Kyllikki Villa: Myrskyssä - Kolmas lokikirja
Like, 2010
445 sivua
Luettu: 14.4.2020
Mistä: kirjastosta
Myrskyssä - Kolmas lokikirja jatkaa Kyllikki Villan matkakertomusten sarjaa. 75-vuotias Villa ja hänen tyttärensä Saara ovat viettäneet yhdessä aikaa Rotterdamissa tehden matkavalmisteluja. Rotterdamin satamassa tytär saattaa äitinsä rahtilaiva M/S Lutaan, josta alkaa Villan yksinmatka Etelä-Amerikkaan ja hänelle tärkeään Chileen. Matkallaan Villa on jälleen kasvokkain yksinäisyyden kanssa, kolhii itseään, kohtaa matkaenkeleitä eli avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä, käy vanhoissa tutuissa paikoissa, tapaa aiemmilta matkoilta tuttuja ihmisiä, koluaa uusia seutuja, opettelee tuntemaan kaupunkia kävelemällä pitkin poikin katuja, eksyy välillä, kaipaa yhteyksiä, lukee, kirjoittaa ja kääntää, nauttii merestä, maisemista ja ilmastosta.
Villan lokikirjoissa ei ole pääosassa matkakohteet ja nähtävyydet vaan itse matka, tunnelma, tunteet. Toki matkakohteista ja nähtävyyksistä on mukava lukea ja mukana olevia valokuvia on kiva tutkia, mutta matkaoppaaksi en tätä valitsisi. Fyysisen matkan lisäksi Villa tekee myös henkistä matkaa, opettelee tuntemaan itseään vielä 75-vuotiaana.
Jo joulukuun (1998) puolivälistä alkavan matkan alussa Villa miettii, että tämä taitaa olla hänen viimeinen pitkä laivamatkansa ja kun huhtikuun (1999) loppupuolella Villa palaa kotiin on ajatus vain vahvistunut. Ikä ja vanhuus tulevatkin yhä useammin esille Villan päiväkirjamerkinnöissä. Pärjäänkö enää? Onko tämä viimeinen tällainen iso lähtö? Olenko enää valtamerikelpoinen?
Vaikka vanheneminen ja voimien väheneminen on yhä selvempää löytää Villa matkaltaan iloa, nauttimista pienistä asioista, hetkittäin jopa tyttömäistä riemua. Tätä asennetta, elämäniloa ja rohkeutta arvostan kovasti. Pidän myös kovasti Villan kielestä, tekstissä tulee vastaan hauskoja ja sympaattisia, villamaisia sanoja. Sen sijaan, että sanoisi olleensa nukahtamassa Villa sanoo olleensa jo ihan unettumassa, kääntämistyöhön liittyvä oivallus ja virkistävä ilo tuntuu Villan mukaan aivoilolta, yksin matkustamisesta Villa sanoo, että remputtelen yksin.
Kustannustoimittaja Stella Vuoman kirjoittamissa alkusanoissa kerrotaan, että Kyllikki Villa menehtyi helmikuussa 2010 kesken Myrskyssä-kirjan viimeistelyn. Tieto vaikutti lukukokemukseen, vahvisti Villan kuvauksesta välittyvää luopumisen, haikeuden ja levottomuuden tunnetta, toi rinnalle surun sävyn, vaikka kirjan matkan ja Villan kuoleman välillä oli aikaa, tapahtumia ja lyhyempiä matkoja.
Toivottavasti Villa sai toivomansa karttapallon. Oli ilo päästä vielä kolmannelle matkalle Villan sanojen ja kuvien välityksellä.
Villan lokikirjoissa ei ole pääosassa matkakohteet ja nähtävyydet vaan itse matka, tunnelma, tunteet. Toki matkakohteista ja nähtävyyksistä on mukava lukea ja mukana olevia valokuvia on kiva tutkia, mutta matkaoppaaksi en tätä valitsisi. Fyysisen matkan lisäksi Villa tekee myös henkistä matkaa, opettelee tuntemaan itseään vielä 75-vuotiaana.
Jo joulukuun (1998) puolivälistä alkavan matkan alussa Villa miettii, että tämä taitaa olla hänen viimeinen pitkä laivamatkansa ja kun huhtikuun (1999) loppupuolella Villa palaa kotiin on ajatus vain vahvistunut. Ikä ja vanhuus tulevatkin yhä useammin esille Villan päiväkirjamerkinnöissä. Pärjäänkö enää? Onko tämä viimeinen tällainen iso lähtö? Olenko enää valtamerikelpoinen?
Vaikka vanheneminen ja voimien väheneminen on yhä selvempää löytää Villa matkaltaan iloa, nauttimista pienistä asioista, hetkittäin jopa tyttömäistä riemua. Tätä asennetta, elämäniloa ja rohkeutta arvostan kovasti. Pidän myös kovasti Villan kielestä, tekstissä tulee vastaan hauskoja ja sympaattisia, villamaisia sanoja. Sen sijaan, että sanoisi olleensa nukahtamassa Villa sanoo olleensa jo ihan unettumassa, kääntämistyöhön liittyvä oivallus ja virkistävä ilo tuntuu Villan mukaan aivoilolta, yksin matkustamisesta Villa sanoo, että remputtelen yksin.
Kustannustoimittaja Stella Vuoman kirjoittamissa alkusanoissa kerrotaan, että Kyllikki Villa menehtyi helmikuussa 2010 kesken Myrskyssä-kirjan viimeistelyn. Tieto vaikutti lukukokemukseen, vahvisti Villan kuvauksesta välittyvää luopumisen, haikeuden ja levottomuuden tunnetta, toi rinnalle surun sävyn, vaikka kirjan matkan ja Villan kuoleman välillä oli aikaa, tapahtumia ja lyhyempiä matkoja.
Pohjoiseen, pohjoiseen. On niin vaikea ajatella Euroopan karttaa, kun Englanti on niin kuin kallellaan sinne länteen päin, mutta Skotlanti on todellisuudessa pohjoiseen. Tasokartat ovat niin harhaanjohtavia. Yksi vanhuudentoiveeni on, että saan sinne uuteen kotiini kunnollisen maapallon. Minä haluan ajatella maapalloa loppuun asti ja etsiä paikkoja ja positioita.
Toivottavasti Villa sai toivomansa karttapallon. Oli ilo päästä vielä kolmannelle matkalle Villan sanojen ja kuvien välityksellä.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Ilta. Appelsiinin ja sydänkonjakin jälkeen, seitsemän maissa uutta ajanlaskua.
Sekä:
Pohjoinen lukuhaaste 2020: 2. Filosofinen kirja (ainakin minä koin tämän sellaisena)
Aina kannattaa katsoa merelle.
Pohjoinen lukuhaaste 2020: 2. Filosofinen kirja (ainakin minä koin tämän sellaisena)
Helmet-lukuhaaste 2020: 40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja
Kyllikki Villan elämää oivaltavat teokset ovat vieneet merentuoksuun ja ihmisen lähelle, silkka ilo lukea!
VastaaPoistaKyllä: aina kannattaa katsoa merelle:)
Takkutukka, olen samaa mieltä! Villan merkinnät ovat tulvillaan elämänviisautta, mutta ilman alleviivaavuutta. Myös siitä syystä näitä on ilo lukea.
PoistaKatsotaan merelle :)