Stephen King: Kuulolla

Stephen King: Kuulolla

Tammi, 2007

449 sivua

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

(Cell, 2006)

Luettu: 8.2.2014

Mistä: oma ostos

Sami Lopakan mielettömän hyvä Marras nosti seuraavaksi luettavan kirjan riman niin korkealle, että lukujumihan siitä seurasi. Onneksi omasta kirjahyllystä löytyy ratkaisu tällaisten tilanteiden varalle. Järeä ase tilanteen laukaisemiseksi on tietysti Stephen King ja lukuvuorossa ollut Kuulolla. Ajattelin, että jos ei King auta lukujumiin niin sitten on heitettävä pyyhe kehään ja pidettävä tauko lukemisessa. Jo pelkkä ajatus kammotti, lukuhaluja kun kuitenkin oli, mutta mikään ei tuntunut maistuvan miltään. Ei edes hyvin alkanut Kalle Päätalon Huonemiehen poika.

Taistelu olemassaolosta on kuin rakkautta. Kumpikin on sokeaa. 

Clayton "Clay" Riddellillä on onnen päivä. Hän on Bostonissa hetki sitten kirjoittanut nimensä isoon sopimukseen, jonka myötä hänen sarjakuvansa julkaistaan. Clay haluaa päästä kertomaan hyvät uutiset erossa asuvalle vaimolleen Sharonille, mutta pistäytyy ensin puiston laidassa olevalle jäätelöautolle. Yhtäkkiä Clayn ympärillä alkaa tapahtua outoja. Mies puree koiraa korvasta ja ihmiset käyvät myös toistensa kimppuun. Hyökkäyksillä on jotain yhteistä, kaikki silmittömiin väkivaltaisuuksiin ryhtyneet ovat juuri puhuneet kännykkään. Clayllä itsellään ei ole kännykkää, mutta hänen pojallaan Johnnyllä on. Onko myös Johnny saanut kännykästään pulssiksi nimetyn omituisen raivohulluustaudin? Clayn on lähdettävä kotiin Maineen ottamaan asiasta selvää, mutta kännykahjot, nuo sekopäiset pulssin vastaanottajat tekevät matkasta vaikean. Pitkän matkan varrelta tarttuu mukaan uusia ystäviä ja joukkio joutuu huomaamaan, että pulssi ikään kuin elää ja kännykahjot muuttuvat hiljalleen kehittyneempään ja pelottavampaan suuntaan.

     "Blet!" huusi mielipuoli ja yritti kiskaista veitsen irti. Se oli juuttunut niin tiukkaan ettei hän onnistunut. "Blet ki-jam vaadin-oinas kazzala a-babbala!"

     "Minä kuule saatana babbaloin sinun kazzalan!" huusi Clay ja vei toisen jalkansa perääntyvän mielipuolen taakse. Myöhemmin hänen mieleensä tuli, miten hyvin ruumis osaa tapella jos on pakko. Ruumis pitää taidon salassa niin kuin senkin, miten juosta tai loikata puron yli tai naida tai - mitä todennäköisimmin - kuolla, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Äärimmäisessä hädässä ruumis ottaa ohjat ja tekee sen mitä on tarvis, ja aivot astuvat sivuun takavasemmalle voimatta asialle mitään; ne pystyvät vain viheltelemään, tömistämään jalkaa ja katselemaan taivaalle. Tai pohdiskelemaan ääntä, joka pääsee kun veitsi puhkaisee vaimolta 28-vuotispäivälahjaksi saadun salkun.

Kyllä, lukujumi suli sen siliän tien kun pääsin Kuulolla -kirjan imuun. Tässä tarinassa King ei yllättäen maalaile alkuun tarkkoja taustoja kuten yleensä vaan tapahtumat pääsevät vauhtiin heti ensi sivuilta alkaen ja ahmaisin 150 sivua ihan kuin huomaamatta, pelkästä (sujuvasti kirjoitetun tarinan) lukemisen riemusta. Juonessa ei varsinaisesti ole mitään erottuvaa huippukohtaa, tarina etenee tasaisella tahdilla, mutta ei silti missään vaiheessa käy tylsäksi, siitä pitää huolen Kingin henkilöhahmojen toimivuus ja kännykahjojen muuntautumiskyky. Kirjassa oleva punaiseen Harvard -huppariin pukeutunut mies on myös loistava hahmo ja se olikin yksi parhaiten aiemmalta lukukerralta mieleeni jäänyt yksityiskohta tarinassa.

Kuulolla nojaa ehkä enemmän scifin kuin kauhun puoleen, vaikka kyllä kirja paikoitellen sai säpsähtelemään. Kingin tarjoilema idea kännykän välityksellä aiheutetusta tuhosta on vilkkaalla mielikuvituksella varustetun lukijan helppo kuvitella todeksi, kännykät kun kuitenkin ovat niin yleisiä. Kirjan luettuaan saattaa miettiä kaksikin kertaa vastatako kännykkään. Ehkä sen voisi jättää aamulla pöydälle... Tai sitten ei.

Kuulolla on luettu myös Aamunkajon lukukokemuksissa ja Lähiöneidon lokikirjassa.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Paperipaino oli pikkujuttu, pikku aarre, mutta Clayton oli varma, että Sharon pitäisi lasin sisään suljetusta herkästä harmaudesta, joka oli kuin usvahattara.

Psst! Tässä vielä pieni knoppitieto kirjan loppusanoista, vieläköhän mahtaa pitää paikkansa: Stephen Kingillä ei ole matkapuhelinta.