Alice Hoffman: Punainen puutarha
Gummerus, 2014
292 sivua
Suomentanut: Raimo Salminen
(The Red Garden, 2011)
Luettu: 29.7.2018
Mistä: oma ostos
Pidin Alice Hoffmanin Ihmeellisten asioiden museosta, joten halusin lukea lisää Hoffmania. Punainen puutarha -pokkari on odotellut hyllyssä lukemistaan jo hyvän tovin ja kiitos Oksan hyllyltä -blogin kesän kirjankansibingon tartuin viimein kirjaan.
William Brady päättää karistaa velkojat kannoiltaan ja lähteä etsimään onneaan Yhdysvaltojen Massachusettsin läntisiltä erämailta. Tuoreen vaimonsa Hallien lisäksi William saa houkuteltua mukaansa kolme muuta perhettä, Mottit, Starrit ja Partridget. Päädyttyään Hightop Mountain -vuoren takaiseen laaksoon missä metsät ovat täynnä karhuja ja joki kuhisee ankeriaita Williamin johtama retkikunta asettuu aloilleen ja niin Bearsvillen kylä on saanut alkunsa. Hiljalleen kylä laajenee kaupungiksi, asukkaita tulee lisää ja uusia taloja rakennetaan. Alusta asti Bearsvillen, sittemmin Blackwelliksi uudelleennimetyn kaupungin maamerkkinä pysyy Bradyn suvun talo sekä sen erikoinen punainen puutarha.
Punainen puutarha alkaa vuodesta 1750 ja ulottuu reilun kahdensadan vuoden päähän 1980-luvun lopulle saakka. Väliin mahtuu suuri joukko perustajaperheiden eli Mottien, Starrien, Partridgien ja tietysti myös Bradyjen jälkeläisiä, joiden elämää seurataan hetken aikaa ennen kuin siirrytään taas toiseen henkilöön. Kirja on rakenteeltaan novellimainen ja siitä tulee hieman mieleen kaleidoskooppi kun samat ainekset (perustajaperheet jälkeläisineen) muodostavat uuden kuvion toisensa jälkeen. Novellimaisuudesta huolimatta minä luin tämän romaanina. Jokainen luku kasvaa edellisen päälle ja jatkaa neljän alkuperäissuvun tarinaa.
Pidän kovasti Hoffmanin tyylistä kertoa tarinaa. Hän kutoo taitavasti historian, ihmissuhteiden ja arkisen kuvauksen lomaan yllättäviä, maagisia ja fantasiamaisia elementtejä ja yksityiskohtia niin, että kummallisemmatkin jutut tuntuvat ihan itsestäänselvyyksiltä ja uskottavilta. Totta kai ihminen voi nukkua karhun kainalossa ja ihan hyvin ihminen voi muuttua ankeriaaksi. Hoffman herättää henkilöt, suvut, kaupungin ja sitä ympäröivän luonnon eloon. Bradyn suvun puutarha kulkee hienosti alusta loppuun mukana tarina(linjoi)ssa. Ihan kuin puutarha eläisi omaa elämäänsä, välillä hylättynä, välillä kukoistaen, taustalla, kaupunkilaisten puheissa tarinoina ja uskomuksina.
Tässä kirjassa jyllää vahva naisenergia. Rohkea ja sinnikäs Hallie Brady johtaa vahvojen naishahmojen joukkoa alusta asti. Nimittäin kun ensimmäinen talvi koittaa retkikunnalle Bearsvillessä ja perheet kärsivät kylmästä ja nälästä ei Williamista olekaan johtamaan joukkoa vaan vaikeasta tilanteesta sisuuntunut Hallie on se, joka ottaa ohjat käsiinsä, pitää perheet ja siten myös kylän hengissä. Neljästä pääsuvusta kasvaa yksi toisensa jälkeen vahvoja, itsenäisiä ja rohkeita naisia, jotka eivät (ehkä osittain kaupungin äidin Hallie Bradyn innoittamana) alistu vallitsevien normien alle vaan kulkevat omia polkujaan muiden mielipiteistä hirveästi välittämättä. Tarinan miehiä ei onneksi ole valettu samasta muotista kuin kiero ja nahjusmainen kaupungin perustaja William Brady vaan mukaan mahtuu monta suoraselkäistä, oikeamielistä ja tunteellista persoonaa.
"Tämä on varmasti joskus ollut upea", Emily sanoi.
Puutarhassa oli yhä purppurarevonhäntiä ja yksittäinen tuliritarinkannus, kaikki yli puolitoistametrisiä, isompia kuin Emily oli ikinä nähnyt. Siellä oli myös hoitamaton rivi punalehtistä salaattia ja kirkkaanvärisiä retiisejä, jotka Olive oli kylvänyt ja joita hän nyt keräsi illallista varten. Sukutarinan mukaan tässä maassa kasvoi vain punaisia kasveja. Nekin kukat, jotka oli pantu kasvamaan valkoisina, vaaleanpunaisina tai sinisinä, vaihtoivat väriään muutamassa viikossa. Emily maistoi pientä multaista retiisiä. Hän sai suuhunsa punaista mehua.
Punainen puutarha alkaa vuodesta 1750 ja ulottuu reilun kahdensadan vuoden päähän 1980-luvun lopulle saakka. Väliin mahtuu suuri joukko perustajaperheiden eli Mottien, Starrien, Partridgien ja tietysti myös Bradyjen jälkeläisiä, joiden elämää seurataan hetken aikaa ennen kuin siirrytään taas toiseen henkilöön. Kirja on rakenteeltaan novellimainen ja siitä tulee hieman mieleen kaleidoskooppi kun samat ainekset (perustajaperheet jälkeläisineen) muodostavat uuden kuvion toisensa jälkeen. Novellimaisuudesta huolimatta minä luin tämän romaanina. Jokainen luku kasvaa edellisen päälle ja jatkaa neljän alkuperäissuvun tarinaa.
Pidän kovasti Hoffmanin tyylistä kertoa tarinaa. Hän kutoo taitavasti historian, ihmissuhteiden ja arkisen kuvauksen lomaan yllättäviä, maagisia ja fantasiamaisia elementtejä ja yksityiskohtia niin, että kummallisemmatkin jutut tuntuvat ihan itsestäänselvyyksiltä ja uskottavilta. Totta kai ihminen voi nukkua karhun kainalossa ja ihan hyvin ihminen voi muuttua ankeriaaksi. Hoffman herättää henkilöt, suvut, kaupungin ja sitä ympäröivän luonnon eloon. Bradyn suvun puutarha kulkee hienosti alusta loppuun mukana tarina(linjoi)ssa. Ihan kuin puutarha eläisi omaa elämäänsä, välillä hylättynä, välillä kukoistaen, taustalla, kaupunkilaisten puheissa tarinoina ja uskomuksina.
Tässä kirjassa jyllää vahva naisenergia. Rohkea ja sinnikäs Hallie Brady johtaa vahvojen naishahmojen joukkoa alusta asti. Nimittäin kun ensimmäinen talvi koittaa retkikunnalle Bearsvillessä ja perheet kärsivät kylmästä ja nälästä ei Williamista olekaan johtamaan joukkoa vaan vaikeasta tilanteesta sisuuntunut Hallie on se, joka ottaa ohjat käsiinsä, pitää perheet ja siten myös kylän hengissä. Neljästä pääsuvusta kasvaa yksi toisensa jälkeen vahvoja, itsenäisiä ja rohkeita naisia, jotka eivät (ehkä osittain kaupungin äidin Hallie Bradyn innoittamana) alistu vallitsevien normien alle vaan kulkevat omia polkujaan muiden mielipiteistä hirveästi välittämättä. Tarinan miehiä ei onneksi ole valettu samasta muotista kuin kiero ja nahjusmainen kaupungin perustaja William Brady vaan mukaan mahtuu monta suoraselkäistä, oikeamielistä ja tunteellista persoonaa.
Vaikka kirjassa on valtava määrä alkuperäisten kaupunkilaisten jälkeläisiä ja muualta tulleita muukalaisia ei tarinan seuraaminen käy missään vaiheessa raskaaksi tai työlääksi vaan jokaisen uuden henkilön ottaa ilolla vastaan. Yritin aluksi seurata sukuja sekä sukulaisuussuhteita tarkasti ja mietin jonkinlaisen sukupuun piirtämistä, mutta lopulta luovuin ajatuksesta ja sukelsin tarinavirran vietäväksi. Punainen puutarha on nautinnollista luettavaa. Suosittelen matkaa Blackwelliin!
Sitaattikunniamaininnan saa:
Seuraavana aamuna he menivät joelle yhdessä, vanha mies joka ei välittänyt oliko hän elossa, ja poika, joka ajatteli voivansa olla jo kuollut.
Helmet lukuhaaste 2018: 33. Selviytymistarina (neljän suvun ja yhden kaupungin, vaikka sekä suvut että kaupunki kokevat kolhuja ja menetyksiä).
Kiinnostava kirja ja punaiset kasvit :)
VastaaPoistaMai, kyllä ☺ Tuota kukkaa löytyy meidän pihasta myös valkoisena.
PoistaKuvaat kirjaa mielenkiintoisella tavalla. Kirjan nimi viehättää. En ole lainkaan lukenut Hoffmania.
VastaaPoistaAnneli, toivottavasti luet Hoffmania, hän on taitava kirjailija ja hänen kirjoissaan on hieno tunnelma.
Poista