12 tammikuuta 2019

Kalle Päätalo: Nuorikkoa näyttämässä



Kalle Päätalo: Nuorikkoa näyttämässä
(Iijoki #14)
Gummerus, 1984
620 sivua
Luettu: 3.1.2019
Mistä: lahja


Kalle työskentelee rakennustoimisto Pilvinen & Kurun työmaalla rakennustyömiehenä, mutta mielessä pyörii haave pohjoiseen lähdöstä ja ryhtymisestä miinanraivaajaksi. Koti-ikävä vaivaa myös Kuusisten vuokra-asunnossa. Ikkunasta ulos katsoessaan Kalle kaipaa järvimaisemaa, veden välkettä, mutta katse tavoittaa vain vedettömän laakson. Vaikka pariskunnalla on koti, työpaikat ja elämä muutenkin päällisin puolin kunnossa ei elo Lainan kanssa olekaan niin ruusuista millaiseksi Kalle avioelämän nuoruuden haaveissaan kuvitteli. Mielessä käy jopa, että ehkä pohjoisessa odottaisi myös sopivampi vaimoehdokas. Kesän koittaessa Kalle pääse vihdoin rakkaisiin Taivalkosken maisemiin kun hän lähtee yhdessä Lainan kanssa kesälomalle Kallen kotiseudulle, pitäähän isä-Herkonkin päästä tapaamaan miniäänsä.

Tuntui, että kirja ei pääse millään vauhtiin ja kesti yllättävän kauan, ennen kuin tuttu tarinan imu tempaisi mukaansa. Kalle ja Laina tekevät lähtöä ja valmistatuvat niin pitkään ja perusteellisesti, että luulin heidän jämähtävän lopulta Tampereelle ja Taivalkosken reissusta vihjaavan nimen olevan vain Kallen unelmaa. Matkassa on monta mutkaa ja ilmassa on pariskunnan välillä niin paljon säähköä, että Kallen ja Lainan jatkuva nahistelu, toisilleen nälviminen ja syyttely alkoi jo kyllästyttää.
  
     Tällainenko on mielestäsi hupailua? Kysyn taas kerran. Ei ole kulkuneuvoja. Joutuu kuulemaan monenlaista pilkkaa ja entiset heilasi ovat kuin herhiläisest kimpussasi...
     Nyt en käsitä, kumpaa ruppean tekemään: alanko nauraa vain porreunko noitumaan. Ensinnäkin miksi meitä mielestäsi pitäisi pitäsi kuhtua? Sottain eillä kun näihin selekosiin tuli kesällä olleilemaan outoja viraita sanottiin niitä huppailijoiksi. Jotku puhu lystäilijöistä...
     Kesälomalaisia me ollaan! Laina tiuskasi ja nousi jälleen istumaan suorana.
     Yritä käsittää, että täällä on ihmiset erilaisia kun kaupunkiseuvulla. Tulevat kylläänni milloin joutavat, eli tullee assiata... 

Lopulta pariskunta sentään pääsee lähtemään, mutta matka tuntuu olevan täynnä vastoinkäymisiä. Kulttuurishokki ei iske vain kaupunkilaiselämään tottuneeseen Lainaan vaan myös Kalleen, kotiseutu ei olekaan se onnen, autuuden ja ystävällisten ihmisten tyyssija minkälaiseksi hän sen muisti. Lopulta matka saa Kallen silmät avautumaan ja hän tuntuu saavuttavan jonkinlaisen sisäisen rauhan, löytävän oman paikkansa.

Sisälläni oli tyytyväinen, peräti hienoinen ylpeyden tunne siitä, että olin kuin olinkin muttumassa messukyläläiseksi ja Kirkonmäki ja lähiympäristö olivat päivä päivältä tulossa yhä enemmän kotikyläkseni.

Vaikka ärsyynnyin Kallen ja Lainan riitelyyn tarjosi se värikkään ja koomisen parisuhdenäytelmän. Näin sieluni silmin Kallen riuhtomassa tavaroitaan ja viskaamassa vaarinkaljapulloa pitkin metsiä ja Lainan järkyttymässä suorapuheisten taivalkoskelaisten jutuista. Kallen koti-ikävän taittuminen ja kotiin saapuminen pursusi onnea ja Kallen kastematoprojekti puolestaan oli samaan aikaan hauska ja hellyttävä tapaus. Pitäähän kalastamiselle person velipojan syöttiasiat saada kuntoon, vaikka sitten rahtaamalla tamperelaisia matoja puolen Suomen halki ja istuttamalla ne Kallioniemen multiin. Matka Taivalkoskelle oli mukava, mutta hieman puuduttava, tässä olisi ollut vähän tiivistämisen varaa.

Kirjan lopusta löytyi hauska tuulahdus menneestä. Päätalo on kirjoittanut lukijalle jälkisanat liittyen kotimaisemiinsa ja hän kertoo Gummeruksen teettäneen kartan Kallioniemestä. Viimeiseltä aukeamalta löytyy esite kartasta sekä varauskortti (postimaksu on maksettu), jolla kyseisen kartan voi hankkia itselleen 22 markan hintaan. Varauskortissa kysytään yhteystietojen lisäksi montako Päätalon kirjaa kartan tilaajan kotikirjastosta löytyy. Ehkä Kallen huumori tarttuu, mietin mitäköhän Gummeruksella tuumattaisiin jos lähettäisin 35 vuoden takaisen tilauskupongin postitse...


Sitaattikunniamaininnan saa:

– Selvitä sinä, Laina. Sulla kun on kerkiävä kieli,eikä suussasi ole porstuvaa. Ainaskaa aina...

Helmet-lukuhaaste 2019: 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Tampere ja Taivalkoski).

6 kommenttia:

  1. Villis,

    ilahduttaa aina kun 'näkee' eli tapaa Kallen lukijan.
    Sillä lailla! huudahtaisi Tarva.

    Kahtelepa tuolta kakskertaa Iijoen läpilukeneen mietteitä: osuvatkos?
    =
    https://www.kirjavinkit.fi/sarjat/iijoki-sarja/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hikkaj, tosiaan hauska tavata Kallen lukijoita! Kiitos vinkistä, käyn kurkkaamassa.

      Poista
  2. Kiva oli lukea kirjan esittely. Itse en ole lainkaan lukenut Päätaloa, ehkäpä tartun hänen kirjoihinsa jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
  3. Hienoa Iijoki-lukuprojektisi jatkuu. Terv. Jormanen

    VastaaPoista