Anne Frank saa päiväkirjan syntymäpäivälahjaksi täyttäessään 13 vuotta. Aloittaessaan päiväkirjaansa hän on tavallinen nuori koululainen, jonka päivät täyttyvät ystävistä ja koulusta. Sota kuitenkin muuttaa Annen ja hänen perheensä elämää. Juutalaisten oikeuksia rajoitetaan jatkuvasti ja normaalista elämästä tulee mahdotonta. Lopulta perhe piiloutuukin Annen isän toimistorakennuksessa sijaitsevaan "Salaiseen siipeen", jonne tulee Frankin perheen lisäksi myös muita asukkaita.
Anne Frank kirjoittaa päiväkirjaansa piileskelijöiden arjesta ja omista tunteistaan, ajatuksistaan sekä huomioistaan. Kirjasta välittyy hänen kasvunsa lapsesta nuoreksi aikuiseksi. Kirjan alussa Anne on lapsenmielinen, eloisa ja iloinen. Kirjan edetessä hän pohtii asioita syvällisemmin ja suhtautuu asioihin vakavammin, silti huumoriakaan unohtamatta. Hän haaveilee toimittajan ja kirjailijan ammatista, mutta toisaalta hän suhtautuu tulevaisuuteen varauksella.
En voi käsittää, kuinka maailma koskaan enää voisi tuntua meistä samanlaiselta kuin ennen. Puhun tosin usein ”sodanjälkeisestä ajasta”, mutta silloin tuntuu kuin puhuisin jostakin pilvilinnasta, jostakin joka ei koskaan voi muuttua todellisuudeksi.
Luin Annen kuvausta kuumasta kesäpäivästä, siitä kun ikkunoita ei voi avata ja vilvoitteluun ei ole mitään keinoa, istuessani helteisellä pihalla auringosta nauttien, välillä raikasta vettä pullosta juoden. Tämän sanoinkuvaamattoman, jotenkin hämillisen ja nolon tunteen lisäksi kirja herättää monenlaisia tunteita huvittuneisuudesta epätoivoon ja vihasta suruun. Viimeistään loppusanat pysäyttävät. Ne eivät ole Anne kirjoittamat, vaan yhteenveto kunkin piileskelijän kohtalosta.
Ei siis mitään kevyttä kesälukemista. Kirja on kuitenkin tärkeä muistutus siitä, mihin ihmiset pystyvät, niin hyvässä kuin pahassa.
