04 helmikuuta 2018

Ehdokkaani Blogistanian vuoden 2017 parhaiksi kirjoiksi



On taas aika äänestää viime vuoden parhaita kirjoja. Jokainen äänestykseen osallistuva bloggaaja julkaisee omat pisteensä samanaikaisesti sunnuntaina 4.2.2018 klo 10.00, jonka jälkeen kunkin kilpailukategorian vetäjät laskevat annetut äänet ja tulokset julkaistaan emäntä/isäntäblogeissa maanantaina klo 10.00. Vaikka luen enemmän hieman vanhempaa kirjallisuutta äänestän kuitenkin kolmessa kategoriassa. Alla omat ehdokkaani pisteineen.

3 pistettä saa:
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Tämä kirja tuntuu siltä, että sen tapahtumat ja tunteet on kirjoitettu muistiin sydän vereslihalla. Se jättää vahvan jäljen.
 
2 pistettä saa:
Anne Leinonen: Metsän äiti
Tarina on tulvillaan erikoista, yliluonnollisuutta tihkuvaa tunnelmaa. Metsän äiti saa ajattelemaan metsän eri ulottuvuuksia, omia metsäkokemuksia ja herättää kiinnostuksen vanhoihin kansantaruihin

1 pisteen saa:
Tuuve Aro: Lihanleikkaaja
Yllättävien juonenkäänteiden lisäksi Aro käyttää sanoja jännittävällä ja miellyttävällä tavalla. Novellikokoelma ei ollut niin aivoja ja ajatuksia nyrjäyttävä kuin ehkä odotin, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen tuttavuus.



3 pistettä saa:
Beth Lewis: Suden tie
Suden tie on vimmainen selviytymistarina. Se on raaka, rosoinen ja armoton, se pitää sisällään hirvittäviä salaisuuksia ja julmia tekoja. Samalla se on komea ja karu kuvaus luonnosta, erämaasta, metsästä ja sen asukkaista, metsästäjistä ja saaliista. Suden tie on myös tarina tuhosta.

2 pistettä saa:
Stephen King: Etsivä löytää
King tekee perusteellista pohjatyötä, hän ei pilaa tarinaa hätiköimällä. Tarina rullaa jouhevasti lähes koko ajan, juoni kulkee ja kasvaa loppuun asti. Etsivä löytää oli pakko ahmia vauhdilla.
 
1 pisteen saa:
Petina Gappah: Muistojen kirja
Ei ihan mennyt ihon alle tai vedonnut tunteisiin täysillä, mutta tunnistan silti Gappahin romaanin hienouden: taitava kerronta, hyvä tarina, onnistunut ympäristön kuvaus, erilaisuuden ja eriarvoisuuden käsittely, yhteiskuntakritiikki jne.



3 pistettä saa:
Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Tarinassa on yliluonnollisuuden lisäksi sopivasti nykyajan ilmiöitä ja ongelmia, maahanmuuttajia, talonvaltausta, huumeita, rasismia ja kodittomuutta, mutta rinnalla kulkee myös nuoruuteen liittyvää kipuilua, ihastumisia, riitoja vanhempien kanssa, menetystä, pettymistä, pelkoa ja uusia alkuja. Muistojenlukija on loistava aloitus trilogialle ja se sopii monen ikäiselle lukijalle.

2 pistettä saa:
Stephanie Garber: Caraval
Kaikki on vähän vinksallaan, mikään ei ole sitä miltä ensinäkemältä kuvittelisi ja on vaikea tietää keneen luottaa. Peli vei minut mukanaan, mutta olisin silti halunnut pitää tarinasta vielä enemmän, nähdä ja tuntea taian syvemmin. En ihan koko aikaa tavoittanut sitä tunnetta, jota Garber takuulla on tarinaansa hakenut, mutta nautin silti lukemisesta kovasti.


Edit 5.2.2018:
Tässä vielä voittajat:
Blogistanian Finlandia: Rosa Liksom: Everstinna
Blogistanian Globalia: Hanya Yanagihara: Pieni elämä
Blogistanian Kuopus: Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Blogistanian Tieto: Koko Hubara: Ruskeat tytöt
 

10 kommenttia:

  1. Jee, hyvät kuopukset! Mulla oli nuo samat mutta Caraval 3p ja muistojenlukija 1-p 🙂Tuon Suden tien aion vielä lukea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi P, pitkään mietin kummalle annan 3 pistettä Kuopuksessa 😊 Suden tie oli ehdoton ykkönen, vahva suositteluni!

      Poista
  2. Jippii minulla oli sama kirja Finlandiassa, Ahavan teos. Samoin Globaliassa annoin kolmannen sijan Muistojen kirjalle.

    VastaaPoista
  3. Ahava ansaitsee kyllä kaikki mahdolliset pisteet, vaikka en sitä omalle listalleni nostanutkaan. Petina Gappahin kirjan ostin heti sen ilmestyttyä, kuten paljon äänestetyn Pienen elämänkin, mutta en ole kumpaakaan ehtinyt lukea! Pitäisi kenties hakeutua noin viikon lukuretriitille ja ahmia näitä omien hyllyjen kärsivällisiä jonottajia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, minullakin jäi paljon uutuuksia lukematta, mutta onneksi näissä kisoissa saa äänestää vaikka olisi lukenut vain yhden kirjan kustakin kategoriasta 😀 Minullekin kelpaisi viikon lukuretriitti...

      Poista
  4. Mukavaa huomata, kuinka erilaisia kirjoja äänestetään blogeissa. Mielläkin on vain yksi sama!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reta Anna Maria, melkoisesti oli tosiaan vaihtelua äänestyksissä. Kiva kun tuli monelle eri kirjalle ääniä.

      Poista
  5. Minäkin puntaroin Metsän äitiä omalle listalleni, mutta päädyin viime hetkillä Mila Teräksen Jäljet-kirjaan eli ihan eri tyylilajiin. Mutta Metsän äiti oli kiva kirja, positiivinen yllätys. Mukavaa, että tykkäsit Ahavan kirjasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, Ahavalta osasin odottaa hienoa kirjaa. Leinosen osalta minulla ei ollut aiempien kirjojen muodostamaa ennakko-odotusta, Metsän äiti oli kiinnostava ja aion lukea häneltäkin lisää.

      Poista