Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja (Faunoidit #2)

WSOY, 2013

377 sivua

Luettu: 22.12.2013

Mistä: kirjastosta

Emmin hieman Annukka Salaman Faunoidit -sarjan ensimmäinen osan Käärmeenlumooja aloittamista, mutta onneksi päätin lukea sen. Tätä toista osaa tiesin odottaa kieli pitkällä. Kummasti se kuitenkin sai odottaa pitkään ennen kuin tulin tarttuneeksi siihen. Postauskin sai odottaa aikansa kun on tullut keskityttyä hyvään seuraan ja kinkun, suklaan sekä muiden jouluruokien (kyllä, jouluna suklaakin lasketaan ruoaksi) herkutteluun.

Unnan opiskelu Sumunkurun lukiossa ei suju ihan toivotusti, sillä liikunnanopettaja ja koulukaverit harakkaystävä Joonea lukuunottamatta ottavat poikamaisen tytön ikävällä tavalla silmätikukseen. Siksi pakollinen, osittain itse aiheutettu tauko koulussa ei harmita Unnaa yhtään, nyt hän voi keskittyä selvittämään adoptionsa taustoja yhdessä lohikäärmepoikaystävänsä Rufuksen kanssa. Jäljet johtavat Suomen rajojen ulkopuolelle, Kalifornian voimaeläinvaltuustosta ja sen maailman suurimmasta faunoidirekisteristä voisi löytyä Unnan kaipaamat tiedot. Matkassa on kuitenkin muutama mutka: Unna pelkää kuollakseen matkustamista suljetussa ja ahtaassa lentokoneessa, vanhemmille voi olla hankala perustella ulkomaanmatkaa suhteellisen uuden kaveriporukan kanssa eikä matka ole täysin vaaraton.

     "Mä tunnen oloni ihan idiootiksi", Unna sanoi ja kiersi käsivarret ympärilleen. "Miksi Ronnin pitää tsekata paikat edeltä ku joku henkivartija?"
     "Koska faunoideja on olemassa sellasia lajeja, jotka tunnistaa toisten voimaeläimet. Mä haluan säilyttää voimaeläimeni omana tietonani. Ja samoin sun. Metsästäjien takia ei olisi järkevää antaa sellaisen tiedon levitä edes faunoidien keskuudessa, että me ollaan maailman ainoa lohikäärme ja faunoidinaaras."
     Oli helpottavaa kuulla, että filmitähtikohtelu ei johtunut ainoastaan hänestä, Unna ajatteli ja pudotti kädet syliinsä. "Miksi just Ronni? Miksei vaikka Vikke tai Joone voi toimia tiedustelijana?
     "Koska hevosiin ja harakoihin ei reagoida välttämättä mitenkään. Lepakko sen sijaan paljastaa ne pirun salamatkustajat aina saman tien."
     "Miksi?"
     "Koska kameleontit reagoivat lepakon voimat huomatessaan niin vahvasti, että sen haistaa. Häkeltyvät yhtäkkisestä verenhimostaan tai juoksevat jopa karkuun."
     "Itseään vai Ronnia?"
     Rufus naurahti ja kohautti olkiaan. "Onko sillä väliä?"

Salama sijoittaa faunoidit uuteen ympäristöön erittäin sujuvasti. Maisemanvaihdoksen lisäksi Salama tarjoilee lisää mielenkiintoisia henkilöitä ja juonenkäänteitä. Suomalaiset maailmankiertäjäsisarukset Eden ja Nemo sujahtavat tarinaan aavistuksen verran epäuskottavien sattumusten kautta, mutta sopivat kuitenkin tutun faunoidijengin "jatkoksi" mukavasti. Vaikka Edenillä ja Nemolla on osansa juonessa jatkaa Salama ensimmäisestä osasta tutun tarinan kuljettamista eteenpäin ja tutuista faunoideista etenkin Rufus ja Ronni saavat henkilöinä lisää syvyyttä.

Valitettavasti Salama sortuu muutamassa kohdassa mustavalkoisuuteen ja ääripäiden käyttöön. Etenkin Unnan, Joonen ja Viken kohdalla korostetaan heidän voimaeläintensä luonteita: oravan arkuus ja ketteryys, harakan kimalluksen himo ja huomionhakuisuus sekä hevosen korskeus ja komea ulkonäkö toistuvat turhan paljon vieden huomiota pois itse juonenkulusta. Piraijakuiskaajaa vaivaa myös hienoinen kielellinen epätasaisuus, jota en Käärmeenlumoojassa huomannut. Puhekielen suhteen minulla ei ole valittamista, mutta tehostesanoja on makuuni hieman liikaa tai ainakin suomen- sekä englanninkieliset huudahdukset sekaisin eivät ihastuta, varsinkin kun osa on kirjoitettu lausuma-asussaan (tsiisus) ja osa kirjoitusasussaan (geesh, fuck). Erityisen kovasti särähti anglismi jos Edenille tulisi kylmät jalat kesken kaiken. Termi cold feet on kuitenkin melko tunnettu samoin kuin fuck ja geesh, miksi siis vain se on suomennettu? Lisäksi henkilöiden välisen jatkuvan ja tutun sanailun sekä vitsailun lomasta nousevat syvälliset maailman (biologisten) epäkohtien pohdinnat tuntuvat silmiinpistävän erilaisilta muuhun kielenkäyttöön nähden.

Kaikesta tästä huolimatta pidin Piraijakuiskaajasta lähes yhtä paljon kuin Käärmeenlumoojasta. Toki uutuuden viehätys on karissut pois ja tiesin minkätyylistä tarinaa odottaa, joten olisi ollut melko mahdoton tehtävä yltää ensimmäisen osan tasolle. Piraijakuiskaaja oli pakko ahmia enkä juurikaan malttanut laputtaa muistettavia kohtia kirjasta. Salama myös piti huolen siitä, että seuraava osa on lähes pakko lukea. Kiitos vain koukuttavasta tarinasta ja lopun yllätyksestä :)

Marjiksen piti ahmaista kirja kerralla, Kirsin mielestä Piraijakuiskaajaa on pari astetta sarjan aloitusosaa synkempi, Sallan mielestä kirja kaipasi vielä oikolukemista, Linnea piti (minua häirinneistä) biologisista tietoiskuista ja Morrea oli monien muiden tavoin (minä mukaanlukien) häirinnyt muutamat epäloogisuudet.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Voi hyvää päivää, sielläpähän oltiin sitten.