maanantai 14. tammikuuta 2019

Pierre Lemaitre: Silmukka



Pierre Lemaitre: Silmukka
Minervan äänikirja, 2017
Kesto: 6 h 24 min
Lukija: Markus Bäckman
Suomentanut: Susanna Hirvikorpi
(Trois jours et une vie, 2016)
Kuunneltu: 9.1.2019
Mistä: oma ostos


12-vuotias Antoine Courtin on kuin kuka tahansa koulupoika. Hänellä on kavereita, joiden kanssa he ovat rakentaneet majaa metsään, hän haaveilee PlayStationista, sillä Kevinillä on sellainen ja heidän kaverinsa viettävät paljon aikaa Kevinillä pelaamassa, hän on myös ihastunut ystäväänsä Émilieen. Sitten tapahtuu jotain kamalaa. Ensin Antoine näkee naapurissa asuvien Desmedtien kiltin Odysseys-koiran kuoleman. Seuraavana päivänä, edelleen Odysseyksen kohtaloa surren, Antoine lähtee Saint-Eustachen metsään puumajalleen. 6-vuotias Rémi Desmedt saapuu paikalle ja yhtäkkiä Antoinen aivoissa sumenee, hän raivostuu, ottaa kepin ja iskee Rémiä päähän eikä mikään ole enää niin kuin ennen.

     Katastrofin laajuus sai hänet lamaantumaan. Parissa sekunnissa hänen elämänsä suunta oli muuttunut. Hän oli murhaaja.
     Kaksi seikkaa eivät käyneet yksiin: kukaan ei voinut olla kaksitoista ja murhaaja...
     Hänen surunsa oli niin syvää, että häntä huimasi.
 
Lemaitre luo silmien eteen rauhallisen Beauvalin pikkukaupungin, jossa jokainen tuntee toisensa ja heidän taustansa, kaupungin, jota kohtaa suuri tragedia. Pieni Rémi Desmedt katoaa jälkeä jättämättä juuri ennen joulua. Onko hän vain lähtenyt omille teilleen, eksynyt tai tippunut lampeen vai onko hänet siepattu? Rémin katoaminen yhdistää kaupunkilaisia, kaikki ovat valmiita auttamaan ja tekemään osansa tapauksen selvittämiseksi. Juorut liikkuvat ja epäilykset heräävät ja kun kerran on osoitettu syyttävällä sormella se jättää jälkensä.

Silmukassa lukijalle on siis alusta asti selvää kuka on murhaaja. Juoni on periaatteessa yksinkertainen, mutta tunnelmaltaan tarina on moniulotteinen. Lemaitre vie lukijan epätodennäköisen murhaajan pään sisään, vyöryttää lukijan koettavaksi koko sen tunnekirjon mitä Antoine kokee ymmärtäessään mitä on tehnyt, nuoren pojan mietteet siitä mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuinka hänelle käy.

Antoine on ihan tavallinen, kiltti ja melko herkkä lapsi ja silti myös murhaaja. Asetelma on ristiriitainen, raadollinen ja hirvittävä. Miten elämä voikaan muuttua yhdessä silmänräpäyksessä, yhden raivokohtauksen myötä? Miten tällaista muutosta ja rikosta voi edes ymmärtää? Miten Antoine, murhaaja, kuitenkin saa lukijan tietyllä tapaa puolelleen kammottavasta rikoksestaan huolimatta? Tarina hiipii ihon alle, lukiessa vuoroin odottaa ja vuoroin pelkää, että Antoine jää kiinni. En haluaisi tuntea sympatiaa murhaajaa kohtaan, haluaisin, että pieni uhri, Rèmi, saisi oikeutta. Tunne on ristiriitaisuudessaan inhottava.

Tarina alkaa vuodesta 1999 ja päättyy vuoteen 2015. Noina vuosina Antoine kasvaa aikuiseksi ja samalla kasvaa myös hänen henkinen taakkansa, metsän tapahtumat ja Rémin muisto eivät ole koskaan kaukana Antoinen ajatuksista. Vaikka Silmukan jännite laskee sitä mukaa kun Antoine aikuistuu ja tarinassa on muutamia turhalta tuntuvia käänteitä on Lemaitren tarina ja etenkin sen tunnelma mieleenpainuva. Pidin tarinasta myös kielellisesti, Lemaitre esimerkiksi kuvaa hienosti Beauvaliin iskevää myrskyä, samalla kohtaus sopii myös Antoineen ja kuvaa hänen metsän tapahtumien jälkeistä henkistä pyörremyrskyään.

     Koko kaupunki oli jatkuvassa liikkeessä, se taipui ja vääntelehti ikään kuin se olisi ollut repeytymässä juuriltaan.
     Antoine kohottautui ja hänen valppautensa herpaantui hetkeksi. Se riitti, äkillinen tuulenpuuska tempaisi hänet ilmaan, ja hän rojahti maahan metrin päähän. Hän yritti pysyä jaloillaan, mutta vastassa oli hillitön voima, hän kieri maata pitkin puutarhan aidan luo, johon hän kolhaisi itsensä. Siihen hän kyyristyi ja painoi päänsä polvien väliin. Henki ei kulkenut.
     Hän keräsi voimia. Tuntui, ettei hän selviytyisi ikinä kotiovelle.

Rankasta aiheestaan huolimatta Silmukka ei mässäile väkivallalla vaan Lemaitre luottaa tunnelman luomiseen muilla keinoilla, hiipimällä murhaajan ja lukijan pään sisälle. Bäckmanin rauhallinen luenta vielä vahvistaa lukukokemusta.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Kun jokin pääsi alkamaan, sitä ei pysäytetty yhtä helposti.
Helmet-lukuhaaste 2019: 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä.

4 kommenttia:

  1. Lemaitre käsittelee syyllisyyttä pojan tasolla suorastaan viiltävällä tavalla.
    Oman osansa saavat ilkikurinen pikkukaupunkilaisuus ja sen mallintaminen, kuinka joukkovoimassa korkeassa tunnelatauksessa - paitsi tyhmyys - vihakin tiivistyy ja uomansa löytää. Hauska ymppäys on häntäänsä heiluttava rakkikoira Odysseus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, Silmukassa oli monta tasoa ja kulmaa. Mielenkiintoinen kirja. Ja voi pientä Odysseusta...

      Poista
  2. Tämä on suosikkidekkarini Lemaitrelta♥

    Sekin painaa lukijaa, että pieni poika saa raivokohtauksen pahasta mielestä, kun näkee koiran kurjan kohtalon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kahden kirjan perusteella pidän Lemaitresta ja aion ehdottomasti lukea häneltä lisää.

      Tässä on mielenkiintoista syy-seuraus -pohdintaa. Hieno teos.

      Poista