Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa

 

Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa

Otava, 2003

221 sivua

Suomentanut: Mika Kivimäki

(Coraline, 2002)

Luettu: 28.6.2017 (#4 lukumaratonilla)

Mistä: kirjastosta

Tutustuin Coralineen ensin elokuvana kun villasukkalapset lainasivat sen kirjastosta. Pidin elokuvan synkästä, hieman timburtonmaisesta tunnelmasta todella paljon. En tiennyt Coralinen tarinan perustuvan kirjaan ja kun sitten törmäsin Gaimanin romaaniin kirjastossa ilahduin kovasti, tämä on pakko lukea!

Coraline vanhempineen ovat muuttaneet uuteen kotiin. Molemmat vanhemmat työskentelevät kotoa käsin ja heillä on kovin vähän aikaa tyttärelleen, joten Coraline joutuu viettämään aikaa itsekseen tehden tutkimusmatkoja sekä ulkona että sisällä. Hän tutustuu uusiin naapureihin, alakerrassa asuviin kahteen entiseen näyttelijättäreen, neiti Spinkiin ja Neiti Forcibleen koirineen sekä yläkerran vanhaan mieheen, herra Boboon, sirkushiirineen. Talossa Coraline laskee esineitä ja asioita, mutta 14. ovi on outo, sen takaa ei avaudu näkymä huoneeseen, kaappiin tai ulos vaan lukitun oven takana on vain tiiliseinä. Eräänä tylsänä päivänä Coraline nappaa avaimen ja avaa jälleen oven. Tiiliseinä on kadonnut! Coraline astuu tunkkaiseen, jotain ikivanhaa huokuvaan käytävään ja kulkee sen läpi asuntoon, joka on kuin heidän omansa, paitsi että se onkin varjojen talo, toinen todellisuus, jossa on toinen isä ja toinen äiti, jotain houkuttelevaa, mutta samalla jotain todella väärää...

     "Pieni maailma", Coraline totesi.
     "Se on tarpeeksi suuri hänelle", kissa sanoi. "Hämähäkin verkon tarvitsee olla vain sen verran iso, että kärpäset jäävät kiinni."
     Coralinea puistatti.

Coraline muistuttaa hieman Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytärtä (sekä The Addams Familyä, mutta ei siitä sen enempää, että en spoilaa tarinaa). Molemmissa on samaa itsenäisyyttä ja päättäväisyyttä sekä rohkeutta ottaa asioista selvää. Kun Coralinea varotetaan kaivosta hän lähtee etsimään sitä tietääkseen missä se on osatakseen varoa sitä. Coraline vaikuttaa myös olevan tottunut huolehtimaan itsestään. Ja kuten kuka tahansa lapsi hän janoaa rakkautta, jota ei tunnu saavan vanhemmiltaan tarpeeksi. Kun eteen tulee mahdollisuus saada rajattomasti rakkautta ja huomiota on mietittävä mikä itselleen on tärkeää? Mitä on valmis maksamaan saadakseen haluamansa? Mistä on valmis luopumaan?

     "Jos haluat jäädä tänne", hänen toinen isänsä sanoi, "niin meidän pitää tehdä vain yksi pieni juttu, jotta voit sitten viipyä täällä aina ja iankaikkisesti."

Tykkäsin elokuvasta kovasti, mutta kirja peittosi sen silti mennen tullen. Harmittelin kirjaa lukiessani, että tulin katsoneeksi elokuvan ennen kirjan lukemista. Olisin halunnut lukea kirjan ns. puhtaalta pöydältä ja muodostaa itse mielessäni henkilöt ja kohtaukset, nyt elokuvamuistot yrittivät tyrkyttää itseään kirjasta itse luomieni mielikuvien tilalle. Onneksi Gaimanin kerronta on niin vahvaa ja vetävää, että tarina vei mukanaan eikä elokuva pyörinyt päässäni kuin satunnaisesti. Jos elokuva tuntui synkältä niin kirja oli mielestäni tunnelmaltaan vielä synkempi, surullisempi ja pelottavampi, mutta Coralinen tarmokkuuden ansiosta kirja ei tuntunut lohduttomalta.

Coraline varjojen talossa onnistui vähän pelottamaan tällaista kauhukonkariakin. Tämä oli upea lukukokemus, samoin kuin Gaimanilta aiemmin lukemani Hautausmaan poika. Täytyy lukea lisää Gaimania...

Sitaattikunniamaininnan saa:

Loppujen lopuksi on paljon helpompaa pelätä sellaista, jota ei pysty näkemään.

 

Coraline varjojen talossa on luettu myös mm. seuraavissa blogeissa: Oksan hyllyltä, Taikakirjaimet ja Yöpöydän kirjat.

- - -

Iin kirjastossa on käynnissä kesän 2017 lukuhaaste, jossa tulisi lukea yksi kirja jokaisesta viidestä ryhmästä. Houkuttimena on vielä kirjapalkinto, joka arvotaan osallistujien kesken. Coralinella merkitsen luetuksi kohdan 2: Jännitystä kesään: jokin muu kuin pohjoismainen dekkari