Stefan Spjut: Susi

Stefan Spjut: Susi

Like, 2018

Suomentanut: Stella Vuoma ja Ida Takala

(Stalpi, 2017)

435 sivua

Luettu: 24.1.2021

Mistä: kirjastosta

Saamelaiskylän laidunalueelle vaeltanut susi päätetään pannoittaa ja siirtää muualle. Operaatioon osallistuvan Andersin mielestä sudessa on jotain vialla, sitten kuljetuksen aikana tapahtuu jotain eikä Andersin elämä ole enää ennallaan. Toisaalla Lennart Brösth pakenee Sundsvallin oikeuspsykiatriselta osastolta. Onko peikonmetsästäjä Susso Myrén turvassa syrjäisessä kodissaan vai lähteekö Brösth Susson perään, kostamaan Brösthin ja hänen "yhteisönsä" asioihin puuttumisen?

Susi jatkaa Staalon aloittamaa tarinaa peikoista, peikkoja suojelevasta lahkosta ja näiden jäljille päässeistä Myréneistä, Sussosta ja hänen äidistään Gudrunista. Tällä kertaa tapahtumiin sotkeutuu myös Susson vanha ystävä Diana Sillfors, joka huolestuu Susson voinnista ja huomaa pian, että maailma ei olekaan niin mustavalkoinen jollaiseksi hän on sen kuvitellut.

 

Staalo osoittautui minulle melkoiseksi pettymykseksi, mutta siitä huolimatta odotukseni Sutta kohtaan olivat korkealla. Hirviösusi, pohjoinen luonto, jännitys, yliluonnollisuus, tarina kuulostaa mahtavalta! Harmikseni olen Suden jäljiltä aivan samoissa tunnelmissa kuin Staalon luettuani. Samat asiat, jotka tökkivät Staalossa olivat myös Suden sudenkuoppina (sic!). Gudrunin valinta minäkertojaksi tuntuu edelleen oudolta ottaen huomioon, että hän on selkeästi sivuhenkilö. Myös Susso jää tässä sivuosaan kerronnan keskittyessä enemmän Dianaan sekä Andersiin (jonka sukunimi ei jäänyt mieleeni, mainittiinkohan sitä edes?). Tarinassa kuljetaan peikkoporukan mukana pitkin Ruotsia ja piipahdetaanpa välillä myös Norjan puolella tuntureilla. Henkilöitä sekä pään sisälle pääseviä muotoa muuttavia susia, karhuja, jäniksiä oravia, hiiriä ja muita pikkueläimiä vilisee tarinassa niin paljon, että en meinaa pysyä perässä.

Vaikka hyvä idea hukkuu poukkoilun ja rönsyilyn sekaan on Spjutin tarinoissa jotain koukuttavaa. Jospa seuraavassa romaanissa Spjut saisi hyvän idean kantamaan (ehkä hieman tiivistettynä) loppuun asti? Nyt Spjut jäi mielestäni hieman junnaamaan paikoillaan. Kas näin.

     – Tämä ei lopu koskaan. Tämä ei tule päättymään ikinä. Paitsi siinä vaiheessa, kun se on lopullista.

Voi huokaus. Olisin niin halunnut tykätä tästä!

Sitaattikunniamaininnan saa:

Minä toivon, että uskoisin peikkoihin. Koska jos uskoo peikkoihin, on vain kummallinen. Mutta jos tietää että niitä on, on kuin kirottu. Ja silloin vallitsee ikuinen pimeys.

 

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 24. Kirja, jossa kiivetään tai ollaan vuorella tai tunturilla

Helmet-lukuhaaste 2021: 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija