Jhumpa Lahiri: Kaima

 

Jhumpa Lahiri:Kaima

Tammi, 2014 (2005)

413 sivua

Suomentanut: Kersti Juva

(The Namesake, 2003)

Luettu: 2.4.2018

Mistä: kirjastosta

Jhumpa Lahiri on nimenä tuttu ja hänen kirjojaan on kehuttu, mutta vasta ulkopuolelta, lukupiirin lukujärjestyksestä tulevan kimmokkeen myötä otin Kaiman luettavakseni.

Hetkeä ennen ensitapaamista Ashumi astuu empien ja kuin varkain olohuoneessa istuvan Ashoken kenkiin. Näin lähellä miehen kosketusta hän ei ollut koskaan käynyt. Tästä hetkestä alkaa Gangulin perheen tarina. Ashumi ja Ashoke solmivat avioliiton vanhempiensa sopimuksesta, jättävät Intian sekä suuren suvun taakseen ja lähtevät Ashoken työn perässä Yhdysvaltoihin. Siellä, Cambridgessa, Gangulin perhe alkaa hakea paikkaansa, elää ja kasvaa kaukana juuriltaan. Vaikka oikea suku on kaukana keräävät Ashumi ja Ashoke ympärilleen tukiverkon, kuin uuden suvun uusista (intialaisista) ystävistä. Elokuussa 1968 perheeseen syntyy poika, joka saa hetken empimisen jälkeen nimekseen Gogol, kuuluisan venäläisen kirjailijan Nikolai Gogolin mukaan. Toukokuussa 1974 perheeseen syntyy vielä tyttö, Sonali eli Sonia.

Kaima on Gogolin kasvutarina, mutta se on myös tarina perheestä, suvusta, siirtolaisuudesta, odotuksista, haaveista, rakkaudesta, menetyksistä, peloista ja pettymyksistä. Gogol on intialaisten vanhempien lapsi, joka syntyy Yhdysvalloissa, uudessa kotimaassa. Gogol tasapainottelee ja etsii itseään kahden maan ja maanosan odotusten sekä velvotteiden välissä, kahden kovin erilaisen kulttuurin ristiaallokossa. Nämä ulkoa tulevat paineet ja niiden vaikutus Gogolin elämään herättävät kysymyksen siitä kuinka pitkään voi elää muiden odotusten mukaan, toteuttaen toisten unelmia ja haaveita? Mihin, milloin, monenteenko sukupolveen siirtolaisuuden painolasti loppuu ja mistä alkaa tavallinen, valtaväestöön kuuluvan yksilön elämä?

Elämä ulkomaalaisena, alkaa Ashima käsittää, on eräänlainen elämänikäinen raskaus – jatkuva odotuksen tila, ainainen taakka, loppumaton huono olo. Se on pysyvä kuorma, poikkeus arkisesta elämästä joka kerran oli, kunnes eräänä päivänä saakin yllätyksekseen havaita, että entinen elämä on kadonnut ja tilalle on tullut jotakin monimutkaisempaa ja vaativampaa. Kuten raskaus myös elämä ulkomaalaisena, näin Ashima uskoo, on tila joka herättää uteliaisuutta tuntemattomissa, saman sekoituksen sääliä ja kunnioitusta.

En etukäteen tiennyt kirjasta juuri muuta kuin sen, että se käsittelee siirtolaisuutta. Yllätyin siitä kuinka polveileva, runsas ja pitkälle ajanjaksolle sijoittuva tarina on kirjoitettu "pelkästä" nimestä, aihe kulkee alusta loppuun kerronnassa mukana. Mitä mikäkin nimi tarkoittaa? Mikä on nimen merkitys identiteetille, kuinka paljon nimi määrittää yksilöä? Voiko nimeä muuttamalla muuttaa itseään? Kirjassa kuvattu intialainen nimenantoperinne koti- ja virallisine nimineen oli minulle uutta ja kiinnostavaa tietoa.

Kantaa kahta nimeä, kotinimeä ja kunnon nimeä, paikassa jossa sellaista eroa ei tehdä, siinä jos missä tiivistyi koko hämmennys.

Tarina tasapainottelee intialaisuuden ja amerikkalaisuuden välillä, mutta hiljalleen painopiste muuttui ja noin puolivälissä tarina tuntui jo hyvin amerikkalaiselta. Mutta sellaistahan siirtolaisuus on, sopeutumista uuteen elinympäristöön, elämistä suurelta osin uuden maan ehdoilla. Siinä mielessä Gangulin perheen tarina on todella taitavasti kuvattu. Lahiri ei tarjoa vain yhtä näkökulmaa siirtolaisen elämästä vaan kaikki Gangulin perheen jäsenet sopeutuvat hieman eri tavalla elämään Yhdysvalloissa. Ashoke oppii uuden maan tavat helpommin kuin vaimonsa, ehkä yliopistotyönsä ansiosta, mutta lopulta myös kotiäitinä pitkään ollut Ashumi löytää paikkansa. Perheen lapset Gogol ja Sonia ovat enemmän kotonaan Yhdysvalloissa, eiväthän he juuri muusta tiedä, perheen historiasta huolimatta.

He eivät tyydy, sopeudu, suostu vähempään kuin onneen, mikä heidän käsityksensä siitä onkin. Edellisen sukupolven kokema paine on väistynyt amerikkalaisen terveen järjen tieltä.

Odotin kirjaa aloittaessani tarinalta enemmän Intian kuumuutta, kaoottisuutta, mausteiden tuoksua, kaikkea sitä mikä Intiasta tulee ensimmäisenä mieleen. Mutta loppujen lopuksi se olisi sitten ollut eri tarina, tähän kuulumaton, Kaima kertoo kuitenkin intialaislähtöisen perheen elämästä Yhdysvalloissa, ei intialaisista Intiassa. Tarina soljui vaivattomasti ja tasaisesti eteenpäin, ilman suuria huippuja tai laaksoja. En menettänyt tarinalle sydäntäni, mutta en olisi silti millään malttanut laskea kirjaa käsistäni. Vaikka lukemisesta on jo muutama päivä pyörii Gangulin perhe edelleen ajatuksissani, ja erityisesti eräs kirje salaperäisine sisältöineen...

Sitaattikunniamaininnan saa:

Amerikkalaiset sekunnit tikittävät hänen ranteensa sykkeen päällä.

Helmet-lukuhaaste 2018: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan (Intia ja Yhdysvallat, mutta myös ripaus iki-ihanaa Ranskaa).

Kirjallinen maailmanvalloitus: Intia