Carlos María Domínguez: Paperitalo sekä kooste kirjankansibingosta

Carlos María Domínguez: Paperitalo

Basam Books, 2006

134 sivua

Suomentanut: Einari Aaltonen

(La casa de papel, 2002)

Luettu: 15.8.2015

Mistä: oma ostos

Mikä on pieni, punainen ja pomppii paikasta toiseen? No tietysti Carlos María Domínguezin pienoisromaani Paperitalo. Entä se pomppiminen? Kirja tietysti kulkee lukutoukan laukussa ja tässä tapauksessa kirja oli ikään kuin bingopallo, nimittäin kirjankansibingossa. Hyydyin Paperitalon kanssa parin vuoden takaisen lukumaratonin viime hetkillä, mutta nyt koitti kirjan lukemisen aika.
Kirjan taustalla näkyy eräänlainen paperitalo, vanhemman villlasukkalapsen yhdessä parin muun lapsen kanssa tekemä taideprojekti. Näyttää kivalta kun sisälle laittaa pattereilla toimivan kynttilän tai pienet ledvalot! Syksyn pimeitä iltoja odotellessa...

Bluma Lennon lukee Emily Dickinsonin Runoja, jää auton alle ja kuolee. Lennonin sijaiseksi yliopistolle nimetty kollega, minäkertoja, vastaanottaa Lennonille osoitetun kirjeen, josta löytyy erikoisesti käsitelty kirja. Kertoja päätyy seuraamaan polveilevaa kirjapolkua, joka johtaa hänet Cambridgen yliopistolta La Paloman rannikkokylään Uruguayhin. Matkan varrella hänelle selviää, että isoäiti ei puhunut pötyä, kirjat voivat olla vaarallisia. Kirjoja voi hankkia liikaa.

"Ne ovat yhä ystäviäni. Ne antavat minulle suojan. Siimeksen kesäisin. Ne pitävät tuulta. Kirjat ovat kotini."

Olipa erikoinen kirja! Pienestä koostaan huolimatta kirja on pullollaan kirjallisia viittauksia, lämpöisiä ja myös herätteleviä ajatuksia kirjoista ja niiden hamstraamisesta, mysteerin selvittelyä, kirjahulluutta ja kovia kohtaloita. Bluma Lennon tuntuu jäävän taustalle ja tarina ryöpsähtelee suunnasta toiseen, mutta kyllä Bluma kulkee vahvasti mukana koossa pitävänä voimana.

Paperitalo eteni yllättävän hitaasti. En päässyt lukemisessa missään vaiheessa vauhtiin ja varsinkin myöhään illalla lukeminen tökki. Lukeminen ja kirjat ovat minulle, lukutoukalle ihana ja mieluinen aihe, mutta tällä kertaa en hirveästi lämmennyt tarinalle. Todennäköisesti tapahtuma tai pari kirjasta tulee pyörimään mielessäni, mutta osa tarinasta alkaa jo unohtua, oli se sitten loppukesän (tai alkusyksyn) oireilevan flunssan syytä tai sitten vain sitä, että tämä nyt ei vain ollut minun kirjani. Ehkä otan kirjan vinkistä vaarin ja laitan kirjan kiertoon, kotikirjastoa on hyvä joskus karsia ennen kuin on liian myöhäistä... Tai ehkä sittenkin säilytän kirjan, jos haluankin palata kirjan tarjoamaan tunnelmaan... ;)

Sitaattikunniamaininnan saa lause, joka sopisi monen lukutoukan muistolauseeksi:

(...) hän oli omapäinen ja ahnas lukija.

Pikainen blogikierros paljasti, että moni muukin koki kirjan nopeasti unohdettavana, kirjallisena välipalana, mutta myös ihastuneempia arvioita löytyi. Kannattaa käydä kurkkaamassa arviot esimerkiksi Anulta, Lilliltä ja Suketukselta.
 

Kirjallisen maailmanvalloituksen kohteena oli Uruguay.
TBR 21/100

Kirjankansibingo päättyi  15.8. ja niinhän siinä kävi, että ehdin kuin ehdinkin saada toisen rivin täyteen. Bingo! Lopullinen bingoruudukkoni näyttää tältä:

Ensimminen bingorivi:
Fiktiivinen hahmo: Charles M. Schulz: Täydelliset Tenavat - Päivästripit & sunnuntaistripit 1950-1952 
Nainen: J. R. Ward: Pimeyden rakastaja 
Kengät: Hannu Väisänen: Toiset kengät 
Rakennus: Juhani Aho: Yksin
Eläin: Jussi Katajala: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita

Toinen, Paperitalon viimeistelemä bingorivi:

Punainen: Carlos María Domínguez: Paperitalo

Siluetti: Marko Hautala (toim.): Valkoiset varpaat - Kauhutarinoita 

Kengät: Hannu Väisänen: Toiset kengät (sama ruutu on myös ensimmäisessä bingorivissä)

Värikäs: Alex Garland: Laguuni 

Monta henkilöä: Enid Blyton: Viisikko salaperäisellä nummella 

Muutama "irtoruutu" jäi hyödyntämättä:

Sininen: Neil Gaiman: Hautausmaan poika

Mustavalkoinen: James Franco: Palo Alto - Novelleja 

Valokuva: Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä

Kiitos Jonnalle hauskasta haasteesta, tätä olisi voinut jatkaa pidempäänkin!