Émile Zola: Nana

Émile Zola: Nana

(Les Rougon-Macquart #9)

Elisa Kirjan e-kirja, 2012 (1930)

370 sivua

Suomentanut: Yrjö Weijola

(Nana, 1880)

Luettu: 11.2.2015

Mistä: Elisa Kirjan ilmaiset klassikot

Aloitin Émile Zolan Nanan pieni ikuisuus eli noin vuosi sitten. Tarkoitukseni oli lukea kirja Annamin Vive la France! -haasteeseen, mutta kovin pitkäksi meni. Luin kirjaa aluksi Projekti Lönnrotista vuorotellen tietokoneella ja puhelimella, mutta vaihdoin loppuvaiheessa Elisa Kirjan versioon käyttömukavuuden takia. Kieltämättä joululahjaksi saamani isompinäyttöinen puhelin toimi lukulaitteena vanhaa puhelinta ja tietokoneen näyttöä paremmin. Mahtava kapistus!

Nana on Variétés-teatterin kohutun Vaalea Venus -näytelmän nuori ja rohkea tähti, mutta hänen menestyksensä ei suinkaan ole hänen (olemattomien) näyttelijänlahjojensa vaan hänen näyttävän ulkomuotonsa ansiota. Näytelmän ensi-illan jälkeen Nanan nimi on kaikkien huulilla ja hänen luokseen virtaa vieraiden jono. Lähes kaikenikäiset miehet ovat Nanan pauloissa, mutta miehet ovat hänelle vain väliaikaisia huvituksia, rahavirran lähde, porras parempaan, ylelliseen elämään. Mitä rikkaampi mies sitä parempi, tosin tunteetkin pääsevät yllättämään Nanan. Vallan ja vaurauden lisääntyessä Nana muuttuu yhä häikäilemättömämmäksi.

Ellei heitä olisi ollut, elleivät he olisi tehneet minua siksi, mikä olen, olisin nyt luostarissa rukoilemassa armeliasta Jumalaa, sillä minä olen aina ollut uskonnollinen... Ja lisäksi! Onko minun vikani, että he ovat antaneet minulle rahansa ja nahkansa? Minkä minä sille mahdan!

Nanasta tulee yhdeltä osin mieleen Maaria Päivisen On nälkä, on jano. Vaikka tarinoiden asetelmat ovat päinvastaiset (Zola kertoo naisprostituoitu Nanasta, Päivinen naissutenööri Emiliestä) on niiden naispäähenkilöissä jotain samaa. Molemmat naiset pitävät miehiä pilkkanaan, käyttävät heitä hyväkseen ja nakkaavat surutta sivuun saatuaan heistä haluamansa. Kuitenkin siinä missä Päivisen kielestä ja kerronnasta nautti oli Zolan Nanan lukeminen todella takkuista. Zolan kerronta on kovin pikkutarkkaa, hyvä ettei päivällispöydän haarukoiden piikkien lukumääräkin ole mainittu, ja päivällisiä sekä juhlia oli kirjassa useita. En olisi millään jaksanut lukea myöskään tiivistelmää Nanan tähdittämästä Vaalea Venus -näytelmästä tai pitkää kuvausta laukkakilpailuista vedonlyönteineen ja jälkipuinteineen. Edes Pariisi tarinan päätapahtumapaikkana ei onnistunut pelastamaan tylsistymiseltä.

Ei tarina jättänyt kuitenkaan täysin kylmäksi, Nana onistuu välillä ärsyttämään todella kovasti. (Kirjan alussa 18-vuotias) Nana käyttäytyy välillä kuin pahainen kakara ja välillä taas kuin olisi kovinkin kypsä ja kokenut, kuten esimerkiksi alistaessaan vain vuotta nuoremman Georges Hugonin vauvaksi ja typerykseksi. Nanalla ei ole mitään käsitystä arjen tai raha-asioiden pyörittämisestä, hän ymmärtää vain korujen ja kukkien tuoman mielihyvän arvon. Nana tarjoaa palveluksiaan varatulle miehelle, mutta järkyttyy kuullessaan, että miehen vaimolla on rakastaja, varsinainen kaksinaismoralismin kuningatar siis. Se mistä pidin kirjassa oli ajan kuvaus ja se, että Zola on luonut Nanastaan moniulotteisen hahmon ylä- ja alamäkineen. Loppu oli melkoinen yllätys ja se tuli nopeasti, poikkeuksellisen nopeasti muuhun tarinaan verrattuna.

Nana, ilmeisesti aikansa kohuteos, on 20-osaisen sarjan 9. osa. Tapanani ei ole lukea yksittäisiä osia sarjojen keskeltä, mutta nyt tein poikkeuksen. Tutustuminen Les Rougon-Macquart -sarjaan saa jäädä osaltani tähän. Vauhdikkaampi ranskalainen kirjallisuus on enemmän makuuni.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Nanassa on muuta, hitto vieköön, ja se muu korvaa kaiken.

Nana muualla: Lurun luvut, Morren maailma, Nenä kirjassa.