Stephen King: Viimeinen vartio

Stephen King: Viimeinen vartio

(Bill Hodges #3)

Tammi, 2018

402 sivua

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

(End of Watch, 2016)

Luettu: 22.1.2018

Mistä: oma ostos

Kingin trilogian kolmas osa ei ehtinyt ilmestyä joulupakettiin, mutta sain tavallaan toisen joulun kun sain Viimeisen vartion käsiini. Tämä oli pakko päästä lukemaan heti!

Ei kahta ilman kolmatta. Tarina käynnistyy jälleen City Centerin edustalta, jonne Brady Hartsfield, Mersumies, on juuri tehnyt murhaiskunsa ja missä ambulanssimiehet Rob Martin ja Jason Rapsis tekevät kaikkensa auttaakseen Mersumiehen yliajon uhreja.

Lähes seitsemän vuotta myöhemmin Bill Hodges on viimein pääsemäisillään irti päähänpinttymästään käydä hiillostamassa Kinerin sairaalan aivovammaosastolla pitkäaikaispotilaana olevaa Hartsfieldiä. Sitten hänen entinen työparinsa Pete Huntley soittaa: yksi Mersumiehen vaikeasti vammauttamista uhreista, Martine Stover sekä hänen äitinsä Janice Ellerton ovat kuolleet. Stoverin vanha äiti on riistänyt hengen ensin Martinelta ja sitten itseltään heidän kotonaan Hilltop Courtilla. Rikospaikalta löytyy tussilla piirretty z-merkki, virtajohto ja Hodgesin etsivätoimistokollegan ja ystävän Holly Gibneyn vaivihkaisella avustuksella myös vaaleanpunainen pelikonsoli Zappit Commander. Ovatko itsemurhat (City Centeriin tavalla tai toisella kytköksissä olevia paljastuu useampia), kuolemat ja Hartsfieldin ympärillä vellovat huhut kuitenkin vain sattumaa, yksittäisiä ja toisistaan irrallisia tapauksia, siitä Billin ja Hollyn on otettava selvää.

Mitä Hilltop Courtin talossa sitten tapahtuikin - ajatusten ja keskustelujen ketju, kyynelten ja lupauksien ketju, joka päättyi, kun liuenneet pilerit puristettiin ruiskulla letkuun  ja kun nauravien lasten kuvalla varustettu heliumpullo avattiin - sillä ei voi olla mitään tekemistä Brady Hartsfieldin kanssa, koska Holly kirjaimellisesti iski hänen aivonsa sammuksiin. Jos Hodges toisinaan epäilee sitä, se johtuu siitä, ettei hän kestä ajatella Bradyn säästyneen rangaistukselta. Ajatella, että hirviö karkasi hänen käsistään. Hodges ei edes päässyt lyömään häntä laakerin kuulilla täytetyllä sukalla, koska sai samaan aikaan sydänkohtauksen.
     Silti hänellä on hämärä muisto: Zappit.
     Hän tietää kuulleensa nimen ennenkin.

Viimeinen vartio tuntuu selvästi tutummalta Kingiltä kuin trilogian aiemmat perinteisempään dekkarimuottiin istuvat osat. Kuten edellisen Etsivä löytää -tarinan lopulla aavistelin on tässä päätösosassa yliluonnollisuus vahvassa roolissa ja kirjaa lukiessa tuli väistämättä mieleen vanha sanonta mihin koira karvoistaan pääsee. King, yliluonnollisuus ja kauhu ovat yksinkertaisesti todella toimiva yhdistelmä. Kun tähän liittää vielä itsemurhateeman liikutaan paikoin todella syvissä ja ahdistavissa vesissä. Tarina sai aikaan kylmiä väreitä ja kirjan vaaleanpunainen pelikonsoli sai minut kaivelemaan kaappeja. Oli pakko tarkistaa onko meidän useita pelejä sisältävässä laitteessa Fishin´ Hole -peliä, mutta onneksi ei. Se olisi ollut jo vähän liikaa...

Näyttö välähtää sinisenä, ja kalat palaavat. Ne uivat vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. Musiikki soi: By the sea, by the sea, by the beautiful sea, you and me, you and me, oh how happy we´ll be.
     Vaaleanpunainen kala! Hän napsauttaa sitä!

Täydelliseen King-tykitykseen Viimeinen vartio ei yllä. Koin kerronnan lomaan ripotellut aiempien tapahtumien kertaukset ylimääräisinä ja ne katkaisivat muuten niin sujuvasti etenevää tarinaa. Sellaisenaan kertaukset eivät riitä avaamaan menneitä tapahtumia jos aiemmat osat on lukematta ja sitten taas kertaukset tuntuvat turhilta kun aiemmat osat on lukenut. Minusta tämä sarja on vahvasti kokonaisuus enkä usko, että Viimeinen vartio toimisi kovin hyvin itsenäisenä teoksena.

Jos edellisessä osassa oli kaikuja Kingin Piinasta niin myös Viimeinen vartio toi hetkittäin muistituulahduksia Kingin aiemmista teoksista. Zappit sai ajattelemaan Kuulolla-romaania ja loppuosan lumiset maisemat ja mökkivierailu taas toivat mieleen Unensieppaajan.

Vaikka Bill Hodgesiin on ehtinyt tutustua hyvin kolmen kirjan aikana ei hän silti muodostunut minulle läheiseksi tai erityisen mieleenpainuvaksi hahmoksi. Toki tunsin hienoista haikeutta etenkin viimeisillä sivuilla ja nautin trilogian jokaisesta osasta, mutta nyt tarina on kerrottu ja luettu, tähän oli hyvä päättää sarja. Hodgesin viimeinen vartio on päättynyt.

Sitaattikunniamaininnan saa:

"Sinuna en panisi sitä päälle", Holly sanoo terävästi.

Sekä:

Eihän hän kenellekään pahaa tee.

Niinpä niin...


Viimeinen vartio on luettu myös mm. täällä: Kirjojen keskellä, Mummo matkalla, Rakkaudesta kirjoihin.

Helmet-lukuhaaste 2018:

44. Kirja liittyy johonkin peliin. -Kiitos Kingin aion pysytellä todella kaukana Fishin´Hole -pelistä! (Ehdin jo ajatella, että tämä haasteen kohta olisi vaikea, mutta yllättäen Viimeinen vartio tuli ja kuittasi kohdan.)

Bill Hodges / Mersumies-trilogia:
Mersumies
Etsivä löytää
Viimeinen vartio