02 helmikuuta 2014

Tunnustuksia ja tuumailuja sunnuntain ratoksi


Sain ihanan Kiva kun olet täällä -kukkasen Mai Laaksolta, Paulalta ja vielä Cillalta, kiitos teille, kukkaset piristävät aina :)





Lisäksi Pihi nainen ja MarikaOksa heittivät minulle punasävyisen kukan ja mukavia kysymyksiä mietittäväksi. Marika Oksa tarjosi vielä virtuaalisen kahvi/teekupposen kysymysten kyytipojaksi, joten otan kupin käteeni ja vastailen kysymyksiin näin:

Pihin naisen kysymykset:

1. Kenet kirjailijan haluaisit tavata? 
En oikeastaan haikaile kirjailijoiden tapaamisen perään, menisin varmasti aivan lukkoon enkä tietäisi mitä sanoa esimerkiksi suosikkikirjailijalleni Stephen Kingille ;)

2. Kolme koukuttavinta lukemaasi kirjaa?
Sen pidemmin miettimättä sanon Stephen Kingin Musta torni -sarja (varsinkin viimeinen osa Musta torni), Markus Zusakin Kirjavaras ja Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala.

3. Mikä näistä on eniten mieleesi: teatteri, elokuvat, konsertit, sirkus, ooppera vai baletti?
Vaikea valita neljästä ensimmäisestä, joista minulla on kokemusta. Kaikkiin niihin on mukava päästä, mutta sanoisin konsertit.

4. Tunnetko olevasi kotona maalla vai kaupungissa? 
Olen viihtynyt molemmissa, mutta ehkä ennemmin asun täällä maalla.

5. Itkettävin lukemasi kirja?
Ehkä Carol Ann Leen Anne Frank 1929-1945.

6. Jos olisi mahdollista aloittaa mikä tahansa harrastus, mikä se olisi?
Hotjooga tai ratsastus (joka ei käytännössä olisi kovin järkevää allergioiden takia). Potkunyrkkeilyharrastuksen uudelleenlämmittely voisi myös olla yksi vaihtoehto.

7. Kotipaikkakuntasi kohde jossa suosittelet vierailemaan?
Kirjasto, tietysti ;) Tai sitten joku mukava paikka joen tai meren rannassa.

8. Kolme lempileffaasi?
Pieni suklaapuoti, Jali ja suklaatehdas, Tuulen viemää. Näitä ainakin voisin katsoa lukemattomia kertoja uudelleen ja uudelleen...

9. Jos sait joululahjaksi kirjoja, mikä niistä oli mieluisin?
Stephen Kingin Tuulen avain (Musta torni 4.5) ja The Colorado Kid olivat yhtä mieluisia lahjoja.

10. Moottori-, soutu- vai purjevene? 
Moottorivene. Ei mikään muskelivene vaan sellainen pieniheppainen, jolla voi hiljalleen ajella joella.


MarikaOksan kysymykset:

1. Selviätkö aamusta lukematta mitään? Vai onko pakko pyöräyttää esille vaikka maitopurkin kylki, jotta päivä lähtee käyntiin?
En selviä. Luen ainakin muutaman sivun kirjaa, yleensä sekä hammaspesulla että aamupalapöydässä. Tai sitten vaikka sitä maitopyrkin kylkeä, jos ei muuhun ole aikaa ;)

2. Ärsyynnytkö, jos kirjastossa muutellaan hyllyjärjestystä, etkä enää löydä tiettyjä kirjoja tietystä paikasta?
Ehkä hieman. Tämä on itse asiassa juuri nyt ajankohtainen asia lähikirjastossani. Toisaalta muutos raikastaa, eipähän kangistuta liikaa tuttuihin kaavoihin.

3. Pidätkö erityisesti jostain tietystä vuodenajasta? Ihastuttaako kesän kuumuus, syksyn väriloisto, talven valkea kylmyys tai kevään orastava vihreys? Vai onko kelillä mitään väliä - satoi mummoja tai ei, eteenpäin mennään?
Rakastan kesän lämpöä, syksyn pimeneviä iltoja ja kahisevia lehtikasoja, talven pakkaspäiviä ja kevään valoa. Jokaisella vuodenajalla on siis puolensa :)

4. Onko blogisi luonnoksissa useita tekstejä idea-asteella tai odottamassa loppuviilausta? Vai kirjoitatko tekstin kerrallaan ja sitten vasta on seuraavan vuoro?
Kirja-arvioita en jätä koskaan roikkumaan päiväkausiksi. Tunnustukset ja jotkut ei-kirjalliset "hömppäjutut" saattavat odotella luonnoksissa jonkun aikaa.

5. Oletko koukussa kahviin, teehen tai johonkin muuhun juomaan?
Pääsin syksyllä irti kahvikoukusta. Tee ja Coca-Cola ovat heikkouteni.

6. Oletko sisustusintoilija? Huomaatko esimerkiksi, jos työpaikalla ovat verhot vaihtuneet tai sisustus jotenkin muutoin muuttunut?
Jossain määrin kyllä. Oman kodin sisustus ei kuitenkaan ole minkään tietyn tyylin mukainen.

7. Onko retrobuumi ollut/on edelleen sinun juttusi/? Vai pidätkö enemmän modernista?
Hmm... Molemmista löytyy mieluisia juttuja, joten sopiva sekoitus kiitos ;)

8. Oletko sanoma-, naisten- tai -harrastelehtien lukija (irtonumerot/kotiintilaus)?
Minulle tulee tilattuna vain paikallislehti, paria sanomalehteä luen töissä ja naistenlehtiä olen tilannut silloin tällöin, mutta silloin saan niistä yleensä liika-annostuksen.

9. Otatko elokuviin mukaan kaverin lisäksi mieluiten poppareita, karkkia, limsaa tai kenties jotain terveellistä naposteltavaa?
Limsaa, poppareita ja karkkia.

10. Bravuurisi keittiössä? Tiskikoneen tyhjennys, pöydän kattaminen, ranskalainen illallinen kahdelle...?
Sanoisin olevani parempi leipoja kuin kokkaaja. Olisikohan mansikkabritakakku tai perinteinen suklaa- tai mustikkapiirakka sitten bravuurini.




Tällä(kin) kertaa olen laiska enkä jaa tunnustuksia eteenpäin, toivotan vain mukavaa ja kirjaisaa viikkoa :)


12 kommenttia:

  1. Minä haluaisin tavata Ian McEwanin ja Rikka Pelon. Ennen ei ollut tathoa tavata ketään kirjailijaa.

    Minä aloitin ratsastuksen uudelleen 30 vuoden jälkeen. Itseasiassa sen voi aloittaa minkä ikäisenä vain, vaikka ei olisi vanhaa pohjaakaan. Siis tämä sama koskee sekä ratsastusta että purjehdusta.

    Tyttäremme joutui jättämään ratsastuksen allergian takia. Jos tuntee itse jaksavansa, voi aloittaa siedätyskuurin. Missään ei rentoudu niin kuin maastossa hevosen kanssa. Lumiessa maastossa...pää nollautuu täysin. Try it! Laita joku muu hoitamaan tallihommat. Meidänkin issikkatallilla on innokkaita tyttöjä tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena Lumi, en minäkään toki karkuun juoksisi jos joku mielenkiintoinen kirjailija sattuisi kohdalle :)

      Minä olen ollut lapsena heppatyttö, luususin paljon tutulla tallilla. Ratsastamaan ja kärryjen/reen kyytiin pääsin satunnaisesti ja ihan yksittäisillä ratsastustunneilla kävin kavereiden seurana joskus. Olisihan ratsastaminen ihanaa, mutta en voisi jättää tallihommia, yhtä parhainta osaa hevostelusta, tekemättä ja se osuus ei tekisi hyvää terveydelle :(

      Poista
  2. Kiitoksia vastauksista, sinulla olikin hieman urakoitavaa näiden haasteiden kanssa. :) Mansikkabritakakku ... nam nam, tuo kesän mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, eipä kestä, näihin oli kiva vastata eikä tuntunut urakalta :) Itse asiassa yksi haaste jäi vielä odottamaan sopivaa hetkeä :) Minä teen joka kesä mansikkabritan paikallisen mansikkatilan marjoista eli se todellakin maistuu kesälle, ei pakastemansikoista saa samanlaista fiilistä.

      Poista
  3. Kivaa että vastailit haasteeseen. Tuo Jali ja suklaatehdas minun täytyy kyllä vihdoin katsoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, näihin oli kiva vastata :) Voi että, katso ihmeessä Jali ja suklaatehdas, ainakin se Burtonin versio on ihana <3

      Poista
  4. Minäkin olen parempi leipoja kuin kokkaaja. Mutta taas muistin, etten ole koskaan maistanut minkäänlaista britakakkua. Mansikkabrita kuulostaa niin ihanalta! Minäkin olen ollut colajuomakoukussa. Ostimme syksyllä hiilihapotuslaitteen ja se on vähän helpottanut. Ei tule tehtyä colaa kovin usein ja periaatteessa emme enää osta cokista kotiin. :)

    Jali ja suklaatehdas (Burtonin versio) on ihan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minäkin olen miettinyt hiilihapotuslaitteen ostamista, mutta ei ainakaan vielä olla ostettu.

      Burtonin versio on tosiaan ihana, haluaisin kyllä nähdä sen vanhemmankin.

      Poista
  5. Minäkään en varmasti tietäisi, mitä sanoa herra Kingille. ÖÖÖH....Very nice to meet you... ÖÖÖH.... =D King onkin ainoa, jonka oikeasti haluaisin tavata kirjailijoista, muista ei nyt ole niin väliä. =D

    Mukava oli näitä lukea. Ja ihanat leffat sinulla lemppareina. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, minullakin kielitaito taitaisi Kingin tavatessani taantua tasolle Oh my, oh my, oh, I, öh. :D No kai se on tunnustettava, kyllä minä silti haluaisin Kingin tavata!

      Nuo leffat tulivat ensimmäisenä mieleen :)

      Kiva jos tällaiset vähemmän kirjalliset jututkin kelpaavat :)

      Poista
  6. Olisi lisää haastetta tarjolla... :)
    http://satunluetut.blogspot.fi/2014/02/vastauksia-kirjahyllysta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, täytyy istahtaa jossain sopivassa välissä kirjahyllyn ääreen :)

      Poista