10 tammikuuta 2012

Houkutus - kuvitettu opas vampyyrisaagaan



Stephenie Meyer: Houkutus - kuvitettu opas vampyyrisaagaan
(The Twilight Saga: The Official Illustrated Guide, 2011)
Kuvittanut: Rebecca Bradley, James Carey, Young Kim, Sarah McMenemy ja Leah Palmer Preiss 
WSOY, 2011
543 sivua


Vanhempieni joulukuusen alta löytyi minun nimelläni varustettu paketti, jossa oli Stephenie Meyerin Houkutus - kuvitettu opas vampyyrisaagaan. Lahja ei ollut mikään yllätys, sillä tilasin sen itse vahempieni puolesta. Maltoin silti viedä kirjan paketoitavaksi ja odottaa jouluaattoa lukematta sitä etukäteen. (Kyllä minä ihan vähän sitä selasin.)

Kirja on Meyerin Twilight -saagaan perustuva eräänlainen fiktiivinen tietokirja. Kansien sisältö on jaoteltu kirjailijan haastatteluun, vampyyrien-, ihmissusien- ja ihmisten esittelyyn sekä taustoihin ja inspiraationlähteisiin. Takakannen mukaan teoksessa on lähes 100 nelivärikuvaa fanikuvista aina erimaiden kirjan kansiin. Ulkoasuun on muutenkin kiinnitetty huomiota. Siis varsin kattavan oloinen kokonaisuus saagaan ihastuneille.

Pettymys meinasi iskeä heti ensimmäisillä sivuilla. Meyerin haastattelu kiinnosti etukäteen, mutta se oli toteutettu ontuvana ja imelänä vuoropuheluna hänen kirjailijaystävänsä Shannon Halen kanssa. Haastattelun idea tuntui unohtuneen, Hale jutusteli turhan paljon omiaan ja kokemuksistaan kirjailijana. Onneksi Meyer sai kuitenkin sanansa sanottavaksi. Lukutoukkaa ilahduttaa erityisesti kuulla toisten lukutottumuksia (varsinkin kun niistä löytää hieman itseään), kuten nyt Meyerin :

Lukeminen oli aina ollut lempiharrastukseni, kunnes löysin kirjoittamisen. Lapsillani ja miehelläni oli tapana kiusoitella minua siitä, että käteni hakeutui kuin itsestään tällaiseksi kirjatueksi {SH nauraa}, eräänlaiseen tartunta-asentoon. Minulla oli lapsi toisessa kädessä ja kirja toisessa - tuttipullo leuan alla ja puhelin olalla. {Naurua} Olin mustekala-äiti. Mutta kirja minulla oli aina mukana.

Haastattelun jälkeen kävi selväksi, että tähän kirjaan ei kannata tarttua jos itse saaga on lukematta, sen verran paljon tuli juonipaljastuksia jo ensimmäisen 50 sivun aikana. Henkilöesittelyissä oli paljon toistoa (mm. laumojen perhesuhteissa), toisaalta sen ymmärtää jos kirjaa käyttää hakuteoksena eikä lukukokonaisuutena ja -kokemuksena. Kirja keskittyi kokonaan saagan kirjoihin myös kuvituksen osalta, sarjan elokuvasovituksista tai näyttelijöistä ei ollut ollenkaan kuvia tai tietoja, mikä minusta oli selkeä puute.

Kaiken kaikkiaan kirja tuntui enemmän nuorten kirjalta kuin itse saaga, varsinkin kun tekstissä pilkahteli toistuvasti puhekieltä; synkannut, hengailusta, jamassa, hiipparoida jne. Olipa Jacobin autosta puhuttaessa dollaritkin korvattu euroilla. Miksi? Eihän dollari nyt niin tuntematon käsite Suomessa ole... Jospa tämä oli vain suomennokseen liittyvää ja teksti toimii paremmin alkuperäiskielellä. Yksi kirjan parhaista osista aiemmin julkaisemattoman "nippelitiedon" lisäksi oli Twilight -sarjan soittolistat; mm. My Chemical Romancea, Musea ja Linkin Parkia. Kyllä kiitos! Jäin kaipaamaan jotain tarkempaa ja enemmän. Voi tähän silti palata tarkistusmielessä, selaillen.

Houkutus -oppaan luki myös Marjis ja Jenni/Kirjakirppu.

(Kuvan tontut valmistautuvat hyppäämään kaappiin, mikäli askartelijaneidit sen näin joulun jälkeen sallivat...)

JK: Paula kaipaili esimerkkejä kirjan kuvituksesta. Hyvä huomio! Tässä siis vielä muutama kuva kirjan sivuilta:



















1. ja 4. kuva: en löytänyt mainintaa
2. ja 3. kuva: Young Kim
5. ja 6. kuva: Sarah McMenemy

JK2: Sisällytän kirjan (jälkikäteen) seuraavaan haasteeseen: So American.

9 kommenttia:

  1. Voin sanoa, että pidin tästä paljon englanniksi, suomeksi en saanut luettua muutenkaan sarjastakaan kuin ykkösosan. Luultavasti siis suomennos ontuu tässäkin.

    VastaaPoista
  2. Tulin kurkkaamaan, miltä kuvitettu opas näyttää, mutta et ollut laittanut sisäsivujen kuvia postaukseesi. Minua kiinnostaisi, millainen kuvitus on. Pystytkö kuvailemaan?

    VastaaPoista
  3. peikkoneito:
    Hyvä jos alkuperäiskielellä toimi! Minua hieman harmittaa kun hankin saagankin suomeksi, kyllähän se englanniksi oli niin paljon parempi...

    Paula:
    Kiitos vinkistä, en tosiaan hoksannut kuvata kuvitusta. Jospa yritän illalla kotona ottaa kuvia ja lisätä niitä postaukseen :)

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut Twilightit myös, mutta tähän en ole innostunut tarttumaan. Se joku toinen "lisäosa" mulla näihin oli...hmm. Mutta se oli ihan kunnon kirja, ja on vielä mulla lukematta.

    VastaaPoista
  5. Kissaämmä!:
    Jos se on Twilight -sarjaa niin se on varmaan Bree Tannerin lyhyt elämä? Sittenhän Meyeriltä on vielä Vieras, joka ei ole samaa sarjaa vaan (aikuisten) scifiä. Tuo Bree -kirja minulta puuttuu, mutta ei ollut kovin kummoinen.

    VastaaPoista
  6. Mun serkulla on tämä ja hänen luonaan hiukan selailin. Muutama mielenkiintoinen seikka siellä oli huomioitu, joita en itse tullut ajatelleeksi lukiessani ko. saagaa, mutta ei mielestäni kovin ihmeellinen kirja.
    Hyvä fanituote twilightia fanittaville :) (ei sillä tosin etten minä pitäisi kirjoista! Mainioita! varsinkin Aamunkoi)

    VastaaPoista
  7. ANNI:
    Niinpä, ei kovin ihmeellinen kirja. Onneksi kuitenkin jotain uusia juttuja kirjasta paljastui, ettei ollut ihan vanhan toistoa. Kyllä tämä silti saa paikan kirjahyllystä, saagan vierestä :)

    VastaaPoista
  8. Komeaa katseltavaa! Itse en ole tuttu näiden vampyyrisaagojen kanssa, mutta mielikuvani mukaan kuvitus on hyvin lajityypillinen. Erityisesti pidän noista maisemakuvista. Niissä on upea tunnelma.

    Kiitos, että lisäsit kuvat! :-)

    VastaaPoista
  9. Paula:
    Kiitos itsellesi, hyvä kun hoksautit kuva-asiasta, onhan se kuitenkin oleellinen osa kirjaa! Paremman käsityksen kirjasta nyt saa, kun kuvat on lisätty.

    Itselle nuo henkilöiden kuvitukset ovat sinänsä outoja, kun on ehtinyt piirtyä mieleen elokuvien näyttelijät ;) Mutta ei käy kieltäminen, taitavastihan ne on piirretty. Minäkin ihastuin noihin maisemakuviin, vaikka niitä ei olekaan kuin noiden isompien osioiden alussa.

    Mikäli aiot tutustua saagaan, niin älä tosiaan aloita tästä oppaasta. Toisaalta sen lukemalla saa tiivistetyn kuvauksen kokonaisuudesta, sillä oppaassa on tiivistelmä jokaisesta kirjasta.

    VastaaPoista