11 lokakuuta 2013

Stefan Spjut: Staalo



Stefan Spjut: Staalo
Like, 2013
722 sivua
Suomentanut: Taina Rönkkö
(Stallo, 2012)
Luettu: 6.10.2013
Mistä: pyydetty arvostelukappale


Stefan Spjutin Staalo oli yksi kiinnostavimpia syksyn uutuuksia. Upea mystinen ja hieman uhkaava kansi sekä kirjan kuvaus toivat heti mieleeni stephenkingmäisen tunnelman, mielessä pyöri aiheen puolesta myös Johanna Sinisalon hieno Ennen päivänlaskua ei voi.

Peikot ovat olleet osa Susso Myrénin elämää lapsesta saakka, kiitos hänen isoisänsä valokuvaaja Gunnar Myrénin, joka otti erikoisen valokuvan ja suhtautui sen jälkeen lähes pakkomielteisesti peikkoihin. Vuosien saatossa peikot ovat alkaneet kiehtoa myös Sussoa ja sisarensa Cecicilian kehotuksesta hän on perustanut taruolennoille kotisivut. Kun Susso saa puhelun Pohjois-Ruotsissa Vaikijaurissa asuvalta Edit Mickelssonilta, joka on yhdessä pojanpoikansa kanssa nähnyt pihallaan kulkevan kummallisen olennon, tarjoutuu Sussolle tilaisuus todistaa peikkojen olemassaolo. Kun Editin pojanpoika Mattias katoaa on entistä tärkeämpää selvittää kuka tai mikä Editin pihalla kävi ja onko hänellä/sillä jotain tekemistä katoamisen kanssa. Sitä paitsi Mattias ei ole ensimmäinen Ruotsissa oudosti kadonnut lapsi.

     Hänen äitinsä istuu edelleen pöydän ääressä katsomassa ulos, hän on jähmettynyt paikoilleen, selkä kumarassa molemmat kyynärpäät pöydällä. Siksi poika säpsähtää, kun äiti täysin yhtäkkiä nousee. Tuoli kirskahtaa, lähes kaatuu maahan äidin takana.
     Poika tuijottaa.
     - Mikä nyt on? poika sanoo.
     Äiti ei kuitenkaan vastaa. Hän katsoo vain ikkunasta ulos.
     Poika tulee äidin viereen.
     - Onko se kettu? hän kysyy.
     Äiti on nostanut kädet ikkunaan silmiä varjostamaan ja hengittää kiivaasti lasia vasten.
     - Äiti!
     Poika yrittää nousta pöydälle, mutta äiti sysää hänet alas, tekee niin kovalla kädellä, niin että poika on kaatua selälleen.
     - Ei! äiti karjaisee.
     Poika ei pety. Vaan suuttuu.
     Hän haluaa vain nähdä saman, jonka äitikin.

Kirja alkaa vetävästi vuoden 1978 tapahtumilla eräällä syrjäisellä metsämökillä. Nämä 39 ensimmäistä sivua vakuuttivat sekä lupailivat jännitystä ja odotin innolla mitä loput tiiliskivimäisestä kirjasta pitäisi sisällään. Ajan ja paikan vaihtuessa muuttui valitettavasti myös tunnelma. Alun hienovireistä jännitystä huokuva tunnelma valitettavasti muuttui eteenpäin puskevaksi tarinaksi siirryttäessä vuoteen 2004, siitä oli salaperäisyys ja jännitys melko kaukana paria poikkeusta lukuunottamatta.

Yksi minua alusta asti vaivanneista asioista oli Susson äiti Gudrun Myrén minäkertojana. Vaikka Gudrunilla oli osansa tapahtumissa rakentui tarina ennemmin Susson ympärille ja hän olisi ollut luontevampi valinta minäkertojaksi. Nyt kerronta tuntui töksähtelevältä ja sekavalta. Tarina olisi mielestäni kaivannut myös tiivistämistä, nyt toistoa ja ylimääräistä maalailua oli liikaa. Ei jokaista nuuskan työntämistä huuleen ja kuivien huulien räpläämistä olisi tarvinnut erikseen mainita. Tai kuvailla kaikkea niin yksityiskohtaisesti, että auton lattialla lojuvan nuuskapurkin varoitustekstikin tulee mainituksi. Tai rönsyillä Gudrunin miesystävän Rolandin Thaimaan matkasta kirjan lopussa, sekin tuntui vain turhan irralliselta pätkältä.

Mikä kirjassa sitten toimi? Ensinnäkin kansi on upea ja herättää monenlaisia mielikuvia ja odotuksia. Myös aihe ja paikka ovat mielenkiintoiset. Peikot ja muut taruolennot kiinnostavat ja tarinan sijoittuminen (erityisesti Pohjois-)Ruotsiin oli mukavaa vaihtelua ja toi lukemiseen tiettyä tuttuuden tunnetta ja kutkuttavaa "tämä voisi tapahtua Suomessa" -tunnetta. Sevedin näkökulman ottaminen mukaan kerrontaan oli hyvä ratkaisu. Tarinan punainen lanka on ujutettu Susson ja Sevedin lähipiirien vaiheisiin ja se tuo tarinaan moniulotteisuutta. Harmi vain, että jännitys jää kirjassa vähiin, tai sitten olen vain liian paatunut aiemmin lukemani kauhun ja jännityksen takia. Kirjasta jäi aika mitäänsanomaton jälkimaku, mutta en voi silti väittää, ettenkö katsoisi aidalla tasapainoilevaa, talon sisälle ihan kuin suoraan minua kurkkivaa oravaa hieman eri tavalla...

Staalo muualla: Kupla, Olgan lukupäiväkirja, Kannesta kanteen, sivuista sivuille, Notko, se lukeva peikko, Risingshadow, magentabooks, Kirjojen keskellä, Sininen zeppeliini.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Hän oli sanonut äidilleenkin, että hänestä tuntui siltä kuin koukkuun olisi tarttunut jotakin, jota hän ei oikeasti olisi halunnut, ja se piti paikkansa.

8 kommenttia:

  1. Staalo kiinnostaa minua kovasti. Luulen että nuo 70-luvun lopun tapahtumat syrjäisellä metsämökillä olisivat juuri minunkin makuuni, joten tylsää kuulla ettei koko kirja olekaan samantyyppinen. Aion kuitenkin lukea tämän, ja palaan lukemaan arviosi sen jälkeen uudelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, toivottavasti sinä saat kirjalta enemmän kuin minä :) Tulen sitten lukemaan mitä tästä pidät!

      Poista
  2. Harmittaa sun puolesta, että et saanut kirjalta sitä mitä odotit :/
    Olihan tässä paljon noita arkipäiväisiä asioita kuvailtuna, mutta minusta ne tekivät tarinasta tavallaan aidomman: omituisia, selittämättömiä juttuja tapahtuu, mutta tässä on tämä arkikin hoidettavana. (Vähän kuin Sookie aina hakee postia ja ajelee säärikarvoja!)

    Ja ah, oravat sun muut eivät enää tunnu vain söpöiltä eläimiltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kieltämättä minuakin harmitti kun Staalo ei ollutkaan ihan sitä mitä odotin. Tuosta nuuskaamisesta tuli minulle tosiaan samankaltainen punainen vaate kuin Sookien säärikarvojen ajelusta :D Eli rajansa aitoudellakin ;)

      Ai niin, hyvä että mainitsit arviossasi Susson sukupuolen, olisin minäkin muuten saattanut erehtyä. Ruotsalaiset nimet kun eivät ole vahvin osaamisalueeni ja meinaavat unohtua, nytkin piti alkuun miettiä kuka kukin on Sevedin lähipiirissä...

      Poista
  3. Tämä kirja on kiinnostanut kovasti - ei ollut siis menossa omalle lukulistalle, mutta aioin ostaa parillekin ihmiselle lahjaksi. Nyt taidan harkita jotain muuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, älä vain tee hätiköityjä johtopäätöksiä! Onhan tästä myös tykätty, käy vaikka kurkkaamassa Maijan (Kirjojen keskellä) arvio niin saat toisen näkökulman :)

      Poista
  4. Ahaa, tämä siis on Staalo! Kollegani vinkkasi minulle tätä kirjaa jutustellessamm e fantasiateoksista enkä ollut kirjasta aiemmin kuullut. Hän oli alkukankeudesta huolimatta ahminut järkäleen nopsaan ja hehkutti kovasti. Vaikka itse luen fantasiaa vähän, tämä kirja hiukan herätti kiinnostusta. Mietintään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, minusta Staaloa on vähän vaikea määritellä ja se ei välttämättä ihan istu fantasialokeroon, vaikka siinä onkin taruolentoja. Ehkä tämä on enemmän maagista realismia? Olen tosi huono noissa genreissä, joten parempi kun en sano mitään ;) Kannattaa kuitenkin kokeilla olisiko tämä sinun kirjasi.

      Poista