Rosa Liksom: Hytti nro 6

Rosa Liksom: Hytti nro 6

WSOY:n äänikirja, 2012 (2011)
6 levyä, kesto n. 6 h 50 min
Lukija: Pertti Sveholm
Kuunneltu: 8.5.2018
Mistä: kirjastosta

Kun huomasin kirjaston äänikirjahyllyssä Rosa Liksomin Hytti nro 6 -romaanin ajattelin, että voisin kuunnella sen junamatkailun hengessä, hieman senkin vuoksi kun minulla ajoittuu tähän kevään ja kesän taitteeseen parikin junamatkaa.

Tyttö hyppää Moskovasta Siperian halki Mongoliaan menevään junaan. Samaan hyttiin astuu kaalikorvainen mies, vaikka tyttö kuinka itsekseen toisin toivoo. Alkaa matka ja samalla miehen jatkuva jutustelu. Tyttö ehtii kuulla monta tarinaa, mitkä tosia ja mitkä keksittyjä tai väritettyjä, nähdä monta paikkaa, kokea monta tunnetta ja tilannetta pitkän matkan aikana niin hytissä kuin sen ulkopuolella ennen päämäärää Ulan Batoria.

Juna sukeltaa luontoon, jyskyttää halki lumisen, aution maan.

Hytti nro 6 on merkillinen ja kiinnostava matka halki Neuvostoliiton. Liksomin kerronta yhdistettynä tasaisesti etenevään junamatkaan on hypnoottista. Kieli pursuaa adjektiiveja, se on kuvailevaa ja listaavaa. Tarina on parhaimmillaan lyhyehköissä pätkissä kuunneltuna, jolloin runsaasta kielestä ja kuvailusta nauttii. Pidempään kuunnellessa varsinkin maisema vyöryy päälle ja iskee ähky. Kuin upean kerronnan vastapainoksi mies on välillä erittäin karkea, rivo sekä inhottava. Liksomin luonnonkuvaukset, tarkat näkymät junan ikkunoista ihastuttavat ja saavat nopeasti unohtamaan miehen ajoittain alatyylisen käytöksen.

Edessä aukeaa tuntematon jään jähmettämä Venäjänmaa, juna kiitää, uupunutta taivasta vasten piirtyvät kirkkaina loistavat tähdet, syöksyy luontoon, pilvisen, tähdettömän taivaan valaisemaan painostavaan pimeyteen.. Kaikki on liikkeessä: lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset. Juna jyskyttää halki lumisen maan.

Tarinassa on paljon toistoa. Asemilta lähdöt, lähtöjen yhteydessä muovisista kaiuttimista pauhaava mahtipontinen musiikki, ikkunasta vilisevät maisemat, asemille saapumiset, tee, vodka, musta leipä, smetana, kurkut... Myös tekstissä on toistoa. Aluksi nämä kertaukset hämmentävät, mutta muuhun tarinaan ja sen toisteisuuteen suhteutettuna uudelleen toistettavat pätkät eivät yllätä. Silti useamman kerran jälkeen toiston teho hieman laantuu ja muuttuu jopa ärsytykseksi. Tarina kantaisi mainiosti ilman toistoa.

Kirjan rakenne on muutenkin mielenkiintoinen. Aluksi nimettömäksi jäävä tyttö on kuin tyhjä kangas, joka matkan edetessä värittyy ja hänen taustansa avautuu hiljalleen lukijalle tytön muistellessa elämäänsä matkaa edeltävältä ajalta. Mies jatkaa loputonta puhettaan, mutta tyttö pysyy hiljaa. Mietin useamman kerran onko tyttö mykkä, mutta kyllä hänellä ääni on, hänen puoltaan keskusteluista miehen kanssa ei vain ole tarinassa juurikaan näkyvillä. Tyttö puhuu esimerkiksi junan vaunuemäntä Arisalle, mutta lopulta myös hyttikumppanilleen Vadim Nikolajevitš Ivanoville niin, että lukijakin kuulee tytön äänen. Ehkä tässä kuvastuu kirjan punainen lanka, tytön matka paitsi Ulan Batoriin myös itseensä, oman itsensä ja oman äänensä löytäminen. Hytti nro 6 jätti jälkeensä mielenkiintoisen, hieman kaihoisan tunnelman. Olisi tätä saattanut kuunnella kauemminkin.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Hämärä karkaa uudeksi päiväksi, lumi nousee maasta pitkin puiden runkoja, latvojen hiljaisuus hiipuu, haukka istuu turkoosin pilven lonkalla ja katselee matona luikertelevaa junaa.

Helmet-lukuhaaste 2018: 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit. Kirjassa ei sanota suoraan vuotta, mutta miehen puheista selviää pienellä matematiikalla, että on vuosi 1986.
Kirjallinen maailmanvalloitus: Venäjä.