Laura Juntunen: Subutex-kaupungin kasvatit

 

Laura Juntunen: Subutex-kaupungin kasvatit

Into, 2022

286 sivua

Luettu: 16.9.2023

Mistä: joku lainasi minulle

Laura Juntunen kuvaa Subutex-kaupungin kasvatit -kirjassaan kolmikymppisen, noin puolet elämästään huumeita käyttäneen Henkan tarinan. Minäkertojana toimiva Henkka kertoo kirjassa lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ajautumisestaan huumeiden pariin, yrityksistään päästä irti huumeista, ystävistään, perheestään, yleensä elämästään. Samalla kirjassa kuvataan Subutexin räjähdysmäistä leviämistä Raaheen 2000-luvun alussa sekä sen seurauksia, jotka näkyvät edelleen.

Juntunen ei ole toiminut vain kirjansa kohdetta ja aihetta etäältä katsovana kirjailijana vaan hän on kulkenut yli kaksi vuotta Henkan ja muiden samaan porukkaan kuuluvien huumeiden käyttäjien mukana ja nähnyt heidän päihteiden värittämän arjen hyvin läheltä. Juntusella ja Henkalla on yhteinen tausta, he ovat molemmat Raahesta ja he ovat ystävystyneet teineinä, joten Juntunen ei ole mennyt täysin outoon ympäristöön ja outojen ihmisten joukkoon. Ehkä tutulle ihmiselle on helpompi puhua. Olihan Juntunen mukana myös sinä juhannusiltana, joka päättyi Juntusen aikaisempaan kotiinlähtöön ja Henkan ensimmäiseen piikkiin.

Subutex-kaupungin kasvatit on rehellinen ja raadollinen kuvaus huumeiden käyttäjän arjesta, siitä kuinka pienessä hetkessä tehdyillä valinnoilla on suuret ja kauaskantoiset seuraukset. Henkan kohdalla alamäen voi katsoa alkaneen jo ennen ensimmäistä piikkiä, mutta kuten Henkka itse sanoo piikki on viimeinen raja-aita. Silloin voi olla liian myöhäistä kääntyä takaisin. Henkan tarinassa näkee kuinka hetken mielihyvä vaihtuu nopeasti riippuvuuteen, rikoksiin, pahaan oloon ja kurjuuteen. Elämä ja asioiden tärkeysjärjestys muuttuvat, ystävät ja perhe, jopa omat lapset jäävät toissijaisiksi, lopulta kaikki alkaa pyöriä päihteiden ympärillä. Lupaukset, jopa ne itselle annetut rikotaan ja ajatuksissa on vain mistä saisi seuraavan annoksen. Millään ei ole enää mitään väliä, huumeiden ote on käsittämättömän vahva.

     Oon kuullu nämä jutut jo monta kertaa. Huumeiden käyttäjät puhuu mielellään tulevaisuudesta, jossa ne ei enää käytä aineita. Kaikilla on joku oma mantra, jota ne hokee vuodesta toiseen. Sitten kun oon kuivilla, menen kouluun. Sitten kun pääsen tästä irti, muutan Espanjaan. Sitten kun asiat on täysin toisin kuin nyt, sitten kun sitten kun sitten kun. Niitä juttuja kerrotaan varsinkin sellaisille ihmisille, jotka ei käytä aineita. Sanat kuulostaa kauniilta, mut ne ei tarkoita yhtään mitään.

     Vaikka toisaalta ihan hyvä kai se on, et tyypeillä on tuollaisia tarinoita. Jotain, mitä toistella,  ja jotain, mistä haaveilla. Mää kun en ole haaveillu mistään enää pitkään aikaan.

Henkka kuvaa yrityksiään päästä irti huumeista ja kertoo avoimesti mm. läpikäymistään vieroitus- ja korvaushoidoista, mutta vieroittautuminen on vaikeaa. Henkan lähipiirissäkin on useampi elämä päättynyt aivan liian aikaisin huumeiden takia. Henkka ottaa vastuun omista valinnoistaan, mutta myös kritisoi terveydenhuollon tarjoamia hoitokäytäntöjä sekä suhtautumista huumeiden käyttäjiin. Henkan kohtalo jää kirjan lopussa avoimeksi, mutta hänen tulevaisuutensa ei näyt kovin valoisalta. Toivottavasti tunnelin päässä on kuitenkin valoa.

Juntusen paneutuminen kirjaprojektiin näkyy lopputuloksessa. Juntusen ja Henkan yhteistyönä on syntynyt hyvin kirjoitettu kirja, jossa ei kaunistella tai kauhistella vaan asiat kerrotaan niin kuin ne ovat, niin kuin Henkka on ne kokenut tai muistanut. Juntusen kirjaa varten ottamat valokuvat tukevat tätä tarinaa, osa valokuvista on todella pysäyttäviä. Kirjassa on mukana myös yksi Henkan ottama kuva.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Piikki on viimeinen raja-aita. Sen jälkeen on jäljellä enää pelkkiä pohjamutia, aina vaan uusia rimanalituksia.

Helmet-lukuhaaste 2023: 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta (mm. vieroitus- ja korvaushoidot)

Pajtim Statovci: Bolla

Pajtim Statovci: Bolla

Otava, 2019

240 sivua

Luettu: 7.9.2023

Mistä: kirjastosta

Huhtikuu 1995, Pristina. Arsim näkee kahvilan terassilla istuessaan miehen, josta ei saa silmiään irti. Hän menee istumaan samaan pöytään tuon laihan, surusilmäisen miehen kanssa ja hyvin nopeasti kirjallisuutta, historiaa ja englantia opiskeleva kirjailijan urasta haaveileva 24-vuotias Arsim ja lääketiedettä opiskeleva 25-vuotias Miloš jakavat paljon muutakin kuin lyhyen hetken kahvilassa. Toinen on serbi, toinen on albaani ja lisäksi naimisssa, mutta millään näistä ei ole väliä, he aloittavat suhteen, joka kestää siihen asti kun Arsimin ja hänen perheensä on paettava maasta Kosovon sodan vuoksi. Mitä Arsimille ja Milošille tapahtui heidän jouduttuaan eroon toisistaan?

Bolla hyppäsi lukupinooni lukupiirin ansiosta enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Toki tiesin, että kirja herätti ilmestyttyään kovasti huomiota ja voitti Finlandia-palkinnon, mutta silti kirja oli jäänyt minulta vähän pimentoon, kirjatutkani ulkopuolelle. Ensimmäisenä ihmettelin kirjan nimeä, johon kuitenkin löytyi vastaus heti kirjan alusta:

bolla

1. haamu, näkymätön, peto, piru

2. tuntematon eläinlaji, käärmeenkaltainen olento

3. ulkopuolinen

Kauniiden kansien välistä paljastui järisyttävä tarina. Bolla on rakkaustarina, jossa näkyy vahvasti myös rakkauden varjopuoli, se kuinka vaikeaa rakkaus voi olla yhteiskunnan luomien paineiden alla. Ainakin Statovcin kuvaamassa 1990-luvun Pristinassa kahden miehen välinen rakkaus on parempi pitää piilossa. Samalla Statovci kuvaa kuinka Kosovon sota runtelee Pristinaa ja sen asukkaita, hajottaa perheitä ja saa ihmisistä esiin täysin uudenlaisia puolia. Mutta mikä lopulta on sodan aiheuttamaa käyttäytymistä ja mikä sellaista, joka vain jostain syystä puskee ulos jostain syvältä, ihmisestä itsestään?

Tarina etenee 1990-luvulta 2000-luvun alkuun sekä Arsimin kuvaamana että Milošin päiväkirjamerkintöjen myötä. Lisäksi kuin sivujuonteena mukana on Arsimin kirjoittama tarina tytöstä ja käärmeestä, bollasta. Arsim ja Miloš kokevat sodan eri tavalla, toinen maanpaossa, toinen rintamalla, mutta heidän kokemuksissaan on myös jotain yhteistä, ikävä toisen luo, ahdistus vallitsevista olosuhteista ja viha. Molemmista myös huokuu ulkopuolisuus, he molemmat tuntuvat elävän jonkun muun elämää, ikään kuin seuraavansa elämäänsä sivusta. 

Niin aika kului, vuodet kuin meistä luopuneina.

Bolla on täynnä voimakkaita tunteita alusta aina kipeään loppuun saakka ja tarinan kieli on välillä riipaisevan kaunista, joten lukukokemus on hyvin vahva. Tarina jättää jälkeensä ajatuksen kiinni pitämisen ja irti päästämisen voimasta, rakkaudesta ja yksinäisyydestä. Statovci on todella taitava kirjailija, jonka tuotantoa aion lukea lisää.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Jospa olisikin niin, kysyn itseltäni toisinaan, ettei häntä koskaan ollutkaan, että hän oli taivas jonka rakensin, jumala palavan metsän keskellä.

Helmet-lukuhaaste 2023: 41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

Kirjallinen maailmanvalloitus: Kosovo

Elina Rouhiainen: Uhanalainen

Elina Rouhiainen: Uhanalainen

(Susiraja #2)

Tammi, 2013

446 sivua

Luettu 28.7 2023 (#11 lukumaratonilla)

Mistä: kirjastosta

Ystävykset Raisa ja Niko palaavat aamun ensi tunteina juhlimasta kun heidän kotioveltaan löytyy yllättävä vieras, Mikael, Raisan entinen poikaystävä ja Hukkavaaran ihmissusilauman johtajan poika. Mikaelilla on huolestuttavia uutisia, Hukkavaaran lauman valtasuhteita on koeteltu ja lauman johtaja, Mikaelin isä Daniel Sarri on haastettu, mutta ennen taistelua Daniel on kadonnut jäljettömiin. Miten lauman johtaja ja alfauros on jättänyt paikkansa puolustamatta asemaansa? Entä liittyykö Danielin Raisalle lähettämä kirja jotenkin Hukkavaaran tapahtumiin? Vaikka Raisan elämä on asettunut takaisin uomiinsa Helsingissä päättää hän vaaraa uhmaten palata Hukkavaaraan selvittämään mitä Danielille on tapahtunut, siitäkin huolimatta, että heidän välinsä eivät ole kovin ystävälliset ja mutkattomat.

Minun on kovin hankala kuvitella ihmissusia Helsinkiin kun taas Kainuussa sijaitsevaan kuvitteelliseen Hukkavaaran kylään ne sopivat oikein mainiosti. Siispä ilahduin kun tapahtumat siirtyivät melko nopeasti pääkaupungin sykkeestä syrjäisemmille metsämaille, tapahtumapaikalla vain on joissain tarinoissa suurempi merkitys kuin toisissa. Pidin kovasti myös tarinasta tarinan sisällä eli Hukkapoika-kansantarusta, tarkemmin sanottuna ihmissusikansantarusta. Suomalainen fantasia suomalaisilla mausteilla toimii! En voinut välttyä huomaamasta joitain yhtäläisyyksiä Stephenie Meyerin Twilight/Houkutus-sarjaan, mutta Uhanalainen on silti omaleimainen tarina ja seisoo vahvasti omilla tassuillaan.

Luin Rouhiaisen Susiraja-sarjan ensimmäisen osan Kesytön tammikuussa enkä ymmärrä miksi odotin monta kuukautta ennen toiseen osaan tarttumista. Luin Uhanalaisen heinäkuisella 24 tunnin lukumaratonilla ja kirjan koukuttavuutta kuvannee se, että kun vuorokauden pituinen lukumaraton loppui en malttanut lopettaa lukemista vaan minun oli pakko lukea kirja yöllä loppuun. 

Sitaattikunniamaininnan saa:

"Sinustahan on tullut aivan perhana."

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 25. Kotimainen nuorten aikuisten kirja

Helmet-lukuhaaste 2023: 28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä

Carolyn Keene: Neiti Etsivä kummitustalossa

Carolyn Keene: Neiti Etsivä kummitustalossa

(Neiti Etsivä #2)

Tammi, 1997 (1955)

121 sivua

Suomentanut: Leena Uoti

(Nancy Drew Mystery Stories 2: The Hidden Staircase, 1930)

Luettu: 27.7.2023 (#11 lukumaratonilla)

Mistä: kirjastosta

Drewn perheen kotiin saapuu kutsumaton, uhkaavasti käyttäytyvä vieras, joka onnistuu säikäyttämään yksin kotona olevan Paulan. Kuka on tämä Natan Gilbert, joka syyttää Paulan isää asianajaja Carson Drewta petkuttajaksi ja joka on myös Paulan ystävän Alli Hornerin kokemuksen mukaan kovin epämiellyttävä mies? Päivät kuluvat ja Paula lähtee tapaamaan Abigail Rowenia, jonka luona Paulalle tarjotaan uutta tapausta selvitettäväksi. Cliffwoodissa asuvien Rosemary ja Floretta Turnbullin talossa tapahtuu kummia ja iäkkäät kaksossisaret ovat jo valmiita hylkäämään sukukartanonsa ja muuttamaan muualle. Paula päättää lähteä Turnbullien vieraaksi tutkimaan taloa ja selvittämään mistä voisi olla kyse.

Kirja on julkaistu alun perin vuonna 1930 ja tarinan etenemisen lomassa on mukava huomata kyseiseen aikaan ja tapahtumapaikkaan eli Yhdysvaltoihin liittyviä yksityiskohtia. Drewn perheellä on taloudenhoitaja, Paula ihastelee ystävänsä tuomia kananmunia sillä hänen mukaansa kaupasta on viime aikoina saanut tuoreiden kananmunien sijasta lähinnä yli-ikäisiä munia, Carson Drew antaa tyttärelleen pienen revolverin turvaksi kummitusjahtiin, Turnbullin talossa ei ole sähkövaloja eikä puhelinta ja Paula ja hänen työmatkalle lähtevä isänsä joutuisivat viestimään toisilleen sähkösanomien avulle. Mikä aikamatka!

Neiti Etsivä kummitustalossa on erinomainen välipala, joka on helppo haukata yhdeltä istumalta. Alun tapahtumat vain paljastavat turhan paljon ja ainakin näin aikuislukijana osasin odottaa jo varhaisessa vaiheessa mihin suuntaan tarina etenee. Lapsena olen todennäköisesti ollut paljon enemmän tarinan pauloissa ja vähemmän selvillä kummituksesta. Vanha ränsistynyt kartano, kaksosteema (sekä kartano että sisarukset) ja tarinan tunnelma tarjoavat kuitenkin varttuneemmallekin lukijalle mukavan pienen ja nostalgisen jännityksen väristyksen.

Siitä on melkein seitsemän vuotta kun palasin Neiti Etsivän eli yhden lapsuuteni suosikkisarjan ja sen ensimmäisen osan pariin. Mietin tuolloin, että sarjan lukeminen jäänee ensimmäiseen osaan, mutta eipä jäänyt. Sarjan päähenkilö Paula Drew jäi kummittelemaan päähäni ja kun kirjastossa ei koskaan näkynyt tätä toista osaa tein lopulta varauksen ja luin tämän kesän lukumaratonilla. Nyt tuntuu siltä, että aion jatkaa sarjan parissa näin harvakseltaan luettuna.

Sitaattikunniamaininnan saa:

– Niin kauan kuin on elämää, on toivoa, ja keksin varmaan kyllä jotakin!

Helmet-lukuhaaste 2023: 33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

Riikka Sandberg: Ørja

 

Riikka Sandberg: Ørja

Otava, 2023

395 sivua

Luettu: 27.7.2023

Mistä: kirjastosta

Tine lähtee miehensä Runarin kanssa syrjäiselle Ørjan saarelle pystyttääkseen kiertävän elokuvateatterin. Saari on Runarille tuttu jo nuoruudesta, mutta Tine lähtee sinne ensimmäistä kertaa. Elokuvateatteri jää Tinen ajatuksissa taka-alalle kun hän löytää vajasta vanhan lankamagnetofonin ja äänitekeloja, jotka vievät Tinen menneisyyteen, vuoden 1950 toukokuuhun. Keloilta purkautuu ilmaan nuoren tytön tarina jolla on vaikutuksensa aina kirjan nykyhetkeen vuoteen 1976 ja Tinen elämään.

     Tuijotin pysähtynyttä vastaanottokelaa ja paikoilleen jäänyttä ohutta lankaa kuin äänitteellä puhunut tyttö olisi ollut siinä. Kaikki nämä mekanismit ja kaikki tämä huolellinen vaiva sanoa jotain, maailman herkimmän ja tuntemattomimman instrumentin läpi, jotta ajatukset ja muistot jäisivät talteen, jotta joku kuulisi. Tässä se nyt oli, päivän aikana kuulemistani äänistä kiinnostavin.

     Pystyin kuvittelemaan tytön: miten hän oli äänittänyt yksinään, ehkä pienessä huoneessa, ikkunan äärellä lattialla, yläselästä hieman kyyryssä, keskittyneenä. Ääni ei ollut vielä öiden syömä vaan pehmeä ja nuori.

Kahdessa ajassa kulkeva tarina tempaisee mukaansa hitaasti, mutta varmasti. Tine, Runar, Lars ja hänen lokkinsa Urkki, kissapaitainen Sven, Isa, Aili, Liv, Ørjassa on monta kiinnostavaa henkilöä ja tarinaa. Pienessä kylässä on vuosien aikana tapahtunut paljon ja osa asioista on yritetty painaa pinnan alle ja pitää siellä, mutta kuten niin monesti ennenkin salaisuuksilla on tapana pulpahtaa pintaan. Tarinalinjat lähestyvät toisiaan, kela kelalta paljastuu uusia yksityiskohtia, palaset loksahtavat paikoilleen, ja tunnelma tiivistyy aina vahvaan loppuun asti. 

Kirja kulki mukanani kesälomamatkalla Norjassa ja vaikka kirjan tapahtumapaikka Ørja on kuvitteellinen saari se olisi hyvin voinut olla yksi niistä saarista, joilla itse kävin. Autenttinen lukuympäristö toi tarinan ehkä vielä tehokkaammin lähelle, kuin iholle. Norjan jylhät maisemat, pienet saaret tiiviine kyläyhteisöineen, meri, vuorovesien vaihtelu, suolan tuoksu ja maku tuulessa, rantaan lyövät aallot ja niiden mukana kulkeutuva levä, Sandberg kuvaa kaiken verkkaisesti ja lumoavasti. Sanoilla on painoa ja niissä on kaunis sävy. 

Ørja jättää jälkeensä mielikuvat upeista maisemista ja etenkin merestä, ystävyydestä, yksinäisyydestä ja rakkaudesta, mutta myös ajatuksen siitä missä menee rakkauden ja pakkomielteen raja sekä siitä kuinka hyvin toisen voi lopulta tuntea.

Sitaattikunniamaininnan saa (kesälomamatkamuistoihin vievä):

Vesi oli vetäytynyt ja jättänyt levät tänne haisemaan. Oikea meri hengitteli kauempana.

Sekä:

Vedin painavan oven kiinni, sanat katkesivat ja ropisivat kynnykselle.

Pohjoinen lukuhaaste: 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja

Helmet-lukuhaaste 2023: 49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Jessie Burton: Onnen talo

Jessie Burton: Onnen talo

(Miniatyristi #2)

Otava, 2022

427 sivua

Suomentanut: Juha Ahokas

(The House of Fortune, 2022)

Luettu: 29.6.2023

Mistä: kirjastosta

Brandtien talo Amsterdamissa on kaukana siirä loistosta mitä se on joskus ollut. Rahat ovat lopussa ja perheen maine on mennyt, tilanne ajaa Nellan ja Oton toistuviin riitoihin. Brandtin perheen nuorin jäsen, Marinin ja Oton avioton tytär Thea täyttää 18 vuotta ja Nella lataa kaikki odotukset ja toivon häneen, Thea on saatava hyviin naimisiin, pois köyhyydestä. Thealla on kuitenkin mielessään järkiliiton sijaan rakkaus ja Schouwburgin teatterin johtava lavastemaalari Walter Riebeck. 

Thea ei halua pahoittaa heidän mieltään, mutta hän ei tiedä, miten irrottautua roolista, jonka he ovat valinneet hänelle, heidän yhteiselle lapselleen. Hänestä tulee nainen  tänään, mutta tässä talossa iloa varjostaa aina menetyksen pelko.

Siinäpä se, kuinka tasapainotella omien haaveiden ja suunnitelmien sekä lähimmäisten odotusten välillä? Etenkin aikana (1700-luvulla), jolloin vanhemmilla on vahva valta nuoren naisen asioihin. Brandtin talossa ei ole ennenkään eletty vallalla olevien sääntöjen ja tapojen mukaan vaan he ovat kokeneet monenlaista kriisiä ja skandaalia, joten Thealla on sekä paineet suoriutua paremmin, palauttaa Brandtien nimi ja asema, mutta myös pelko ja vaara vajota samoille urille, tehdä vääriä valintoja ja jatkaa taloudellisessa syöksykierteessä yhdessä Oton, Nellan ja Cornelian kanssa.

Vuosia sitten Brandtien taloon saavuttuaan Nellan elämään asteli miniatyristi, joka tuntui tietävän talon asukkaista enemmän kuin sen asukkaat itse. Voiko miniatyristi olla vielä tuolla jossain, kulkea Amsterdamin katujen varjoissa, voisiko hänestä nukkeineen olla apua solmussa olevaan tilanteeseen? Ja niin ullakolla, Marinin vanhan tavara-arkun ja muistojen äärellä, Nella esittää pyynnön. "Palaa luokseni"...

Onnen talo mainitaan Nukkekaapin itsenäiseksi jatko-osaksi, mutta mielestäni Nukkekaappi pitää olla luettuna ennen Onnen taloa, jotta Thean ja hänen perheensä tarina avautuu kunnolla. Kirjat muodostavat onnistuneen parin ja kuka tietää, ehkä tämä kasvaa vielä trilogiaksi?

Pidin kovasti 1700-luvun ajan ja elämän kuvauksesta, Amsterdamin kaupunkilaiselämä, luokkaerot, teatteri kulisseineen, kosiskelu, eräs ränsistynyt maatalo villiintyneine puutarhoineen, kaikki on kuvattu elävästi. Nukkekaapista tuttu kannen tyyli toistuu Onnen talossa. Herkullisina yksityiskohtina Onnen talon kannessa ovat ananakset, joilla totta tosiaan ja hieman yllättäen oli osansa tarinassa.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Mutta toisaalta: mitä kaikkea voi tapahtua, kun murtaa kahleensa?

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 2. Kirjan kannessa on kirjoja tai kirjat mainitaan takakansitekstissä

Helmet-lukuhaaste 2023: 6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on joku vaate

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

(Harry Potter #6)

Tammi, 2006

698 sivua

Suomentanut: Jaana Kapari

(Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2005)

Luettu: 23.5.2023

Mistä: oma ostos

Lordi Voldemort kannattajineen aiheuttavat sekasortoa ja tuhoa niin että taika- ja jästimaailman väliset rajat repeilevät, taikaministeri joutuu jopa käymään jästien pääministerin luona kertomassa vallitsevasta sotatilasta. Toinen yllättävä vierailu tapahtuu Likusteritiellä kun rehtori Dumbledore saapuu kesken kesäloman läksyttämään Dursleyjä ja saattamaan Harry Potterin pikaisen Umpula-Ipiston kylään tehdyn mutkan kautta loppulomaksi Kotikoloon, Weasleyn perheen kotiin. Harryllä ystävineen on edessä kuudes lukuvuosi Tylypahkassa. Draco Malfoyn käytös herättää kummastusta, kouluun saapuu uusi taikajuomien opettaja Horatius Kuhnusarvio Kuhnukerhoineen ja Dumbledore ilmoittaa osallistuvansa enemmän Harryn koulutukseen ja pitävänsä tälle yksityistunteja. Mitä yksityistunnit pitävät sisällään ja kuka on puoliverinen prinssi, jonka käytössä olleesta taikajuomien oppikirjasta Harry ammentaa vinkin jos toisenkin?

Aiempien vuosien tapaan myös kuudes kouluvuosi Tylypahkassa sujuu kaikkea muuta kuin rauhallisissa merkeissä. Opinnot vaikeutuvat, kuudesluokkalaiset harjoittelevat sanattomia taikoja ja 17 vuotta täyttävien on lupa aloittaa ilmiintymiskurssi, jossa on vaarana vaikkapa jonkun raajan jääminen lähtöpaikkaan muun vartalon siirtyessä toisaalle. Tässä osassa pureudutaan hieman lisää myös Voldemortin menneisyyteen. Ajatuseula eli eräänlainen muistojen tallennusastia on tähän tarkoitukseen mitä loistavin kerronnallinen välikappale, tästäkin pisteet Rowlingille!

Tarina pitää sisällään myös aiempia osia enemmän romantiikkaa, koetaan orastavia ihastuksia, seurustelua, kolmiodraamaa ja tehdään häävalmisteluja eli monenlaista iloa, väristystä ja myös murhetta on ilmassa. Ja kun kyse on noidista ja velhoista täytyy huomioida myös monenlaiset lemmentaiat ja -juomat. Rohkeutta ja uskollisuutta koetellaan moneen kertaan niin rakkaus- kuin muullakin rintamalla ja on entistä tärkeämpää tietää kuka on ystävä ja liittolainen, kuka vihollinen. Kaikkeen ei kuitenkaan voi varautua ja ymmärryksen hetkellä voi olla liian myöhäistä tehdä mitään.

En tiedä kumpi oli pahempi ja parempi, lukea Puoliverinen prinssi ensimmäistä kertaa kun kaikki oli uutta vai toista kertaa kun tiesi mihin tarina on menossa. Joka tapauksessa kirja on hirveän hyvä, hirvittävä ja hyvä.

Sitaattikunniamaininnan saa:

"Ja nyt, Harry, astukaamme yöhön ja tavoitelkaamme tuota huikentelevaista viettelijätärtä, seikkailua."

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 21. Kirja, josta on tehty elokuva tai tv-sarja

Helmet-lukuhaaste 2023: 46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Bazar, 2014

415 sivua

Suomentanut: Marja Helanen

(The Snow Child, 2012)

Luettu: 8.5.2023

Mistä: oma ostos

Lumilapsi ei ole mikään kesäisin kirja, mutta tämän vuoro oli nyt postausjonossa (johon on kertynyt useampi kirja jo ennen lukumaratonia). Toimikoon Lumilapsi muistutuksena menneestä tai tulevasta talvesta ja onhan tässä tarinassa muitakin vuodenaikoja.

Eletään 1920-lukua. Viittäkymmentä lähestyvät Jack ja Mabel ovat kokeneet kymmenisen vuotta sitten kipeän lapsenmenetyksen. Saadakseen uuden alun he ovat jättäneet taakseen kodin, sukulaiset ja koko entisen elämänsä ja muuttaneet Alaskan syrjäseudulle, jonne liittohallitus on etsinyt asukkaita territorioon tehdyn uuden junareitin varrelle. Elämä Wolverinejoella on aloitettava täysin tyhjästä, täytyy raivata paikka uudistilalle, kaataa puut, rakentaa niistä mökki ja navetta, viljellä maata ja metsästää riistaa. Eräänä ensilumen hetkenä Mabel ja Jack innostuvat tekemään lumiukon, tai siis lumitytön, eikä heidän elämänsä ole tuon illan jälkeen ennallaan. Lumityttö katoaa, mutta Mabel ja Jack saavat tilalle jotain muuta, luonnonlapsi Fainan, joka kulkee kuinka tahtoo. Mistä Faina on tullut, kenen lapsi hän on ja minne hän aina katoaa?

Lumilapsen alun tunnelma on kipeän lohduton ja kaunis. Uusi alku uudisasukkaina ei ole ollut varsinainen menestys ja lapsen menetys on yhä läsnä, kiilana pariskunnan välissä. Alussa kerronnassa on sekavuutta mikä saa tarinaan uppoamisen takkuamaan. Mabel menee tuuliselle pihalle, kulkee tyyneen rantaan, jossa kuitenkin tuuli heiluttaa hänen helmojaan. Jack puolestaan valjastaa hevosen vankkureiden eteen, ratsastaa hevosella ja on sitten taas vankkureiden penkillä. Anteeksi vain, onko tuulista vai tyyntä ja onko hevosella perässään vankkurit vai ratsastetaanko sillä?

Pienen haparoinnin jälkeen epäloogisuudet jäävät kuitenkin pois ja tarina nytkähtää liikkeelle. Tarinassa vuorottelevat ja tasapainottelevat tunteen (Mabel) ja järjen (Jack) äänet, jotka myös risteävät ja järkkyvät. Alun surullinen tunnelma saa lisää sävyjä, iloa, toivoa ja salaperäisyyttä. Onko Faina toiveiden, rakkauden ja lumen tuomaa taikuutta vai oikea lapsi, joka vain on luonnossa kuin kotonaan?

Alaskan villi ja karu luonto, uudisasukkaiden arki, tunteen ja järjen vuoropuhelu ja roima ripaus taikapölyä saivat minut ihastumaan kirjaan. Tarinan luettuani olin kuin sumussa tai lumimyrskyssä, missä meni toden ja tarun raja? Sillä ei loppujen lopuksi ole väliä, mutta rakkaudella on.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Sinä iltana heille syntyi lapsi jäästä, lumesta ja kaipauksesta.

Helmet-lukuhaaste 2023: 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

Lukumaraton #11

 

Viime vuosi jäi lukumaratonien osalta välistä, mutta viimein on sopiva hetki pyhittää vuorokausi lukemiselle. Aloitan nyt vuorokauden vaihtuessa ja pyhitän koko toivottavasti aurinkoisen torstain (jotta voin lukea myös ulkona) lukemiselle. Suuntaa-antava kirjapino on kasattuna ja ruokaa sekä herkkuja on varattuna. Tarkoitus olisi myös päivittää lukemisiani tähän postaukseen.

Klo 02.36 / 102 luettua sivua

Riikka Sandbergin Ørja oli minulla kesken, joten aloitin lukumaratonini sillä, sivulta 246. Haluaisin tietää kuinka Tinen, Runarin ja Isan tarina päättyy, mutta on pakko laittaa nukkumaan ja jatkaa lukemista aamulla.

Klo 10.27 / 148 luettua sivua

Heräsin yhdeksän jälkeen, söin aamupalaa, join kahvia ja luin Ørjan loppuun. Huh. Vahva lopetus vahvalle tarinalle. Jos olisin jatkanut lukemista yöllä olisi tarinan ja sen saariryhmän viimeisen saaren tapahtumat saattaneet luikerrella uniini... Nyt on käytävä suihkussa ja valittava seuraava kirja. Ehkä jotain kevyttä?

Klo 13.52 / 268 luettua sivua

Kevyemmäksi kirjaksi valikoitui Carolyn Keenen Neiti Etsivä kummitustalossa. Oi mikä nostalgiamatka lapsuuteen, tämän sarjan parissa vierähti aikoinaan tunti jos toinenkin! Toive aurinkoisesta lukusäästäkin toteutui, onpa ihanaa lukea pihalla! Jos keittäisin kahvit samalla kun mietin seuraavaa kirjavalintaa... 

Klo 00.00 / 695 luettua sivua

Kahvin jälkeen aloitin Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan toisen osan Uhanalainen, jonka parissa viihdyin loppupäivän. Pääsin kirjassa sivulle 427 eli en aivan päässyt tarinan loppuun lukumaratonini aikana. Saatanpa silti lukea viimeiset sivut ennen nukkumaan menoa. Olipa kiva lukumaraton!

Mikael Niemi: Karhun keitto

 

Mikael Niemi: Karhun keitto

Like, 2018

409 sivua

Suomentanut: Jaana Nikula

(Koka björn, 2017)

Luettu: 11.4.2023

Mistä: kirjastosta

Rovasti Lars Levi Laestadius kohtaa ojanpientareella huonossa kunnossa olevan noin kymmenvuotiaan pojan, ottaa hänet hoiviinsa, antaa hänelle nimen ja syntymäajan sekä kastaa ja kirjaa Johan Sieppisen kirkon kirjoihin. Ajan kuluessa vähäpuheisesta Johanista eli Jussista tulee rovastille jotain ottopojan, apulaisen ja rengin väliltä, rovasti opettaa Jussin kirjoittamaan ja lukemaan, sivistää ja kasvattaa Jussia sekä pitää hänen puoltaan. Kylän arki järkkyy kun yksi Köngäksen kylän piioista, Hilda Fredrikintytär, katoaa. Paikalle kutsuttu rovasti ryhtyy Jussi apunaan selvittämään mitä on tapahtunut, nimismies Brahea tai hänen apulaistaan neljännesmies Michelssonia tapaus ei tunnu kiinnostavan. Yhden piian katoaminen on helppo laittaa tappajakarhun piikkiin, mutta kulkeeko kylässä karhu vai joku muu peto?

Karhun keitto on erikoinen yhdistelmä Jumalan sanaa ja sen levittämistä, historian ja luonnon kuvausta sekä rikosten selvittämistä. Ja kyllä, romaanin päähenkilönä tosiaan on Lars Levi Laestadius, 1800-luvulla elänyt todellinen henkilö, joka on tunnettu lestadiolaisuuden "isänä". Papin ja kasvitieteilijän roolien lisäksi Laestadius esittäytyy tässä romaanissa rikosten selvittäjänä ja tässä roolissa hän onkin melko mainio tapaus, tarkkasilmäinen johtopäätösten tekijä ja eri mahdollisuuksiin avoimesti suhtautuva järkeilijä. Myös oppipoika Jussi osoittautuu oivalliseksi johtolankojen seuraajaksi, toisin kuin nimismies Brahe, jonka Niemi kuvaa tarinassaan työhönsä välinpitämättömästi suhtautuvaksi epäpäteväksi vallantavoittelijaksi, jota kiinnostaa enemmän viina ja hauskanpito kuin rikosten selvittely.

1800-luvun puolivälin Torniojokilaaksoon sijoittuvasta tarinasta löytyy paitsi useita mielenkiintoisia henkilöhahmoja myös jännittäviä tapahtumia, mutta niitä täytyy malttaa jaksaa odottaa. Tarina nimittäin etenee verkkaisesti, rikosten selvittelyn lomassa ehditään tutkia kasveja, perehtyä maalaus- ja valokuvaustekniikoihin sekä ihmetellä ja maistella uutta Jumalaisen makuista (sic) makuelämystä, perunaa. Hitaudesta huolimatta tarina pitää otteessaan sillä Niemi solauttaa lukijan sujuvasti keskelle 1800-lukua, ihmettelemään sen ajan ihmisiä, tapahtumia ja tapoja. Loppujen lopuksi syyllinenkin selviää, mutta rikosten ratkaisua enemmän Karhun keitto sai ajattelemaan anteeksiantoa ja armoa, isoja ja tärkeitä asioita.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Aluksi syksy oli vain loiva rinne, joka alkoi vähitellen viettää alaspäin yhä jyrkemmin, kunnes syöksyi valkeaan pimeyteen. Kaikessa elollisessa oli kiireen tuntua, kaipuuta pois.

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 6. Torniojokilaaksoon sijoittuva romaani

Helmet-lukuhaaste 2023: 29. Kirjassa on minä-kertoja