06 tammikuuta 2020

Kirjavuosi 2019

 


Vuoden vaihduttua tekee mieli katsoa myös hieman taaksepäin eli on aika päästää listaintoilija irti ja tehdä perinteinen kooste päättyneestä kirjavuodesta. Tässä kirjavuosi 2019 tiivistettynä, luin:

  • 38 kirjaa. Olen useampana vuonna pitänyt tavoitteena 50 kirjaa, näin kauas tavoitteesta en ole jäänyt pitkään aikaan.
  • 32 perinteistä painettua kirjaa ja 6 äänikirjaa.
  • 14 345 sivua (Goodreadsin mukaan), äänikirjoja kuuntelin noin 61,5 tuntia sekä yhden 9 cd-levyä sisältävän kirjan (en löytänyt kestoa enkä tullut laittaneeksi ylös kuunneltua aikaa).
  • 16 kotimaista ja 22 ulkomaista kirjaa.
  • 21 naisten ja 17 miesten kirjoittamaa kirjaa.
  • 4 faktaa, 29 fiktiota ja 5 jonnekin näiden välille sijoittuvaa teosta.
  • 23 kirjastosta lainattua, 4 lahjana saatua, 6 omaa ostosta, 2 kustantajan lähettämää ennakkokappaletta, 1 pyytämääni arvostelukappaletta, 2 ilmaiskappaletta.
  • uutuuskirjoja eli vuonna 2019 julkaistuja kirjoja 4 kappaletta. Eniten luin vuonna 2018 julkaistuja kirjoja, joita oli 14. Muut lukemani kirjat on julkaistu vuosina 1984-2017.
  • minulle uusia tuttavuuksia oli Gabrielle Zevin, Owen King, Minna Maijala, Mohsin Hamid, Olli Lindholm, Ilpo Rantanen, Gin Phillips, Tapio Koivukari, Elena Ferrante, Terhi Tarkiainen, Risto Isomäki, Mariette Lindstein, C. J. Tudor, Jari Korkki, Sanna Hukkanen, Inkeri Aula, Niina Repo, Antti Halme, Katja Kettu, Meeri Koutaniemi, Maria Seppälä, Clare Mackintosh, Louise Penny, Elizabeth Strout ja Steinar Bragi.
  • vanhoja tuttuja taas oli Kalle Päätalo, Pierre Lemaitre, Stephen King, Gillian Philip, J. R. Ward, Alexander McCall Smith, Matti Rämö, Laurent Gaudé, Jennifer Clement, J. K. Rowling (aeb eli aikaan ennen blogia), Johanna Valkama ja Joanne Harris.
  • Lukuhaasteissa jatkoin kirjallista maailmanvalloitusta, jossa valloitin Vietnamin, Färsaaret, Islannin, Italian ja Kanadan. Vuoden mittaan luin Helmet 2019 -lukuhaasteeseen 32/50 kirjaa ja Pohjoinen lukuhaaste 2019 -lukuhaasteeseen 17/25 kirjaa. Pohjoisen lukuhaasteen minihaasteeseen, kesäbingoon, luin 9 kirjaa eli sain bingoruudukon täyteen. Osallistuin myös Oksan hyllyltä -blogin kesäiseen kirjankansibingoon, sain rastitettua 13 ruutua ja täyteen tuli 2 bingoriviä. Olin mukana myös marraskuun lukuhaasteessa, johon luin 1232/900 sivua. Näistä haasteista löytyy tarkempaa tietoa Suoritetut haasteet -välilehdeltä ja edelleen jatkuva kirjallinen maailmanvalloitus puolestaan löytyy Keskeneräiset haasteet -välilehdeltä.
  • Lisäksi osallistuin kirjaston lukupiiriin, kävin kuuntelemassa Joni Skiftesvikiä ja Karoliina Timosta sekä juhlistin Kalle Päätalon juhlavuotta (kuuntelemalla ääneenluettuja otteita Päätalon tuotannosta sekä haitarilla soitettuja Kallen suosikkikappaleita, seuraamalla Päätalo-tietovisaa ja lukemalla Päätalon Iijoki-sarjaa). Toteutin myös pitkäaikaisen haaveen seinän kokoisesta kirjahyllystä.

Tässä vielä kirjavuoteni suosikit, kuvat toimivat linkkeinä arvioihin. Ykköseksi nousi Jennifer Clementinupea ja vahva Rakkaudesta aseisiin.
 

http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/07/jennifer-clement-rakkaudesta-aseisiin.html


Vuoden 2019 Top 10 -listalleni mahtuivat myös seuraavat kirjat, satunnaisessa järjestyksessä:


http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/07/j-k-rowling-harry-potter-ja-viisasten.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/06/laurent-gaude-montepuccion-aurinko.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/08/joanne-harris-kesaviinia.html 
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/01/pierre-lemaitre-silmukka.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/12/stephen-king-ulkopuolinen.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/09/niina-repo-vyory_8.html 
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/08/c-j-tudor-liitu-ukko.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/01/gabrielle-zevin-tuulisen-saaren.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/02/gillian-phillip-sudenmyrkky.html 


10 parhaan kirjan valinta oli yllättävän vaikeaa siksi, että jouduin jättämään listalta pois hyviä kirjoja kuten Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa, Elena Ferranten Napoli-sarjan aloitusosan, Olli Lindholmin ja Ilpo Rantasen Yhden Yön tarinan sekä Sanna Hukkasen ja Inkeri Aulan Metsänpeiton. Top 10 -lista onkin hetken tuote, se saattaisi näyttää erilaiselta vaikkapa viikko sitten tai kuukauden päästä katsottuna.

Vuodelle 2020 asetin taas saman 50 luetun kirjan tavoitteen. Aion myös osallistua rennolla otteella lukuhaasteisiin, jatkan kirjallista maailmanvalloitusta ja aloitan ainakin Helmet 2020- sekä Pohjoinen lukuhaaste 2020 -lukuhaasteet.

Oikein hyvää alkanutta vuotta, toivottavasti vuoteen mahtuu paljon hienoja lukuelämyksiä!

4 kommenttia:

  1. Clementin kirja on kova! Opetti uutta maailmasta. Hyvä on ollut vuotesi, ja onnea hyllyhankinnasta, kuulostaa hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, totta! Clement on hurjan taitava. Kiitos. Kirjahylly ilahduttaa todella paljon :)

      Poista
  2. 38 kirjaa on hyvä saavutus. Kiva kun olet luokitellut lukemasi kirjat. Olet osallistunut useisiin haasteisiin. Minä olen huono osallistumaan haasteisiin, nyt päätin osallistua toisen maailmansodan Rauhan haasteeseen. Yhtään en ole lukenut top 10 -listaltasi, mutta Lemaitren Verihäät luin. Se oli todellakin aikamoinen lukukokemus. Hyvää lukuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, minusta on kiva palauttaa vuoden luetut mieleen ja palastella kirjavuosi eri luokkiin. Minä tykkään lukuhaasteista, mutta suoritan niitä tosi rennolla otteella, en juurikaan valitse kirjoja haasteen mukaan vaan katson kirjan luettuani osuuko se johonkin haastekohtaan. Suosittelut Silmukalle! Kiitos, hyvää lukuvuotta myös sinulle!

      Poista