Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila

Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila

Tammen äänikirja, 2017

  5 levyä, kesto n. 6 h 12 min
Lukija: Peter Franzén
Kuunneltu: 19.8.2018
Mistä: kirjastosta

Ihastuin Peter Franzénin omaelämäkerrallisiin tarinoihin Tumman veden päällä ja Samoilla silmillä, joten pitihän myös Särkyneen pyörän karjatila ottaa lukuun, tai siis kuunteluun. Kirjoitin sitaatit korvakuulolla eli kirjoituksen ulkoasussa saattaa olla virheitä. Franzén on lukenut tämänkin teoksensa äänikirjaksi itse, kiitos siitä, hänen luentaansa on miellyttävä kuunnella.

Perheen matriarkka Kaino täyttää 80 vuotta ja lapset sekä lähinaapurit kokoontuvat juhlimaan päivänsankaria. Tilan nuori emäntä Mari on tehnyt parhaansa pistääkseen juhlat pystyyn, vielä pitäisi saada niin vanha emäntä Kaino kuin myös nuori isäntä, tuore aviomies Eemeli juhlavaatteisiin ja keskelle pihaa hyytynyt traktori siirrettyä. Valmistelut ovat vielä kesken kun ensimmäiset vieraat saapuvat, etuajassa tietenkin. Ennen kuin juhlat ovat ohi on soppa hämmennetty niin sekaisin, että sen selvittämiseen menee hetki jos toinenkin.

      "Mie en ole tahtonu teijän perheen asioihin koskaan puuttua, mutta kyllä tämä nyt oli aivan sieltä hulluimmasta päästä", Viki sanoi hengästyneenä.
"Kyllä mua hävettää Erno. Kyllä mua hävettää" Liisa sanoi matalalla äänellä, itkua pidätellen.
     "Olisko kellään tilikkasta viinaa?" Erno kysyi.
     "Ei perkele ole", Seppo sanoi ja polkaisi jalkansa hiekassa suoriksi, nostattaen uuden pölytussauksen leijailemaan pihapihlajan siivilöittämiin auringonsäteisiin.
     Eemeli aivasti. Hänen pullea mahansa hypähti. Sitten hän pyyhkäisi verisellä ja likaisella kädellään nenäänsä. "On mulla tietenki tuola tallissa vähän pontikkaa", Eemeli sanoi tuhisten.
     "Ette enähän juo" Liisa vaati.
     Kaino astui ulos.
     Hän potkiskeli ovensäleitä alas portailta ja vilkaisi hiekalla läähättävää perhettään.
     "Nonni, siellähän ne mun lapset istuupi. Jokos leikit on leikitty? Sisälläki alkaa olla jo sotakorvaukset maksettuina", Kaino sanoi rauhallisesti.
     Kaikki odottivat, että joku vastaisi.
     Kuului vain luonnon ääniä.

Särkyneen pyörän karjatila on kuin aikakone, sen myötä pääsee kurkistamaan miltä Suomessa on näyttänyt pian sodan jälkeen. Sota on ajatuksissa ja puheissa vahvasti läsnä, se on koskettanut jokaista Kainon lapsista ja joissakin sodan merkit ovat konkreettisesti näkyvillä. Tarkkaa vuotta tapahtumille ei mainita, mutta yksi Kainon pojista, Erno, viheltelee useaan kertaan Lentävä kalakukko -kappaletta, olisiko se ollut kyseisen ajan hitti, kappale on julkaistu vuonna 1951. Tilan lehmät lypsetään käsin, pihan perällä on huussi, mutta sitten hieman yllättäen Kainon syntymäpäivillä on tarjolla leipäkakkua, mietin onko jo tuolloin tehty voileipäkakkuja, varsinkin maaseudulla?

Franzén on kirjoittanut riemukkaan farssin, jossa on myös tummia sävyjä. Kotitilaa jatkamaan ja äitiä hoitamaan jäänyt Eemeli sekä kotoa maailmalle lähteneet sisarukset etsivät aikuisina paikkaansa vanhan äidin juhlapöydän ääressä eikä suhteet sisaruksiin tai sisarusten puolisoihin ole ihan mutkattomia. Kun perhehistoriaa, kitkaa, väärinkäsityksiä, salaisuuksia ja tunteita höystetään alkoholilla voi olla varma, että välienselvittelyiltä ei voi välttyä. Itse päivänsankari on vuorotellen räävitön ja pisteliäs, sitten taas sekaisin ajassa ja henkilöissä.

Pidin kovasti Särkyneen pyörän karjatilan hikisestä ja kahvin sekä hieman lannantuoksuisesta maalaistunnelmasta. Nauroin moneen kertaan ääneen juhlaväen toilailuille, mutta Kainon sekava mieli samoin kuin Kainon toisen tyttären, Leilan, muistot vetivät vakavaksi. Tarinan loppu oli toisaalta yllättävä, toisaalta joitain tapahtumia osasi odottaa. Erityisesti ilahduin siitä, että myös Kainon jäyhä pappispoika Seppo löysäsi hieman tiukkoja lipereitään. Hyvä Seppo! Tarina piti otteessaan ja varsinkin loppu oli taitavasti kerrottu. Siinä vallan herkistyi.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Lapsuudenkodissa tuntui aina, että sitä taantui jollekin alkukantaiselle heimoajattelun tasolle, joka ei ollut todellista.

Helmet lukuhaaste 2018: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo

Helmet lukuhaaste 2018: Sininen ja vihreä.

Kolmas ja samalla viimeinen haasteeseen saamani bingo! Kiitokset vielä Oksan hyllyltä -blogiin mainiosta haasteesta! Tässä viimeisen rivin osumat:

Kaupunki: Fred Vargas: Jalattomat, elottomat 

Sininen ja vihreä: Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila

Kesä: Marcia Preston: Perhosten talo 

Aurinko: Kyllikki Villa: Pakomatkalla - Toinen lokikirja  

Linna tai kartano: Kristiina Vuori: Siipirikko

Ja tässä vielä koosteena kaikki bingoon lukemani kirjat. Muut kannet pääsee kurkkaamaan klikkaamalla arvioon, kirjan nimet toimivat linkkeinä.

Valokuva: Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Keltainen ja oranssi: Marko Annala: Värityskirja
Kaupunki: Fred Vargas: Jalattomat, elottomat
Kesä: Marcia Preston: Perhosten talo
Hieno fontti: Marko Hautala: Kuokkamummo
Metsä: Hanna Hauru: Jääkansi 
Aurinko: Kyllikki Villa: Pakomatkalla - Toinen lokikirja 
Seikkailu: Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli
Liittyy häihin: Alice Hoffman: Punainen puutarha
Linna tai kartano: Kristiina Vuori: Siipirikko
Hedelmä: Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu 
Sininen ja vihreä: Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila

Peter Franzén: Samoilla silmillä

Peter Franzén: Samoilla silmillä

Tammen äänikirja, 2013

5 cd-levyä, kesto n. 5 h 24 min
Lukija: Peter Franzén

Kuunneltu: 15.1.2018

Mistä: kirjastosta

En ole oppinut äänikirjojen ystäväksi, mutta ajattelin taas yrittää. Haluan lukiessani imeä jokaisen lauseen ja sanan itseeni, mutta äänikirjojen kohdalla tämä on ollut ongelma. Väistämättä tulee hetki jolloin osa tekstistä menee syystä tai toisesta ohi, keskittymiskyky herpaantuu ja ajatus harhailee. Painetussa kirjassa on helppo palata taaksepäin, äänikirjassa se ei suju niin helposti. On pakko antaa mennä ja keskittyä tarinan päälinjoihin. Onneksi kokeiluuni löytyi Peter Franzénin Samoilla silmillä, miehen itsensä lukemana.

14-vuotias Pete elää ihan tavallista teinipojan elämää, kulkee kavereiden kanssa, katselee tyttöjä ja kokeilee rajojaan. Äiti opiskelee toisella paikkakunnalla, mutta onneksi mummo ja pappa ovat tukena. He käyvät auttamassa Peteä ja pikkusisko Suvia silloin kun äiti on poissa, tuovat ruokaa ja pitävät heitä silmällä. Onneksi väkivallan uhka ei enää painosta arkea sillä isäpuoli Pertti asuu muualla. Nyt nyrkit heiluvat treeneissä sillä nyrkkeilystä on tullut tärkeä osa Peten ja hänen kaverinsa Pekan elämää.

     "Pam, pam, pam... Ai of te taigör...!" raikuu kolkossa pukuhuoneessa, jossa tunnen olevani kuin kotonani. Missään muualla en ole näin onnellinen ja täysi. Jore ottaa minun ja Pekan ranteista kiinni ja nostaa meidät puupenkille ja pitää käsiämme kohotettuina ilmaan kuin voittajilla kehässä.

Muistelen, että Peten aiemmista vaiheista kertovassa Tumman veden päällä -kirjassa Pete olisi ollut ainoana kertojana, mutta tässä jatko-osassa ääneen pääsevät myös Peten äiti Eeva sekä isäpuoli Pertti. Ensin kertojaratkaisu oudoksutti, mutta se täydensi tarinan kokonaiseksi. Roolit myös kääntyvät hieman päälaelleen, Eeva elää villimpää vaihetta opiskelijarientoineen kun taas Pertti kokee kylmän herätyksen ja joutuu katsomaan itseään kriittisesti peilistä.

Pidin valtavasti teini-ikäisestä Petestä. Äidin neuvot ja Petelle kovin läheisen papan auktoriteetti ovat vahvasti läsnä, mutta silti mieli ja teot hamuavat jo lapsuudesta aikuisuuden puolelle. Vaikka välillä tulee tehtyä typeryyksiä on päällimmäisenä huoli siitä, että tuottaa äidille tai papalle pettymyksen. Huolet ja murheet kuitenkin helpottavat kun pääsee pelaamaan mummon kanssa myllyä tai juttelemaan papan kanssa saunan lauteilla. Myös Peten suhtautumisessa siskoonsa Suviin sekä isoon tyttöön Tupuun oli jotakin hellyyttävää, siinä vuorotteli ärsytys, huolehtiminen, arkuus, ihastus, suojelunhalu, rohkeus ja uteliaisuus, siihen tuntui kiteytyvän koko teini-iän olemus.

Franzén on juuri oikea henkilö lukemaan kirjansa, hänen ääntään ja Kemin seudun murretta on miellyttävä ja sujuva kuunnella. Peten perheen vaiheet saavat vuoroin riemastumaan, rauhoittumaan ja herkistymään. Kirja on tulvillaan lämpöä, välittämistä sekä välitöntä, minulle omaa ja tuttua pohjoisen eloa ja oloa. Hymyilin itsekseni moneen otteeseen kirjaa kuunnellessani. Kirja ei kuitenkaan ole pelkkää kaverusten ilonpitoa, ihastumisia tai treenihien ja nyrkkeilyhanskojen hajua vaan tarinassa on myös synkempiä sävyjä kuten itsetuhoisuutta ja rikkonaisia perheitä.

Franzénin lapsikertoja, pikku Pete, oli edellisessä osassa todella uskottava, nyt Franzén astui onnistuneesti niin teini-ikäisen pojan, aikuisen miehen kuin vielä naisenkin saappaisiin. Minkälainen mahtaisi olla aikuinen Pete? Tapaisin erittäin mielelläni hänet kolmannenkin kerran.

Sitaattikunniamaininnan saa:

"Joskus määki hengitän aivan hilijaa talavela ja toivon, ettei kukkaan arvais, että mää oon siinä", minä sanon ja haukkaan ranskanleivästä, jonka päälle äiti on laittanut paksun lauantaimakkarasiivun ja paprikaa, ja niiden mukana nielaisen viimeiset sanani.

 Sekä:

Tupun silmät kimaltelevat niin kuin Kemijoki pimeällä, kun veteen heijastuu vastarannan valoja.

(Sitaatit piti hakea äänikirjan sijaan pokkarista, tulipahan kirjoitettua oikein.)

Helmet-lukuhaaste 2018: 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin. Tarinan lomassa vilisee vähän väliä nostalgisia viitteitä ajan ilmiöihin, Eye of the Tiger pauhaa moneen kertaan kirjan sivuilla (ja päässäni), on Kissin Lick it upia, Wham!in hiustyyliä, Dingoa, W.A.S.P.ia, Samantha Foxin julistetta, Bon Jovia jne...

Tumman veden päällä

Peter Franzénin Tumman veden päällä -esikoiskirjasta tuli melkoinen projekti. Kirjainten virran Hanna vinkkasi toukokuussa, että kyseinen kirja oli ladattavissa Ylen Radio Suomi -sivustolta Franzénin itsensä lukemana. Syöksyin lataamaan äänikirjaa koska a) se löytyi luettavien listaltani, b) olin suunnitellut äänikirjoihin tutustumista ja c) Franzénilla on hirveän miellyttävä ääni. Sain tiedoston koneelleni ja mp3-soittimeeni (kiitos Mies, oma rakas atk-apuni!), sitten vain napit korviin ja pihatöihin. Lähelle puolta väliä meni oikein hyvin, mutta sitten tökkäsi. Olin ilmeisesti jättänyt jotain lataamatta ja ladannut joitain pätkiä useampaan kertaan. Hermothan siinä meni, varsinkin kun Podcastien latausaikaraja oli umpeutunut. Siispä kirjaston nettisivuille tekemään kirjavarausta. Ensimmäinen tutustuminen äänikirjoihin ei siis oikein onnistunut.

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Tammi, 2010

320 sivua

Tumman veden päällä -kirja kertoo Petestä, hänen pikkusiskostaan Suvista, heidän äidistään sekä isästä, jossa on kaksi puolta. Mukava isä ja se toinen; inhottava, ilkeä ja väkivaltainen isä, joka tulee esiin kun hän juo. Sanottakoon suoraan viinapiruksi. Tärkeässä osassa on myös mummo ja pappa, äidin vanhemmat. Tapahtumat kuvataan 6-vuotiaan Peten kertomana. Jos kirjaa pitäisi kuvailla parilla sanalla sanoisin sen olevan kuvaus lapsuudesta ja perheväkivallasta. Mutta se on paljon enemmän.

Franzénin esikoiskirjassa sekoittuu omaelämäkerta ja fiktio. Hän ei ole haastatteluissa (mm. Ylen Elävä arkisto, mtv3) kertonut suoraan mitkä tapahtumista ovat omakohtaisia. Ja ihan hyvä niin. Väkivaltaa ei tuoda liikaa esille eikä sillä mässäillä, se vain todetaan (kaikessa kauheudessaan) asiaa enempää analysoimatta. Franzén onnistuukin läpi kirjan näyttämään asiat Peten näkökulmasta, unohtamatta kertojan ikää. Hän tavoittaa lapsen kielen vaikuttamatta teennäiseltä.

Booksy pohti juuri blogissaan lukukokemuksien peilaamista omaan elämään ja ajatuksiin. Tumman veden päällä oli ensi sivuista alkaen sellainen kirja, johon peilasin jatkuvasti omia lapsuudenmuistojani. Perheväkivaltaa en ole kokenut, mutta niin moni muu kirjan asia on tuttu. Pohjoisen murre, tupsupipot, potkuritörmäilyt, pukkitappelut, viinimarjamehu ja Haaparannan reissut suklaatupakoineen. Kirja tuli lähelle. Jotenkin vaikea kuvitella minkälainen lukukokemus olisi ollut ilman samankaltaisia muistoja. Olisi mahdotonta kirjoittaa kirjasta "neutraalisti".

Nautin suunnattomasti Franzénin arjen kuvauksesta ja siitä miten hän saa kuvaamansa asiat elämään, tuoksumaan ja tuntumaan. En kaivannut mitään koukuttavia juonenkäänteitä, tunnelma ja sen vaihtelu riitti. Vaikka Pete näkee ja kokee paljon pahaa on hänen lapsuudessaan paljon rakkautta ja onnellisia hetkiä.

Sisko ryntää ohitseni ja kopsahtaa äidin päälle ja ryhtyy pussailemaan äitiä niin että äitiä kutittaa ja hän nauraa. Äiti on kaunis. Syöksyn sekaan ja kutitan siskoa kyljistä ja äitiä myös. Äiti kutittaa minua kaulasta ja kiemurtelen nopeasti pois sängystä lattialle. Konttaan äidin sormien ulottumattomiin. Minua ei haittaisi, vaikka maailmassa ei olisi ketään muuta kuin äiti ja pikkusisko, eikä olisi mitään muuta maailmaa kuin tämä meidän asuntomme.

Kirjan on lukenut myös ainakin Katja/Lumiomena, anni.M, Paula/Luen ja kirjoitan, Zephyr ja Jori. Franzénilta on ilmeisesti luvassa toinen kirja sekä elokuvakäsikirjoitus ja esikoisohjaus Tumman veden päällä -elokuvaan. Virtuaalinen hatunnosto monitoimimiehelle!

"Hei, meän pittää mennä nytte kotia, ko telekkarisa alakaa Tartsani", muistan yhtäkkiä. "Oho. Helevetti nii alakaaki. Määki meen kottii", Jari sanoo ja ottaa pulkkansa ja lähtee.