Juhani Aho: Yksin
WSOY, 2011 (1890)
106 sivua
Luettu: 27.7.2015
Mistä oma ostos
Voisin sanoa, että perimmäinen syy Juhani Ahon kirjan ostamiseen oli sen kannessa komeileva Eiffel-torni, tuo upean kaupungin näyttävä tunnus. Eiffel-torni yksinään ei kuitenkaan riittänyt ostopäätöksen tekemiseen vaan halusin tutustua muuhunkin Ahon tuotantoon kuin Juhaan, joka luettiin muistaakseni lukiossa (ja josta muistan pitäneeni). Yksin siis siirtyi ostoskoriini ja nyt kun metsästin kirjankansibingossa kirjaa Rakennus-ruutuun tuli kirja heti mieleeni. Otin kirjan mukaani kesälomamatkalle, ei suinkaan Ranskaan ja Pariisiin vaan Ahvenanmaalle, Maarianhaminaan (josta kuvakin on).
Mies rakastuu ystävänsä sisareen Annaan, miestä itseään selvästi nuorempaan naiseen, jonka hän on tuntenut jo silloin kun tämä oli pikkutyttö. Anna pitää miestä lähinnä vanhempana sukulaismiehenään ja torjuu tämän kosiskelun. Mies lähtee särkynein sydämin Pariisiin, missä hän toivoo pääsevänsä yli onnettomasta rakkaudestaan.
Onneton rakkaus ja romanttinen Pariisi, mikä ristiriitainen ja silti niin tutun ja kuluneen tuntuinen asetelma. Kirjan päähenkilö on todella romanttinen ja tunteellinen, hän tulkitsee merkityksiä Annan eleistä ja käytöksestä, nauttii yhteisistä hetkistä hänen kanssaan, kuvittelee itsensä ja Annan aviopariksi, häämatkalle ja moneen muuhun tilanteeseen. Ja kun Anna murskaa unelman yhteisestä tulevaisuudesta haaveilee mies vielä lisää rakkautensa perään ja arpoo rakastaako Anna häntä sittenkin, vaikka sanoo muuta. Tätä vatulointia jatkuu sivusta toiseen kunnes vihdoin ja viimein kirjan puolivälin tienoilla päästään varsinaisesti Pariisiin ja haahuiluun tulee uusi suunta. Tai niin ainakin kuvittelin, mutta sama meno vain jatkuu.
Valitettavasti edes iki-ihana Pariisi ei pelasta lukuelämystä, varsinkaan kun Pariisin osuus jää kovin vähäiseksi. Kun takakannessa kuvaillaan maailmannäyttelyä ja vastavalmistunutta Eiffel-tornia kuvittelin, että näillä tapahtumalla ja maamerkillä olisi suurempikin osuus kirjassa, mutta ei. Pariisin henki ei välity kirjaan kuin lyhyinä välähdyksinä ja tarina jää lähinnä vain rakastuneen miehen siirappiseksi sydänveren vuodatukseksi. Parhaita hetkiä kirjassa olivatkin paikan, lähinnä Helsingin ja Pariisin sekä ajan kuvaukset, jotka olivat sen verran onnistuneita, että niitä olisi mielellään lukenut lisää. Myös hassut ja vanhahtavat sanat ihastuttivat. Tätä romaania on vuonna 1890 syytetty säädyttömyydestä, minun on vaikea nähdä syytä siihen. Toki onhan tässä mainittu Moulin Rouge, hieman kyseenalaista mainetta kantava kabaree, mutta ei siihen liittyvät tapahtumat mitenkään hirveän säädyttömiä ole, tai sitten en vain osaa asettua 1890-lukulaisen asemaan.
Pieni kirja, pieni pettymys.
Mies rakastuu ystävänsä sisareen Annaan, miestä itseään selvästi nuorempaan naiseen, jonka hän on tuntenut jo silloin kun tämä oli pikkutyttö. Anna pitää miestä lähinnä vanhempana sukulaismiehenään ja torjuu tämän kosiskelun. Mies lähtee särkynein sydämin Pariisiin, missä hän toivoo pääsevänsä yli onnettomasta rakkaudestaan.
>> Liikkuvain ikkunain läpi näkyen alkaa ohitseni vilistä palanen Pariisia. Kahviloita, joiden laseihin ja suuriin seinäpeileihin kuvastuu katu ihmisineen, tämä raitiovaunu ja bulevardin puut. Isoilla ilmoituksilla kirjaeltuja seiniä. Kirjavia sanomalehtikioskeja. Raitioasema, josssa seisoo musta ryhmä odottavia, pyrkien mukaan. Kadunkulmassa vartioivan poliisin totiset kasvot. Uusi avonainen paikka, jonka keskestä pursuaa suihkulähde. Yht´äkkiä uusi bulevardi, mustanaan ihmisiä ja ajopelejä, huveten ja kaueten kaukaisuuteen. Ja kaikkialla noita korkeita kivisiä huoneita, kohoten kuin vuoreen hakatut kalliotemppelit, yksinkertaisia ja arvokkaita, ja rautaisilla balkongeilla kaulustettuja, niinkuin harmaapukuinen nainen hienoleikkeisellä harsolla.>>
Onneton rakkaus ja romanttinen Pariisi, mikä ristiriitainen ja silti niin tutun ja kuluneen tuntuinen asetelma. Kirjan päähenkilö on todella romanttinen ja tunteellinen, hän tulkitsee merkityksiä Annan eleistä ja käytöksestä, nauttii yhteisistä hetkistä hänen kanssaan, kuvittelee itsensä ja Annan aviopariksi, häämatkalle ja moneen muuhun tilanteeseen. Ja kun Anna murskaa unelman yhteisestä tulevaisuudesta haaveilee mies vielä lisää rakkautensa perään ja arpoo rakastaako Anna häntä sittenkin, vaikka sanoo muuta. Tätä vatulointia jatkuu sivusta toiseen kunnes vihdoin ja viimein kirjan puolivälin tienoilla päästään varsinaisesti Pariisiin ja haahuiluun tulee uusi suunta. Tai niin ainakin kuvittelin, mutta sama meno vain jatkuu.
Valitettavasti edes iki-ihana Pariisi ei pelasta lukuelämystä, varsinkaan kun Pariisin osuus jää kovin vähäiseksi. Kun takakannessa kuvaillaan maailmannäyttelyä ja vastavalmistunutta Eiffel-tornia kuvittelin, että näillä tapahtumalla ja maamerkillä olisi suurempikin osuus kirjassa, mutta ei. Pariisin henki ei välity kirjaan kuin lyhyinä välähdyksinä ja tarina jää lähinnä vain rakastuneen miehen siirappiseksi sydänveren vuodatukseksi. Parhaita hetkiä kirjassa olivatkin paikan, lähinnä Helsingin ja Pariisin sekä ajan kuvaukset, jotka olivat sen verran onnistuneita, että niitä olisi mielellään lukenut lisää. Myös hassut ja vanhahtavat sanat ihastuttivat. Tätä romaania on vuonna 1890 syytetty säädyttömyydestä, minun on vaikea nähdä syytä siihen. Toki onhan tässä mainittu Moulin Rouge, hieman kyseenalaista mainetta kantava kabaree, mutta ei siihen liittyvät tapahtumat mitenkään hirveän säädyttömiä ole, tai sitten en vain osaa asettua 1890-lukulaisen asemaan.
Pieni kirja, pieni pettymys.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Kun kadulla ajavan ajurin rattaat olivat lakanneet särkemästä hiljaisuutta, kuului vain lampun sydämen ynisevä laulu.
Kirjakansibingossa sain siis rastin ruutuun Rakennus. Bingo! (Joka jää todennäköisesti ainoakseni.)
Tässä vielä bingorivi auki avattuna:
Fiktiivinen hahmo: Charles M. Schulz: Täydelliset Tenavat - Päivästripit & sunnuntaistripit 1950-1952
Nainen: J. R. Ward: Pimeyden rakastaja
Kengät: Hannu Väisänen: Toiset kengät
Rakennus: Juhani Aho: Yksin
Eläin: Jussi Katajala: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita
Hieno löytö tämäkin kirjankansibingoon! Luin tämän muutama vuosi sitten samana kauniina painoksena ja mietin myös sen kesyä vaikutelmaa maineeseensa verrattuna. Omana aikanaan Moulin rouge ja illan "jatkot" olivat kauhea sensaatio, suora kuvaus Pariisin moraalittomuuksista. Aikansa kuvana kirja on minusta herkullinen, riutuvan rakkauden kuvana myös iätön.
VastaaPoistaSydämen särkeneen Annan esikuvana ja päähenkilön (Aho) kuvitelmien kohteena oli Aino Järnefelt, myöhemmin Aino Sibelius. Siinäkin oli syytä skandaalin, sillä kulttuuripiirit olivat pienet ja esikuva varmasti tunnettiin tai sitä arvuuteltiin.
Elina, tämä painos on tosiaan kaunis! Ajattelin jo laittaa tämän kiertoon, mutta jo kannen takia taidan pitää sen hyllyssä...
PoistaNuo Aino Järnefeltiin/Sibeliukseen liittyvät taustat ovat mielenkiintoiset, ei siis ainakaan siltä osin mikään ihme, että kirja on aikanaan saanut kuihketta osakseen :)