Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

 

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Teos, 2016 (2012)

330 sivua

Luettu: 5.6.2018

Mistä: oma ostos

Kevään viimeinen lukupiirikirja löytyi omasta hyllystä odottelemasta lukuvuoroaan. Itärannan dystopiaan tarttuminen on hieman arveluttanut, mutta nyt viimein se tuli luettua.

Entisajalla ilmasto lämpeni nopeasti ja merten pinnat nousivat, vedet nielivät maata alleen ja karkottivat ihmiset uusille seuduille. Ihmisten toimien seurauksena vedet saastuivat ja nyt he kärsivät ankarasta kuivuudesta. Puhtaasta vedestä on huutava pula ja siitä on tullut kallista valuuttaa, ylellisyystuote, johon on vara vain harvoilla ja valituilla, eikä kohta ehkä heilläkään. Nuori Noria Kaitio seuraa isänsä jalanjälkiä teemestariksi, teerituaalin tuntijaksi ja veden vartijaksi. Ammatin lisäksi Norialle periytyy teemestarien salaisuus, joka tuo vapautta ja valtaa, mutta myös vaarantaa vaalijansa.

"Tätä paikkaa ei ole. Tämä lähde ehtyi kauan sitten. Niin tarinat kertovat, ja niin uskovat nekin, jotka tuntevat toisia tarinoita, sellaisia joiden mukaan lähde tunturin sydämessä antoi kerran vettä koko kylälle. Muista se. Tätä lähdettä ei ole."
     "Muistan", sanoin hänelle, mutta ymmärsin vasta myöhemmin, millaisen lupauksen olin tehnyt. Hiljaisuus ei ole tyhjää tai aineetonta, eikä sitä tarvita kesyjä asioita kahlitsemaan. Usein se varjelee voimia, joilla on valta särkeä kaikki.

Minun oli hankala päästä sisään kirjan maailmaan. Teemestarin ammatti rituaaleineen ei oikein avautunut ja koko Skandinaavian Unioni suomalais-aasialaisvaikutteineen tuntui vieraalta. Ehkä ympäristön rajojen häivyttäminen oli Itärannan tahallinen tyylikeino, mutta minua se etäännytti liikaa. Tarinaa lukiessa tuntui kuin olisi itsekin veden viemänä, kelluisin (kuumissani ja janoisena) aalloilla, josta näen rantaa, mutta jonka rajoja ja ääriviivoja en pysty paikantamaan.

Sen lisäksi, että tunsin olevani hukassa maantieteellisesti odotin koko ajan, että tarina nousisi siivilleen. Noria mainitsee toistuvasti miten olisi pitänyt tietää jotain ja olisi pitänyt nähdä enteitä, hän jossittelee ja vihjailee, vähän kuin lupailee suuria, mutta tarina vain jatkuu tasaisena, kasvu ja huiput jäävät mielestäni vajaaksi tai puuttumaan. Loppu on osittain yllättävä, mutta senkin jälkeen lukuelämys jää vähän hailakaksi.

Kielellisesti tarinassa löytyy selkeitä huippuja. Tarina on suurimmaksi osaksi sellaista peruskivaa kerrontaa, mutta osaan lauseista Itäranta on saanut selvästi enemmän latausta ja tunnetta, kauneutta, mutta myös osittain monimutkaisuutta. Joitakin lauseita pitää pysähtyä lukemaan useampaan kertaan, osittain siksi, että ne ovat niin taidokkaasti sanottuja, mutta osittain myös siksi, että lauseen merkitys on kadota kauneuden alle. 

Vaikka tarina jäi vähän etäiseksi puskivat sen puitteet senkin edestä iholle. Ilmaston lämpeneminen, oudot sääilmiöt ja kuivuus ovat pelottavan ajankohtaisia asioita. Tänä keväänä on sää muuttunut toukokuun aikaisesta helteestä kesäkuun kylmyyteen, kuivuuteen ja myrskyihin. Meret pullistelevat jätettä, erityisesti muovia. Tekniikka vanhenee turhan nopeasti. Hyväosaiset kuluttavat surutta vettä ja muita luonnonvaroja huolimatta siitä, että osalla niistä on pula ja vaikka niiden loppumisen uhka on olemassa. Jonnekin tulevaisuuteen ajoittuvaa Norian maailmaa ei siis ole kovin vaikea kuvitella. Silti hieman vähempi sormen heristely olisi riittänyt.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Salaisuudet kovertavat meitä niin kuin vesi kovertaa kiveä. Pinnalla mikään ei liikahda, mutta asiat, joista emme voi puhua kenellekään,hiertävät ja kuluttavat, ja hitaasti elämä kiertyy niiden ympärille, etsii muotonsa niiden mukaan.

Helmet lukuhaaste 2018: 7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaa.

Oksan hyllyltä -blogin Marika Oksa päätti juhlistaa kesää kirjankansibingolla, jossa saa rastia bingoruudukosta kirjan kanteen sopivan kohdan. Tätä bingoa voi pelata 19.8.2018 asti. Olen mukana ja Teemestarin kirjalla rastitan ensimmäisen ruudun (valokuva).