Richard Adams: Ruohometsän kansa
(Watership down, 1972)
WSOY, 2010
413 sivua
Ruohometsän kansa tuli luettavakseni Bibliofile -blogin Disan suosiollisella avustuksella, osana marjiksen ideoimaa Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta. Tämä lukuhaaste on nyt osaltani suoritettu ja voin siirtää sen keskeneräisten haasteiden välilehdeltä suoritettujen haasteiden puolelle. Samalla päivitän hieman otsikointiani. Tähän asti kirjailijan nimi on löytynyt ainoastaan tunnisteista, mutta nyt laitan sen mukaan postauksen otsikkoon. Sain miettimäni muutoksen vihdoin ja viimein aikaiseksi Paulan vanavedessä. Mutta sitten kaniinien pariin.
Viikka kertoo veljelleen Pähkinälle kaniiniyhdyskuntaa pian uhkaavasta vaarasta. Se on ennenkin saanut ennakkoaavistuksia, joten Pähkinä uskoo veljeään vaikka näky onkin epämääräinen. Kun veljekset eivät onnistu vakuuttamaan ylikaniinia uhkaavasta vaarasta ne päättävät muutaman muun kaniinin kanssa lähteä pakoon kotikylästään. Alkaa pitkä seikkailu kohti tuntematonta.
Olen jostain syystä ollut täysin tietämätön tästä klassikosta. Mielessäni oli ainastaan jonkinlainen kuva piirroselokuvan kohtauksesta, mutta en ole varma liittyikö se edes tähän tarinaan. Täytyy sanoa, että tuskin olisin tullut tarttuneeksi kirjaan ilman haastetta. Hieman arvelutti kun hain kirjan kirjastosta, tarina ei vaikuttanut takakannen perusteella erityisen houkuttelevalta ja fontti oli aika pientä. Aloitin kuitenkin lukemisen mielenkiinnolla, minkälaisen tarinan suhteellisen suuri sivumäärä (erityisesti pieneen fonttiin suhteutettuna) pitää sisällään ja mistä tarinan klassikkoasema kumpuaa?
Ruohometsän kansan näkökulma on erikoinen. Aikuisille (ainakin lähikirjaston luokittelun mukaan) suunnattu fantasia, jossa kerrotaan sadunomaisesti kaniineista. Luvut alkavat eri teoksista peräisin olevilla sitaateilla, jotka liittyvät osuvasti kyseisen luvun sisältöön. Lisäksi tarinassa vilahtelee yhtymäkohtia muihin tarinoihin aina Raamatusta lähtien, osaa en varmasti edes huomannut. Kaniineille on luotu oma kieli, jonka sanoja voi tarkistaa kirjan lopussa olevasta sanastosta, lisäksi kaniinit käyttävät muiden eläinten kanssa kommunikoidessaan yksinkertaista puskamurretta. Kaiken kaikkiaan Adams on luonut hyvin yksityiskohtaisen ja moniulotteisen tarinan.
On se kumma, että voin lukea sujuvasti vampyyreista, ihmissusista, muodonmuuttajista ja muista omituisista otuksista, mutta ihan tavalliset kaniinit saavat minut ymmälleni. Huomasin useampaan kertaan kaniinien muuttuneen ajatuksissani ihmisiksi kunnes havahduin missä mennään. Ehkä se on puhtaasti kirjailijan vahvuus, luoda niin vahvat puitteet tarinalle, että siihen uppoaa huomaamattaan. Kaniinit eivät kuitenkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jääneet erottuvina yksilöinä mieleeni, joten jouduin välissä selaamaan takaisin tarkistaakseni kenestä oli puhe. Erillinen sanasto ärsytti minua aluksi, mutta sanat jäivät pian muistiin eikä niitä onneksi ollut kovin paljoa. Puskamurre huvitti, mutta se johtui omista mielleyhtymistäni eikä tarinasta.
Tarina ei missään vaiheessa saavuttanut vastustamatonta lukuintoa, mutta huomasin kiintyneeni "omiin kaniineihini" ja jännittäväni heidän vaiheitaan. En siis rakastunut kirjaan, mutta tavallaan ihastuin. Ja huomaan ihastukseni vain kasvavan kirjoittaessani kirjasta, tarina jää kummasti mieleen pyörimään. Erityiskiitosta saa loppu ja tarinan kaari. Kirjoitan itselleni ylös kirjojen ensimmäisen ja viimeisen lauseen, Ruohometsän kansassa alku ja loppu oli sidottu hienosti yhteen. En kuitenkaan kirjoita niitä tänne, etten pilaa kenenkään lukuiloa. Lukekaa itse ja kurkatkaa myös muita arvioita, tässä muutamia: Kirjavinkit, TwAK, Lukuisa ja Aamuvirkku yksisarvinen.
Viikka kertoo veljelleen Pähkinälle kaniiniyhdyskuntaa pian uhkaavasta vaarasta. Se on ennenkin saanut ennakkoaavistuksia, joten Pähkinä uskoo veljeään vaikka näky onkin epämääräinen. Kun veljekset eivät onnistu vakuuttamaan ylikaniinia uhkaavasta vaarasta ne päättävät muutaman muun kaniinin kanssa lähteä pakoon kotikylästään. Alkaa pitkä seikkailu kohti tuntematonta.
Pähkinä katseli ulkona tovereiden kokoontumista tummenevan iltapäivän valossa sateen tunkiessa silmiin ja hännän alle. Siinä ne olivat. Tarkkaavainen ja älykäs Vatukka joka katseli ojaa kumpaankin suuntaan ennen kuin ylitti sen. Isopää joka iloitsi toiminnan mahdollisuudesta. Tasainen ja luotettava Hopea. Voikukka, loistava jutunkertoja, joka oli lähdöstä niin innoissaan että juoksi niitylle muiden edelle ja jäi sitten odottamaan. Tammenterho, Maitiainen ja Tädyke, kunnon rivikanit, joita ei saanut ajaa liian ahtaalle. Viimeisenä tuli Viikka masentuneena ja vastenmielisesti kuin pääsky pakkasessa.
Olen jostain syystä ollut täysin tietämätön tästä klassikosta. Mielessäni oli ainastaan jonkinlainen kuva piirroselokuvan kohtauksesta, mutta en ole varma liittyikö se edes tähän tarinaan. Täytyy sanoa, että tuskin olisin tullut tarttuneeksi kirjaan ilman haastetta. Hieman arvelutti kun hain kirjan kirjastosta, tarina ei vaikuttanut takakannen perusteella erityisen houkuttelevalta ja fontti oli aika pientä. Aloitin kuitenkin lukemisen mielenkiinnolla, minkälaisen tarinan suhteellisen suuri sivumäärä (erityisesti pieneen fonttiin suhteutettuna) pitää sisällään ja mistä tarinan klassikkoasema kumpuaa?
Ruohometsän kansan näkökulma on erikoinen. Aikuisille (ainakin lähikirjaston luokittelun mukaan) suunnattu fantasia, jossa kerrotaan sadunomaisesti kaniineista. Luvut alkavat eri teoksista peräisin olevilla sitaateilla, jotka liittyvät osuvasti kyseisen luvun sisältöön. Lisäksi tarinassa vilahtelee yhtymäkohtia muihin tarinoihin aina Raamatusta lähtien, osaa en varmasti edes huomannut. Kaniineille on luotu oma kieli, jonka sanoja voi tarkistaa kirjan lopussa olevasta sanastosta, lisäksi kaniinit käyttävät muiden eläinten kanssa kommunikoidessaan yksinkertaista puskamurretta. Kaiken kaikkiaan Adams on luonut hyvin yksityiskohtaisen ja moniulotteisen tarinan.
On se kumma, että voin lukea sujuvasti vampyyreista, ihmissusista, muodonmuuttajista ja muista omituisista otuksista, mutta ihan tavalliset kaniinit saavat minut ymmälleni. Huomasin useampaan kertaan kaniinien muuttuneen ajatuksissani ihmisiksi kunnes havahduin missä mennään. Ehkä se on puhtaasti kirjailijan vahvuus, luoda niin vahvat puitteet tarinalle, että siihen uppoaa huomaamattaan. Kaniinit eivät kuitenkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jääneet erottuvina yksilöinä mieleeni, joten jouduin välissä selaamaan takaisin tarkistaakseni kenestä oli puhe. Erillinen sanasto ärsytti minua aluksi, mutta sanat jäivät pian muistiin eikä niitä onneksi ollut kovin paljoa. Puskamurre huvitti, mutta se johtui omista mielleyhtymistäni eikä tarinasta.
Tarina ei missään vaiheessa saavuttanut vastustamatonta lukuintoa, mutta huomasin kiintyneeni "omiin kaniineihini" ja jännittäväni heidän vaiheitaan. En siis rakastunut kirjaan, mutta tavallaan ihastuin. Ja huomaan ihastukseni vain kasvavan kirjoittaessani kirjasta, tarina jää kummasti mieleen pyörimään. Erityiskiitosta saa loppu ja tarinan kaari. Kirjoitan itselleni ylös kirjojen ensimmäisen ja viimeisen lauseen, Ruohometsän kansassa alku ja loppu oli sidottu hienosti yhteen. En kuitenkaan kirjoita niitä tänne, etten pilaa kenenkään lukuiloa. Lukekaa itse ja kurkatkaa myös muita arvioita, tässä muutamia: Kirjavinkit, TwAK, Lukuisa ja Aamuvirkku yksisarvinen.
Sitaattikunniamaininnan saa vuodenaikaan sopiva:
Oli hiljaisten lähtöjen aika, kaiken sen katoamisen aika joka ei kestäisi talvea.
Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste
10 klassikkoa (6/10)
Minä kyllä rakastuin tähän aikoinaan... mutta ehkä siihen ensimmäiseen lukukertaan piti olla tarpeeksi nuori... tykkään tästä edelleen kovasti.
VastaaPoistaTuo ajatus kirjailijanimistä otsikossa ei ole hullumpi. Haittaako jos matkii?
Booksy, tämä tuntuu ihastuttaneen aika laajalti :) Minulla ei tosiaan ole aiempaa lukukertaa takana niin en voi verrata. Olen kuitenkin iloinen, että tämä on nyt luettu.
PoistaEi tietenkään haittaa, onhan monella muullakin bloggarilla kirjailijan ja kirjan nimi käytössä otsikossa :)
Luin tämän joskus nuorena ja tykkäsin kovasti. Nyt kun mietin sitä niin en kyllä muista tuota epämääräistä uhkaa, lähtöä ja kaniinien ihania nimiä lukuunottamatta ollenkaan kirjan juonta. Täytyy jossain vaiheessa varmaan lukea se uudelleen kun se tuolta omasta hyllystä löytyy.
VastaaPoistaSalka, niinhän siinä monesti käy, että vaikka kirja olisi kuinka ihastuttanut ei siitä vuosien jälkeen muista juuri mitään. Onnneksi on uusintaluvun mahdollisuus :)
PoistaMinäkin olen lukenut tämän kirjan nuorena ja olin aivan myyty. Muistan vain, miten vaikuttunut olin siitä, että kaniyhteisö kuvasi niin hyvin meitä ihmisiä.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, totta! Väkisinkin luki välillä ihan kuin toisista ihmisistä, sitten vähän hätkähti kun kaniinit painuivat koloihin maan alle, muistui mieleen mistä luki ;) Hyvin ihmismäisiä otuksia.
PoistaTämä on sellainen kirja, josta olen kuullut eli nimi on hyvin tuttu. Muistaakseni opettaja luki tätä meille koulussa joskus. Jostain syystä olen kuitenkin onnistunut kehittämään kammon tätä kirjaa kohtaan enkä osaa edes perustella sitä kammoa. Pitäisi ehkä ihan vain siksi tämä lukaista, että tietäisi mitä kammoaa ;-)
VastaaPoistaElegia, minullakin tuli pieni kammo etukantta katsoessa ja takakantta lukiessa. Onneksi kyseessä oli lukuhaaste niin tämä tuli luettua "pikku pakolla" ;) Lue ihmeessä, onpahan sitten yksi kammo selvitetty ;)
PoistaMinäkin rakastuin tähän aikoinaan :) Onkohan meillä jokin telepaattinen yhteys, sillä juuri tällä viikolla mietin tätä kirjaa ja ajattelin etsiä sen uudelleen luettavaksi! Viime kerrasta on vuosia..
VastaaPoistaSinäkin Pisaraiseni ;) Jospa tämä oli telepaattinen vinkki sinulle, että kirja on kaivettava uudelleenlukuun!
PoistaOlen lukenut Ruohometsän kansan kahteen kertaan ja pidin molemmilla kerroilla. Kirja on jopa hyllyssäni. Kiva, että luit tämän, vaikka sitten haastettuna.
VastaaPoistaMargit, Ruohometsän kansa kestää varmasti useammankin lukukerran, sen verran moniulotteinen se on! Onneksi on lukuhaasteita, tulee tartuttua kirjohin, jotka muuten ehkä jäisi lukematta :)
PoistaMinäkään en ole tähän klassikkoon tutustunut, mutta olen hankkinut sen kirjahyllyyni odottamaan, että jospa lukisin sen joskus. Oli kiva kuulla, että tämä kuitenkin uppoaa aikuislukijaan, ehkä olen vähän vierastanut tätä "pupumaailmaa". :)
VastaaPoistaHuh! Onpa Sara hauska kuulla, että en ole ainoa, jolla tämä on ollut lukematta :) Olen oikeastaan iloinen, että luin tämän vasta nyt, lapsena olisi varmasti mennyt paljon juttuja ohi! Toivottavasti innostut lukemaan tämän, mielelläni kuulisin sinun ajatuksia kirjasta :)
PoistaJee, ompa mukava kuulla, että ainakin ihastuit :D Oletko nähnyt tuon piirroselokuvan? On tragikoomista, kuinka niinkin raa'alle sisällölle on DVD:llä annettu ikäsuositus 3
VastaaPoista(Youtubesta löytyy erikoinen video varsin osuvan loppukommentin kanssa)
Itse ajattelin lukea kirjan uudelleen englanniksi, Adamsin The Plague Dogs on toinen kehuttu eläinaiheinen tarina. Monen muunkin olen kuullut sanoneen, että Ruohometsän tarina jää pitkäksi aikaa mieleen, meidän äippä mm. muistaa asian aina mainita sopivassa yhteydessä :D
p.s The Shining alotettu ;)
Disa, onneksi haastoit lukemaan kirjan, muuten en välttämättä olisi tullut lukeneeksi sitä :) En ole nähnyt tuota piirroselokuvaa, mutta muistelen sen löytyvän meidän kirjastosta. Saatanpa joskus lainata ja katsoa sen. Aika erikoinen kyllä tuo ikäsuositus!
PoistaJee, odotan kovasti arviotasi Hohdosta!
Hups. täytyy tunnustaa, että tämä klassikko on lukematta...
VastaaPoistaAhmu, en minäkään ollut tätä aiemmin lukenut :)
Poista