ollenkaan, tykkäsin siitä että tarinalla oli pituutta. Vaikka kirja ei Houkutus -sarjan veroinen ollutkaan aiheutti se silti ahmimisreaktion. Omaksi en tätä aio kuitenkaan hankkia.

Nyt laitan kynttilät palamaan, haen suklaarasian ja siirryn sohvan nurkkaan lukemaan ihanaa sinivalkoista kirjaa. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille :)