Mikko With: Banaani

Mikko With: Banaani

Myllylahti, 2025

273 sivua

Luettu: 22.8.2025

Mistä: kirjastosta

Pertti Karhuoja, eläkeläismies, kuolee kotonaan syötyään banaanin. Kyseessä ei kuitenkaan ole sydänperäinen sairauskohtaus niin kuin ensiasetelmasta olosuhteet ja uhrin ikä huomioiden voisi luulla.  Rutiininomainen tutkinta laajenee ja tutkintalinjoja sekä niitä tutkivia on yhtäkkiä iso joukko. Media lyö vielä bensaa liekkeihin ja pian paniikki leviää paitsi Oulun seudun ruokakaupoissa asioivien keskuudessa, mutta myös laajemmin.

Tarinan päähenkilöinä häärivät Karhuojan kuolemantapausta tutkimaan ryhtyvä rikoskomisario Aapo Hämäläinen, hänen työparinsa Ellinor "Kunkku" Karlson sekä jutun jäljille pääsevä toimittaja Pyry Lammikko. Aapo on rutiinien ja järjestyksen mies, hän on hieman varautunut ja jäykkä, asioita pitkään pohtiva ja elää lähes täysin työlleen. Kunkku taas on urheilullinen ja rempseä, hän tarttuu rohkeasti työhön ja kertoo ideoitaan, mutta kotioloissa hän on täysin toista maata, siellä hän joutuu olemaan varuillaan, elämään toisen ehdoilla. Luonteenpiirteiden eroista huolimatta parivaljakko pelaa hyvin yhteen kentällä. Pyry kärkkyy lööppejä ja mainetta uutismaailmassa, jopa oman perhe-elämän kustannuksella. Lisäksi hänellä menee oma ja yhteisön etu pahasti sekaisin. Välillä Pyryn tutkimukset tuntuvat aivan päättömältä säntäilyltä. 

With tarttuu kädestä ja vie lukijaa kuin pässiä narussa. Kuvittelen keksiväni jotain ja päässeeni syyllisen jäljille, mutta mitä vielä! Tarinassa on jokunen erikoisuus (nykyaikana harvemmin näkee rautakaupassa, varsinkaan suurten ketjujen myymälöissä hintalappuja liimattuna tuotteisiin vaan ne ovat hyllyn laidassa) tai lipsahdus (yhdessä repliikissä Pertin ja Anteron nimet menevät sekaisin ja Kunkku kyselee Anterolta kuinka hyvin hän tunsi Anteron eli itse itsensä), mutta muuten tarina etenee todella sujuvasti. Kirjan luettuani ajatukseni pyörivät vielä hetken päähenkilöissä. Etenkin Kunkulle, mutta myös Aapolle toivoisi rohkeutta ja kaikkea hyvää, molemmilla jo silmät avautuvat hieman. Eikä Pyrykään ole lopulta ihan toivoton tapaus.

Kaiken kaikkiaan Banaani on dekkari, jossa on jotain erilaista ja raikasta. Tarina on myös pelottavan uskottava, siinä ujutetaan uhka ihmisten arkeen ja perusturvaan, ravintoon. Tämä on ehkä vähän ympäripyöreä kuvaus, mutta yritän välttää paljastamasta liikaa juonesta. Kerronnan lomaan on ripoteltu juttua koskevia uutisartikkeleita ja somejulkaisuja, ne tuovat mukavasti lisäväriä ja -ulottuvuutta tarinaan. Kuolemantapauksesta huolimatta tarinan tunnelma ei ole synkkä, osittain kiitos kerronnassa käytetyn mustan huumorin. With taisi voittaa minut Banaanin puolelle jo ennen varsinaisen tarinan alkua, ensimmäisen sivun toisessa sitaatissa:

"En tiedä, miksi vakavasti otettavan rikosromaanin alussa täytyy aina olla joku mystinen sitaatti."

(Mikko With)

Niinpä! Kaikkea, myöskään Banaania, ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Subjektiivinen plussa vielä siitä, että kirjan tapahtumat sijoittuivat tutuille paikoille kuten Kempeleen Zeppelinin Prismaan, Nallikariin jne.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Objektiivisesti tarkasteluna (sic) teoriassa oli yhdeksänkymmentä prosenttia foliohattua ja kymmenen prosenttia faktaa.

Pohjoinen lukuhaaste 2025: 20. Kirjan kannessa tai nimessä on hedelmä

Helmet-lukuhaaste 2025: 29. Kirjailijan viimeisin teos

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Gummerus, 2024

332 sivua

Luettu: 17.8.2025

Mistä: kirjastosta

17-vuotias papin tytär Christina Sundelin istuu Pyhäjoen rannassa ajattelemassa ensirakkauttaan, 19-vuotiasta kartanonherran poikaa Fredrik Löwenmarkia, kun metsästä ilmestyy pelottavan näköinen mies. Mies on Chirstinan eno Matthias Erwast, joka on tullut varoittamaan sisarensa perhettä venäläissotilaista, jotka ovat tulossa tuhoamaan rannikon kylät ja kaupungit asukkaineen. Hippaleikit ja varovaiset katseet saavat jäädä kun Christina ja Fredrik vihitään ja saatellaan kiireellä pakomatkalle kohti Ruotsia Löwenmarkien 21-vuotiaan Eero-rengin hevoskyydissä. Nuorten tie vie Raahen kautta Perämerelle ja Hailuotoon, jonne on saapunut paljon muitakin pakolaisia. Sitten illan hämärässä rannalla väsyneinä ja kylmissään värjöttävät pakolaiset näkevät salmeen lipuvan sotalaivan, venäläiset ovat saapuneet.

Pelosta tuli koko totuus, koko elämä.

Meren ja veren liiton keskiössä on todellinen tapahtuma, Oulun edustalla sijaitsevassa Hailuodossa syyskuisena perjantaina vuonna 1714 tapahtunut isku, jossa venäläissotilaat tappoivat perimätietojen mukaan jopa 800 ihmistä yhden vuorokauden aikana. Alasalmi on kutonut isovihan aikaisen historiallisen tapahtuman ympärille sujuvasti etenevän, mukaansa tempaavan ja hyvin aikaa kuvaavan tarinan.

Alasalmi kuvaa hyvin ihmisten toimintaa pelon ja uhan alla, kuinka asioiden tärkeysjärjestys muuttuu siitä kun uhka on jossain kaukaisuudessa aina siihen hetkeen kun se on käsin kosketeltavissa. Valinnat voivat maksaa jopa hengen. Myös tarinan päähenkilön Christinan kasvu lähes lapsesta pakomatkan aikana paitsi itsestään myös muista huolehtivaksi aikuiseksi on kuvattu taitavasti. Christinasta löytyy sellaista rohkeutta, jota ei alun haaveilevasta ja huolettomasta tytöstä olisi heti uskonut.

Niin sanotun murhaperjantain tapahtumilla on tarinassa lopulta sivumäärällisesti melko pieni osuus, mutta se on kuvattu niin elävästi ja vimmaisesti, että se on kuin yhtäkkiä päälle iskevä ukkosmyrsky. Saaren tapahtumat piirtyvät kaikessa kauheudessaan, järkyttävyydessään ja järjettömyydessään lukijan kasvoille. Ihmisen julmuus ahdistaa ja kuristaa kurkkua. Tarina jatkuu vielä Hailuodon tapahtumien jälkeen, väistämättä pienemmillä kierroksilla, mutta hengästyttävien tapahtumien jälkeen rauhallisempi suvantovaihe tuntuu tervetulleelta. 

Meren ja veren liitto on todella onnistunut yhdistelmä historiaa, kauhua ja selviytymistä. Tai kuten Alasalmi itse kuvasi kirjaansa elokuussa Iin kirjaston muusajuhlilla: "Isoviha vastaan usko, toivo ja rakkaus."

Usko hyvään kuoli ensimmäiseksi, sitten toivo, mutta rakkaus – se ei kuolisi koskaan.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Huun tunne, pelko ja holotna olivat läsnä kuin paha enne, pääkallon sokea silmäkuoppa.

Pohjoinen lukuhaaste 2025: 17. Kirja liittyy Raaheen

Helmet-lukuhaaste 2025: 33. Kirjassa ratsastetaan

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

Minerva, 2023 (2022)

406 sivua

Suomentanut: Hanni Salovaara

(The Lost Flowers of Alice Hart, 2018)

Luettu: 9.8.2025

Mistä: oma ostos

Alice Hart asuu kaupungin ulkopuolella sokeriruokopeltojen ja Tyynen valtameren välissä sijaitsevassa talossa äitinsä Agnesin, isänsä Clemin ja koiransa Tobyn kanssa. Alice ei käy koulua kaupungissa sillä isä haluaa, että sekä Alice että äiti ovat kotona, jotta isä voi pitää heitä paremmin silmällä. Kun Alice on yhdeksän hänen perheensä menehtyy tulipalossa ja Alice joutuu toivuttuaan hänelle ennestään tuntemattoman isoäidin Junen hoiviin Thonrfieldiin, kauas sisämaahan, pois kodista ja tutuista maisemista. Isoäiti hoitaa paitsi kukkatilaa myös ottaa luokseen kovia kokeneita naisia ja tarjoaa näille turvapaikan ja työtä. Myös Alicesta tulee yksi Junen kukkasista ja June opettaa Alicelle kaiken tilasta ja sen kasveista, kukkien eri merkityksistä ja niiden kielestä. June jättää kuitenkin paljon kertomatta ja kun salaisuudet lopulta paljastuvat Alicelle hän pakenee Thornfieldistä kohti autiomaata, uutta alkua.

Alice Hartin kadonneet kukat on erikoinen, monikerroksinen tarina. Siinä on pimeä puoli, joka pitää sisällään perheväkivaltaa, alistamista ja manipulointia. Etenkin Alicen isä Clem on todella hyytävä hahmo. Sitten taas valoisammalla puolella kuvataan rakkautta, ystävyyttä, anteeksiantoa, selviytymistä ja itsensä ja toistensa löytämistä. Thornfieldin naisten, kukkasten, yhteiseloa on ilo seurata. Lisäksi lukujen alussa esitellään erilaisia kukkia merkityksineen, latinalaisine nimineen, kasvupaikkoineen ja kuvauksineen. Kirjaa lukiessa on pakko googlettaa kasvit, jotta näkee millaisia ne ovat, mukana tulee siis aimo annos kasvitietoutta. Kasvien lisäksi tarinassa kuvataan laajaa Australiaa ja sen luontoa monelta eri kulmalta.

Alice on tarinan päähenkilö, mutta yllättäen satunnaiset sivuhenkilöt nousevat hetkittäin kertojiksi. Nämä ovat vähän hassuja kurkistuksia ja katkaisevat tarinaa tai vievät sitä sivupoluille, mutta toisaalta ne näyttävät Alicen ulkopuolisen silmin ja tuovat Alicen henkilöhahmoon syvyyttä. Tarina ei aivan pysy kasassa, välillä kerronta on todella hyvää ja etenee sujuvasti, välissä tarinaan tulee teatraalista kuvailua ja maalailua sekä mukakauniita tai -syvällisiä korulauseita, joiden sisältö jää sekavaksi. Kun nämä onnistuu ohittamaan imaisee tarina mukanaan, se vetoaa tunteisiin ja on samaan aikaan sekä rosoinen että siirappinen (olematta liian imelä, hetkittäin keikkuen ihan siinä rajoilla). Alice Hartin kadonneet kukat on juuri sopiva kesälomakirja, vaikka nyt kirjoitushetkellä 25 asteen pakkasessa kesäloma tuntuu kovin kaukaiselta...

Sitaattikunniamaininnan saa (sydäntä särkevä pienen Alicen pohdinta ihmeestä):

Hänen tarvitsisi lukea vain taivaan merkkejä, eikä niitä varjoja ja pilviä, jotka häivähtivät isän kasvoilla ja panivat Alicen arvailemaan, oliko isä hirviö vai mies, joka muutti eukalyptuspuun kirjoituspöydäksi.

Sekä (vähän korulausemainen viisaus):

Elämää eletään eteenpäin, mutta sitä voi ymmärtää vain taaksepäin katsomalla. Maisemaa ei näe silloin, kun on sen keskellä.

Helmet-lukuhaaste 2025: 17. Kirjan päähenkilöllä on lemmikkinä kissa tai koira

Kirjallinen maailmanvalloitus: Australia

Satu Leisko: Ihmisenhaltija

Satu Leisko: Ihmisenhaltija

(Ihmisenhaltija #1)

Avain, 2023

297 sivua

Luettu: 11.7.2025

Mistä: kirjastosta

Kuustenkylän lukiota käyvä Tuuli on koulussa ulkopuolinen, mutta yhtäkkiä sekä uusi oppilas Maria että komea ja urheilullinen Ossi hakeutuvat jatkuvasti hänen seuraansa. Maria ja Ossi eivät tunnu sietävän toisiaan, joten Tuulia vedetään kahteen suuntaan. Kuusenkylässä eletään pelossa sillä epäillään, että susi on tappanut yhden kyläläisistä. Metsässä tuntuu kuitenkin liikkuvan myös jotain muuta, Tuuli näkee puolipukeisia kulkijoita vaikka on talvi, hän näkee myös ihmisiä eläinhahmoissa ja eläimiä ihmishahmoissa, sen lisäksi Tuulista tuntuu, että häntä seurataan. Mistä on kyse?

Satu Leiskon Ihmisenhaltija on kotimaisen nuorten aikuisten fantasiasarjan ensimmäinen osa. Tarinassa on jotain samaa kuin Elina Rouhiaisen Susiraja- ja Stephenie Meyerin Twilight-sarjassa, mutta ehkä yhtäläisyyksiltä on vaikea välttyä tässä genressä. Leiskon tarina on kuitenkin myös omaperäinen, ilahduin erityisesti Leiskon esittelemistä yliksistä, yliluonnollisista otuksista, kuten nälkäisistä tai kuolemattomista syöteistä. Mukana on lisäksi muodonmuuttajia, ihmiseläimiä sekä haltijoita ja noitia. Melkoinen kattaus siis. Vaikka pidin tarinasta koin kuitenkin lukiessa hienoista haparointia eli se vahvin imu jäi puuttumaan. Ehkä ne toisten kirjojen / kirjasarjojen kaiut sittenkin häiritsivät tässä lukuhetkessä liikaa, ehkä esimerkiksi Susiraja-sarjan tarina oli liian tuoreena mielessäni.

Alunperin minut houkutti kirjan pariin kirjan upea kansi, tuntui kuin susi olisi tuijottanut minua kirjaston hyllystä. Kiitokset siis Laura Noposelle houkuttelevasta kannesta ja kirjaston henkilökunnalle kirjan nostamisesta muiden kirjojen joukosta ns. tyrkylle, sekä tietysti Satu Leiskolle tarinasta, aion ehdottomasti ottaa selvää miten Tuulille ja kumppaneille seuraavaksi käy!

Sitaattikunniamaininnan saa:

En kai ollut valinnut hyvin kumpaakaan niistä henkilöistä, jotka tahdoin. Toisen seurassa melkein meni henki ja toisen kanssa särkyi sydän.

Pohjoinen lukuhaaste 2025: 12. Kasvutarina

Helmet-lukuhaaste 2025: 3. Kirjan päähenkilö on nuorempi kuin sinä

- - -

Postaukset laahaavat pahasti jäljessä, yritän saada kirjoitettua arviot lopuista vuoden 2025 luetuista ja teen vasta sitten perinteisen vuosikoosteen. Toivotan kuitenkin jo tässä vaiheessa hyvää uutta vuotta 2026!