11 kesäkuuta 2014

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva



Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
WSOY, 1991
54 sivua
Suomentanut: Jaakko Anhava
(Småtrollen och den stora översvämningen, 1945)
Luettu: 8.6.2014
Mistä: kirjastosta


Muumit ja suuri tuhotulva, Tove Janssonin ensimmäinen muumikirja, oli minulle ihan uusi tuttavuus ja päätyi luettavakseni Tove 100 -juhlavuoden kunniaksi. Ensimmäistä kertaa ikinä oli käydä niin, että esikoiseni oli tehdä minulle juonipaljastuksia ennen kuin luin kirjan loppuun. Villasukkalapset nimittäin lukivat kirjan ennen minua ja kiusaus kertoa kirjasta oli kasvaa liian suureksi, olihan kirja molempien tyttöjen mielestä "tosi hyvä!". Onneksi tilanteelta vältyttiin ja sain lukea kirjan paljastuksitta, kävimme kyllä jälkeenpäin mukavan keskustelun tarinasta. Onnea on lukevat lapset ♥

Muumipeikko ja Muumimamma (jota tarinan alussa puhutellaan vain Muumipeikon äidiksi) etsivät paikkaa johon rakentaa talo ennen talvea ja talviunia. He törmäävät metsässä pieneen otukseen, Nipsuun, joka lähtee heidän mukaansa. Mustalla järvellä heitä uhkaa Suuri käärme, mutta valona toimivasta tulppaanista nouseva sinitukkainen tyttö Tulppaana säikyttää käärmeen pois.Yhdessä he jatkavat matkaansa läpi herkkumaan ja yli myrskyisen veden, jännittäviä tapahtumia kokien sateen aina vain jatkuessa ja veden noustessa, etsien paitsi talon paikkaa myös Muumipappaa (josta puhutaan alussa vain Muumipeikon isänä), joka on joskus aiemmin lähtenyt seikkailunjanossaan hattivattien matkaan. Löytyykö kotia, entä Muumipappaa?

     - Kerro jotakin isästä, pyysi Muumipeikko.     - Hän ei ollut tavallinen muumipeikko, hänen äitinsä sanoi mietteissään ja surullisena. - Hän halusi aina muuttaa, kaakeliuunista toiseen. Hän ei viihtynyt missään. Ja sitten hän hävisi - lähti hattivattien, pikku vaeltajien mukaan.     - Mitä väkeä ne ovat? kysyi Nipsu.     - Eräänlaisia pieniä haltijoita, selitti Muumimamma. - Enimmäkseen heitä ei näy. Joskus he asustavat ihmisten lattioiden alla, ja iltaisin, kun on hiljaista, heidän kuulee tassuttelevan siellä. Mutta yleensä he vaeltavat ympäri maailmaa, eivät pysähdy mihinkään eivätkä välitä mistään. Hattivateista ei ikinä näe, ovatko he iloisia vai vihaisia, surullisia vai hämmästyksissään. En usko, että heillä on tunteita laisinkaan.     - Onko isästä nyt tullut hattivatti? kysyi Muumipeikko.     - Ei tietenkään! sanoi hänen äitinsä. - Ymmärräthän, että he vain narrasivat hänet mukaansa.

Kirjassa on myöhempien muumiromaanien tapaan Tove Janssonin upea kuvitus. Kuten alla olevasta herkkumaata kuvaavasta piirroksesta näkee on muumien ulkomuoto aikojen saatossa hieman muuttunut. Nipsu on pysynyt aika lailla samannäköisenä, mutta Muumipeikon kuono vaikuttaa varsin kapoiselta. Vaikka vanhat muumit näyttävät kovin herttaisilta pidän enemmän myöhemmän mallin muumeista, pyöreän pulleaan kuonomalliin on ehtinyt vuosien saatossa kiintyä. Kiinnostava yksityiskohta kuvassa on Fazerin suklaapalat, suklaafania nauratti tämä bongaus ja alkoi tehdä mieli Fazerin suklaata (tämä ei ole maksettu tai muutenkaan sponsoroitu mainos)... Tuosta vanhan herran hallitsemasta herkkumaasta tuli heti mieleen Villi Vonkan suklaatehdas, molemmissa on omalaatuinen "hallitsija" ja syötävää löytyy joka puolelta.




Mutta sitten itse tarinaan. Olipa ihanaa viimein lukea tämä kirja ja saada selville kuinka muumien tarina alkoi ja miten he päätyivät Muumilaaksoon (laakson löytyminen mainitaan takakannessa, joten en koe tekeväni tässä suurta juonipaljastusta). Tarina on valloittava, jännittävä ja ihana satu, nimenomaan satu, sillä tämä on mielestäni selkeästi enemmän lapsille kuin aikuisille kirjoitettu. Muumit ja suuri tuhotulva ei ihan yllä kerronnallaan siihen myöhempien muumiromaanien maagiseen ja monikerrokselliseen tunnelmaan, mutta hyvin lähelle sitä tässä päästään. Huomasin tosin pientä juonellista haparointia, esimerkiksi järvelle saapuessa kerrotaan kuinka viimeiset valaisevat kukat sammuivat ja heti perään muumeilla kuitenkin on vielä valoa antava tulppaanilamppu ohjaamassa kulkua. Lapsilukijaa tällainen yksityiskohta tuskin häiritsisi, mutta omaan silmään se hieman pisti sillä ainakin omissa mielikuvissani Tove on ollut tarkka, yksityiskohdat huomioiva ja muistava kirjoittaja.

Muumit ja Nipsu ovat hyvin tunnistettavissa jo tässä tarinassa. Muumimamma on se ihastuttava rauhallinen, lämmin ja ajattelevainen itsensä ja hänen laukustaan löytyy kaikki tarvittava, jopa korkkiruuvi. Hän antaa lasten oppia asioita itse kantapään kautta, mutta on tukena ja apuna silloin kun oppi maistuu kovin karvaalta. Nipsun arkuus huvittaa, hän muistaa jatkuvasti mainita mahdollisten vaarojen uhatessa, että hän ei sitten ole vastuussa seurauksista vaan sysää vastuun muille. Muumipeikon kaipuu isäänsä kohtaan, vaikka hän ei sitä hirveästi esille tuokaan, oli liikuttavaa ja tuntui omassa sydämessänikin kovin kipeältä.

Muumit ja suuri tuhotulva täytyy hankkia omaan kirjahyllyyn, haluan ehdottomasti palata tähän uudelleen! Ja kiitos Tovelle siitä, että tästä lähtien tuntiessani yksin ollessani kylmän tuulahduksen niskassani tiedän mistä on kyse - muumeista. (Tosin muumit eivät pidä sähköjohdoista vaan viihtyvät taloissa, joissa on kaakeliuuni, mutta ainahan voi toivoa...)


Sitaattikunniamaininnan saa:

Sitten hän sulki oven huolellisesti, ettei mitään vaarallista pääsisi livahtamaan sisään.

sekä:

Ja siinä laaksossa he sitten elivät elämänsä loppuun asti, mitä nyt jonkun kerran kävivät vaihteen vuoksi matkalla muualla.


Kirjabingo: Historiallinen (koska, no, ensimmäinen muumikirja!)


Kuva: © Moomin Characters™,  www.tove100.fi

16 kommenttia:

  1. Voin vain kuvitella lasten halun puhua kirjasta _ennen_ kuin sinä olet sen lukenut :D Pitikö sun juosta karkuun sormet korvissa? ;)

    Minustakin tämä oli ihana kirja.

    VastaaPoista
  2. Maija, täytyy tunnustaa, että jouduin ihan korottamaan ääneni etten olisi kuullut. Sellaista "ölölölölöälälölää!!!"-huutoa, sitten yritin sievästi selittää miksi en halua kirjan tapahtumista kuulla. Lapsiraukka yritti vielä sanoa jotain tyyliin "niin mutta äiti kyllähän sää tiiät että ne...". Minä vain jyrkästi, että ei, en tiiä enkä halua vielä tietääkään. Tuli vähän huono äiti -fiilis kieltämättä. Onneksi kelpasin vielä juttukaveriksi kirjan luettuani :)

    VastaaPoista
  3. MInä olen lukenut hyvin vähän muumeja. Nyt tästä tuli mieleen ikiaikaiset myytit, kuten suuri tulva, joka mainitaan monien eri kultturien myyteissä ja jolle Raamatun suomennokseen on keksitty hieno sana vedenpaisumus. Ja vielä myyttinen eläin käärmekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta Mentula, ehkä nyt kesällä olisi sopiva aika muumeille :)

      Esipuheessa Jansson mainitsee, että kertomukseen ovat vaikuttaneet kirjat, joita hän on lapsuudessaan lukenut ja joita hän on rakastanut, esimerkkinä Jules Verne. Voihan olla, että myös erilaiset myytit ovat kuuluneet hänen lempilukemistoonsa.

      Poista
  4. Luin juuri Karjalaisen Jansson-elämäkerran, ja se herätti kiinnostuksen tutustua muumeihin paremmin. Varasin tämän ensimmäisen kirjan kirjastosta, kuuluu siis kesälukemistooni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, minulla odottaa tuo Karjalaisen kirja vielä lukemistaan, samoin Westinin Jansson-elämäkerta. Kiva kuulla, että aiot lukea tämän ensimmäisen muumikirjan kesällä :)

      Poista
  5. miulla kans toven kirjoja kesälukemisena, tykkäsin erityisesti kesäkirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, Kesäkirja on upea <3 Minä taidan ottaa seuraavaksi lukuun muumisarjakuvia, niitä en olekaan aiemmin lukenut.

      Poista
  6. Oletko lukenut Tove Janssonin Kuvanveistäjän tyttären? Suosittelen. Luin sen juuri ja se(kin) oli ihana kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkusisko, Kuvanveistäjän tytär on vielä lukematta, mutta onneksi se odottelee lukuvuoroaan kotikirjahyllyssä eli siihen voi tarttua milloin vain :) Odotukset ovat korkealla :)

      Poista
  7. Karjalaisen mukaan tuhotulva ja seuraavan muumikirjan pyrstötähti vertautuvat maailmansotaan, suureen, pelottavaan onnettomuuteen! Elämäkerta avaa muumikirjoja oikein monipuolisesti, suosittelen. Minullekin tämä oli ensimmäinen muumiromaani ikinä, ja sarjakuviakin haluaisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos tiedosta! Selitys kuulostaa hyvin järkeenkäyvältä, varsinkin kun Jansson esipuheessa mainitsee kirjoittaneensa tämän sotavuosina (jos nyt en aivan väärin muista). Joudunkohan ottamaan nämä jo lukemani muumikirjat uudelleenlukuun kun saan Karjalaisen kirjan luettua :)

      Poista
  8. Olen samaa mieltä kanssasi tämän kirjan juonesta: siinä oli haparointia. Muuten toki hurmaava teos.

    Kuuntelin tämän itse äänikirjana, ja nyt kun näin ensimmäistä kertaa tuon kuvan muumipeikosta kapeine kuonoineen, niin alkoi kyllä hymyilyttämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna Siikilä, onneksi en ole ainoa joka on juonesta tuota mieltä! Kieltämättä hirvitti olla tuota mieltä ja kirjoittaa se vielä julkisesti näkyville, Jansson kuitenkin on niin suuri legenda ja yksi suosikkikirjailijoitani ;)

      Hih, kapeakuonoiset muumit vaativat silmiltä hetken totutteluaikaa :D

      Poista
  9. Minulla tämä oli lukumaratoonin kirjapinossa mutten koskaan ehtinyt siihen saakka. Aion kuitenkin tämän tässä vielä tänä vuonna lukea. En uskaltanut kuin kurkkia sinun arviotasi ennen kirjan lukemista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salka, tämä on sen verran nopealukuinen, että voi ottaa vaikka iltasatuna ;) Tykkäsin kovasti ja haluan hankkia omaan hyllyyn muiden muumiromaanien seuraksi. Tulen sitten kurkkimaan mielipiteesi kirjasta kun saat sen luettua :)

      Poista