17 syyskuuta 2021

Charlaine Harris: Yllätyksiä haudan takaa



Charlaine Harris: Yllätyksiä haudan takaa
(Harper Connelly #2)
Gummerus, 2015
279 sivua
Suomentanut: Sari Kumpulainen
(Grave Surprise, 2006)
Luettu: 4.8.2021 (#10 lukumaratonilla osa)
Mistä: kirjastosta


Harper Connelly ja hänen velipuolensa Tolliver Lang matkustavat Memphisiin sillä Harper on kutsuttu Binghamin korkeakoulun antropologian opiskelijoiden rajatiedon kurssille esittelemään kykyään aistia kuolleita ja heidän viimeisiä hetkiään. Vanhalla hautausmaalla pidettävän tunnin aikana Harper huomaa eräässä haudassa ylimääräisen ruumiin, joka ei ole ollut kuolleena kovin kauaa toisin kuin muut hautausmaan asukkaat. Pofessori Clyde Nunley oletti pääsevänsä todistamaan kutsuvieraansa huijariksi, mutta joutuukin myöntämään Harperin kyvyn todelliseksi. Löydön myötä Harper ja Tolliver tapaavat vanhat asiakkaansa, joiden kadonnut tytär on viimein löytynyt.

Tutustuminen Harper Connelly -sarjaan jäi ensimmäisen osan jälkeen pitkäksi aikaa tauolle, mutta sitten alkoi tuntua, että lukumaratonilla olisi toisen osan aika. Tunne oli ihan oikea, pääsin Harperin ja Tolliverin matkaan sujuvasti ihan kuin mitään taukoa lukemisessa ei olisi ollutkaan. Yllätyksiä haudan takaa tarjoaa samanlaista kevyttä jännitystä ja yliluonnollisia elementtejä kuin ensimmäinen osa ja tämäkin oli mukava ja mutkattoman viihdyttävä lukuelämys, ilman mitään kummempia tunnevyöryjä.

Kirjan luettuani kansi alkoi häiritä. Harper mainitsee pitävänsä hiuksensa lyhyenä niiden helppohoitoisuuden vuoksi, kannen nainen ei siis mitenkään sovi tähän kuvaan.


Sitaattikunniamaininnan saa:

"(...) Ja me kun luulimme, että hautausmaalla oli ihan kuollutta! Sinne tarvittaisiin liikennevalot."

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 15. Leppoisa hyvän mielen dekkari (menköön, vaikka ehkä rimaa hipoen)
Helmet-lukuhaaste 2021: 23. Kirja, jota luet ulkona

06 syyskuuta 2021

J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki



J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
(Harry Potter #3)
Tammi, 2011
456 sivua
Suomentanut: Jaana Kapari
(Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, 1999)
Luettu: 30.7.2021 (#10 lukumaratonilla)
Mistä: oma ostos


Kesäloman lopussa Harry tulee äkkipikaistuksissaan käyttäneeksi taikavoimiaan, mutta ei kumma kyllä saakaan potkuja Tylypahkasta, noitien ja velhojen koulusta. Taikaministeriöllä ja rehtori Dumbledorella henkilökuntineen on suurempia murheita kuin yksi paisutettu täti, Azkabanin vankilasta nimittäin on karannut vaarallinen velho, useista murhista tuomittu Sirius Musta. Taikamaailma on hälytystilassa ja turvallisuustoimia on lisätty. Koulun rajoille määrätään vartijoiksi Azkabanin vartijat, ankeuttajat, mutta ne herättävät joissakin enemmän pelkoa kuin turvallisuuden tunnetta. Tylypahkan pitäisi olla turvallinen paikka, mutta onko sittenkään? Miksi Harry näkee toistuvasti mustan koiran, onko se näköharhaa tai sattumaa vai onko Harryn uskottava ennustuksiin, kalmakoiraan?

Harry Potterit ovat täydellistä luettavaa lukumaratonille. Noitien ja velhojen maailmaan sujahtaa heti ensi sivuista lähtien ja kirjaa ei malttaisi laskea käsistään. Rowling syventää ja kasvattaa luomaansa velhomaailmaa taitavasti, kaikkia yksityiskohtia, herkkuja ja kauheuksia, ei läväytetä kerralla esille vaan ne esitellään lukijalle pala kerrallaan. Esimerkiksi tässä osassa matkustetaan poikittaislinjalla, opiskellaan ennustuksia ja mörköjä, tutkitaan kelmien karttaa, vieraillaan Tylyahossa ja törmätään ankeuttajiin. 

Niin, ankeuttajat, sielujen syöjät. Niissä kiteytyy kaikki mahdollinen synkkyys, kylmyys, ilottomuus ja lohduttomuus. Ne ovat kuin materiaksi muuttuneita painajaisia, kuin suoraan synkistä kauhutarinoista, kammottavuudessaan ikimuistoisia ja ne ovat takuulla vierailleet yhden jos toisenkin lapsen (tai aikuisen) painajaisissa. Onneksi tarinassa on myös valoisa puoli tasapainottamassa tunnelmaa, Harry ystävineen kokee ja näkee myös paljon hyvää, he nauttivat yhdessäolosta, oppivat uutta ja tutustuvat erikoisiin olentoihin kuten hevoskotkiin. Mukana on myös huumoria, minua huvitti erityisesti Ronin ensikosketus puhelimeen, vaikka samaan aikaan kihisin kiukusta Vernon-sedän inhottavuudelle.

     "Vernon Dursley puhelimessa."
     Harry sattui silloin olemaan samassa huoneessa ja kauhistui kuullessaan Ronin vastauksen.
     "HALOO? HALOO? KUULUUKO ÄÄNENI? SAISINKO - PUHUA - HARRY - POTTERIN - KANSSA?"
     Ron huusi niin lujaa, että Vernon-setä säpsähti ja siirsi luurin kauas korvastaan ja jäi tuijottamaan sitä raivon ja hätäännyksen sekainen ilme kasvoillaan.
     "KUKA SIELLÄ?" hän karjui kuulokkeen suuntaan. "KUKA SINÄ OLET?"
     "RON - WEASLEY!" Ron mylvi takaisin, aivan kuin hän ja Vernon-setä olisivat puhuneet toisilleen jalkapallokentän vastakkaisista päädyistä. "MINÄ - OLEN - HARRYN - YSTÄVÄ - KOULUSTA -"
     Vernon-sedän pienet silmät käännähtivät katsomaan Harrya, joka oli jähmettynyt paikoilleen.
     "TÄÄLLÄ EI ASU MITÄÄN HARRY POTTERIA!" hän karjui ja piteli nyt kuuloketta niin kaukana kuin ylettyi, aivan kuin olisi pelännyt sen vaikka räjähtävän. "MINÄ EN TIEDÄ MISTÄ KOULUSTA SINÄ PUHUT! ÄLÄ ENÄÄ IKINÄ SOITA TÄNNE! ÄLÄKÄ TULE LÄHELLEKÄÄN MINUN PERHETTÄNI!"

Saattaa olla, että en malta odottaa seuraavaa lukumaratonia ennen kuin luen seuraavan osan, nälkä kasvaa lukiessa. Tai sitten pitää ottaa jonain sopivana (sade)päivänä uusi lukumaraton.


Sitaattikunniamaininnan saa:

"En minä etsi vaikeuksia", Harry sanoi äkeissään. "Yleensä vaikeudet etsivät minut."


Pohjoinen lukuhaaste 2021: 22. Kirja, jossa eläimellä on merkittävä rooli
Helmet-lukuhaaste 2021: 36. Kirjassa liikutaan ajassa