Heikki Kännö: Runoilija

Heikki Kännö: Runoilija

Sammakko, 2020

568 sivua

Luettu: 20.6.2025

Mistä: lahja

Vuoden 1888 tammikuun kylmänä iltana kiertävän teatterin Theatre Wasilewskin omistajan tytär, Lorraine Wasilewski, löytää vaunujensa portailta laihan ja pahoin loukkaantuneen miehen. Hän on papereiden mukaan vuonna 1863 syntynyt Preussin kansalainen Aurelian Benn, runoilija, ja mahdollisesti myös murhaaja. Murhaepäilyn lisäksi miehen kannoilla tuntuu kulkevan myös musta koira. Voiko Aurelian olla syyllinen nuoren naisen murhaan? Ainakin hän haluaa pitää matalaa profiilia ja on kovin vaitonainen menneisyydestään. Samalla kun Aurelian toipuu vammoistaan Lorrainen hoivissa hänen tarinansa alkaa paljastua, sen mukana kohtaamiset hopeanharmaasilmäisen, kaitakasvoisen miehen kanssa, joka ohjasi Aurelianin paitsi etsimään apua teatteriseurueesta myös kehotti häntä hakeutumaan Aurelianin ihaileman Friedrirch Nietzschen oppipojaksi. Kuka ja mikä on tämä erikoinen mies, joka tuntuu ilmestyvän erikoisissa paikoissa ja hetkissä Aurelianin eteen, ohjaten Aureliania kuin marionettia? Lopulta tilaisuus tekee Aurelianista varkaan, hän jättää teatteriseurueen ja lähtee tavoittelemaan unelmiaan.

No nyt mentiin minun lukumukavuusalueen ulkopuolelle, samoille hämärille filosofialla höystetyille poluille kuin esimerkiksi Jostein Gaarderin Sofian maailmassa, joka on harvoja kesken jättämiäni kirjoja, sekä Karl Ove Knausgårdin Aamutähdessä. Runoilijan sisältämät Nietzschen ja Steinerin filosofiset teoriat etäännyttivät minut tarinasta, minulle olisi riittänyt kaikki muu sen ympärillä, hyvän ja pahan taistelu. Etenkin tuo yhtä aikaa nuori ja vanha, ihastuttava ja kammottava, pitkä, hopeanharmaasilmäinen, suippokorvainen ja kaitakasvoinen Heinrich von Grüngen, mies kuin paholainen, on koukuttavan kiinnostava hahmo ja jättää Aurelian Bennin varjoonsa. Von Grüngen häilyy tapahtumien taustalla, ilmestyy yksi kerrallaan tarinan henkilöiden elämiin, vuoroin ohjaten, rangaisten ja palkiten.

Runoilijan alanimi Eli miten veitsellä filosofoidaan, on jokseenkin kutkuttava ja ehkä sen olisi voinut painaa jopa kanteen, se sopisi hyvin kannen susihahmon kaveriksi. Kännön tarinassa on paljon eri tasoja ja taustoja, siinä sivutaan todellisia henkilöitä kuten Friedrich Nietzscheä ja Rudolf Steineria (johon päästään vasta 400. sivun paikkeilla, takakannen perusteella odotin häntä jo aiemmin!), filosofian teorioita, metaforia, viittauksia, kulttuuria ja eri teoksia siinä määrin, että tuntui, että niistä olisi pitänyt tietää enemmän, jotta tarina olisi avautunut syvemmin. Varsinainen runsaudensarvi siis. Nyt jäin keikkumaan jonnekin tarinakärryjen laidalle enkä päässyt kunnolla kyytiin, vaikka välillä matka olikin jännittävä.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Luzern-järvi ylevöittää näkymää kauempana alhaalla, ja vuorten valkoisina häälyvät seinämät ovat kuin sokerilla kuorrutettua marenkia.

Sekä:

Taivasta kurottelevat puut ovat kadonneet, kirjahyllyt ovat sulkeneet minut sisäänsä, ja sieraimiini tulvii painomusteen ja paperin turvallisia tuoksuja.

Pohjoinen lukuhaaste 2025: 1. Kirjaan liittyy pelko tai fobia (Heinrich von Grüngen on varsin pelottava hahmo)

Helmet-lukuhaaste 2025: 5. Kirja, jonka joku muu on valinnut sinulle

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

 

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Sammakko, 2006

365 sivua

Suomentanut: Vesa Suominen

(A Short History of Tractors in Ukrainian, 2005)

Luettu: 26.11.2018

Mistä: kirjastosta

Lewyckan erikoisesti nimetty kirja ei varmasti olisi päätynyt lukupinooni ilman lukupiiriä, mutta kun kerran traktoriromaani on ohjelmassa niin ei muuta kuin silmät kiinni, ote nenästä ja hyppy tuntemattomaan.

Nadeždan ja Veran Ludmilla-äidin kuolemasta on kulunut kaksi vuotta kun perheen isä Nikolai, "Pappa", ilmoittaa ilouutisen. Hän on menossa naimisiin! Pappa on kahdeksankymmentäneljä ja tuleva morsian, Ukrainasta poikansa Stanislavin kanssa tuleva Valentina on  kolmekymmentäkuusi. Aikuiset sisarukset eivät sulata ajatusta nuoresta äitipuolesta sekä velipuolesta vaan haistavat palaneen käryä. On aika yhdistää voimat, käydä yhdessä taistoon liittoa vastaan. Järkipuhe ei kuitenkaan auta kun vastassa on uhkea ja ärhäkkä ukrainatar sekä vanhus, joka muistuttaa vuoroin uhmaikäistä lasta ja kiimaista teiniä.

Nainen räjähti elämäämme kuin pörheä, vaaleanpunainen kranaatti, joka sai samean veden kuohumaan ja toi pintaan unhoon työnnettyjen muistojen lietettä ja losautti potkun perheen haamujen pyllyyn.

Tarinan henkilöt ovat mainioita. Nikolai on hämmentynyt, höperö ja raihnainen, mutta yhtäkkiä hänessä välähtää virkeää terävyyttä ja kärkevyyttä, joka saa sekä tyttäret että vaimon hiljaiseksi. Nuorikon kanssa elämään opettelun ohella hän tarkkailee asioita ja ilmiöitä sekä kirjoittaa traktorien historiaa ukrainaksi. Ehkä Nikolain kirjoittama kirja kuvastaa hänen ikuista kaipuutaan vanhaa kotimaataan Ukrainaa kohtaan, kaipuuta, jota Iso-Britanniassa vietetyt vuosikymmenet eivät ole saaneet haalenemaan.

Entä sitten nuori morsian Valentina! Hän ei olekaan raikas tuulahdus Ukrainasta, Nikolain vanhuuden päivien tuki ja turva vaan pikemminkin kuin pyörremyrsky, joka nostattaa ilmaan pölyt vanhan miehen talosta ja sydämestä. Valentinasta kuoriutuu melkoinen pirttihirmu, joka yrittää kerätä ulkoisia menestyksen merkkejä, rikas mies, kaunis koti, tietyn merkkinen auto, ruskea kaasuliesi, sivistyneen ihmisen imuri... Valentinalla on huono kielitaito, ainakin silloin kun siitä on hänelle hyötyä, mutta silti hänellä on kyky mitä mestarillisempiin sanoilla sivalluksiin, kun asiat eivät mene niin kuin hän haluaa tai hänellä on tarve haukkua ja nimitellä aviomiestään tai tytärpuoliaan!

Avioparin lisäksi tarinassa seurataan sisarusten, Nadeždan ja Veran suhdetta. Valentinasta tulee välittömästi sisarten yhteinen vihollinen ja yritys erottaa Pappa ja Valentina toisistaan pakottaa sisaret toimimaan yhdessä, huolimatta kymmenen vuoden ikäerosta ja erilaisesta lapsuudesta. Vera nimittäin on sodan ajan lapsi ja Nadežda rauhan ajan lapsi. Lewycka luo erittäin elävän ajankuvan Ukrainan historiasta sisarusten lapsuusmuistojen sekä perheen vaiheiden kautta. 

Romaani yhdistää sukutarinaa, farssia, Euroopan historiaa sekä traktorien kehitystä ja tekniikkaa yllättävän tasapainoisesti ja onnistuneesti. Vanha mies ja nuori vaimo -asetelma tai kirjan juoni ei välttämättä ole hirveän omaperäinen, mutta silti Lewycka saa sen toimimaan hyvin. Kirjassa kohtaa itä ja länsi, eri sukupolvet ja perinteet, ennakkoluulot, vanhustenhoito ja huumori. Ehkä vähempi traktorihistoria olisi silti riittänyt. Pidin valtavasti kirjan loppukohtauksessa, siinä oli sellaista ilkikurista elämänriemua, joka jäi hymyilyttämään.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Raivomme poreilee hilpeästi edestakaisin puhelinlinjoja pitkin. Meillä on vihdoin jotain yhteistä.

Helmet lukuhaaste 2018: 39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama (Lewyckalla on juuret Ukrainassa, hän on syntynyt pakolaisleirillä Saksassa ja hän on asunut lähes koko ikänsä Englannissa).

Kirjallinen maailmanvalloitus: Ukraina

Milla Paloniemi: Veera & minä

Milla Paloniemi: Veera & minä

Sammakko, 2013

64 sivua

Luettu: 26.7.2014 (#2 lukumaratonilla)

Mistä: kirjastosta

Milla Paloniemen sarjakuvista on näemmä tulossa perinne lukumaratonillani, viimeksi oli vuorossa En vaan osaa, nyt Veera & minä. Mikäs siinä, näitä lukee mielellään. Ehkä seuraavana on vuorossa Kiroileva siili.

Sarjakuva-albumissa on Milla Paloniemen eli Norpatin lisäksi pääosassa hänen koiransa Veera. Puolikas saksanpaimenkoiraa, neljäsosa labradorinnoutajaa ja neljäsosa rottweileria. Huiskeahäntäinen, leikkisä ja oravaviettinen. Yllätyksellinen ja huomionkipeä. Keväästä, kepeistä ja majavaleluista riehaantuja. Veera & minä on oikeastaan Paloniemen sarjakuvan muodossa lausuttu ylistyspuhe uskolliselle ystävälleen.

Reilun vuoden koiranomistajakokemuksellani (ja useamman vuoden etäkoiranomistajakokemuksellani, rapsutukset sinne pilven päälle ♥) nyökyttelin hymyssä suin Paloniemen lyhyille, mutta paljon tunnetta sisältäville stripeille, niin tuttuja monet jutut olivat. Välillä koira raastaa hermoja äärirajoille asti, mutta suurimman osan ajasta yhdessäolo on mukavaa, koiruutta tekisi mieli vain rapsutella ja rutistaa.

Ehkä kävi jo selväksi, että vihdyin sarjakuvan parissa loistavasti. Pidän todella paljon Paloniemen melko pelkistetystä, ilmeikkäästä, värikkäästä ja vahvoin ääriviivoin piirretystä tyylistä. Yksi huono puoli tässä, samoin kuin edellisessä lukemassani Paloniemen sarjakuva-albumissa on, nimittäin pituus. Näitä haluaisi lukea paljon pidemmästi!


Sitaattikunniamaininnan saa (tosin ilman kuvaa) lause, joka sopii hyvin myös minuun ja koiraamme:

Se oli rakkautta heti!

Milla Paloniemi: En vaan OSAA! - Lukumaratonilla luettua

Milla Paloniemi: En vaan OSAA!

Sammakko, 2008

60 sivua

Luettu: 1.8.2013 (1. lukumaratonilla)

Mistä: kirjastosta

Milla Paloniemen sarjakuva-albumi kertoo norpatista, taiteilijan piirretystä alter egosta, jonka päiväkirjamaiset seikkailut ovat tuttuja myös Paloniemen (lähes) samannimisestä sarjakuvablogista. Kyllä, saman naisen kynästä on lähtöisin myös (mm.) Kiroileva siili. Mutta mistä on pieni norpatti tehty? Arkipäiväisistä asioista, eriasteisista hepuleista, eläimellisestä menosta, itselleen nauramisen taidosta, huumorista ja omaperäisistä jutuista, siitä on pieni (ja pippurinen) norpatti tehty.

Jos samaistuin Epätavallisen lukijan kuningattareen niin samaa voi sanoa myös norpatista. Mitättömät murheet kasvavat joskus maailmanluokan mittasuhteisiin, suusta pääsee jos minkälaisia sammakoita, tietyt asiat nostavat järjettömän fiilistely- ja hehkutushurmion ja joskus (aina) syksyisin tekisi vain mieli hypätä kierimään lehtikasaan. Paloniemi osaa kuvata tämän kaiken arkipäiväisen touhotuksen nasevasti.

Tällaisena minä haluan sarjakuvani mieluiten nauttia! Nopeasti, tiiviisti, hauskasti ja selkeästi esitettynä. Sopii loistavasti nautittavaksi kahvin kera.

Sitaattikunniamaininnan saa kokonainen sivu (klikkaa isommaksi):

Ihan kuin minä :D