maanantai 10. elokuuta 2015

Alex Garland: Laguuni



Alex Garland: Laguuni
Otava, 1999
525 sivua
Suomentanut: Annika Eräpuro
(The Beach, 1996)
Luettu: 6.8.2015
Mistä: oma ostos


Kun kesä(sää) oli kadoksissa päätin hakea sitä kirjan sivuilta. Kohteeksi valikoitui Alex Garlandin Laguuni, joka ainakin kannen sekä kirjan pohjalta tehdyn elokuvan (The Beach, pääosassa Leonardo DiCaprio, katsoin vuosia sitten ja tykkäsin) perusteella tarjoaisi aurinkoa, hiekkaa ja linnunmaidon lämpöistä turkoosia vettä. Oikea aurinkokin näyttäytyi viimein ja sain lukea kirjaa juuri sopivassa paikassa, hiekkarannalla.

Reppureissaaja Richard majoittuu turistien kansoittamaan Bangkokiin, Khao San Roadiin, jossa hän kuulee naapurihuoneen asukkaalta "Daffy Duckilta" salaperäisestä laguunista. Saatuaan vielä saarelle johdattavan kartan päättää Richard lähteä ranskalaispariskunnan, Françoisen ja Étiennen kanssa koettamaan onneaan ja etsimään saarta, jota turistimassojen läsnäolo ei ole vielä pilannut. Kaverukset pääsevät saarelle, mutta onko paikka yhtä kuin Eeden, paratiisi?

Ajatelkaa laguunia, jonka korkea kaareva kallioseinämä kätkee mereltä ja ohikulkevilta laivoilta. Kuvitelkaa sitten valkoista hiekkaa ja korallipuutarhoja, joita dynamiittikalastus tai troolit eivät ole koskaan päässeet vahingoittamaan. Raikasvesiputouksia on joka puolella saarta, ja ympärillä on viidakkoa – ei Thaimaan sisämaan metsiä, vaan oikeaa viidakkoa. Kolmikerroksisia lehväkatoksia, kasveja joihin ei ole koskettu tuhanteen vuoteen, oudon värikkäitä lintuja ja apinoita.
    Valkoisilla sannoilla ja korallipuutarhoissa kalastelee valikoitu joukko matkalaisia, kuukausia toisensa jälkeen. He lähtevät jos he haluavat, he palaavat, paikka ei koskaan muutu. 

Laguunia lukiessani minulla pyöri jatkuvasti mielessäni William Goldingin klassikko Kärpästen herra enkä voinut välttyä vertauksilta. Molempien kirjojen tapahtumapaikkana on autiosaari, jonne on päätynyt joukko ihmisiä, sillä erotuksella, että Kärpästen herrassa lapset haaksirikkoutuvat saarelle kun taas Laguunissa aikuiset ihmiset pyrkivät saarelle itse. Molemmissa kirjoissa "saarelaisilla" on selkeä johtaja ja hierarkiajärjestys. Niin ikään molemmilla saarilla riidat alkavat ilmetä kuin itsekseen, puroista tulee virtoja ja ihmiset jakautuvat pienempiin ryhmiin kunnes käsillä on kaaos ja koittaa ruma loppu. Tapahtumien väliin mahtuu mielen järkkymistä, hallusinaatioita ja vainoharhaisuutta. 

Kuolleen Daffyn ilmestyminen Richardille – olkoon se Richardin mielen järkkymisen merkki tai ei – alkoi jossain vaiheessa ärsyttää, varsinkin silloin kun hän alkoi ilmestyä Richardille tämän ollessa hereillä. Richardin ajatuksissa sekä hänen ja Daffyn keskusteluissa toistuu useasti viittaukset Vietnamin sotaan. Kirjan alussa Richard kertoo, että hän on syntynyt vuonna 1974, joten hän ei ainakaan itse ole osallistunut kyseiseen sotaan. Sotaviittauksilla on varmasti oma merkityksensä, mutta en yksinkertaisesti jaksanut pohtia sitä sen enempää, annoin vain tarinan soljua eteenpäin. Soljuvuutta tosin häiritsi kirjaan jääneet huolimattomuusvirheet, sanoista puuttui usein viimeinen kirjain tai sanaan oli lipsahtanut yksi kirjain liikaa.

Laguunin kannessa on Punchin maininta "Jos kaipaat adrenaliiniannosta, lue tämä". Jännitys jäi kirjassa melko vähiin, olisin kieltämättä kaivannut sitä hieman enemmän. Jännityksen sijaan painopiste on laguunin, sen asukkaiden ja heidän keskinäisen kanssakäymisensä kuvauksessa ja tästä syystä tarina tuntui paikka paikoin junnaavan paikoillaan. Laguuni oli kuitenkin oikein sopivaa kesälukemista. Huikaisevan hienoja maisemia, letkeää tunnelmaa ja pieni häiritsevä tunne, että kauneus on katoavaista ja pahuus piileskelee ehkä jo seuraavan palmun takana...


Sitaattikunniamaininnan saa:

Se on kultainen sääntö, aina kun tulee jonnekin pitää ottaa selville miten sieltä pääsee pois.

Mikä sattuma, Joanna kävi Laguunissa lähes samoihin aikoihin kuin minä.


Rastitan kirjankansibingosta ruudun Värikäs (värejä ei ole paljon, mutta varsinkin turkoosi on sen verran, no, värikäs, että päätin kelpuuttaa kannen mukaan bingoon).



Pitkästä aikaa myös kirjallinen maailmanvalloitukseni eteni, tällä kertaa kohteena oli Thaimaa.

2 kommenttia:

  1. Ollaanpa me oltu samaan aikaan liikkeellä!

    Daffy Duck alkoi ärsyttää minuakin, mikä lie oli näiden kohtausten tarkoitus... Minä sen sijaan sain tästä juuri sopivaa jännitystä kesääni, en tosin ole nähnyt elokuvaa, joten kaikki mahdollisuudet olivat auki juonen kannalta :D Ehkä kaikkia mahdollisuuksia ei kuitenkaan lopulta käytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joanna, minulla oli elokuvan katsomisesta niin pitkä aika, että en onneksi muistanut tarinaa kovin hyvin. En ehkä olisi edes odottanut jännitystä ilman tuota kannen mainintaa. Vähemmällä jännitykselläkin tämä oli oikein kiva kesälomakirja :)

      Poista