Fred Vargas: Kuriton mies nurin

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

(Komisario Adamsberg #2)

Gummerus, 2006

376 sivua

Suomemtanut: Marja Luoma

(L'homme à l'envers, 1999)

Luettu: 11.11.2021

Mistä: kirjastosta

Ranskan Alpeilla pikkukylien lammastilalliset elävät pelon vallassa kun Italiasta rajan yli Mercantourin luonnonpuistoon tulleet sudet ovat tappaneet heidän lampaitaan. Hyökkäyksiä sattuu aina vain lisää ja lopulta uhriksi joutuu ihminen. Susiviha nostaa päätään, mutta samalla leviää huhu, jonka mukaan hyökkääjä ei olisikaan susilauma tai harvinaisen suurikokoinen susi vaan ihmissusi, tarujen olento. Joukko kyläläisiä lähtee jäljittämään susia, mutta menehtyneen lampaankasvattaja Suzanne Rosselinin ottopoika Soliman Melchior Samba Diawara, Paimeneksi kutsuttu lammaspaimen Philibert Fougeray, paimenkoira Interlock sekä säveltäjä-putkimies Camille Forestier lähtevät jahtaamaan oletettua ihmissutta. Seurueeseen liittyy myös Camillen ex-miesystävä komisario Jean-Baptiste Adamsberg. Tappaja tuntuu kuitenkin olevan jatkuvasti askeleen edellä ja uhreja tulee lisää.  

Kuriton mies nurin on toinen osa pariisilaisesta komisario Jean-Baptiste Adamsbergista kertovassa sarjassa, mutta kestää yllättävän kauan ennen kuin tämä persoonallinen, lähes yliluonnollisen rauhallinen komisario varsinaisesti astuu estradille. Ensin esitellään Saint-Victor-du-Montin kylää, jossa Camille asuu nykyisen miesystävänsä, karhuja ja nyttemmin susia tutkivan Lawrence Donald Johnstonen kanssa, tutustutaan muutamiin susiin ja kyläläisiin, kuvaillaan kuinka karjankuljetusauto on muutettu asuntoautoksi ja tietysti käydään läpi ihmissuden tuntomerkit ja suunnitelma mitä sille tehdään kun se saadaan kiinni.

– (...) Siksi me nappaamme sen, ja sitten kun se on tehty, se nitistetään.

–  Vai nitistetään, Camille toisti.

– Siltä siis otetaan nirri pois.

– Ja sitten kun se on kuollut, oikein kunnolla kuollut, siltä avataan pötsi kaulasta muniin ja katsotaan, kasvaako sillä karvoja sisuskaluissa, Paimen selitti. – Se saa kiittää onneaan, ettei sitä tehdä silloin kun se vielä elää.

– Eläköön edistys, Camille mutisi.

Adamsbergin taustallaolo ei haittaa sillä erikoisen ihmissusijahtiseurueen matkaa on hauska seurata. Välillä tappajan jäljittäminen tuntuu jäävän taustalle kun Soliman innostuu kertomaan osittain omakeksimiään afrikkalaisia kansantarinoita ja toimii kävelevänä sanakirjana, kun Paimen suhtautuu vakavuudella milloin viiniin, moraaliin, ihmissusiin tai lampaisiin tai kun Camille uppoutuu lukemaan työkalukuvastoa. Adamsbergin saapuminen tuo tarinaan ja myös henkilöiden välille jännitettä, mutta samalla hänen mukaantulonsa vie tarinaa ja rikoksia hieman suoraviivaisemmin kohti ratkaisua. Toki siinä sivussa Adamsberg ajautuu välillä hieman harhateille, muistelee lapsuuden susitarinoita (Ne loistavat pimeässä kuin kekäleet, poika, suden silmät loistavat pimeässä kuin kekäleet.) ja suhdettaan Camilleen, hoitaapa varsinaisia komisarion tehtäviäänkin, jotka seuraavat häntä Pariisista.

Saint-Victor-du-Montin pikkukylä, oikeastaan koko tarinan miljöö vaikuttaa oikein idylliseltä ja houkuttelevalta, siis jos ei oteta lukuun raateluita ja hyökkäyksiä. Voi kuinka haluaisinkaan matkustaa noille seuduille, kulkea pitkin kylää, ihailla kauniita maisemia (Henkeäsalpaavan kauniit maisemat häiritsevät ajatuksenjuoksua pahan kerran. Niistä on pidettävä huolta, niiden keskelle ei uskalla istahtaa ellei edes hiukan osoita arvonantoaan.), vaeltaa vuorilla ja samoilla metsissä. Susiin törmäämättä. Ympäristön kuvauksen lisäksi pidän kovasti Vargasin luomista persoonallisista henkilöhahmoista, huumorista ja leppoisasta tunnelmasta. Vaikka väkivalta on läsnä läpi tarinan ei sitä kuvata liian raa'asti. Alan tosiaan ihastua sarjaan!

Sitaattikunniamaininnan saa: 

Hän piti susista kovasti, samaan tapaan kuin ihminen pitää painajaisunistaan.

Samaistun täysin Adasmbergin ajatukseen. Sudet ovat yhtä aikaa upeita ja pelottavia.

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 23. Kirja, jonka kannessa on viikset (sudella on kyllä viikset, vaikka niitä ei ehkä erota. Rimaa hipoen, mutta menköön!)

Helmet-lukuhaaste 2021: 20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (lammaspaimen, ei ihan yleisimpiä ammatteja)

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies

 (Komisario Adamsberg #1)

Gummerus, 2007

301 sivua

Suomentanut: Marja Luoma

(L´Homme aux cercles bleus, 1996)

Luettu: 10.1.2020

Mistä: kirjastosta

Aloitin Komisario Adamsbergiin tutustumisen tapojeni vastaisesti keskeltä sarjaa. Ensitapaaminen vakuutti ja päätin tutustua häneen paremmin ja tällä kertaa ensimmäisestä osasta alkaen.

Pariisin viidennen kaupunginosan poliisipiiri on hiljattain saanut uudeksi komisarioksi 45-vuotiaan Jean-Baptiste Adamsbergin. Pian uudessa työssä aloitettuaan Adamsbergin huomio kiinnittyy pariisilaisia puhuttavaan ilmiöön, Pariisin kaduille nimittäin on alkanut ilmestyä sinisellä liidulla piirrettyjä ympyröitä, joiden keskelle on asetettu erilaisia esineitä. Ympyrät tuntuvat ilmestyvän sattumanvaraisesti ilman mitään muuta yhteistä tekijää kuin se, että ympyrän keskellä on aina joku esine ja ympyrän ulkopuolella on aina sama, kauniilla käsialalla kirjoitettu lause: ´Viekas Victor, lurjus kuriton, miks' paikkas' ulkona on?´. Adamsberg on varma, että juttu paisuu ja pian yhdestä ympyrästä löytyy ruumis. Adamsberg ryhtyy tutkimaan tapausta yhdessä ylikonstaapeli Adrien Danglardin kanssa.

Adamsberg on tumma, pieni ja vanttera. Hän on varsinainen persoona, omalaatuinen ja hajamielinen, hän vetäytyy välillä syrjään ja uppoutuu omiin ajatuksiinsa, hän yllättää kollegansa milloin häipymällä yhtäkkiä omille teilleen, milloin erikoisilla tokaisuillaan. Myös Adamsbergin oikeaksi kädeksi muodostuva ylikonstaapeli Adrien Danglard on kiinnostava tuttavuus. Hän on viiden lapsen yksinhuoltaja, hän ei oikein kestä nähdä ruumiita ja hän on viinaan (etenkin valkoviiniin) menevä eikä häneen siksi voi luottaa iltapäivisin. Tarinassa on myös muita herkullisia hahmoja kuten ohikulkijoita tarkkaileva, jaksojen mukaan elävä syvänmerentutkija Mathilde Forestier vuokralaisineen.

Tarina keskittyy vahvasti Adamsbergiin ja Danglardiin tutustumiseen, mutta sinisten ympyröiden piirtäjän tapaus kulkee sujuvasti rinnalla. Tapauksen ratkaisu tuntuu ikään kuin vain tupsahtavan esiin ilman, että Adamsbergin pään sisälle pääsisi kurkistamaan ja seuraamaan johtolankoja ja rikoksen selvittelyn prosessia kovin syvällisesti. Lopussa tapausta käydään vielä läpi ja langanpätkät solmitaan. Murhista huolimatta tarina ei vaivu tunnelmaltaan liian synkäksi vaan mukana on sopivasti huumoria ja omalaatuisia henkilöitä. Sinisten ympyröiden mies ei ehkä jää pitkäksi aikaa mieleen, mutta se on viihdyttävä välipala. Ja tietysti lisäpisteet Pariisista!

Sitaattikunniamaininan saa:

– En voi oikein hyvin tänä iltana, Adamsberg selitti. – Kuolema kävelee edestakaisin pääkopassani.

Osallistun jälleen Pohjoiseen lukuhaasteeseen, jonka etenemistä päivitän Keskeneräiset haasteet -välilehdelle. Tällä kirjalla rastitan kohdan 13. Kirja, jossa käydään kirjastossa, antikvariaatissa tai kirjakaupassa (Adamsberg käy kirjastossa kerran, mutta sehän riittää).

Helmet-lukuhaaste 2020: 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella. Sopii myös kohtaan 7. Kirjassa rikotaan lakia.

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

(Komisario Adamsberg #6*)

Gummerus, 2017

527 sivua

Suomentanut: Marja Luoma

(Un lieu incertain, 2008)

Luettu: 1.7.2018

Mistä: lahja

Sain Fred Vargasin dekkarin lahjaksi perheeltäni, he kun tietävät mieltymykseni vampyyreihin ja niitä takakansi lupaili. En siis katsonut lahjahevosta suuhun vaan päätin mennä täysin tapojeni vastaisesti ja aloittaa sarjaan tutustumisen sen kuudennesta osasta.
(*Goodreadsissa sarja näkyy olevan merkitty 8. osaksi, syytä tähän en löytänyt, joten jätän kirjan tänne näkyviin 6. osana.)

Pariisilainen komisario Jean-Baptiste Adamsberg lähtee kollegoidensa apulaiskomisario Adrien Danglardin ja nuoren konstaapeli Estalèren kanssa Lontooseen työmatkalle. Kielitaidoton Adamsberg ei ole innoissaan joutuessaan kolmeksi päiväksi kansainväliseen poliisikonferenssiin keskustelemaan siirtolaisvirtojen hallinnasta, mutta matka saa yllättävän kääteen kun pariisilaispoliisit ja lontoolaiskomisario Radstock löytävät pariisilaiskylähullun vinkistä parikymmentä kenkää, joissa on vielä jalkaterät sisällä. Selvittyään konferenssista ja jätettyään kengät jalkoineen Radstockin haltuun Adamsberg ja Danglard palaavat Pariisiin vain joutuakseen todistamaan tuoretta murhaa, jonka uhri on silputtu palasiksi. Tutkinnan edistyessä alkaa näyttää siltä, että Lontoon ja Pariisin murhat liittyvät toisiinsa ja vanhoihin vampyyritarinoihin.

 – Ihmeellistä, Arandjel totesi ja tarttui piirrokseen. – Nivelet, aivan, ettei ruumis enää taivu. Jalat, tietenkin, varsinkin ukkovarpaat, ettei ruumis päse kävelemään, ja kaula, suu, hampaat. Maksa ja sydän, ja niin on sielu hajalla. Vampyyrien elämän tyyssija, sydän, irrotettiin usein ruumiista, ja sille annettiin erityiskäsittely. Tuo ruumis on hävitetty kerta kaikkiaan ihmeellisellä tavalla ja voimme päätellä, että tekijä tuntee asiansa perusteellisesti, Arandjel lopetti analyysinsa aivan kuin olisi varmentanut ammattilaisen työn.

En tiedä minkä verran aiemmissa osissa on pohjustettu ja kasvatettu komisario Adamsbergiä kollegoineen ja etenevätkö tarinat kronologisesti vai ovatko osat luettavissa itsenäisinä tarinoina satunnaisessa järjestyksessä. Joissain kohdissa tuntui, että tarinassa viitataan aiempiin tapahtumiin, toisaalta Adamsberg on sen verran ajatuksissaan ja kommenteissaan poukkoileva persoona, että ehkä hänen vauhdissaan olisi vaikea pysyä vaikka olisikin lukenut sarjaa ensimmäisestä osasta alkaen. Tarina siis tuntui hetkittäin hieman sekavalta ja rönsyilevältä, mutta saattaisin pistää tämän Adamsbergin persoonan lisäksi myös ranskalaisuuden piikkiin (kuten aiemmin lukemani Lemaitren Irènen kohdalla.

Takakannessa luvattu vampyyriosuus ei ollut ihan sellainen kuin odotin, mutta se osoittautui erittäin sopivaksi dekkariin, kyllä näemmä dekkariinkin vampyyri tai muutama mahtuu mukavasti mausteeksi! Pidin kovasti myös tarinan huumorista ja sujuvasta sanailusta. Plog. Miinuksena mainittakoon se, että tarinassa oli ehkä yksi osuva (sukulais)sattuma liikaa.

Kaikesta rönsyilystä ja runsaudesta huolimatta näissä ranskalaisissa dekkareissa on oma kiehtova tunnelmansa ja Jalattomat, elottomat oli erittäin viihdyttävä ja kiinnostava tapaus. Ehkä seuraavan kerran luen sarjasta sen ensimmäisen osan.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Kaikesta mikä on hyvin kaunista tai hyvin rumaa jää aina pieni palanen katsojan silmiin.

Sekä:

Minä olen ehdottomasti tätä mieltä: jos ihminen ei kykene painamaan mieleensä kymmennumeroista puhelinnumeroa, silloin ei kannata ollenkaan ryhtyä juonittelemaan.

Helmet lukuhaaste 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

Kirjankansibingo kesä 2018: Kaupunki

Kirjallinen maailmanvalloitus: Serbia

- - -

Yksi luettu kirja olisi vielä odottamassa arviotaan, mutta taidan jättää sen hetkeksi odottamaan ja pitää huomenna lukumaratonin, pitäisi olla luvassa hyvää lukusäätäkin...