Luis Sepúlveda: Vanha mies joka luki rakkausromaaneja

Luis Sepúlveda: Vanha mies joka luki rakkausromaaneja

WSOY, 1993

132 sivua

Suomentanut: Matti Brotherus

(Un viejo que leía novelas de amor, 1989)

Luettu: 21.11.2016

Mistä: kirjaston kierrätyskärrystä (?)

Silmäilin kirjahyllyä Iin kirjaston lukuhaaste mielessäni ja Sepúlvedan kirja sopi hakuuni kirjasta, joka sijoittuu muualle kuin Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan. Kirjalla (joka taisi päätyä hyllyyn kirjaston kierrätyskärrystä) on kiinnostava nimi ja kansi. Kannen kuvana on Henri Rousseaun maalaus Yadwighan uni vuodelta 1910. Wikipedian mukaan Rousseau maalasi mielellään mm. viidakkomaisemia, joissa on ihminen etualalla (tässä tapauksessa ihminen löytyy takakannesta, jonne kuva jatkuu). Taas oppi jotain uutta.

Vanha Antonio José Bolívar Proaño elää El Idilion kylän laidalla vaatimattomassa bambumajassa. Hän rakastaa rakkausromaaneja, joita lukee suurennuslasinsa avulla. Aina puolen vuoden välein hän saa kaksi uutta kirjaa kun hammaslääkäri saapuu jokilaivalla kylään pitämään vastaanottoaan. Leppoisa arki keskeytyy kun röyhkeä gringo tappaa oselotin pennut ja kuolee raivoisan emon raatelemana. Antonio José Bolívar joutuu lähtemään pormestarin käskystä viidakkoon jäljittämään ihmisveren makuun päässyttä oselottinaarasta. Samalla vanha mies muistelee elämäänsä ja opettaa ylimielistä pormestaria viidakon tavoille.

Amazonin viidakko on vaikuttava ympäristö tapahtumille, sen kuumuuden ja kosteuden, äänet ja hajut voi lähes aistia. Viidakon alkuasukkaat shuarit, valkoisten huonoille tavoille tottuneet shuarien hylkäämät jivarot, maata kesyttämään ja asuttamaan tulleet siirtolaiset, kauempaa rikkauksien perässä tulleet onnenonkijat sekä epäpätevä ja ahne pormestari elävät rinnakkain eivätkä aina kovin sopuisasti. Ei kuitenkaan riitä, että ihmiset löytävät paikkansa ja tasapainon toistensa kesken. Myös luontoa täytyy kunnioittaa ja pitää silmällä tai muuten viidakko ja sen eläimet muuttuvat nopeasti vihollisiksi.

     Shuareilta hän oppi liikkumaan viidakossa koko jalkapohjalla astuen, silmät ja korvat tarkkaavaisina ja heiluttaen jatkuvasti viidakkoveistä kädessään. Kerran hän huolimattomuuttaan löi vesurin maahan pystyyn korjatakseen hedelmäkuormaansa, ja kun hän koetti tarttua siihen uudelleen hän tunsi keihäskäärmeen tulikuumien hampaiden iskeytyvän oikeaan ranteeseensa.

Antonio José Bolívar Proaño on persoonallinen päähenkilö. Ikänsä, ärhäkkyytensä ja suorasanaisuutensa puolesta hänessä on hieman Mielensäpahoittajaa, viidakonlukutaidossaan Tarzania ja romanttisuudessaan Romeota. Melkoinen yhdistelmä. Hän on elänyt kovan elämän, menettänyt lähes kaiken, mutta löytänyt silti tavan jatkaa elämäänsä ja nauttia siitä. Hän ei kumartele valtaa vaan mieluummin luontoa. Hän ymmärtää luontoa, havainnoi sitä, uskaltaa jopa katsoa oselottia silmiin. Eikä hän myöskään peittele mieltymystään rakkausromaaneja kohtaan.

Tarinassa säilyy alusta loppuun hieno tasapaino runsauden ja vähäeleisyyden kesken. Kerronta etenee verkkaisesti, mutta tarinaan mahtuu monta käännettä. Pieneen kirjaan mahtuu yllättävän paljon, mutta se ei ole liian runsas tai täysi. Kirjallinen matka Ecuadorin viidakkoon oli hieno kokemus.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Nyt hänellä oli vasta-aine vanhuuden turruttavaa myrkkyä vastaan. Hän osasi lukea.

Iin kirjaston lukuhaaste: 6. Kirja, jonka tapahtumapaikkana on jokin muu manner kuin Eurooppa tai Pohjois-Amerikka (Etelä-Amerikka)

Kirjallinen maailmanvalloitus: Ecuador