Petina Gappah: Muistojen kirja
Tammi, 2017
307 sivua
Suomentanut: Tero Valkonen
(The Book of Memory, 2015)
Luettu: 25.6.2017
Mistä: kirjastosta
Tässä vielä Gappahin kirjan arvio ennen kuin pääsen purkamaan keskiviikkoisen lukumaratonini lukukokemuksia. Gappahin värejä ryöppyävä kirjan kansi herätti huomioni kirjaston uutuushyllyssä ja takakannen kuvaus vaikutti lupaavalta. Sitä paitsi kirjan alku on melkoisen tyrmäävä.
Tarina, jonka pyysit kertomaan, ei suinkaan ala Lloydin kuoleman säälittävästä rumuudesta. Se alkaa kaukaisesta elokuun päivästä, jolloin aurinko porotti rakkulaisille kasvoilleni, minä olin yhdeksän ja isä ja äiti myivät minut ventovieraalle miehelle.
Memory on saanut kuolemantuomion valkoisen miehen murhasta. Zimbabwen Hararessa sijaitsevassa Chikurubin vankilassa tuomion täytäntöönpanoa odottava Memory kirjoittaa tarinaansa muistikirjoihin amerikkalaistoimittaja Melinda Carterille. Jospa hänen tapauksensa otettaisiin uudelleen käsittelyyn vaalien jälkeen ja kuuluisan toimittajan tapaukselle antaman huomion ansiosta.
Memory ei keskity muistiinpanoissaan pelkästään Lloyd Hendricksonin kuolemaan vaan hän kertoo koko elämäntarinansa sekä valottaa samalla Zimbabwen historiaa ja nykyhetkeä. Hän kuvaa lapsuudenperheensä vaatimattomia oloja, perhettä kohdanneita tragedioita, kyläyhteisöä, kokemaansa suurta elämänmuutosta ja etenkin albinismia, sitä minkälaista on elää poikkeavan värisenä, olla musta lapsi, joka oli musta vain sisältä. Memory kirjoittaa muistiinpanoihinsa myös elämästä vankilan muurien sisäpuolella, vankitovereista, vartijoista, epäoikeudenmukaisuudesta, toiveista, peloista...
Memory on kiinnostava päähenkilö, tarkkanäköinen ja tilanteeseensa nähden yllättävän positiivinen tai ainakin realistinen. Teloitus tulee jos on tullakseen, siihen asti on elettävä vallitsevien olosuhteiden mukaisesti. Tarinassa paikoitellen ja yllättävissäkin paikoissa vilahtelevä Memoryn musta ja kuiva huumori sopii aiheeltaan synkkään tarinaan hyvin.
Tarinan asetelmasta tuli mieleen Susan Fletcherin Noidan rippi. Muistojen kirja ei mennyt samalla tavalla ihon alle tai vedonnut yhtä paljon tunteisiin kuin Noidan rippi, mutta tunnistan silti Gappahin romaanin hienouden: taitava kerronta, hyvä tarina, onnistunut ympäristön kuvaus, erilaisuuden ja eriarvoisuuden käsittely, yhteiskuntakritiikki jne.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Jos jotain tekee tarpeeksi paljon, se muuttuu rutiiniksi – vaikka kysymyksessä olisi oman kuoleman odottaminen.
Kirjallinen maailmanvalloitus: Zimbabwe
Gappah tarjoilee lukijalleen paitsi kiintoisan nojatuolimatkan Zimbabween aimo annoksen sekalaisia kutittavia elementtejä, jotka hän annostelee kriittisen suunlämpöisesti. Erilainen teos, joka oli ilo lukea:)
VastaaPoistaTakkutukka, hyvin sanottu :)
PoistaMinulle kävi päinvastoin: Muistojen kirja meni enemmän ihon alle kuin Noidan rippi. Tämä on vaikuttava, kiinnostava, hyvin kirjoitettu romaani, jonka lukemisesta nautin suuresti.
VastaaPoistaKatja, kiinnostava nähdä minkälainen jälkimaku tästä on sanotaan vaikka vuoden päästä.
PoistaKumpikin kirja ovat omalla tavalla hyviä. Noidan rippi meni kauas historiaan, noitavainojen aikaan, ja minähän rakastan näitä historiakirjoja.
VastaaPoistaMuistojen kirja kertoi afrikkalaisesta elämänmenosta polttavan kuuman taivaan alla. Päähenkilö oli vankilassa ja keri auki muistojaan ja elämänmenoa vankilassa. Todella koskettava kirja, joka oli myös yhteiskuntakriittinen.
Kyllä vain Mai, hyviä molemmat, mutta minulla Noidan rippi vei voiton.
Poista