Sami Lopakka: Loka

Sami Lopakka: Loka

Like, 2019

377 sivua

Luettu: 4.11.2025

Mistä: oma ostos

loka 1 kura, rapa 2 viemärijäte
3 kuv. turmelus, saasta, häpeällisyys

Sepon avioliiitto on kariutunut, hän on irtisanoutunut työstään ja matkustanut Venäjälle irtautuakseen omasta umpikujastaan. Jorma on pään ja kaulan alueen kirurgian erikoislääkäri, hän paikkaa potilaita, mutta myös omatuntoaan nuoruuden tapahtuma elävänä muistona mielessään. Kari lähtee Lappiin Käsivarren erämaahan, kauas kaikesta, arjesta ja velvollisuuksista, ja kaikista, paitsi Samulista, joka on vetolaukkuineen ja purjehduskenkineen kuin tiputettu väärään kohteeseen.

Sami Lopakan Loka kertoo kolmesta miehestä kulkien hetken matkaa heidän elämänvaiheissaan ja ajatuksissaan. Mitä Seppo, Jorma ja Kari ovat miehiään, mistä he tulevat ja minne he ovat menossa? Kaikki kolme tasapainoilevat kuilun laidalla, elämän ja kuoleman kaipuun rajalla, heistä jokainen odottaa lähtölupaa, lupaa lähteä, kuolla. Romaanin päähenkilöiden mielenmaisema on pääosin synkkä, lohduton ja ahdistava ja sama tunne puskee läpi romaanin. Harvassa pilkahteleva huumorikin on pikimustaa ja kerronta on välillä jopa inhorealistista. Silti kaiken loan seassa tai lopussa pilkistää aavistus (ruman)kauneutta ja ripaus toivoa. Onko sittenkin olemassa syitä elää?

Onko minulle paikkaa tässä maailmassa? Haluanko minä edes paikkaa täältä?

Mitä minä juuri luin ja mitä lukemisen lomassa ja sen jälkeen oikein tapahtui!? Seppo, Jorma ja Kari esitellään yksi kerrallaan ja Lopakka tuo heistä jokaisen lukijan silmien eteen yksi kerrallaan niin suorasti, häpeilemättömästi, intensiivisesti ja raadollisesti, että osa kohtauksista on kuin isku kylmällä rätillä vasten kasvoja ja välillä ei tiedä itkeäkö vai nauraa miesten touhuille. Siinä missä Lopakan Marras imaisi mukaansa alusta asti otti Loka otteeseensa hitaammin, mutta otti yhtä kaikki, voisi jopa sanoa, että kuristusotteeseen. En aluksi oikeastaan juurikaan pitänyt tarinasta, ehkä siksi, että Seposta, Jormasta ja Karista on henkilöinä vaikea tykätä, mutta niin vain heidän tarinansa vei mukanaan. Kolmikon ahdistus (tai ahistus, kuten meillä Oulun seudulla sanotaan) uppoaa lukijan luihin ja ytimiin.

Annetaan pois: yksi elämä purkukuntoisena. Myös vaihto vähänkäytettyyn hautakiveen käy. Nimellä ei väliä.

Lopakka heittää lukijan niskaan laajan tunneskaalan ja vaihtaa välillä tyyliä, hetkittäin teksti muuntuu runoksi. Sanoissa ja niiden väleissä on voimaa, syvyyttä ja kauneutta, synkästä pohjavireestä huolimatta. Lopakan tapaa kertoa ja käyttää sanoja ei voi kuin ihailla. Joskus kirjan nimivalinta mietityttää, mutta Loka kuvaa tarinaa täydellisesti, samoin kansi, joka on Tommi Tukiaisen tekemä. 

Sitaattikunniamaininnan saa:

Ja oliko omasta päätepisteestään tulleita, vajonneita, kadonneita? Katsotaan matkaliput.

Sekä kovin lopulliselta kuulostava:

Mikään ei ole yhtä ikuista kuin universumin kuolema.

Helmet-lukuhaaste 2025: 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset