tiistai 12. heinäkuuta 2016

Lukumaraton #3



En ehtinyt kirjabloggareiden yhteiselle kesälukumaratonille, mutta nyt kun tiedossa on muutenkin valvomista ensi yönä ajattelin, että voin samalla aloittaa lukumaratonin. Jonkinlainen kirjapino on valmiina ja kynää, paperia, tarralappuja sekä kirjanmerkkejä on etsittynä valmiiksi. Aloitan keskiyöllä ja koko vuorokausi (tiistai 12.7.) on tarkoitus pyhittää lukemiselle. Kovin ryppyotsaista suorittamista ei ole luvassa vaan menen oman (ja myös lomalla olevien villasukkalasten) jaksamisen mukaan. Allaolevasta pinosta puuttuu kesken olevat Joanne Harrisin Riimut sekä Kalle Päätalon Liekkejä laulumailla, niitäkin todennäköisesti tulen lukemaan. Jos kuitenkin aloittaisin kevyesti joko sarjakuvilla tai sitten pinon lanu-osastolla... Yritän kertoa väliaikatietoja joko tähän postaukseen tai blogini facebook-sivulle.




klo 1.30 / 197 luettua sivua
Tiina Konttilan ja Anne Muhosen Sirkus Rinkeli oli mukava alku lukumaratonille. Itse asiassa vanhempi villasukkalapsi pyysi lukemaan sen ensimmäiseksi sillä albumi on lainattu hänen kirjastokortillaan. Pitäisi kuulemma päästä jo palauttamaan kirja kun hän itse on sen lukenut jo ajat sitten. Sitten vuorossa oli Nina Hemmingssonin sarjakuva-albumi Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt, onneksi albumi oli nopeasti luettu. Vielä muutama sivu David Duchovnyä ennen nukkumaan menoa, Pyhä lehmä voi olla melkoinen villi kortti ja erikoinen tuttavuus...

klo 10.15 / 375 luettua sivua
Heräsin lukemaan kahdeksan aikaan ja luin sängyssä Pyhän lehmän loppuun. Harvinaista herkkua (ja jotenkin paheellista näin perheenäidin näkökulmasta) kerrankin loikoa pitkään sängyssä lukemassa. Duchovnyn teos oli ihan hauska aikuisten satu pienellä (ja vähän suuremmallakin) paatoksella höystettynä. Nyt on luvassa aamupuuroa sekä päiväsuunnitelman ja kirjavalinnan tekoa. Pitänee ottaa kirja ja uikkarit kassiin ja lähteä uimarannalle.

klo 18.30 / 557 luettua sivua
Huh mikä helle ja huh mikä tarina! Luin Kirsi Alanivan Villa Vietin linnut -romaania ensin hälyisellä uimarannalla ja luin sen loppuun kotipihalla. Tarina oli sen verran runsas ja vahva, että taidan sulatella sitä hetken käyttämällä lukukoiraamme hieman kävelyllä. Jos seuraavaksi tarttuisin johonkin keveämpään kirjaan.

klo 23.10 / 697 luettua sivua
Lenkkeilystä seurasi vielä päivän toinen uintireissu, vaikkakin pikainen. Iltalukemiseksi valikoitui ei sittenkään kovin kepeä Kari Hotakaisen Kantaja, josta jäi hyvin samanlainen jälkimaku kuin aeb (aikaan ennen blogia) lukemastani Juoksuhaudantie-romaanista eli keski-ikäinen mies pakkomielteen kourissa ei tuntunut tälläkään kertaa ihan minun kirjaltani. Vajaa tunti aikaa, aloittaisinko Roald Dahlia vai jatkaisinko Päätaloa tai Harrisia...

klo 00.00 / 733 luettua sivua
Hetken jaksoin vielä lukea kesken ollutta Joanne Harrisin Riimuja, mutta sitten silmät alkoivat painaa ja aikaraja tulla vastaan. Luin lukumaratonin aikana kaksi sarjakuva-albumia, kolme romaania ja vielä noin 30 sivua neljännestä. Olen ihan tyytyväinen luettuun sivumäärään, tosin sarjakuva-albumit kasvattivat sitä kuin huomaamatta. En jaksanut laskea lukemiseen käytettyä aikaa vaan keskityin enemmän varsinaiseen lukemiseen ja sivumäärien kirjaamiseen. Oli kiva maratoonata pitkästä aikaa, vaikkakin osa ajasta menikin ihan vain kesäpäivästä nauttimiseen.

8 kommenttia:

  1. Hyviä valintoja:) Hotakaisen Kantajasta muistaakseni tykkäsin. Muuten en olekaan noita pinossa olevia juuri lukenut, paitsi Dahlia ja Neiti Etsivä joskus lapsena. Niitä voisikin kokeilla taas uudelleen. Kuvanveistäjän tytär on sellainen, jonka olen jo päättänyt ottaa seuraavalle maratonille mukaan sitten joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lilli, ainakin kirjapinossa on monenlaista luettavaa, joten pitäisi löytyä kuhunkin hetkeen sopiva teos. Ja onneksi kirjoja on näiden lisäksi vinot pinot hyllyissä, ei ainakaan lopu lukeminen kesken ;)

      Poista
  2. Hyvää maratonia! Sirkus Rinkeli oli kyllä varsin symppis.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että päätit kuitenkin pitää oman maratonin:) Mielenkiintoinen pino, noista olen lukenut vain Kuvanveistäjän tyttären ja Pyhän lehmän. Niin ja Neiti Etsivän, mitenhän uppoaisi nykyään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, oli mukava pyhittää koko vuorokausi lukemiselle :) Neiti Etsivää en nyt vielä lukenut, mutta aion vielä testata miten se uppoaa aikuislukijaan :D

      Poista
  4. Kiva kun pystyit pitämääm oman maratonin. Villa Vietin linnut olen ottanut itselleni vinkiksi. En tiedä, miten minulta onkin mennyt se ihan ohi aiemmin, vaikka kirja vaikuttaa tosi kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, oli kiva maratoonata pitkästä aikaa. Lue ihmeessä Villa Vietin linnut! Se oli minulle puhdas herätelaina ja olen iloinen, että lainasin ja luin sen!

      Poista