Claudie Gallay: Tyrskyt
Avain, 2010
477 sivua
Suomentanut: Titia Schuurman
(Les Déferlantes*, 2008)
Luettu: 26.8.2014
Mistä: kirjastosta
Claudie Gallayn Tyrskyt on ollut lainassa kirjastosta pienen ikuisuuden, mutta nyt sain sen vihdoin ja viimein luettua. Ihan hyvä, sillä uusimiset on uusittu ja laina-aika loppuu ihan lähipäivinä. Kuvan nappasin jo juhannuksen aikaan mökkimaisemissa, en meren äärellä, kuten kirjan henkeen sopisi vaan ihan jokirannassa.
Normandian kauimmaisessa niemenkärjessä, Cherbourgista länteen, sijaitsee La Hague, pieni kylä meren äärellä. Kylän laidalle, lähes meressä seisovaan taloon on asettunut nimetön nainen, muukalainen, minäkertoja, tekemään työtä lintututkimuksen parissa. Myöhemmin kylään saapuu Lambert, mies, jolla on kylässä menneisyys. Toinen heistä on La Haguessa pakenemassa menneisyyttään, toinen etsimässä sitä.
Rantaan lyöviä tyrskyjä, seinien rakoihin tunkeutuvaa suolaa. Hiljaisuutta, sumua. Kallioita, lintuja, majakan valo, haaksirikkoja. Persoonallisia henkilöitä, salaisuuksia. Ympärillä tuuli sekä väriä vaihtava meri, joka antaa ja ottaa paljon. Sitä kaikkea on Tyrskyt. Meri, samoin kuin muu luonto, on kuvattu kirjassa hienosti eikä olisi liioittelua nimetä merta yhdeksi kirjan päähenkilöistä.
Tyrskyt on merkillinen kirja. La Haguen verkkainen tunnelma vyöryy lukijalle asti. Rakastuin ranskalaisen pikkukylän tunnelmaan ja ihastuin kylän erikoisiin asukkaisiin, Liliin ja Théoon, joiden välillä hiljaisuuskin muuttui loukkaukseksi, malttamattomaan Harakkaan, jonka mielestä [p]ianiin on liian pitkä aika, Naniin, jonka mekoissa on tarinoita, levottomaan Morganeen sekä tietenkin lintututkijaan ja Lambertiin, jonka puseronsa villaan oli tarttunut tulen haju. Tyrskyjen kieli on kaunista, mutta olin välillä tuskastua lyhyisiin lauseisiin. Kaikki ne lukuisat pilkut pakottivat hidastamaan ja pisteet pysähtymään. Välillä lauseet pitenivät ja nautin tarinasta, kunnes taas parin sanan lauseet töksäyttivät tarinan paikalleen. Olisin niin mielelläni ahminut kirjan nopeasti, mutta en pystynyt. Tähän kuitenkin tottui ja pakottauduin lukemaan kirjan sen omalla, ansaitsemallaan tahdilla.
Juoni etenee hitaasti, tarinan punainen lanka tuntuu välillä hukkuvan kaikkien sivulinjojen alle, mutta kyllä se sieltä taas löytyy. Tarina on tietyltä osin ennalta arvattava, mutta Tyrskyjen tapauksessa matka on tärkeämpi kuin päämäärä, tai ainakin matkalla viihtyi loppujen lopuksi hyvin. Erityiskiitokset suomentaja Titia Schuurmanille kauniisti soljuvasta kielestä ja Satu Ketolalle upeaakin upeammasta kannesta!
Sara ei vain lukenut kirjaa vaan eli sen, Irenelle kirja oli melko suuri pettymys.
Kysymykset, vastaukset, tuo valheiden ja totuuksien monimutkainen kudelma.
Normandian kauimmaisessa niemenkärjessä, Cherbourgista länteen, sijaitsee La Hague, pieni kylä meren äärellä. Kylän laidalle, lähes meressä seisovaan taloon on asettunut nimetön nainen, muukalainen, minäkertoja, tekemään työtä lintututkimuksen parissa. Myöhemmin kylään saapuu Lambert, mies, jolla on kylässä menneisyys. Toinen heistä on La Haguessa pakenemassa menneisyyttään, toinen etsimässä sitä.
- Eikö olisi hyvä jos muistoja voisi valikoida? Valikoisi ja säästäisi vain parhaat...
Rantaan lyöviä tyrskyjä, seinien rakoihin tunkeutuvaa suolaa. Hiljaisuutta, sumua. Kallioita, lintuja, majakan valo, haaksirikkoja. Persoonallisia henkilöitä, salaisuuksia. Ympärillä tuuli sekä väriä vaihtava meri, joka antaa ja ottaa paljon. Sitä kaikkea on Tyrskyt. Meri, samoin kuin muu luonto, on kuvattu kirjassa hienosti eikä olisi liioittelua nimetä merta yhdeksi kirjan päähenkilöistä.
Sitä kesti tuntikausia, sitä hirveätä vedenpaisumusta. Enää ei tiennyt mikä oli maata ja mikä vettä. Kyntevä huojui. En tiennyt enää piiskasiko ikkunoita sade vai ylsivätkö aallot niihin asti. Minua oksetti. Seisoin liikkumatta silmäripset ikkunaruutuja vasten, hengitys polttaen. Tarrasin seiniin.
Mustat aallot sekoittuivat myrskyssä toisiinsa kuin ruumiit. Ne olivat vesimuureja, joita myrsky ajoi, työnsi edellään, minä katselin vatsa pelosta sykkyrällä kun ne tulivat muureina ja murskautuivat kallioihin ja romahtivat ikkunoideni alle.
Nuo aallot, nuo kuohuvat tyrskyt.
Minä rakastin niitä.
Ja pelkäsinkin.
Tyrskyt on merkillinen kirja. La Haguen verkkainen tunnelma vyöryy lukijalle asti. Rakastuin ranskalaisen pikkukylän tunnelmaan ja ihastuin kylän erikoisiin asukkaisiin, Liliin ja Théoon, joiden välillä hiljaisuuskin muuttui loukkaukseksi, malttamattomaan Harakkaan, jonka mielestä [p]ianiin on liian pitkä aika, Naniin, jonka mekoissa on tarinoita, levottomaan Morganeen sekä tietenkin lintututkijaan ja Lambertiin, jonka puseronsa villaan oli tarttunut tulen haju. Tyrskyjen kieli on kaunista, mutta olin välillä tuskastua lyhyisiin lauseisiin. Kaikki ne lukuisat pilkut pakottivat hidastamaan ja pisteet pysähtymään. Välillä lauseet pitenivät ja nautin tarinasta, kunnes taas parin sanan lauseet töksäyttivät tarinan paikalleen. Olisin niin mielelläni ahminut kirjan nopeasti, mutta en pystynyt. Tähän kuitenkin tottui ja pakottauduin lukemaan kirjan sen omalla, ansaitsemallaan tahdilla.
Olin käynyt täällä usein, unohtaakseni.
Pysähdyimme aivan kallion laelle, melkein sen partaalle, kaksi yksinäisyyttä meren äärellä, täällä maailman alkujuurilla. Meri väistyi, meri palasi, puut kasvoivat ja lapset syntyivät ja kuolivat.
Muita lapsia tuli heidän tilalleen.
Ja aina meri.
Juoni etenee hitaasti, tarinan punainen lanka tuntuu välillä hukkuvan kaikkien sivulinjojen alle, mutta kyllä se sieltä taas löytyy. Tarina on tietyltä osin ennalta arvattava, mutta Tyrskyjen tapauksessa matka on tärkeämpi kuin päämäärä, tai ainakin matkalla viihtyi loppujen lopuksi hyvin. Erityiskiitokset suomentaja Titia Schuurmanille kauniisti soljuvasta kielestä ja Satu Ketolalle upeaakin upeammasta kannesta!
Sara ei vain lukenut kirjaa vaan eli sen, Irenelle kirja oli melko suuri pettymys.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Yksikin kohtaaminen riittää.
* Alkukielistä nimeä ei tästä painoksesta löytynyt, mutta onneksi Google auttoi.
Vive la France! -haaste, ensimmäinen eli sininen raita suoritettu (2/2)
Ihan totta, mäkin kadotin välillä kirjan punaisen langan mutta ah, meri teki tästä nautinnollisen lukuelämyksen :)
VastaaPoistaAnnika K, en siis ollut ainoa :) Epäilin jo välillä, että syy oli hitaassa lukutahdissani, mutta luulen sen sittenkin olleen ihan kirjassa itsessään. Meri oli kirjassa niin ihana... Rakastan merta, etenkin rannalta tai vesirajasta tarkasteltuna :) Avomerellä olo taas on hieman pelottavaa.
PoistaMinä luin tämän pari, kolme vuotta sitten, enkä valitettavasti kirjasta enää paljon muista. Mutta sen muistan, että miljöö oli viehättävä ja pidin kirjasta. Pitäisi varmaan palauttaa tätä jossain vaiheessa mieleen.
VastaaPoistaJonna, miljöö tosiaan oli viehättävä. En usko, että tarina pysyy minunkaan mielessäni kovin pitkään, mutta toivottavasti muistan tunnelman :)
PoistaOi, Tyrskyt! Tämä on jotenkin niin hirveän kaunis kirja. Minun täytyisi lukea tämä taas uudestaan, sopisi syksyyn aika hyvin.
VastaaPoistaLaura, totta! Huomasin itsekin, että kesä oli liian seesteistä aikaa Tyrskyille, näin syksyn tullen maistui vielä paremmin!
PoistaKiva kun sait luettua tämän! Kyllähän tämän tosiaaan lukee - minä luin itse asiassa nopeasti - , enkä minä tätä kirjaa inhoa syvästi, mutta minulle jätti aika haalean ja tyhjän olon, en oikein saanut mitään muuta kuin sateenvarjon riekaleita jos niitäkään. =D Piti oikein katsoa, että milloin minä luin tämän, kas, ei ole kuin pari kuukautta aikaa. Tuntuu pidemmältä ajalta. Tunnelma kirjasta on jossain määrin vielä mielessä ja se. Töksähtely. Ai. Että. Näin. Ja. Näin. Ei ytimekkyydessä ole välttämättä mitään vikaa, mutta tässä kirjassa se alkoi ärsyttää.
VastaaPoistaKauniita loppukesän/syyskesän päiviä! =D
Hauskaa, Irene, että sinä luit tämän nopeasti, minä en yksinkertaisesti pystynyt :) Pienellä. Pisteellä, on... Suuri. Voima!
PoistaKiitos samoin, kauniita alkusyksyn päiviä myös sinulle :)
Kaunis ja haikea kirja tämä Tyrskyt tosiaan on. Ei nopeasti luettava, hitaasti nautittava. Kummallinen myös, mutta minäkin ihastuin kylään ja sen asukkaisiin. Kuvaat kirjaa huikean hyvin, tällaisena Tyrskyt muistan. Ja kansi tosiaan on upea!
VastaaPoistaps. ulkokirjallisesti, ihanaa kynsilakkaa!
Voi kiitos paljon Linnea kauniista sanoistasi <3 Tyrskyistä oli jotenkin hirvittävän vaikea kirjoittaa. Ihastuin niin paljon kirjan ranskalaiseen tunnelmaan, että taidan jatkaa ranskalaisella linjalla, katsotaan minkälaista tunnelmaa Anna Gavaldan Karkumatka tarjoaa :)
PoistaKiitos, mitähän merkkiä tuo kynsilakka oli... Ei kyllä ole sävy sävyyn kirjan kansien kanssa ;)
Minulle tämä oli jostakin syystä kovin vaikea ja raskaslukuinen kirja. En millään päässyt kirjan kieleen sisälle, ja tarinakin tuntui laahaavan. Tunnelmasta ja merestä pidin, ja kirja on jäänyt loppujen lopuksi aika voimakkaasti mieleeni - mutta osittain juuri siksi että lukukokemus oli niin tahmea.
VastaaPoistaNiitä kirjoja, joiden hyvyyden tajuaa järjellä, mutta joista ei tunnetasolla pysty oikein nauttimaan. :)
Liisa, minustakin tämä tuntui aluksi vaikealta ja raskaslukuiselta, mutta sitten jotenkin lämpenin tarinalle. Minun piti vain hyväksyä, että kirja on luettava h-i--t-a-a-s-t-i. Todella kummallinen kirja, ensin siitä ei tykkää ja sitten huomaakin nauttivansa lukemisesta :)
PoistaOi, minulle tästä tuli ihan sielukirja! Pidin verkkaisuudesta aaltojen tahtiin merilintujen huutojen säestämänä, pidin siitä, että upposin kirjaan kuin kivi mereen eli se oli kuin osa minua. Olisin halunnut jäädä.
VastaaPoistaLeena, sielukirjan löytyminen on niin ihanaa <3 Tyrskyt ei ollut minulle sitä, mutta kun sopiva lukuvauhti löytyi pidin tarinasta kovasti.
PoistaTänä aamuna maatamme riuhtoi Laina-myrsky ja on myös Lukurauhan päivä, joten ehkä saan Tyrskyt luettua loppuun. Olen samaa mieltä kanssasi hitaan lukemisen merkityksestä. Teos erottuu positiivisesti tyylillään muista tämän tyyppisistä kirjoista, joissa fiilistellään meren rannoilla hylätyissä kylissä - on kuivakkaampi ja vähemmän ennalta-arvattava. Meri- ja saarifanina olen lukenut näitä paljon, mutta tässä on vielä jotain uutta annettavana!
VastaaPoistaAnu Hirsiaho, meillä Laina-myrsky ilmoitteli itsestään yöllä, mutta ei ilmeisesti tehnyt kovin isoja vahinkoja lähistöllä. Lukurauha on ollut koko päivän ajatuksissa, mutta käytännössä lukemiseen on jäänyt melko vähän aikaa. Ehkä tässä vielä illalla ehtii lukemaan lisää :) Minä en ole hirveästi Tyrskyjen tyylisiä kirjoja lukenut, mutta kyllä tämä silti erottui omalaatuisella tunnelmallaan.
Poista