Eowyn Ivey: Lumilapsi

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Bazar, 2014

415 sivua

Suomentanut: Marja Helanen

(The Snow Child, 2012)

Luettu: 8.5.2023

Mistä: oma ostos

Lumilapsi ei ole mikään kesäisin kirja, mutta tämän vuoro oli nyt postausjonossa (johon on kertynyt useampi kirja jo ennen lukumaratonia). Toimikoon Lumilapsi muistutuksena menneestä tai tulevasta talvesta ja onhan tässä tarinassa muitakin vuodenaikoja.

Eletään 1920-lukua. Viittäkymmentä lähestyvät Jack ja Mabel ovat kokeneet kymmenisen vuotta sitten kipeän lapsenmenetyksen. Saadakseen uuden alun he ovat jättäneet taakseen kodin, sukulaiset ja koko entisen elämänsä ja muuttaneet Alaskan syrjäseudulle, jonne liittohallitus on etsinyt asukkaita territorioon tehdyn uuden junareitin varrelle. Elämä Wolverinejoella on aloitettava täysin tyhjästä, täytyy raivata paikka uudistilalle, kaataa puut, rakentaa niistä mökki ja navetta, viljellä maata ja metsästää riistaa. Eräänä ensilumen hetkenä Mabel ja Jack innostuvat tekemään lumiukon, tai siis lumitytön, eikä heidän elämänsä ole tuon illan jälkeen ennallaan. Lumityttö katoaa, mutta Mabel ja Jack saavat tilalle jotain muuta, luonnonlapsi Fainan, joka kulkee kuinka tahtoo. Mistä Faina on tullut, kenen lapsi hän on ja minne hän aina katoaa?

Lumilapsen alun tunnelma on kipeän lohduton ja kaunis. Uusi alku uudisasukkaina ei ole ollut varsinainen menestys ja lapsen menetys on yhä läsnä, kiilana pariskunnan välissä. Alussa kerronnassa on sekavuutta mikä saa tarinaan uppoamisen takkuamaan. Mabel menee tuuliselle pihalle, kulkee tyyneen rantaan, jossa kuitenkin tuuli heiluttaa hänen helmojaan. Jack puolestaan valjastaa hevosen vankkureiden eteen, ratsastaa hevosella ja on sitten taas vankkureiden penkillä. Anteeksi vain, onko tuulista vai tyyntä ja onko hevosella perässään vankkurit vai ratsastetaanko sillä?

Pienen haparoinnin jälkeen epäloogisuudet jäävät kuitenkin pois ja tarina nytkähtää liikkeelle. Tarinassa vuorottelevat ja tasapainottelevat tunteen (Mabel) ja järjen (Jack) äänet, jotka myös risteävät ja järkkyvät. Alun surullinen tunnelma saa lisää sävyjä, iloa, toivoa ja salaperäisyyttä. Onko Faina toiveiden, rakkauden ja lumen tuomaa taikuutta vai oikea lapsi, joka vain on luonnossa kuin kotonaan?

Alaskan villi ja karu luonto, uudisasukkaiden arki, tunteen ja järjen vuoropuhelu ja roima ripaus taikapölyä saivat minut ihastumaan kirjaan. Tarinan luettuani olin kuin sumussa tai lumimyrskyssä, missä meni toden ja tarun raja? Sillä ei loppujen lopuksi ole väliä, mutta rakkaudella on.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Sinä iltana heille syntyi lapsi jäästä, lumesta ja kaipauksesta.

Helmet-lukuhaaste 2023: 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

Lukumaraton #11

 

Viime vuosi jäi lukumaratonien osalta välistä, mutta viimein on sopiva hetki pyhittää vuorokausi lukemiselle. Aloitan nyt vuorokauden vaihtuessa ja pyhitän koko toivottavasti aurinkoisen torstain (jotta voin lukea myös ulkona) lukemiselle. Suuntaa-antava kirjapino on kasattuna ja ruokaa sekä herkkuja on varattuna. Tarkoitus olisi myös päivittää lukemisiani tähän postaukseen.

Klo 02.36 / 102 luettua sivua

Riikka Sandbergin Ørja oli minulla kesken, joten aloitin lukumaratonini sillä, sivulta 246. Haluaisin tietää kuinka Tinen, Runarin ja Isan tarina päättyy, mutta on pakko laittaa nukkumaan ja jatkaa lukemista aamulla.

Klo 10.27 / 148 luettua sivua

Heräsin yhdeksän jälkeen, söin aamupalaa, join kahvia ja luin Ørjan loppuun. Huh. Vahva lopetus vahvalle tarinalle. Jos olisin jatkanut lukemista yöllä olisi tarinan ja sen saariryhmän viimeisen saaren tapahtumat saattaneet luikerrella uniini... Nyt on käytävä suihkussa ja valittava seuraava kirja. Ehkä jotain kevyttä?

Klo 13.52 / 268 luettua sivua

Kevyemmäksi kirjaksi valikoitui Carolyn Keenen Neiti Etsivä kummitustalossa. Oi mikä nostalgiamatka lapsuuteen, tämän sarjan parissa vierähti aikoinaan tunti jos toinenkin! Toive aurinkoisesta lukusäästäkin toteutui, onpa ihanaa lukea pihalla! Jos keittäisin kahvit samalla kun mietin seuraavaa kirjavalintaa... 

Klo 00.00 / 695 luettua sivua

Kahvin jälkeen aloitin Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan toisen osan Uhanalainen, jonka parissa viihdyin loppupäivän. Pääsin kirjassa sivulle 427 eli en aivan päässyt tarinan loppuun lukumaratonini aikana. Saatanpa silti lukea viimeiset sivut ennen nukkumaan menoa. Olipa kiva lukumaraton!

Mikael Niemi: Karhun keitto

 

Mikael Niemi: Karhun keitto

Like, 2018

409 sivua

Suomentanut: Jaana Nikula

(Koka björn, 2017)

Luettu: 11.4.2023

Mistä: kirjastosta

Rovasti Lars Levi Laestadius kohtaa ojanpientareella huonossa kunnossa olevan noin kymmenvuotiaan pojan, ottaa hänet hoiviinsa, antaa hänelle nimen ja syntymäajan sekä kastaa ja kirjaa Johan Sieppisen kirkon kirjoihin. Ajan kuluessa vähäpuheisesta Johanista eli Jussista tulee rovastille jotain ottopojan, apulaisen ja rengin väliltä, rovasti opettaa Jussin kirjoittamaan ja lukemaan, sivistää ja kasvattaa Jussia sekä pitää hänen puoltaan. Kylän arki järkkyy kun yksi Köngäksen kylän piioista, Hilda Fredrikintytär, katoaa. Paikalle kutsuttu rovasti ryhtyy Jussi apunaan selvittämään mitä on tapahtunut, nimismies Brahea tai hänen apulaistaan neljännesmies Michelssonia tapaus ei tunnu kiinnostavan. Yhden piian katoaminen on helppo laittaa tappajakarhun piikkiin, mutta kulkeeko kylässä karhu vai joku muu peto?

Karhun keitto on erikoinen yhdistelmä Jumalan sanaa ja sen levittämistä, historian ja luonnon kuvausta sekä rikosten selvittämistä. Ja kyllä, romaanin päähenkilönä tosiaan on Lars Levi Laestadius, 1800-luvulla elänyt todellinen henkilö, joka on tunnettu lestadiolaisuuden "isänä". Papin ja kasvitieteilijän roolien lisäksi Laestadius esittäytyy tässä romaanissa rikosten selvittäjänä ja tässä roolissa hän onkin melko mainio tapaus, tarkkasilmäinen johtopäätösten tekijä ja eri mahdollisuuksiin avoimesti suhtautuva järkeilijä. Myös oppipoika Jussi osoittautuu oivalliseksi johtolankojen seuraajaksi, toisin kuin nimismies Brahe, jonka Niemi kuvaa tarinassaan työhönsä välinpitämättömästi suhtautuvaksi epäpäteväksi vallantavoittelijaksi, jota kiinnostaa enemmän viina ja hauskanpito kuin rikosten selvittely.

1800-luvun puolivälin Torniojokilaaksoon sijoittuvasta tarinasta löytyy paitsi useita mielenkiintoisia henkilöhahmoja myös jännittäviä tapahtumia, mutta niitä täytyy malttaa jaksaa odottaa. Tarina nimittäin etenee verkkaisesti, rikosten selvittelyn lomassa ehditään tutkia kasveja, perehtyä maalaus- ja valokuvaustekniikoihin sekä ihmetellä ja maistella uutta Jumalaisen makuista (sic) makuelämystä, perunaa. Hitaudesta huolimatta tarina pitää otteessaan sillä Niemi solauttaa lukijan sujuvasti keskelle 1800-lukua, ihmettelemään sen ajan ihmisiä, tapahtumia ja tapoja. Loppujen lopuksi syyllinenkin selviää, mutta rikosten ratkaisua enemmän Karhun keitto sai ajattelemaan anteeksiantoa ja armoa, isoja ja tärkeitä asioita.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Aluksi syksy oli vain loiva rinne, joka alkoi vähitellen viettää alaspäin yhä jyrkemmin, kunnes syöksyi valkeaan pimeyteen. Kaikessa elollisessa oli kiireen tuntua, kaipuuta pois.

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 6. Torniojokilaaksoon sijoittuva romaani

Helmet-lukuhaaste 2023: 29. Kirjassa on minä-kertoja

Rosa Liksom: Everstinna

 

Rosa Liksom: Everstinna

Like, 2017

194 sivua

Luettu: 29.3.2023

Mistä: kirjastosta

Pakkasen hiipiessä öiseen hirsipirttiin vanha nainen muistelee elämäänsä ja etenkin kahta suurta rakkautta, sitä joka vei nuorelta tytöltä jalat alta ja oli kaikessa huumaavuudessaan raastava ja sitä joka iski kypsemmällä iällä, kesti ja kukoisti sekä muutti muotoaan vuosien saatossa. 

Everstinna on melko ohut kirja, mutta siihen mahtuu hirvittävän (ihan kirjaimellisestikin) paljon. Päähenkilön, everstinnan, elämän myötä käsitellään myös Suomen ja laajemminkin Euroopan oloja ja sotia. Everstinna kokee taisteluja henkilökohtaisella tasolla etenkin toisessa avioliitossaan, kansallisella tasolla talvisodassa Neuvostoliiton tykistötulituksen alla ja jopa Euroopan tai ehkä koko maailman tasolla todistaessaan toista maailmansotaa. Everstinna oppii natsismin aatetta jo isältään ja näkee sen aiheuttamia konkreettisia kauheuksia aikuisena Puolan vierailullaan. Everstinnan suhtautuminen natsismiin on hätkähdyttävä, en muista lukeneeni näin myönteistä suhtautumista natsismiin, ainakaan suomalaisen naisen näkökulmasta

Isä teki minusta valkosen Suomen tyttären, Eversti natsin.

En häpeä kumpaakhaan.

Everstinna onnistui hämmentämään. Minulla oli aluksi vaikeuksia päästä kirjan imuun, tapahtumien sijoittaminen aikajanalle tuntui vaikealta ja onnistuin myös sekoittamaan alussa pari henkilöä. Pätkissä lukeminen teki hallaa lukukokemukselle enkä ehkä keskittynyt tarinaan tarpeeksi. En ehtinyt osallistua kirjaa käsittelevään lukupiiriin, mutta onneksi pääsin vaihtamaan yhden lukupiiriläisen kanssa ajatuksia kirjasta ja sain kipinän aloittaa kirjan alusta. Tällä kerralla keskityin tarinaan pitempiä pätkiä kerrallaan ja se kannatti. Everstinnan tarina alkoi avautua aivan eri tavalla, aikajana ja henkilöt selkeytyivät ja pystyin keskittymään Liksomin taitavaan kielenkäyttöön ja kuvaukseen. 

Everstinna on elinvoimainen, se tunkee iholle ja uppoaa sen alle. Everstinnan tarina on rankka, mutta ei retosteleva, runsas, mutta silti pelkistetty. Meän kieli tuo tarinaan oman lisämausteensa ja everstinnaan henkilönä ihan oman ulottuvuutensa. Sanat ja kieli luovat voimaa.

Tarinan everstinnan taustalta löytyy todellinen henkilö, Annikki Kariniemi, joka oli ensimmäisiä suomalaisia naiseräkirjailijoita. Vaikka Liksomin everstinnan ja Kariniemen tarinoista löytyy yhtymäkohtia ei Everstinna kuitenkaan ole elämäkerta vaan romaani. En ole lukenut Kariniemen teoksia, mutta kiinnostukseni heräsi. Annikki Kariniemelle on pystytetty patsas Aavasaksan jylhiin maisemiin, kävin katsomassa sitä viime syksynä ja Kariniemen nimi jäi tuolloin mieleeni.

Sitaattikunniamaininnan saa (lause, joka on kuin hyvästit talvelle):

Palavan koivupuun pauhu nousee savupiippua pitkin ja tiivistyy valkoiseksi paadeksi pakkastaivaalle.

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 15. Kirja, jossa on kielletty romanssi

Helmet-lukuhaaste 2023: 16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa

Stephen King: Satumaa

 

Stephen King: Satumaa

Tammi, 2023

656 sivua

Suomentanut: ilkka Rekiaro

(Fairy Tale, 2022)

Luettu: 9.3.2023

Mistä: oma ostos

Maaliskuisella hiihtolomalla oli kovista aamupakkasista huolimatta päivällä niin aurinkoista ja lämmintä, että ulkona tarkeni lukea. Satumaista (sic)! 

Olipa kerran – niin kuin saduissa sanotaan – teinipoika Charlie Reade, joka asui kahdestaan isänsä kanssa äidin kuoltua. Eräänä päivänä Charlie tutustuu lähistöllä itsekseen asuvaan ikämieheen Howard Bowditchiin ja hänen niin ikään iäkkääseen koiraan Radariin. Kolmikko ystävystyy ja kun Howard kuolee hän jättää Charlielle kaiken, myös c-kasetin, joka johdattaa Charlien pihan laidalla sijaitsevaan lukittuun liiteriin ja liiterissä olevaan kaivoon, josta pääsee toiseen maailmaan, Empisiin, maailmaan jossa leviää kirous ja jota hallitsee julma Parventappaja, maailmaan joka Charlien on pelastettava ennen kuin kirous leviää muihin maailmoihin. Samalla Charlien on suojeltava Empisiä meidän maailmaltamme.

Osaatko kuvitella mitä tapahtuisi, jos tulisi julki, että meidän ulottuvillamme on toinen maailma? Jonne pääsee niinkin helposti kuin laskeutumalla 185 kiviaskelmaa ja kävelemällä käytävää, joka ei ole juuri puoltatoista kilometriä pitempi? Jos vallanpitäjät tajuaisivat, että ovat löytäneet uuden maailman, jota riistää, nyt kun tämän maailman luonnonvarat on kulutettu lähes loppuun. Pelkäisivätkö he Parventappajaa tai herättäisivätkö he siellä asuvan kamalan jumalan pitkästä unestaan? Kykenisivätkö he ymmärtämään, millaiset järkyttävät seuraukset olisi sillä jos...

Satumaassa on satumainen rakenne. Tarinan sankarin ja prinssin, siis Charlien täytyy ratkaista ongelma tai ongelmien ketju, päästyään maailmojen kaivon kautta toiseen maailmaan Charlie kohtaa kuninkaallisia, satuolentoja ja oudosti käyttäytyviä tai puhuvia eläimiä ja Charlieta ohjataan talolta toiselle viestien ja ohjeiden kera kuin saduissa konsanaan. Satumaassa monet asiat toistuvat pareittain, on kaksi maailmaa, jossa molemmissa on kuin hieman vääristyneinä peilikuvina kaivot, ilkimykset, hyväntekijät jne. Lisäksi tarinassa on paljon tarinapareja, viittauksia ja yhtymäkohtia paitsi vanhoihin satuihin kuten Tittelintuureen, Hanhityttöön tai Kolmeen pieneen porsaaseen myös Kingin omiin tarinoihin, Charliessa on kaikuja Talismaanin Jack Sawyeristä, Empisin unikot veivät ajatukset Liseyn tarinan lupiineihin ja Syvän-Maleenin vanginvartija Pursey/Percival toi mieleen Kuoleman käytävän Percy Wetmoren. Osa viittauksista meni minulla varmasti ohi, mutta viittaukset Kingin Musta torni -sarjaan saivat minut hymyilemään, aivan kuin olisin törmännyt vanhoihin tuttuihin.

Vaikka Satumaa on maailman (maailmojen) pelastustarina on myös ystävyydellä valtavan suuri rooli kirjassa. Nuoren urheilullisen ja sosiaalisen Charlien ja käytännössä erakkona elävän iäkkään herra Bowditchin ystävyys on kuvattu taitavasti. Alussa he molemmat omalla tavallaan hyötyvät toistensa auttamisesta, mutta huomaavat myös viihtyvänsä toistensa seurassa. He tekevät toisistaan tarkkoja havaintoja, oppivat toisiltaan ja kunnioittavat toisiaan. Myös Charlie ja Radar-koira ovat upea parivaljakko, millaista uhrautumista ja uskollisuutta he osoittavat toisiaan kohtaan!

King pohjustaa tarinaa huolella ennen kuin saattelee lukijan Empisiin. Joku saattaa ärsyyntyä Kingin perusteellisesta ja hetkittäin hitaasta kerronnasta, mutta minä pidän näistä tempon vaihteluista, etenkin kun tarinassa on vastapainoksi myös vauhtia. Alun lisäksi myös juonen keskivaiheilla Syvän-Maleenin tyrmässä on hitaampi suvantokohta, jossa aika ikään kuin venyy ja hidastuu paitsi Charliella myös lukijalla. Hidastaminen istuu tarinaan ja toimii tehokeinona.

Olin valmis hyppäämään Satumaahan silmät kiinni ja pää edellä. King voi viedä todella syviin vesiin ja tummiin maailmoihin, mutta luotan siihen, että hän kuljettaa mukanaan ja nostaa pintaan. Niin kävi tälläkin kertaa. Satumaassa on vanhojen King-romaanien tunnelmaa, kauhun kuninkaan kynä ei todellakaan ole tylsynyt.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Tässä on yksi asia, jonka Empisissä opin: synkkinä aikoina hyvät ihmiset loistavat kirkkaimmin.

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 14. Fantasia tai dystopia

Helmet-lukuhaaste 2023: 5. Kirjassa ollaan maan alla

Steinunn Sigurðardóttir: Heiða - lammaspaimen maailman laidalta

Steinunn Sigurðardóttir:

Heiða - lammaspaimen maailman laidalta

Like, 2020

294 sivua

Suomentanut: Maarit Kalliokoski

(Heiða - fjalldalabóndinn, 2016)

Luettu: 9.2.2023

Mistä: kirjastosta

Heiða Āsgeirsdóttir jättää New Yorkin ja mallimaailman taakseen, palaa kotimaahansa Islantiin, opiskelee maatalousoppilaitoksessa ja ottaa 23-vuotiaana vastuulleen sukutilan ja noin viisisataapäisen lammaskatraan. Heiða saa Ljótarstaðirin maatilan kehittämisen, maanviljelyn ja lampaiden hoidon lisäksi muuta ajateltavaa kun Suðurorkan energiayhtiö kaavailee valjastavansa ison osan Skaftártungan aluetta ja samalla myös Heiðan viljelys- ja laidunmaita vesivoimalan alle. Islantilainen maaseutu, elämäntapa ja luonto ovat vaarassa ja Heiðan on pakko nousta vastustamaan hanketta, vaikka se tarkoittaisi lukemattomia työtunteja, hyppäämistä politiikkaan ja asettumista ehdolle vaaleissa Etelä-Islannin vaalipiirissä.

Kirja on luokiteltu elämäkerraksi/muistelmaksi, mutta se on hyvin päiväkirjamainen ja kuin Heiðan itsensä kirjoittama. Kirjan kirjoittaja Steinunn Sigurðardóttir mainitseekin alkusanoissa halunneensa tuoda kirjaan Heiðan äänen. Kirja on jaettu vuodenaikoihin ja luvut ovat lyhyitä, tämä rakenne vielä korostaa päiväkirjamaisuutta. Vuodenaikarakenteesta huolimatta tapahtumat eivät etene aikajärjestyksessä, kerronnassa hypähdetään välillä muistelemaan vanhoja tapahtumia ja asioita.

Heiða on kiinnostava ja moniulotteinen persoona sekä hieno roolimalli tytöille ja naisille. Hän on kuin islantilaiseen maisemaan istutettu uuden ajan Disney-prinsessa, näyttävä, itsenäinen ja rohkea oman tiensä kulkija. Heiða tutkii, perehtyy ja yrittää, hän osaa ottaa apua vastaan ja myös auttaa muita, hän ei kumartele turhia vaan ottaa paikkansa niin maatilalla kuin politiikassa. Heiða on tottunut tekemään myös raskaimmat ja likaisimmat työt, kiitos isän, joka otti tyttärensä pienestä pitäen mukaan maatilan töihin. Heiða ei ymmärrä jaottelua miesten ja naisten töihin, on vain töitä, ja niitä Heiða tekee riuskasti, luontoa kunnioittaen, usein yhdessä koiransa Fífillin ja muiden eläinten kanssa.

Sehän tiedetään, että tällä tilalla ei koskaan voi tehdä mitään ilman että joku eläimistä yrittää osallistua. Koira, kissa tai kilipukki.

Hämmästelin Heiðan tarinaa lukiessani kuinka monessa hän on ehtinyt olla mukana melko nuoresta iästään ja koulutustaustastaan huolimatta. Kirjassa mainitaan Heiðan käyneen Klaustrin sisäoppilaitoksen ja Hvanneyrin maatalouskoulun, uran osalta kirjasta selviää Heiðan työskennelleen kotitilan lisäksi hevosten kouluttajana, teurastamolla, mallina, liikunnan opettajana ja luokanvalvojana, lampaiden ultraäänitutkimusten tekijänä, keritsijänä sekä poliisina Itä-Islannissa muutaman vuoden ajan. Islannin opiskelu- ja työkulttuuri on minulle vieras, mutta ihmettelin hieman poliisina työskentelyä ilman koulutusta, Heiða nimittäin kertoo kirjassa, että hän ei mennyt poliisikouluun isänsä sairastumisen vuoksi. 

Vajaassa kolmessasadassa sivussa ehditään kuvata Heiðan elämää, mutta kuvauksessa ei mennä kovin syvälle. Olisin kaivannut enemmän Islannin luonnon ja miljöön kuvausta sekä lammastilan arkea, ne olivat kirjan parasta ja kiinnostavinta antia. Myös kuvaliite olisi toiminut kirjassa hyvin. Nyt kirja jäi kovin pintapuoliseksi ja tuntui hetkittäin Heiðan vaalimainokselta ja puheelta vesivoimaa vastaan. Oli kuitenkin kiinnostavaa lukea tästä runoilevasta, laulavasta ja tanssivasta lammastilallisesta. En juurikaan ihastunut Heiðan runoihin, joita kirjasta löytyy muutamia, mutta hänen sanoissaan on silti voimaa.

Me ihmiset olemme kuolevaisia, mutta maa jatkaa elämäänsä. Tulee uusia ihmisiä, uusia lampaita, uusia lintuja ja niin edelleen, mutta maa jokineen ja järvineen, kasveineen ja karuine erämaineen pysyy, muuttuu joiltain osin vuosisatojen vaihtuessa, mutta pysyy.

Juuri näin ♥

Sitaattikunniamaininnan saa:

Minä en omista maata. Maa omistaa minut. Kun maa omistaa minut, minulla on suuri vastuu.

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 16. Kirjaa käsitellään jossakin lukupiirissä

Helmet-lukuhaaste 2023: 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

 

Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

WSOY, 2022

358 sivua

Suomentanut Saara Pääkkönen

(Once There Were Wolves, 2021)

Luettu: 21.1.2023

Mistä: kirjastosta

Inti Flynnin johtama kolmen biologin ja yhden eläinlääkärin tutkimusryhmä vapauttaa neljätoista sutta Skotlannin Cairngormsin kansallispuiston alueelle, jossa susia on ollut satoja vuosia sitten ennen kuin ne metsästettiin sukupuuttoon. Ryhmän tavoitteena on luonnon villiinnyttäminen susien avulla, susien on tarkoitus pitää kasvinsyöjäkannat maltillisena, tasapainottaa ekosysteemiä ja pitkällä aikavälillä edesauttaa ilmastonmuutoksen hidastumista. Susiprojekti herättää paikallisissa lähinnä suurta vastustusta, kyläläiset pelkäävät lastensa ja karjansa puolesta, heidän mielestään sudet uhkaavat koko ylämaalaista karjankasvatuskulttuuria. Päivien kuluessa sudet rohkaistuvat tutkimaan uutta aluettaan ja muodostamaan omia reviirejään mikä osaltaan ilahduttaa, mutta myös lisää Intin huolta. Intin ajatukset pyörivät myös mökissä pysyttelevässä henkisesti pahoinvoivassa kaksoissisaressa Aggiessä. Myös Intin ja Aggien olisi sopeuduttava uuteen paikkaan ja jätettävä mennyt taakse. Sitten koittaa ensimmäinen yhteenotto. Pystyykö edes poliisipäällikkö Duncan MacTavish ylläpitämään rauhan kylässä vai repeääkö susiviha täyteen raivoon? 

Kun me olimme kahdeksan vanhat, isä viilsi minut auki kurkusta vatsanpohjaan.

Näin alkaa Charlotte McConaghyn Täällä oli susia. Ensimmäinen lause hätkähdyttää rajuudellaan ja koukuttaa välittömästi. Ei, kyseessä ei ole murhaajaisä vaan kirjan päähenkilö Inti Flynnillä on erikoinen kosketuksentajuun liittyvä neurologinen ominaisuus, peilikosketussynestesia, jossa Intin aivot toistavat hänen näkemänsä elävien olentojen kokemat tuntoaistimukset, yksinkertaistettuna hän tuntee mitä muut tuntevat. Jos Inti näkee jonkun viiltävän sormeensa Intin sormeen sattuu, jos Inti näkee parin suutelevan Inti kokee suudelman itse. Kirous ja siunaus, riippuen hetkestä. Inti on joutunut koko ikänsä opettelemaan suojamuurin kasvattamista pystyäkseen pitämään itsensä ja muiden tuntemukset erillään, mutta kaikelta ei voi suojautua. Peilikosketussynestesia tekee Intistä äärettömän kiinnostavan hahmon.

Peilikosketussynestesian avulla sudet, nuo pelottavat, arvaamattomat ja villit eläimet tulevat todella lähelle lukijaa. Intin silmin -kaikin aistein!- susien seuraaminen ja havainnointi on kuin olisin yhtä aikaa susi ja niiden tarkkailija. Tässä kirjassa sudet ovat susia, niissä ei ole mitään yliluonnollista (toisin kuin toisessa tammikuussa eli ns. susiteemakuussa lukemassani Elina Rouhiaisen Kesytön-kirjassa), ei mitään inhimillistettyä, ne ovat puhtaasti eläimiä ja hyvä niin.

Myös Intin ja hänen kaksoissisarensa Aggien lähes symbioottinen suhde on kuvattu kiinnostavasti, he ovat kuin yksi elävä, hengittävä, toisiaan tukeva ja lukeva kokonaisuus. Heidän yhteistä menneisyyttään kuvataan susiprojektin rinnalla ja nämä kaksi tarinalinjaa yhdistyvät lopussa. McConaghyn kuvaus on todella moniulotteista ja elävää. Täällä oli susia on vakuuttava ja vaikuttava tarina, vaikka lopussa hieman koetellaan uskottavuuden rajoja.

Sitaattikunniamaininnan saa kaksi tunneskaalan ääripäätä,

viha:

     Lakkaan olemasta nainen, ihminen, eläin, tai mitä olinkaan. Minä olen ihoon verhoutunut raivo.

ja rakkaus:

Tyttö avaa silmänsä.

     Ja katsoo minua.

     Minä puolitun ja kaksinkertaistun yhtä aikaa.

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 24. Kirjan nimi on lause

Helmet-lukuhaaste 2023: 27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin (hieman löyhästi tulkittuna)

Elina Rouhiainen: Kesytön

Elina Rouhiainen: Kesytön

(Susiraja #1)

Tammi, 2013 (2012)

426 sivua

Luettu: 8.1.2023

Mistä: kirjastosta

Raisa Ojan äiti kuolee ja Raisa muuttaa Helsingistä Kajaanin itäpuolelle Hukkavaaraan enonsa luokse. Suurkaupunki vaihtuu pikkukylään, josta Raisa ei tunne ketään, ei edes enoaan. Miksi äiti jätti nuorena Hukkavaaran ja perheensä ja miksi Raisa tutustuu enoonsa Jaskaan vasta nyt? Entä miksi susi, jonka Raisa näkee heti ensimmäisenä iltana lähimetsässä, tulee niin lähelle asutusta ja käyttäytyy muutenkin oudosti? Hukkavaarassa tuntuu olevan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta Raisa aikoo selvittää mistä kaikessa on kyse. 

Kesytön aloittaa Rouhiaisen Susiraja-sarjan, jossa tutustutaan lukiolaiseen taidetta harrastavaan Raisaan, Hukkavaarassa asuvaan tiiviiseen ihmissusiyhteisöön ja etenkin sen laumanjohtajan poikaan Mikaeliin sekä omaa tietään kulkevaan muodista kiinnostuneeseen Nikoon.

Vaikka tarina on aika tyypillinen ja  perinteinen genrensä (paranormaalin romantiikan) edustaja vie Kesytön mukanaan ja tyydyttää loistavasti viihdenälkäni, onhan lukutoukan sydämessäni oma erityinen paikkansa ihmissusille ja vampyyreille. Ihmissusia tässä tarinassa riittää kokonaisen lauman verran, mutta on mukana myös yksi varsin mielenkiintoinen vampyyri, johon toivottavasti palataan vielä myöhemmissä osissa. 

Rouhiainen kirjoittaa konstailematonta, vetävää ja nopealukuista tekstiä. Juoni etenee muuten sujuvasti, mutta Raisan epäily äitinsä suhteen tuntuu heräävän ilman erityisempää pohjustusta ja Mikaelin käytös erään tatuointiin liittyvän kohtauksen yhteydessä sekä tunnelma muuttuvat yhtäkkiä täysin toisenlaiseksi, näihin jäin kaipaamaan selitystä, mutta jospa nämä selviävät myöhemmin. Hukkavaara vaikuttaa kiinnostavalta paikalta, mutta siitä samoin kuin tarinan henkilöistä saa vasta pintaraapaisun, mutta juuri sopivasti sellaisen, että kirjan luettua on koukussa. Seuraava osa odottaa jo lukupinossa. 

Sitaattikunniamaininnan saa:

"(...) Se, mikä sinä olet, ei ole läheskään niin tärkeää kuin se, kuka sinä olet. Muista se, Raisa. Sinun ei tarvitse muuttua."

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 19. Kirjassa on tunturi tai vaara

Helmet-lukuhaaste 2023: 31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas

Kirjavuosi 2022

Vuoden 2022 kirjavuosikooste odotteli todella kauan vuoden viimeisten luettujen postauksia. Mietin jo kannattaako koko koostetta enää tässä vaiheessa uutta vuotta edes kirjoittaa, mutta olen tapojeni orja, kooste on tehtävä ennen uuden vuoden luettuihin siirtymistä. Tässä siis vuoden 2022 luetut yhteen niputettuna ja tilastoituna.

• Luin vain 21 kirjaa, mikä on vähemmän kuin aikoihin. 

• Vuodelta 2022 on vielä kesken kolme kirjaa, yksi painettu kirja, yksi äänikirja ja yksi e-kirja. Itse asiassa nuo kaksi jälkimmäistä ovat ne samat kuin edellisessä kirjakoosteessa, voi apua...

• Goodreadsin mukaan luin 9025 sivua.

• Luetuista ulkomaisia oli 10 ja kotimaisia 11, aika tasaista.

• Kirjailijoiden sukupuolijakauman merkkaaminen mietityttää, onko sillä jotain väliä? Joka tapauksessa laskin, että lukemistani naisten kirjoittamia oli 12, miesten kirjoittamia 9.

• Luetuista faktaa oli 4, fiktiota 15 ja autofiktiota 2. Tähän joukkoon mahtui romaaneja, matkakuvauksia, novellikoelma, sarjakuvapäiväkirja, runokokoelma ja teos jossa yhdistyy omaelämäkerta ja rikostietokirja.

• Luin kaikki kirjat suomeksi.

• Luetuista kirjastosta lainattuja oli 13, lahjana saatuja 4 ja itse ostettuja 4.

• Vanhin lukemani kirja, Teuvo Pakkalan Lapsia on julkaistu alunperin vuonna 1895 (samassa teoksessa oli myös Pakkalan Pikku ihmisiä vuodelta 1913).  Tuoreimmat lukukokemukset tarjosi Stephen King, sekä Billy Summers että Myöhemmin on julkaistu suomennoksina vuonna 2022. 

• Luin ensimmäistä kertaa Pirkko Arstilan, Eeva Klingbergin, Paolo Giordanon, Jenny Offillin, Aino Huilajan, Jenny Colganin, Jukka Itkosen, Kate Atkinsonin, Anni Kytömäen, Teuvo Pakkalan, Benedict Wellsin ja Michelle McNamaran teoksia.

• Palasin uudelleen Milla Paloniemen, Kalle Päätalon, Stephen Kingin, Matti Rämön, J. R. Wardin, Terhi Tarkiaisen ja J. K. Rowlingin kirjojen pariin.

• Vuoden 2022 Pohjoisen lukuhaasteeseen luin 11 kirjaa 25:stä. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteeseen  luin 21 kirjaa 50:stä. Kirjallinen maailmanvalloitus ja TBR100-listan lukeminen eivät edenneet lainkaan. Sekä 24 tunnin lukumaraton että marraskuun lukuhaaste (vähintään 30 sivua päivässä) jäivät välistä, mikä osaltaan vähensi vuoden lukusaldoani. 

• Osallistuin vuoden 2022 aikana kahdeksan kertaa lukupiiriin. Lukupiirin myötä pääsen paitsi lukemaan sellaisia kirjoja joihin ei välttämättä tulisi muuten tartuttua, mutta myös keskustelemaan lukemastani kirjasta. Parhautta! 

• Kävimme kesälomalla Tampereella ja suuntasimme ltakävelyllä Messukylän hautausmaalle, Kalle ja Leena Päätalon haudalle. Tunnelma haudan äärellä oli samaan aikaa harras, hämmentävä ja hieno.

• Kävin myös Muusajuhlilla kuuntelemassa Anni Kytömäkeä. Oli mielenkiintoista kuulla niin hänen kirjailijan työstään kuin metsien suojelustaan.

• Tässä yhteydessä on mainittava myös kirjastomme omatoimiasiointi. Kirjastoon pääsy helpottui kun kirjastoon pääsee varsinaisen aukioloajan ulkopuolella iltaisin ja viikonloppuisin. Mahtavaa! 

Entä miltä näyttää vuoden 2022 luettujen top 5 -lista? Parhaimman kirjan kisa käytiin Stephen Kingin ja Anni Kytömäen kirjojen välillä. Koska minun valtakunnassani (blogissani) ei tässä kisassa jaettua ykkössijaa tunneta on pakko sanoa vain toinen, tällä hetkellä (ja antamieni Goodreads-tähtien mukaan) voiton vie ikisuosikkini Stephen Kingin Billy Summers, tarina erilaisesta palkkamurhaajasta.

2.-5. sijoille ylsivät seuraavat kirjat, kuvia klikkaamalla pääsee kyseisen kirjan arvioon:

 

Nyt voin siirtyä vuoden 2023 luettujen pariin, muutama kirja odottaakin jo postausta. Näin maaliskuun alkumetreillä tuntuu hassulta toivottaa hyvää alkanutta vuotta, joten toivotan ihanaa ja aurinkoista kevättä!

Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen - Tositarina yhden naisen pakkomielteestä jäljittää Golden State Killer

 

Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen -

Tositarina yhden naisen pakkomielteestä jäljittää Golden State Killer

Atena, 2019

413 sivua

Suomentanut: Aura Nurmi

(I'll be Gone in the Dark -

One Woman's Obsessive Search for the Golden State Killer, 2018)

Luettu: 26.12.2022

Mistä: lahja

Michelle McNamaran ollessa 14-vuotias heidän naapurustossaan murhattiin nuori nainen eikä tekijää saatu kiinni. Tapaus jäi kummittelemaan McNamaran mieleen ja sai hänet kiinnostumaan selvittämättömistä rikoksista. Internetistä tuli myöhemmin hänelle suuri apu ja työkalu, jolla pystyi tekemään loputtoman määrän hakuja, yhdistämään tietoja ja irtonaisia langanpätkiä, tutkimaan ja selvittämään. Vuonna 2006 McNamara perusti True Crime Diary -blogin, jonka myötä hän pystyi jakamaan kiinnostuksen kohteensa muiden samanhenkisten kanssa, kertomaan vinkkejä ja keskustelemaan eri teorioista. McNamaran suurimmaksi kiinnostuksen kohteeksi nousi Golden State Killer, viisikymmentä seksuaalirikosta ja kymmenen murhaa Kaliforniassa 1970- ja 1980-luvuilla tehnyt rikollinen. Kirja kertoo Golden State Killeristä ja siitä työstä, jota toimittaja, käsikirjoittaja ja kirjailija McNamara teki selvittääkseen Golden State Killerin henkilöllisyyden.

Katoan yön pimeyteen on jäsennelty hyvin. Erityisesti kirjan alussa oleva kartta ja aikajana Golden State Killerin tekemistä rikoksista sekä henkilölistaus helpottavat lukemista ja näihin tulee palattua useampaan kertaan. (Erään uhrin kohdalla mainitaan aikajanassa, että hänen nimensä on muutettu, mutta myöhemmin tämän tapauksen kohdalla tekstissä uhrista kerrotaan eri nimellä. Onko itse tekstiin lipsahtanut uhrin oikea nimi?) Rikoskuvaukset ja McNamaran tutkimukset kulkevat sujuvasti rinnakkain. Kirjan lopussa oleva McNamaran kirje vanhalle miehelle tiivistää kirjan hienosti, siinä on aistittavissa inhoa Golden State Killerin tekemiä rikoksia kohtaan, päättäväisyyttä ja paloa selvittää hänen henkilöllisyytensä, mutta ehkä myös pientä turhautumista siitä, että tutkimukset eivät ole vielä tuottaneet läpimurtoa. Kirje pysäyttää. Jälkisanoista vastaa McNamaran näyttelijä-käsikirjoittajapuoliso Patton Oswalt. 

Toimivan rakenteen lisäksi kirja on myös todella vetävästi kirjoitettu. Lukija imaistaan mukaan tarinaan ja on jopa hieman hämmentävää kuinka elävästi ja todentuntuisesti tapahtumia kuvataan molemmista, täysin vastakkaisista näkökulmista, tuntuu kuin tapahtumia seuraisi ensin rikollisen, sitten hänen jahtaajiensa silmin. Kohtaukset ovat lähes elokuvamaisia, kuitenkin kunnioittaen Golden State Killerin uhreja, kaikkea ei ole kuvattu yksityiskohtaisesti. Teoksella on kaksoisrooli tietokirjana ja omaelämäkertana, mutta hetkittäin teksti on kovin väritettyä ja maalailevaa, tuntuu kuin olisi hypännyt lukemaan romaania. 

     Useimmat väkivaltarikolliset murjovat tiensä läpi elämän kuin ihmishahmoiset moukarit, Heidän kätensä ovat jatkuvasti nyrkissä, eivätkä he osaa suunnitella nenäänsä pidemmälle. He jäävät helposti kiinni. He puhuvat liikaa. He palaavat rikospaikalle ja herättävät siellä huomiota kuin auton puskuriin sidotut peltitölkit. Mutta joskus sekaan sattuu poikkeus, harvinainen kuin verikuu. Lumileopardi, joka luikahtaa äänettömästi ohitse.

Pakkomielle, joksi McNamaran tekemä työ kirjan nimessäkin mainitaan, kuvaa hyvin McNamaran suhtautumista Golden State Killerin henkilöllisyyden selvittämiseen. Kirjan lukemisen jälkeen olo on hieman surullinen, MacNamara teki valtavasti työtä projektinsa eteen, mutta millä hinnalla? Hän tinki yöunistaan työskennellessään silloin kun hänen miehensä ja tyttärensä nukkuivat, käytti lukemattomia tunteja seuratakseen jälkiä ja vinkkejä, hankki todistusaineistoa, kävi läpi arkistoja ja raportteja, haastatteli rikoksiin ja niiden tutkintaan liittyviä ihmisiä, upposi yhä syvemmälle Golden State Killerin luomaan synkkään maailmaan. Michelle McNamara menehtyi 21.4.2016 kesken kirjaprojektinsa, mutta kirja saatiin valmiiksi McNamaran Golden State Killer -jäljittäjäkollega Paul Haynesin ja journalisti-ystävä Billy Jensenin avustuksella. Kaksi vuotta myöhemmin, 24.4.2018 Golden State Killerin henkilöllisyys selvisi ja Joseph De Angelo pidätettiin.

Sitaattikunniamaininnan saa (selvennyksenä, että Golden State Killeriä kutsuttiin aluksi, ennen murhia, Itäiseksi Raiskaajaksi):

Itäinen raiskaaja oli kuin painajaisten pahantahtoinen haamu, outo ilmestys, joka tiesi liikaa: huonejärjestyksen, lasten lukumäärän, työaikataulut.

Helmet-lukuhaaste 2022: 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija