Juha Vakkuri & Juha Metso: Voodoo - Afrikan arkea
Like, 2014
165 sivua
Luettu: 20.3.2015
Mistä: kirjastosta
Juhien Vakkuri & Metso kirja voodoosta kiinnitti heti huomioni Liken katalogissa. Jälleen kiitos kirjastolle ja kirjastokimpalle, sain kirjan nopeasti käsiini varauksen avulla. Silti kirjan lukemisessa vierähti hetki (ja lainan uusinta) jos toinenkin.
Voodoo - Afrikan arkea avaa voodoon salaperäistä ja Hollywoodin värittämää verhoa. Elokuvissa musta magia ja voodoo sekoitetaan usein yhteen kun taas Länsi-Afrikassa voodoo-uskonto ja noituus ovat selvästi toisistaan erillisiä asioita. Kirjassa kerrotaan lyhyesti mitä voodoo -eli oikeammin sanottuna vodun tai vodou- on, ketkä ovat uskonnon pääjumalat, kuinka jumalille uhrataan, miten uskovat suhtautuvat kuolleisiin ja miten voodoopapit toimivat sekä kuvataan Afrikan, lähinnä Guineanlahden ja Beninin arkea. Vakkurilla on pitkä historia Afrikkaan liittyen, hän mm. asuu osan vuotta Afrikassa ja on perustanut Länsi-Afrikan Beniniin Grand-Popon kylään suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen ja taiteilijaresidenssin Villa Karon. Kirjan kuvista vastaa Juha Metso, joka on työskennellyt useissa maissa niin lehti- kuin taidevalokuvaajana, hän on myös julkaissut kirjoja sekä kuvannut albuminkansia.
Vakkurin kerrontatyyli on jutustuleva (takakansi käyttää tyylikkäämpää käsitettä pakinoiva) ja kirja ei tunnu niinkään tiiviiltä tietokirjalta vaan informatiiviselta tarinakokoelmalta. Vakkuri esittelee voodoon päälinjat ja esimerkkitarinat elävöittävät ja tukevat informaatiota. Oletin kirjan keskittyvän vain voodoohon ja kuvaavan uskontoa osana Afrikan arkea, siksi ihmettelin kun Vakkuri kertoo yhtäkkiä voodoon sijasta eläimistä ja niiden yöelämästä. Mietin miten nämä liittyvät voodoohon, mutta ehkä ne menevät kirjan nimen alaotsikon Afrikan arkea alle. Mielestäni kirja olisi toiminut vielä paremmin mikäli se olisi keskittynyt tiukemmin vain voodoohon. Itseäni kiinnosti nimenomaan voodoohon liittyvät asiat ja varsinkin fetisseistä eli voodoopappien tekemistä taikakaluista sekä tietysti jumalakuvauksista oli mielenkiintoista lukea. Voodoo-uskonnon jumalissa tuntuu olevan jotain ihmismäistä, kuten esimerkiksi veden jumala Mami Watassa:
Coca-Colaa ja hajuvesiä, kyllä kiitos ;) Varsinkin gini tuntuu olevan voodoojumalten suosiossa (sitä saattaa olla postauskuvassanikin kirjan henkeen, tai sitten lasissa on vain vettä...) ja sitä pirskotellaan sekä alttareille että fetisseihin.
Metson kuvat ovat tyylikkäitä, tummasävyisiä, usein mustavalkoisia tai vain pieniä väriyksityiskohtia sisältäviä ja mikä parasta ne ovat suuria, sivun tai koko aukeaman kokoisia. Kuvat sopivat kirjaan hyvin, tosin tekstit ja kuvat eivät varsinaisesti keskustele keskenään vaan kuvat tuovat ennemmin tunnelmaa kuin antavat lisätietoa Vakkurin kuvaamista asioista. On tunnelmallisia, iloisia ja arkisia kuvia, osa kuvista on jopa hieman raflaavia uhraamisineen ja valitettavasti osa kuvista kärsii hieman teennäisyydestä ja kliseisyydestä. Vakkuri mainitseekin, että kiinnostus kameroita kohtaan on edelleen suurta ja voodoopapit tekevät mielellään, pilke silmäkulmassa, käsillään noitumisliikkeitä kameraa kohti korostaakseen omaa salaperäisyyttään (kuten kansikuvasta näkee), myös lapset poseeraavat mielellään kuvaajalle. Onneksi suuri osa kuvista on onnistuneita tilannekuvia ilman teeskentelyä.
Kirja on mielenkiintoinen, helppolukuinen ja valokuvien ansiosta näyttävä teos, mutta aiheen laajuuden vuoksi tiedon määrä jää kirjassa pintaraapaisuksi. Kirja jättikin nälän lukea lisää voodoosta.
Voodoo - Afrikan arkea avaa voodoon salaperäistä ja Hollywoodin värittämää verhoa. Elokuvissa musta magia ja voodoo sekoitetaan usein yhteen kun taas Länsi-Afrikassa voodoo-uskonto ja noituus ovat selvästi toisistaan erillisiä asioita. Kirjassa kerrotaan lyhyesti mitä voodoo -eli oikeammin sanottuna vodun tai vodou- on, ketkä ovat uskonnon pääjumalat, kuinka jumalille uhrataan, miten uskovat suhtautuvat kuolleisiin ja miten voodoopapit toimivat sekä kuvataan Afrikan, lähinnä Guineanlahden ja Beninin arkea. Vakkurilla on pitkä historia Afrikkaan liittyen, hän mm. asuu osan vuotta Afrikassa ja on perustanut Länsi-Afrikan Beniniin Grand-Popon kylään suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen ja taiteilijaresidenssin Villa Karon. Kirjan kuvista vastaa Juha Metso, joka on työskennellyt useissa maissa niin lehti- kuin taidevalokuvaajana, hän on myös julkaissut kirjoja sekä kuvannut albuminkansia.
Voodoo on Beninissä ja Togossa syntynyt animistinen uskonto, jota harjoitetaan edelleen muun muassa fon-, yoruba- ja ewe-heimojen keskuudessa. Useiden jumalien lisäksi voodoossa palvellaan ja palvotaan vainajia ja henkiä. Uskonnossa keskeisiä ovat viestit, joita elävät saavat jumalilta ja kuolleilta sukulaisilta.
Vakkurin kerrontatyyli on jutustuleva (takakansi käyttää tyylikkäämpää käsitettä pakinoiva) ja kirja ei tunnu niinkään tiiviiltä tietokirjalta vaan informatiiviselta tarinakokoelmalta. Vakkuri esittelee voodoon päälinjat ja esimerkkitarinat elävöittävät ja tukevat informaatiota. Oletin kirjan keskittyvän vain voodoohon ja kuvaavan uskontoa osana Afrikan arkea, siksi ihmettelin kun Vakkuri kertoo yhtäkkiä voodoon sijasta eläimistä ja niiden yöelämästä. Mietin miten nämä liittyvät voodoohon, mutta ehkä ne menevät kirjan nimen alaotsikon Afrikan arkea alle. Mielestäni kirja olisi toiminut vielä paremmin mikäli se olisi keskittynyt tiukemmin vain voodoohon. Itseäni kiinnosti nimenomaan voodoohon liittyvät asiat ja varsinkin fetisseistä eli voodoopappien tekemistä taikakaluista sekä tietysti jumalakuvauksista oli mielenkiintoista lukea. Voodoo-uskonnon jumalissa tuntuu olevan jotain ihmismäistä, kuten esimerkiksi veden jumala Mami Watassa:
Mami Watalle on turha uhrata giniä tai muuta alkoholia, mutta Coca-Colalle ja koruille jumala on perso, samoin kuin puuterille ja hajuvesille.
Coca-Colaa ja hajuvesiä, kyllä kiitos ;) Varsinkin gini tuntuu olevan voodoojumalten suosiossa (sitä saattaa olla postauskuvassanikin kirjan henkeen, tai sitten lasissa on vain vettä...) ja sitä pirskotellaan sekä alttareille että fetisseihin.
Metson kuvat ovat tyylikkäitä, tummasävyisiä, usein mustavalkoisia tai vain pieniä väriyksityiskohtia sisältäviä ja mikä parasta ne ovat suuria, sivun tai koko aukeaman kokoisia. Kuvat sopivat kirjaan hyvin, tosin tekstit ja kuvat eivät varsinaisesti keskustele keskenään vaan kuvat tuovat ennemmin tunnelmaa kuin antavat lisätietoa Vakkurin kuvaamista asioista. On tunnelmallisia, iloisia ja arkisia kuvia, osa kuvista on jopa hieman raflaavia uhraamisineen ja valitettavasti osa kuvista kärsii hieman teennäisyydestä ja kliseisyydestä. Vakkuri mainitseekin, että kiinnostus kameroita kohtaan on edelleen suurta ja voodoopapit tekevät mielellään, pilke silmäkulmassa, käsillään noitumisliikkeitä kameraa kohti korostaakseen omaa salaperäisyyttään (kuten kansikuvasta näkee), myös lapset poseeraavat mielellään kuvaajalle. Onneksi suuri osa kuvista on onnistuneita tilannekuvia ilman teeskentelyä.
Kirja on mielenkiintoinen, helppolukuinen ja valokuvien ansiosta näyttävä teos, mutta aiheen laajuuden vuoksi tiedon määrä jää kirjassa pintaraapaisuksi. Kirja jättikin nälän lukea lisää voodoosta.
Sitaattikunniamaininnan saa (lause, joka voisi olla voodoohon uskovan ohjenuora):
Ihmiset suunnittelevat, jumalat päättävät.
Kirjasta muualla: Kirjavinkit, Kymen sanomat.
No nyt on kiinnostava kirja! Ja vielä Vakkurin. Luulin, ettei hän enää kirjoita. En tiedä mistä olen sellaista päähäni saanut. Olen lukenut vain yhden Vakkurin romaanin, mutta se teki vaikutuksen. Nämä Afrikka-aiheet taas aina kiinnostavat ja kuvista saa plussaa. Tämä toimisi varmaan ihan hyvin sellaisena katsauksena voodoohon, jos on suppeahko.
VastaaPoistaElegia, minä en ole Vakkurin kirjoja tätä ennen lukenut, mutta kieltämättä hänen Afrikka-aiheiset kirjat kiinnostavat.
PoistaKyllä, tämä kirja toimii oikein hyvin katsauksena voodoohon, syvempää kuvaa uskonnosta ei tämän kirjan avulla saa. En kuitenkaan missään nimessä väheksy tätä kirjaa, en usko, että tällä on edes haettu kattavan tietokirjan statusta vaan nimenomaan kevyempää otetta ja kurkistusta aiheeseen.