Roald Dahl: Iso kiltti jätti

Roald Dahl: Iso kiltti jätti
Kuvittanut: Quentin Blake

Art House, 1989

231 sivua

Suomentanut: Tuomas Nevanlinna

(The BFG, 1982)

Luettu: 19.11.2016

Mistä: kirjastosta

Kävimme villasukkalasten kanssa katsomassa elokuvateatterissa Iso kiltti jätti -elokuvan (kuvassa näkyvä kirjanmerkki on sieltä) ja ihastuimme siihen ikihyviksi. Innostuin tilaamaan eräästä verkkokirjakaupasta lisää Dahlin kirjoja kotikirjahyllyyn, mutta se päättyi lopulta surkuhupaisasti siihen, että vaikka tilaushetkellä kirjoja näytti olevan ja maksoin ne niitä ei ollutkaan saatavilla, mikä selvisi vasta kun aloin itse kysellä puuttuvien kirjojeni perään. Ei siitä sen enempää, onneksi on kirjasto!

Sohvi valvoo hiljaisessa orpokodissa. On yö, hirviöhetki. Uteliaisuus vie voiton pelolta ja Sohvi kurkistaa ulos nähdäkseen miltä hirviöhetkellä näyttää. Rauhallinen yönäkymä muuttuu kun varjoissa vilahtaa jotain suurta ja pelottavaa. Ei jotain vaan joku, nimittäin seinien vierustoja pitkin hiipivä henkilö, joka kantaa mukanaan isoa matkalaukkua ja trumpetilta näyttävää esinettä... Hirviöhetki on todellinen! Sohvi säntää takaisin sänkyynsä, mutta pian suunnaton koura kurottautuu avoimesta ikkunasta huoneeseen, nappaa kiinni Sohvista ja vie hänet mukanaan. Sohvi joutuu Jättiläismaahan ja alkaa seikkailu, jonka aikana hän oppii erilaisuudesta, jättiläisistä sekä unista ja joutuu ratkaisemaan jättiläismäistä ongelmaa.

Sohvi ja Iso kiltti jätti, IKJ, on herttainen parivaljakko. 8-vuotias Sohvi on ikäistään vanhemman oloinen kun taas IKJ on (vuosisatojen) iästään huolimatta kovin nuoren ja hieman yksinkertaisen oloinen. Ystävyys ei kuitenkaan katso ikää eikä kokoa. Molemmilla riittää ihmeteltävää toisen elintavoissa. Jättiläiset syövät ihmisiä, mutta Sohvin onneksi IKJ:n ruokavalio koostuu kammottavista perskurkkana-kasviksista. Unien asiantuntija IKJ hämmästelee ihmisten unen määrää, hän itse kun nukkuu vain pienen hetken pari kertaa vuosisadassa. IKJ suree sitä, että Sohvilla ei ole vanhempia, vaikka ei hänellä itselläänkään ole perhettä jos ei oteta huomioon yhdeksää ilkeää ihmissyöjäjättiläistä. Molemmilla on vahva oikeuden (ja vaseuden) tunto, IKJ on myös periaatteen jättiläinen, ainakin mitä tulee esimerkiksi ruoan hankkimiseen:

     IKJ nosti ylpeästi kätensä ilmaan. "Minä on erittäin kunniantuntoisa jättiläinen", se sanoi. "Minä rouskin mieluummin noita rupimätiä perskurkkanoita kuin nipistän muiden ruokaa."
     "Sinä varastit minut", Sohvi sanoi.
     "En varastanut snua paljon", sanoi IKJ hymyillen lempeästi. "Loppujen lopuksi sinä on hyvin pienuinen tyttö." 

Dahl kertoo Sohvin ja IKJ:n kautta vakavista asioista, mutta missään vaiheessa tapahtumat eivät tunnu liian synkiltä tai raskailta. Lasten huono kohtelu, ihmissyönti, ennakkoluulot, pelot, oikean ja väärän erottaminen, syyt ja seuraukset, kaikki kerrotaan lasten ehdoilla ja lapsentajuisesti. Seikkailu on jännittävä, mutta huumorilla höystetty.

Kieli on tarinassa merkittävässä osassa. Jättiläiset eivät käy koulua, joten heidän puheensa on hyvin erikoista, hassua ja nurinkurista. Puhetapa tarjoaa myös aikuislukijaan iskeviä hauskoja sanaleikkejä, mutta erilaisesta puheesta avautuu myös surullisia sävyjä. Onneksi tarina opettaa, että erilaisuus on rikkaus.

     IKJ:n silmiin tuli taas tuo hellyttävä surullinen katse. "Sanat", se sanoi, "on niin kiehnäkiperä kulmapysymys. Joten sinun on pakko olla kärsivällinen ja lopettaa pilkkominen. Niin kuin minä sanoi sinulle aikaisemmin, minä kyllä tiedän tarkkaan ne sanat jotka minä tahdon sanoa, mutta jotenkin tai toisesta minä aina lopuksi sammaljäkätän."
    "Sitä sattuu jokaiselle", Sohvi sanoi.
     "Ei sillä tavoin kuin minulle", IKJ sanoi. "Minä puhun kaameaa siansönkkää."
     "Minusta sinä puhut kauniisti", Sohvi sanoi.
     "Ihan totta?" huusi IKJ ja sen ilme kirkastui äkisti. "Ihanko totta?"
     "Ainoastaan ja vain kauniisti", Sohvi toisti.
     "Tuo on paras lahja mitä kukaan on antanut minulle koko elämässä!" huudahti IKJ. "Sinä on varma, ettet työnnä minua nyt nenästä?"
     "Aivan varma", sanoi Sohvi. "Minusta sinä puhut ihanasti."
     "Kuinka ihastuttavallista!" huusi IKJ yhä säteillen. "Miten riemupärskyä! Kuvinsanomatonta! Minä on täysin änkyttynyt!"

Näin kirjoitetaan tarina! Hauska, opettavainen, hieman pelottava ja aikuisiakin ihastuttava Tarina. Ja voi mikä loppu! Se sai aikaan pikkutyttömäisen ihastuneen hihityksen ja hymyn, joka kesti kauan aikaa. Nyt myös tekisi mieleni etsiä käsiini karttakirja ja kurkistaa löytyykö sen lopusta tyhjiä sivuja. Lue kirja niin tiedät miksi.

Sitaattikunniamaininnan saa (IKJ:n lausahdus, joka kelpaisi hyvin elämänohjeeksi):

Älä nipotouhota.

Iin kirjaston lukuhaaste: 3. Kirja, joka on julkaistu syntymävuotenasi (kirjan alkuperäinen julkaisuajankohta 1982)

- - -

Koska Iso kiltti jätti -elokuva on vielä vahvana mielessä vertasin tahtomattani kirjaa ja elokuvaa toisiinsa. Usein kirja on parempi kuin elokuva, mutta nyt elokuvaan oli saatu tuotua sellaista taikaa, tunnetta ja hauskuutta, että se oli piirun verran parempi kuin kirja, tai ainakin kirjan suomennos. Elokuvassa Sohvi tapaa Englannin kuningattaren, kirjan suomennoksessa puolestaan Suomen presidentin ja tarina on muutenkin sijoitettu Suomeen. Itse olisin pitänyt tarinasta enemmän alkuperäisessä ympäristössään. Elokuvaan oli lisätty riemastuttava kohtaus, jossa nautitaan poplimoa kuningattaren hovissa äänekkäin seurauksin, odotin tätä kohtausta kirjassa, mutta sitä ei ollut. Myös loppuratkaisu erosi kirjassa ja elokuvassa, kirjan loppuratkaisu tuntui julmemmalta. Sekä elokuva että kirja ovat kuitenkin ehdottomasti katsomisen ja lukemisen arvoiset!